Super - tutkimus

Hei!
Oletteko perehtyneet tai osallistuneet psykoositutkimukseen eli Super - tutkimukseen? Mitä mieltä olette siitä?
16335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

"Mikä on SUPER?

Suomalainen psykoosisairauksien periytyvyysmekanismeja selvittävä tutkimus eli SUPER on osa laajaa kansainvälistä geenitutkimusta. Ympäri Suomea toteutettava tutkimus kestää kolme vuotta, ja mukaan tarvitaan 10 000 psykoosin sairastanutta suomalaisia.."

"Mikä on tutkimuksen tavoite?

Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää psykoosisairauksien geneettistä ja biologista taustaa entistä paremmin. Geenejä tarkastelemalla voidaan ymmärtää sairauksia ja niiden syntyä tarkemmin. Tällöin on mahdollista tutkia ja kehittää uudenlaisia, entistä toimivampia hoitomenetelmiä psykoosia sairastaville potilaille.

Jotta geenejä voidaan tutkia tilastollisesti, näytteitä tarvitaan suuri määrä. Suomessa tavoitteena on saada tutkimukseen vähintään 10,000 osallistujaa" https://www.superfinland.fi/tutkimuksesta

Äänestä

"Kolmivuotisen SUPER-tutkimuksen päätavoitteena on saada lisätietoa psykoosisairauksien perinnöllisistä syistä ja sitä kautta tautimekanismeista ja kehittää tämän tiedon pohjalta uusia hoitoja ja lääkkeitä.

Tutkimusta johtaa Helsingin yliopiston Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä yliopistollisten keskussairaaloiden kanssa. Se on saanut 10 miljoonan dollarin ulkomaisen rahoituksen Stanley Center for Psychiatric Research –laityokselta. Hanke käynnistyy ensimmäiseksi Tampereen, Oulun ja Kuopion yliopistollisten sairaaloiden alueilla ja leviää myöhemmin kattamaan koko Suomen. Näytteet tallennetaan THL Biopankkiin."
https://www.thl.fi/fi/-/psykoosisairauksien-periytyvyytta-selvittava-suurhanke-kaynnistyy-suomessa

Rahoittajasta ja heidän tavoitteista:

https://www.broadinstitute.org/news/5896

"Complete the list of all genes that play roles in severe psychiatric disorders, including schizophrenia, bipolar disorder, autism, and others."

Äänestä

Mutta ei psykoosi ole sairaus vaan nimitys ihmisreagoimiselle elämään. Onnea vaan Helsingin Yliopistolle pseudotieteen tutkimuksessaan. Hölmöt.

Äänestä

Geenitkö mullistamassa psykiatrian. Epäilen.

Psykoosiin voi vaikuttaa niin monet tekijät myöskin

-elintavat jne
-käytetyt lääkkeet (myös raskausaikana mitkä muokkaa sikiön kehitystä jopa aiheuttaen kehityshäiriöitä , oppimisvaikeuksia jne).
-huumausaineiden käyttö
-kasvuympäristön, ympäristön vaikutukset: traumaattiset kokemukset,stressi,kasvatus,persoona(onko herkkä,neuroottinen jne), temperamentti

Äänestä

Kritiikkiä mielisairauksien genetiikkatutkimukselle löytyy. Tässä pari jossa aihetta pohditaan

http://www.madinamerica.com/2015/06/are-dsm-psychiatric-disorders-heritable/
http://theconversation.com/there-are-no-schizophrenia-genes-heres-why-57294

Tuntuu, että nämä on jotain biologisen psykiatrian märkiä unia nämä geenitutkimukset, joilla voidaan yrittää todistaa, että psykiatria on vakavasti otettavaa biologiaan pohjautuvaa tiedettä.

Myös psykiatriset sairaudet on kyseenalaistettu kriitikkojen toimesta:
"Many critics of psychiatry have argued that psychiatric disorders are not reliable or valid discrete illnesses, but rather describe people’s varying psychological responses to having experienced adverse events and environments, or are socially disapproved behaviors that psychiatry labels as mental disorders."

Äänestä
  • Nimen omaan. Tarkoitus on luoda uskottavuutta ja legimiteettiä psykiatrian alalle, sen teorialle ja käytännöille. Tuollaisella tutkimustoiminnalla on poliittinen tarve. Sillä ei ole tekemistä tieteenteon kanssa.

    Tietenkään mitään geneettistä ei skitsofreniaan tai psykooseihin tai mihinkään niin sanottuun mielisairauteen liittyen voi löytyä, koska skitsofrenia, psykoosi ja kaikki muutkin niin sanotut mielisairaudet ovat keksittyjä sairauksia ("sairauksia"). Tulokset ovat yllätys yllätys olleet aina naurettavia. Tutkijat esittelevät aina läjän geenejä, jotka sattuivat olemaan osallistujilla samoja, mutta sitten taas toisella osalla osallistujista ei ollutkaan. He vaan valitsevat jonkun geenin, joka sattumanvaraisesti sattui olemaan suurimmalla osalla osallistujista ja sanovat sille olevan yhteyden, mitä ikinä tällä kertaa tutkittiinkin. Naurettavaa.

    Kuka tahansa rehellinen geenitutkija nauraa katketakseen lukiessaan näiden tutkimusten kohteet, metodit ja loppulausumat.

    Äänestä

  • "There+are+no+known+biological+causes+for+any+of+the+psychiatric+disorders+apart+from+dementia+and+some+rare+chromosomal+disorders.+Consequently,+there+are+no+biological+tests+such+as+blood+tests+or+brain+scans+that+can+be+used+to+provide+independent+objective+data+in+support+of+any+psychiatric+diagnosis.""For+instance,+in+the+realm+of+psychiatry+there+is+no+known+gene+or+clear+genetic+variants+for+around+97%+of+all+the+mental+disorders+now+contained+in+the+current+DSM+and+ICD."+"And+even+where+genes+may+be+implicated+in+disorders+like+bipolar+disorder+and+schizophrenia,+research+now+reveals+such+mind-boggling+complexity+that+nothing+definitive+can+be+said+about+‘this+causing+that’.A+central+complicating+factor+is+our+growing+understanding+of+epigenetics.+Modern+genetics+now+broadly+accepts+that+it+is+virtually+impossible+to+understand+how+our+biology+works+outside+the+context+of+our+environment.To+put+the+new+genetics+in+the+simplest+terms,+virtually+no+neurological+and+psychological+disorders+have+been+demonstrated+to+result+from+the+mutation+of+a+single+gene.++Rather+they+are+now+known+to+involve+molecular+disturbances+that+implicate+multiple+genes+and+the+signals+that+control+their+expression.+In+other+words,+the+popular+idea+that+so+and+so+gene+causes+so+and+so+mental+trait+has+been+surpassed+by+the+notion+that+it+is+interactions+between+our+genes+and+their+environment+that+actually+shape+us.++This+is+because+we+now+know+there+to+be+thousands+of+molecules+attached+to+our+DNA+that+can+literally+turn+our+genes+on+and+off.+These+molecules,+or+‘epigenetic+markers’+as+they+are+more+technically+known,+actually+alter+and+develop+as+an+individual+adapts+to+their+environment."http://cepuk.org/unrecognised-facts/no-biological-causes/

    Äänestä

  • Se, että geenejä ei olle vielä löydetty ei johdu siitä että kysymyksessä olisi monimutkainen asia. Se ei ole ollenkaan monimutkaista: mielisairudet ovat keksittyjä sairauksia, ja siksi geenejä ei tulla IKINÄ löytämään. Sillävälin etsintä jatku ja lääketehtaiden rahoitamat tutkimukset jatkuvat, samoin kuin psykoosilääkkeiden tekemät tuhot jatkuvat.

    Äänestä

  • monimutkainenasia kirjoitti:

    "There+are+no+known+biological+causes+for+any+of+the+psychiatric+disorders+apart+from+dementia+and+some+rare+chromosomal+disorders.+Consequently,+there+are+no+biological+tests+such+as+blood+tests+or+brain+scans+that+can+be+used+to+provide+independent+objective+data+in+support+of+any+psychiatric+diagnosis.""For+instance,+in+the+realm+of+psychiatry+there+is+no+known+gene+or+clear+genetic+variants+for+around+97%+of+all+the+mental+disorders+now+contained+in+the+current+DSM+and+ICD."+"And+even+where+genes+may+be+implicated+in+disorders+like+bipolar+disorder+and+schizophrenia,+research+now+reveals+such+mind-boggling+complexity+that+nothing+definitive+can+be+said+about+‘this+causing+that’.A+central+complicating+factor+is+our+growing+understanding+of+epigenetics.+Modern+genetics+now+broadly+accepts+that+it+is+virtually+impossible+to+understand+how+our+biology+works+outside+the+context+of+our+environment.To+put+the+new+genetics+in+the+simplest+terms,+virtually+no+neurological+and+psychological+disorders+have+been+demonstrated+to+result+from+the+mutation+of+a+single+gene.++Rather+they+are+now+known+to+involve+molecular+disturbances+that+implicate+multiple+genes+and+the+signals+that+control+their+expression.+In+other+words,+the+popular+idea+that+so+and+so+gene+causes+so+and+so+mental+trait+has+been+surpassed+by+the+notion+that+it+is+interactions+between+our+genes+and+their+environment+that+actually+shape+us.++This+is+because+we+now+know+there+to+be+thousands+of+molecules+attached+to+our+DNA+that+can+literally+turn+our+genes+on+and+off.+These+molecules,+or+‘epigenetic+markers’+as+they+are+more+technically+known,+actually+alter+and+develop+as+an+individual+adapts+to+their+environment."http://cepuk.org/unrecognised-facts/no-biological-causes/

    Valitettavasti+joudun,+hieman+häpeillenkin+ja+CEPUK:n+osalta+nolona,+sanomaan,+että+vaikka+Council+for+Evidence-Based+Psychiatry+UK,+eli+CEPUK,+on+hieno+hanke+pääpiirteiltään+psykiatrisen,+valtiollisen+ja+teollisuuden+dis-+ja+misinformaation+suitsemiseksi,+on+tuohon+osuuteen+päässyt+merkittäviä+tieteellisiä+kömmähdyksiä.+Itse+asiassa+tuosta+on+osa+porukkaa+jo+huomauttanut+aikaisemmin.Dementia+ei+ole+psykiatrian+alan+asia.+Se+on+todellinen+oireryhmä,+johon+kuuluu+mm.+keskittymis-,+suunnittelu-,+hahmottamis-+ja+muistiongelmia+(Sivuhuomiona:+dementia+usein+ajattellaan+olevan+vain+muistiongelma,+koska+se+on+selkein+oire,+jonka+muut+tarkkailijat+havaitsevat.)+Dementia+liittyy+aivosairauksiin,+kuten+tunnetuimpana+varmastikin+Alzheimerin+tauti.+Toinen+tyypillinen+on+aivovammat+ja+muut+aivovauriot+(esim.+SSRI-tai+neuroleptikäytön+vauriot!)+Samoin+CEPUK:in+viittaamat+kromosihäiriöt+ovat+konkretiaa+ja+kuuluvat+täten+niin+ikään+lääketieteen,+eivät+psykiatrian+piiriin!+En+edes+tiedä+mihin+97%-viittaus+viittaisi.+Tuossa+ei+mainita.+Täysin+absurdia+joka+tapauksessa.+Mahdollisesti+siinä+viitataan+juuri+dementiaan+ja+kromosomihäiriöihin+tapauksiin,+jotka+CEPUK+on+virheellisesti+kategorisoinut+psykiatrian+alle...+D'oh.Nuo+ovat+todella+noloja+virheitä+CEPUK:lta,+pakko+myöntää.

    Äänestä

  • Dementia ja alzheimer voi aiheuttaa psykiatrisina pidettyjä oireita ja käytöshäiriöinä pidettyjä käyttäytymisen muotoja, ja sekavuutta.

    Yksi esimerkki kromosomihäiriöstä johtuvasta taudista on Huntingtonin tauti.
    https://www.parkinson.fi/huntingtonin-tauti-1

    "Luonteen ja käyttäytymisen muutokset tulevat esiin vähitellen ja lähes huomaamatta. Ahdistuneisuus ja masennus ovat tavallisia. Sairauteen liittyy joskus myös psykoositaipumusta."

    Varmaan siksi nuo on mainittu tuossa.

    Äänestä

  • klkjjkkkk kirjoitti:

    Dementia ja alzheimer voi aiheuttaa psykiatrisina pidettyjä oireita ja käytöshäiriöinä pidettyjä käyttäytymisen muotoja, ja sekavuutta.

    Yksi esimerkki kromosomihäiriöstä johtuvasta taudista on Huntingtonin tauti.
    https://www.parkinson.fi/huntingtonin-tauti-1

    "Luonteen ja käyttäytymisen muutokset tulevat esiin vähitellen ja lähes huomaamatta. Ahdistuneisuus ja masennus ovat tavallisia. Sairauteen liittyy joskus myös psykoositaipumusta."

    Varmaan siksi nuo on mainittu tuossa.

    Oksennustauti voi aiheuttaa psykiatrisina pidettyjä oireita ja psykiatrian käytöshäiriöksi nimeämiä ihmisreaktioita. Jos ajattelisimme psykiatrian uskon sijaan vaikka kristillisen uskon kautta asiaa, aiheuttaisi oksennustauti/Alzheimerin tauti uskonnollisina pidettyjä oireita ja kirkon riivauksiksi nimeämiä ihmisreaktioita.

    Sivuhuomiona taas: Dementia muuten ei ole sairaus varsinaisesti vaan oireryhmä. Neurologian ala on niin lapsenkengissä, kun tietämyksemme aivoista on niin vähäistä, että joskus vain oikaistaan sanomalla, että henkilö sairastaa dementiaa vaikka dementia on vain oire jostakin sairaudesta tai vammasta, jota ei osata määrittää. Vaikka varsinaista sairautta aivoissa ei kyetä aina selvittämään, voidaan dementia-niminen oireisto (keskittymis-, hahmottamis-, muistamis- jne. ongelmia, ja sitä kautta ongelmaratkaisun ongelmia) selvästi havaita.

    Huntingtonin tauti on oikea sairaus ja kuuluu siten lääketieteen piiriin. Psykiatrialla ei ole tekemistä oikeuden sairauksien kanssa.

    Dementia tai kromosomihäiriöiden mainitseminen tuossa CEPUK:n tekstin yhteydessä ei siis selity tuolla ehdottamallasi syyllä.

    Äänestä

Super - tutkimuksen tiedote tutkittavaksi menevälle on huonosti kirjoitettu. Potilaista kirjoitetaan alentavasti ja oletetaan, että kaikki ovat psykoosissa. Kyselylomakkeessa tivataan: "Oletko syönyt lääkkeesi." Lomakkeessa on virhe, jos lukee tarkkaan. Ei luulisi, että miljoonatutkimuksessa ollaan niin huolimattomia.

Äänestä

En osallistu tutkimukseen. Tiedotteet surkeita. Joutuisi antamaan henkilötunnukset ja kaikki henkilökohtaiset tiedot jenkkeihin ikiajoiksi.

Äänestä

Miten he meinaavat saada 10000 potilasta osallistumaan...

Äänestä
  • Kiristämällä ja tarvittaessa pakolla.

    Äänestä

Eikähän kaikki tutkimusta kritisoivat ole jo ennen tätä tutkimusta joko tahallaan tai vahingossa levitelleet "huippusalaisia" tietojaan maaianääriin. Pankkitunnukst. bonuskortit ja muihin lukemattiin tahoihin kirjautumalla ei kenenkään asiat pysy piilossa. Ja mistä joku tiesi kyseessä olevan pseudotutkimus? Itse ainakin osallistun jos huolivat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


dresden kirjoitti:

Hei!
Oletteko perehtyneet tai osallistuneet psykoositutkimukseen eli Super - tutkimukseen? Mitä mieltä olette siitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu