Akvaarioon alkoi tulla ruostemaista levää takaseinään ja kasveihin. ENsin ajattelin, että aurinko pääsee osumaan ja estin sen. Sitten uusin hyvin vanhat lamput. Nyt ei aurinko pääse osumaan missään vaiheessa, ja ruostemainen levä vaan innostui lisää. Ei kai uudet lamput voi tuota aiheuttaa, eikös sen pitäisi nimenomaan auttaa tällaisessa tilanteessa?? Mitä voin vielä tehdä?
Vastaukset 3
- monninen
Hei, olisiko kyse ruskolevästä, sitä voi olla kasveissa laseissa ja se on sellasta limaista.
Yleensä silloin kyse huonosta valaistuksesta..tai sitten silikaattipitoisuudesta.
Ongelmaan on olemassa aine ainakin sera algoveciä kantsii kokeilla.
Millaset lamput akvaariossasi on? - monninen
Epäilen kasvien olevan jotain melalehtiä, miekkakasveja...kyllähän se levä leviää äkkiä, joten nopeet toimenpiteet käyntiin, huuhtele kasveja, putsaa niiden pintaa, pese lasit. Ja heti kun ainetta laita jyllämään.
Itselläni ollut vuosia sitten kun aloittelin akvaarioharrastusta, miekkakasveissa sama ong. - ruosteellinen
Mulla on kaksi uutta lamppua: Life-GLO ja AQUA-GLO. Siivosin nyt lehtien päältä pois levää, mutta hitaasti näyttää hiipivän takaisin. Tosin hitaammin kuin ennen. Mutta tähän asti kaikki oli siis ok, veden arvo ok, kaikki tasapainossa.. Ja juu on juuri tuollaisia melalehti/miekkakasveja.. Eli nekö on syypää.. ?Mietin, että MITÄ ainetta tuonne kannattaa laittaa.. Mulla oli levänpoistotabletteja, mutta ei ne taida olla auttanu yhtään..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1532016
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta3551472Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.1761034Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.279744- 271639
- 33631
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12621- 191573
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen21534- 42512