Olen jonkin aikaa jo tuskaillut elämässäni tiettyjen ongelmien kanssa ja kerta toisensa jälkeen tulen päätelmään, että helpoin keino selvitä on lopullinen ratkaisu. Koen olevani todellinen henkinen ja sosiaalinen sekasotku ja tilanteen selvittämistä en koe edes mahdolliseksi. Jossain määrin olen perfektionisti ja vihaan epäonnistumista ja työssä saa virheistä kuulla ja sen takia niistä soimaa entistä enemmän itseään.
Lisäksi aiheutan ympärilläni olevissa ihmisissä hämmennystä koska minut usein ymmärretään väärin. Saatan olla masentunut mutta sen tunnustaminen etenkin omalle perheelle tuntuu mahdottomalta ja tiedän että nykyään masennusta hoidetaan vain lääkkeillä ja niistä on usein vain enemmän haittaa kuin hyötyä.
Mikä on läheisille kohtelian tapa päättää elämä? Toisaalta mikä on helpoin, varmin ja kivuttomin tapa?
Lisäksi aiheutan ympärilläni olevissa ihmisissä hämmennystä koska minut usein ymmärretään väärin. Saatan olla masentunut mutta sen tunnustaminen etenkin omalle perheelle tuntuu mahdottomalta ja tiedän että nykyään masennusta hoidetaan vain lääkkeillä ja niistä on usein vain enemmän haittaa kuin hyötyä.
Mikä on läheisille kohtelian tapa päättää elämä? Toisaalta mikä on helpoin, varmin ja kivuttomin tapa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletko kokeillut keskusteluapua?
Sairaslomakin ja pysähtyminen voi joskus olla tarpeen, jos alkaa olla jo henkinen sekasotku.
"Saatan olla masentunut mutta sen tunnustaminen etenkin omalle perheelle tuntuu mahdottomalta" Se voisi silti kannattaa.
Hoitovaihtoehtoja on, vaikka nykyaikana voit joutua lääketyrkytykseen ja usein hoito on lääkeorientoitunutta.
Ne kannattaa, ennenkuin päätyy lopulliseen ratkaisuun.
Minä olen kamppaillut itsemurha-ajatuksia vastaan jaksamalla aina yhden päivän kerrallaan, yrittäen tehdä niitä asioita, jotka antaa edes jotain mielihyvää. (Niitä ei ole tai on vähän). Hyvää sanottavaa ei ole mielialalääkkeistä, itseasiassa yksi osa elämäni surkeutta, toivoni puutetta ja itsemurha-ajatuksiani on niiden haitalliset vaikutukset liian pitkän käytön yhteydessä. Kun hain apua synkässä kuopassa osastolta, minulle aloitettiin uusia lääkityksiä lopettamani lääkkeen jälkeen, josta todennäköisesti kärsin vielä vieroitusoireita mitkä oli varmaankin suuri syy osastolle hakeutumiseeni. Päädyin lääkekierteeseen. Menin huonompaan kuntoon uusilla lääkkeillä ja elämäni on ollut jo vuoden helvetti. Olen saanut lääkkeistä haittoja kuten muun muassa pahaa kehollista levottomuutta enkä nuku enää ilman lääkettä. Nämä yhdessä tulleena on ajaneet minut reunalle ja toivottomiin ratkaisuihin. pelkkä kunnon nukkuminen on asia, jota kannattaa arvostaa. Sinulla voi olla montakin arvostettavaa asiaa elämässäsi, vaikkei siltä tunnu. Asiat voi olla aina paljon huonomminkin.
Apuun mitä nykyään on tarjolla, luottamukseni on 0 nykyään. Lyhyenä ratkaisuna lääkkeet voi joillekin auttaa, mutta niissä on riskejä. Jos saisin palattua vuosia elämässäni taaksepäin en olisi aloittanut lääkitystä masennukseeni vaikka minulla oli parempiakin jaksoja ja tehnyt virhettä jäädä käyttämään lääkettä.
Olen yrittänyt itsemurhaa kahdesti vuoden sisään, toisen kerran päätyen sairaalaan. Olen päättänyt yrittää jaksaa elää, tosin se ajatus että joskus kaikki voi olla ohi on joka päivä mielessä. Helppoja tosi varmoja itsemurhatapoja ei ole. On ehkä helpompia, mutta loppupeleissä päätös itsessään on hankalin.
Toivottavasti tästä on apua, http://beforeitsnews.com/awakening-start-here/2016/08/no-more-depression-its-time-for-awakening-7594.html
Lähinnä itseä lohduttaa juuri tuossa viimeisessä päätöksessä sen tuoma helpotus näihin ongelmiin joiden ratkaiseminen tuntuu mahdottomalta. Ja juuri noiden "hoitojen" huonouden takia ratkaisu tuntuu paremmalta.
En koe, että pystyisin puhumaan asiasta kenellekään koska silloin kaikki tulisi julki ja pelkään menettäväni kunniani ja minuun kohdistuvan luottamuksen kaikilta. Olen suunnitellut eteneväni päivä kerrallaan ja jos eteen tulee jokin hyvin suuri ongelma tai epäonnistuminen, aion päättää elämäni.
AP