Eivätkö ihmiset enää vieraile toistensa luona?
Näin on pakko päätellä, kun kaikki kauppojen sisääntulot ja käytävät täyttyvät näistä pulisijoista; käydään läpi kaikki sukulaiset, sairaudet ym. Voi korostuuko tämä vain pikkukaupungeissa. Eihän siinä mitään jos nähdään, mutta voisitteko seuraan kerran siirtuyä hieman sivummalle, kiitos.
Näin on pakko päätellä, kun kaikki kauppojen sisääntulot ja käytävät täyttyvät näistä pulisijoista; käydään läpi kaikki sukulaiset, sairaudet ym. Voi korostuuko tämä vain pikkukaupungeissa. Eihän siinä mitään jos nähdään, mutta voisitteko seuraan kerran siirtuyä hieman sivummalle, kiitos.
Vastaukset 20
Vanhimmat
meneppäs jonnekkin kylään,hyvä että et saa laskua ovella lähtiessä.Parempi syödä omia eväitä.
on. Ihmiset ovat erityneet liikaa kukin omiin ympyröihinsä.
elvytellyt jonkin aikaa vanhaa hyvää tapaa, että pistäydytään entisten hyvien ystävien luona. Heitähän oli paljon. Sain "herätyksen", kun ajattelin monta kertaa mukavia entisaikoja, jolloin piipahdettiin kylään ilmoittamatta. Niinpä hyvä ystäväni oli poistunut joukostamme ja se satutti. Hän asui yksin ja varmasti olisi kaivannut juttukaveria. Pitääkö sattua aina jotakin peruuttamatonta ennenkuin huomataan, mitä pitäisi tehdä. Sopii niin moneen tilanteeseen. Ennen ei läheskään joka kerta keitetty edes kahvia, tärkein oli se sosiaalinen kanssakäyminen. Tuskin oli niin paljon masennusta tai muita mielenterveyspotilaita. Olen itsestäni huomannut, miten paljon olen saanut näiltä ystäviltäni ja toivottavasti heille on ollut virkistävää käyntini.
Otetaanpa vanhat hyvät tavat käyttöön. Tosin vanhat muistaa sen aikaisen käytännön, mutta nuorillekin se olisi hyvä henkireikä.
Taidan olla outolintu tässäkin asiassa. En halua että kotiini tulee vieraita, eikä ainakaan ilmoittamatta. Kotini saa olla just sellanen kuin se on, enkä halua ketään luokseni edes kahville sen varjolla että on tuttu. Sukulaiset asuu kaukana, niistä ei ole vaivaa. Ahdistun jos pitää kestitä ihmisiä, eikä mulla ole edes kahvikalustoa. Kun en pitänyt 50vuotispippaloitakaan, silloin tämä oudonleima vasta kasvoikin. Onneksi kukaan ei tunkenut itseään väkisin silloinkaan kylään.
Muistan kuinka lapsuudessani aikuiset kävivät usein kylässä, väliin lastenkin kanssa. Kylään mentiin ennalta ilmoittamatta, eihän puhelimia ollut monellakaan.
Isäntäväki hoiteli tarpeen vaatiessa kodin asioita ja samalla tarinoi vieraan kanssa, tarjosi kahvia ja pullaa.
Tosin aina katsottiin mihin aikaan mentiin. Selvää oli, ettei esim. iltalypsyn aikaan sopinut mennä vieraille.
Nyt kaupunkioloissa tilanne on toinen. Väliin on kutsuttu vieraita. Joskus niitä on tullutkin. sitä vastoin harvoin on itse saatu kutsuja kenenkään kotiin.
Ei ihmisillä ole aikaa sellaisiin tapaamisiin. Tavataan ehkä merkkipäivän johdosta kotona. Muuten puhutaan tärkeimmät asiat tavattaessa sattumoisin kaupassa tai liikennevälineessä. Jokainen haluaa näköjään elää omissa oloissaan.
Täytyy sanoa, etten nykyistä käytäntöä mitenkään vastustakaan. Niin on vähemmän vaivaa. Nykymaailmassa on muutakin viihdykettä kuin vieraat, mikäli sitä nyt yleensä haluaa tai olisiko se hyväksi.
ihan vikajäljillä, jos niin ajattelet. Talo elää tavallaan, vieras tulee ajallaan. Ei sitä ennenkään varustauduttu vieraiden tuloon, nehän olivat tuttuja ja tiesivät tullessaan, että lasten vaatteet olivat hujan hajan, leikkikalut lattialla, tiskivuori ehkä tiskipöydällä. Ei siitä otettu pulttia. Eivät ne oikeita ystäviä olekaan, jos käyvät vaan arvostelemassa sinun huusholliasi.
Tietysti meitä/teitä on monenlaisia, mutta turhaa syyttää ihmisiä tai yhteiskuntaa, jos ei halua, että käydään. Eikä minulla ole vieläkään astiastoa, vaikka olen lähempänä seitsemääkymmentä kuin kuuttakymmentä eikä se haittaa. Minun lähtökohdat ovat muutenkin ollut niin köyhät, että tuskin meillä on muutakaan yhtäläisyyttä. Toiset vaan saavat kaikki valmiina, mutta en vaihtaisi elämääni rikkauksiin. Minulla on lapset ja lastenlapset, mukava käydä pyllymäessä niitten kanssa. Löysin vanhan vahakankaan, johon mahdumme kaikki neljä.
Ja vielä, kun tykkäisin matkustelusta, tosin kotimaan.
Jos olisi rikkauksia, saattaisin kellua aasian merissä, vertaapa sitä.
Sama se on täälläkin päin, harvoin
käydään vierailulla.
Muistan sen kun muutin tähän taloon, tänne
oli jo muuttanut minun entinen tuttavani.
Hänen kanssaan olemme vierailleet toistemme
luona harva se päivä jos olen kotona.
Sitten tänne muutti muuan mummo sellainen
valtavan vilkas ja elämän myönteinen.
Karjalais syntyperää kun on niin on
sellainen iloinen ja puhelias ei mikään
jörrikkä.
Hän oli sitten mennyt yhteen yksinään asuvan
mummon luo esittäytymään, että hän on nyt
uusi naapurisi.
Mummo oli vastannut, että ei täällä
kylässä tavata kulkea, ja vetänyt oven kiinni.
Että sellaista se on nämä kaupunki asumiset,
kyllä yksinäinen saa yksin olla ihan varmaan.
Sitten tämä mummo tuli tänne minun luo
ja kysyi saako hän tulla kylään, ja minä kun
tykkään vieraista niin vastasin. että jo vain.
Niin tässä on sitten kyläilty puolin ja toisin,
vielä mukaan lukien tämä entinen tuttunikin,
kaikki kolmestaan nyt ollaan ystäviä.
Vaikea se on katsoa kun yksinäinen ihminen
on todella yksin, mutta kun se on hänen
tahtonsa, hän pitää omasta seurastaan.
vierailuja koko perheen voimin. Vietiin ja saatiin tuliaisia. 80- luvulle tultaessa tämä tapa vähitellen hiipui.
kävimme todellakin paljon kylässä! Vielä nuorena avioparina saatoimme pistäytyä tuttavissa ilman kutsua.
Nykyään tavat ovat toiset, luokseni voi aina tulla, mutta ihan kiva, jos kuitenkin soittaisivat tulostaan!
Yhteyttä pidetään ystäviin niin monella eri tavalla kuin ennen. On puhelimet, kännykät, sähköpostit ja vielä tavalliset kirjeet ja kortitkin!
Tietysti parasta on kahdenkeskinen rupatteluhetki silmästä silmään, mutta ne hetket eivät aina kohtaa!
Sain hiljattain tekstiviestin eräänä merkkipäivänäni, että Onni ja Rauha ovat ihan lähellä tulossa luoksesi, kohta jo ovat ovesi takana! Hetken jo katselin ympärilleni, että voinko ottaa vieraat vastaan, kunnes tajusin toivotuksen sisällön ja oikeastaan jäin kaipaamaan sitä ovikellon soittoa!
Muistan kaiholla lapsuuden aikoja jolloin vieraita kävi joka sunnuntai. Naapurit kävivät jopa viikollakin,mutta jotka eivät viikolla käyneet ,ainakin sunnuntaisin.
Lisäksi sukulaiset kävivät usein ja ilman mitään ennakko ilmoitautumista.
Silloin van pistettiin pöytään nmitä talossa oli ,eivätkä tarjoojat enempi kuin víeraatkaatkaan sitä ihmetelleet
Muistan nämä vierailut mukavina tapahtumina
puolin ja toisin.
Vieraskoreutta ei silloin tunnettu ja jos tunnettiin se häipyi seurustelun taakse.
Tätä tapaaa toivoisin yleistettävän ja omassa "porukoissani" menemmekin yllätys kylään.
Korppu nurin korppu oikein tarjottavina toimiin kyllä tänäkin päivänä.
ennenvanhaan. Minunkin kotini oli keskellä
pientä kaupunkia. Harva se ilta joku aina
pistäytyi juttelemaan. Muistan niin elävästi
äitini iloisen naurun kun juttu lensi
keittiön pöydän äärellä.
Aina vieraille jotain tarjottiin, eikä
koskaan ketään ovelta käännytetty.
Maaltakin tulla tupsahti yövieraita aivan
yllättäin ja kaikille löytyi sija nukkua.
Meillekin saa tulla ja vaikka aivan yllättäin.
Naapurit pistäytyvätkin usein.
Nykyään omat lapset lapsineen piipahtelevat
melko usein, joten ei ehdi yksinäisyyttä potea.
Meille Suomeen on tainnut kotiutua sellainen
tapa, että tavataan ravintoloissa. Lasten
juhlatkin pidetään "McDonaldissa". USA:ssahan
se lienee aivan yleistä.
olen itsekkin ihmetellyt.Kauppakeskuksien käytävävillä seistään, että ohitse pääse.
Suurimmat häiriköt löytyy nuorista äideistä jotka
tukkivat lastenvaunuilla käytävät kokonaan.
Siinä kerrotaan miten meidän lapsi on tehnyt, tai syönnyt, tai nukkunut.Ymmärrän, että on mukava verrata lapsen kasvatus asioita, mutta pitääkö tämä tapahtua keskellä käytäviä?.Ei luulisi olevan vaikeata siirtyä sivummalle niin saisi itsekkin rauhassa olla. Vai onkohan näin, että pitää näyttää, että minullakin on oma lapsi??
Tai ollaanko uusavuttomia, että mitä muista minä itse vaan?
...tilaa järjestyy sinullekin. Olen huomannut, että ihmiset, ikäiseni ja vanhemmatkin useimmiten miehet, ovat kuin metsässä kasvaneita ja sieltä karkoitettuja. Ei osata avata suutaan - käyttäytyä.
Kun sanoo esim. ANTEEKSi ihan pienilläkin kirjaimilla, tilaa tulee. Kauppakeskuksien käytävät ovat kapeita eikä tarvitse niihin edes seisahtua, ne ovat tukossa muutenkin. Sitten kun tapaa jonkin tutun, ei välttämättä edes tajua, että seisoo ihmisvirran tukkeena.
Siis: Aukaise suusi ja päästä sieltä kohtelias äännähdys, että edellä oleva tajuaa olevansa tulppana. Ei tarvitse olla hiljaa kuin mykkä paskalla ja täällä valitella.
Mut meneppäs sanomaan näille uusavuttomille nykyäideille jotka ovat todella tientukkona niin kaupoissa kuin busseissa,käytävillä ja kaikki vielä vierekkäin.Saat kyllä kuulla kunnias.Kerran pyörätiellä 3 leveäpers....nykyäitiä laiskasti matelemassa ja ohimennessäni mainitsin et pitääkö siinä vierekkäin kävellä että muutkin pääsee niin johan huuto kuului kilometrin päähän!!
Et tällai -ainakin pääkaupungissa.
Ottaa päähän,ei sitä ennen,kuten moni muukin asia,ei sitä ennen!!
kuin sinne huudetaan, kuulemma. Toisella palstalla taasen nuoret äidit valittavat kun mummot tukkivat ostoskärryillään käytävät.
kiertämään.
Eri puolilla Suomea on eroja ihmisten käyttäytymisessä, jota kyläilytkin osoittavat. JOs ei ole kutsua, ei voi mennä, satunnaiset kohtaamiset päättyy lauseeseen, tule käymään. Sitä kutsua ei vain tule koskaan, siis se on fraasi.
Länsirannikolla pitää olla tosi taituri että saa edes vastauksia kysymyksiinsä,puhumattakaan Hesasta. Keskustelu on jäykkää, tulee tunne että pitää rautalangasta vääntää aihe,vierailu kotiin tai kutsu on utopiaa.
Turun kauppahallissa join kahvikupposta, istuipa pöytään mies joka aloitti keskustelun kysymälläonko tämä paikka vapaa ja aloitti hauskan keskustelun. Päivä oli pelastettu juttelimme puolisen tuntia, hän ei ollut länsisuomalainen.
Rajaseudulla ihmiset ovat välittömämpiä, tuodaan naapurille lämpimäisiä, istutaan kahvittelemaan, ei siinä sen kummempia ruusauksia ole, joskus voi olla se lämpimäinen kahvileipänä. Ilo on molemmin puolinen.
Usein ajattelen mistä karjalainen välittömyys juontaa juurensa, ehkä alue on aina ollut monikulttuuriselle vaikutukselle altis. Elämä on opettanut suvaitsevaiseksi, koettelemusten keskellä.
Nuoret äidit tukkivat tiet ja väylät lykkimällä lastenvaunuja 2 - 3 rinnakkain kulkevat kuin Euroopan omistajat. Hyvä ettei papat ja mummot joudu hyppäämään seinän viereen tai ojan penkalle koiran jätöksien joukkoon.
Mihin on hävinnyt taito ottaa muutkin huomioon
Vaikka Suomi on pieni maa, voi huomata kulttuurien välisen eron eri puolilla maata matkatessa.
Nuorilla äideillä ja työssäkäyvillä on kiire. Se on tullut työelämään jäädäkseen. Kyllä meissä Opreissa ja Olekseissakin on vikaa. Vaatia osaamme, mutta emme aina kohteliaasti kiitä ovenavauksesta tms. Meillä on aikaa - heillä (nuoremmilla) ei.
eläkeläiset itsekkäitä.
Missä kumman kyläpaikassa sinä nykyisin vierailet kun ei puumerkin pistettäkään näy?
Tule nyt käymään tai kirjoittele edes kuulumisia!
Pitkästyttää!