13 miljoonan aukko budjetissa, verot tapissa

lisäksi Linnan Kehitys, parkkiyhtiö ja muut huuhaa-yhtiöt nielevät lisää rahaa.
Aika huono yhtälö. Lisäksi pakolaiskeskusten väen oleilun maksaa nyt valtio, mutta 2 vuoden päästä lakkaa rahantulo siihen. Sitten jokainen asukki maksaa kunnalle 30 tuhatta vuodessa. Hämeenlinnassa on suunniteltu 500-1000 kuntapaikkaa, eli kulut tästä tulevat olemaan 15-30 miljoonaa vuositasolla. Tähän vielä päälle kaupungin velkakuorma.

Jokainen vähänkin järkevä veronmaksaja tekee tästä päätöksen että kannattaa muuttaa muualle, ennenkuin kupla poksahtaa. Jokainen voi kuvitella millä tasolla palvelut ja veroaste ovat 5 vuoden päästä.
76100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Ja heti jos varmistus tulee, että Hattulaa tai Janakkalaa ei pakko liitetä Hämeenlinnaan niin meidän perheen ja firman suunta on välittömästi toiseen mainituista kunnista. Työntekijöillekään siirto ei tule olemaan varmaan mikään ongelma, koska työpaikat säilyy ja molemmista suunnista heitä jo työpaikalle tulee nykyäänkin. Emme todellakaan halua enää osallistua eurollakaan Hämeenlinnan täysin kyvyttömään toimintaan ja verorahojen törkeään tuhlailuun ja vieläpä täysin älyttömiin hankkeisiin. Juurikaan mitään merkittäviä onnistumisia ei viime vuosina ole ollut havaittavissa, epäonnistuneita sitäkin enemmän.

Äänestä
  • Kannattaisi seurata asioita eikä vaan uhoota. Pakko liitos ei ole tulossa koska hml ei sitä halua. Lähde menee firmas kanssa.

    Äänestä

  • vai ei halua. hehheh.

    Äänestä

  • Paljonkos Hattulalla ja Janakkalalla on sijoituksia jemmassa. Meillä HML:ssa liki 100 milj. €. Mieti persu sitä!

    Äänestä

  • Sukanvarressa kirjoitti:

    Paljonkos Hattulalla ja Janakkalalla on sijoituksia jemmassa. Meillä HML:ssa liki 100 milj. €. Mieti persu sitä!

    Juteinitorpan loppulasku lienee vielä tulematta Hattulassa.
    Kummassakin on vaihtunut päättäjät siihen tahtiin, että kohta ovat kerjäämässä kuntaliitosta.

    Äänestä

Iisakki ja Sari laittoivat 7-4 kyynärpääuhmaikätahtooollaisodemokratialla kaupungin konkurssiin.

Äänestä

Kyvyttömät virkamiehet on vaihdettava! Ja vaaleissa valitaan täysin uusi valtuusto, kaikki vanhat ulos vaan kylmästi, niin persut kuin muutkin pierut.

Äänestä
  • Mielenkiintoista kuinka suuren tappion persut ehtivät aiheuttaa kaupungille jo ensimmäisellä hallituskaudellaan.

    Äänestä

Missä viipyy yhteispotretti, jossa poseeraavat Kiemura Kennakkala ja tietysti "selffie" Rautio? Odotan sitä lähipäivinä HÄSA :ssa! Kyltti jossa NYT (punaisella tekstillä)..... 13milj€ PAKKASELLA!

Äänestä
  • K.Arin sellissä on pakkasta.

    Äänestä

  • IhaOikeen kirjoitti:

    K.Arin sellissä on pakkasta.

    Vituttaako johtajasi epäonnistuminen noin kovaa ressukka-demaria?? Kirjoittele ihan rauhassa pöpejä sellitarinoita omasta kohtalostasi. Ilkkala on vapaa kuin kevätpääskynen.

    Äänestä

Voisiko aloittaja selittää, että miksi noin 70 000 asukaspohjalla 13 miljoonaa on jonkinlainen katastrofi? Se on esimerkiksi noin 200 euroa per henkilö. Jos otettais vuodessa jotain 50 euroa aika köyhiltä, 100 euroa perusansaitsijoilta ja 400 euroa yli mediaaniansioiden ansaitsevilta ja sikarikkailta vielä enemmän solidaarisuusveroa, niin budjetti olisi tasapainossa. Mikä tässä on nyt ongelma?

Voisiko aloittaja myös selittää, miten verot on tapissa. Vaikkapa 70-lukuun verrattuna. Ja sitten 70-lukuun Ruotsissa. Siellä kun eräs tunnettu lastenkirjailija joutui maksamaan eräänä vuonna enemmän veroja kuin ansaitsi tuloja.

Äänestä

Hämeenlinnalla on likemmäs 100 milj. euroa energiarahoja; joita ei ole nosteltu moneen vuoteen. Äkkiäkös sieltä tuollaiset 13 miljoonaa lohkaisee. Vaikka onhan niistä kyllä hyvät korkotulot, kun on sijoitettu viisaasti. Pankkilainaa saa melkein nollakorolla nykyisin, niin että melkeinpä kannattaa ottaa lainaa mieluummin.

Äänestä
  • _Eipä ole lupauksista huolimatta koskaan raportoitu tarkemmin näitä tuottoisan sähkölaitoksen myyntirahoja, joista on vuosikymmen toisensa perään vaivihkaa maksettu -tai ainakin lupailtu maksettavan- yhtä sun toista juokseviakin kuluja. Voisi kuvitella, että kyse on keisarin uusista vaatteista ja pääomat on jo "syöty".

    Äänestä

  • KumpiVaiKampi,

    kyse ei nyt ollut kaupungin rahoituksesta, jota kyllä paikataan lainarahalla, koska "energiarahoja" ei syödä.

    Kyse oli tuloslaskelman alijäämästä - kysyisinkin paljonko sinulla noin omasta mielestäsi on enemmän rahaa, jos otat tililtäsi satasen taskuusi? Tämänkaltaista taloustuntemusta kun istuu Raatihuoneella tarpeeksi, niin ei tarvitse tulosta ihmetellä.

    Sähkörahojen ja markkinatilanteen kanssa ollaan apina-ansassa - jos vältetään velkaantumista käyttämällä sähkörahat, menee kaupungin rahoitustulos ja siten alijäämäkin oikein kunnolla punaiselle. Ellei vuosikatetta saada ylemmäksi, huonosti käy oli sähkörahaa tai ei.

    Ollaan polulla, jonka toisessa päässä tulee Helsingistä liituraitasetiä ja jakkupukutätejä kertomaan, mihin ja kuinka paljon Hämeenlinna saa rahaa käyttää.

    Se saattaisikin kyllä olla pitkässä juoksussa parempi, kun ei itse osata.

    Äänestä

  • Avoimuus.tragediana kirjoitti:

    _Eipä ole lupauksista huolimatta koskaan raportoitu tarkemmin näitä tuottoisan sähkölaitoksen myyntirahoja, joista on vuosikymmen toisensa perään vaivihkaa maksettu -tai ainakin lupailtu maksettavan- yhtä sun toista juokseviakin kuluja. Voisi kuvitella, että kyse on keisarin uusista vaatteista ja pääomat on jo "syöty".

    Hyvä Avoimuus.tragediana, ei ole energiarahoja syöty. Uskot huhupuheisiin kuten te kaikki persut! Kysy vaikka talousjohtajalta. Rahat on sijoitettu todella hyvin ja lisääntyvät vaan vuosi vuodelta ja ovat tuottaneet todella hyvin "korkoa korolle". Olen tyytyväinen siihen, ettei sijoituksia ruveta nostelemaan juokseviin kuluihin.

    Äänestä

  • UPDATE_9528550 kirjoitti:

    KumpiVaiKampi,

    kyse ei nyt ollut kaupungin rahoituksesta, jota kyllä paikataan lainarahalla, koska "energiarahoja" ei syödä.

    Kyse oli tuloslaskelman alijäämästä - kysyisinkin paljonko sinulla noin omasta mielestäsi on enemmän rahaa, jos otat tililtäsi satasen taskuusi? Tämänkaltaista taloustuntemusta kun istuu Raatihuoneella tarpeeksi, niin ei tarvitse tulosta ihmetellä.

    Sähkörahojen ja markkinatilanteen kanssa ollaan apina-ansassa - jos vältetään velkaantumista käyttämällä sähkörahat, menee kaupungin rahoitustulos ja siten alijäämäkin oikein kunnolla punaiselle. Ellei vuosikatetta saada ylemmäksi, huonosti käy oli sähkörahaa tai ei.

    Ollaan polulla, jonka toisessa päässä tulee Helsingistä liituraitasetiä ja jakkupukutätejä kertomaan, mihin ja kuinka paljon Hämeenlinna saa rahaa käyttää.

    Se saattaisikin kyllä olla pitkässä juoksussa parempi, kun ei itse osata.

    Totta, rahoitustulos ei saa pienentyä myöskään eli ei kannata haaveilla energiaomistusten myynnistä kuin viimeisimpänä pakkokeinona. Tulot ja menot on saatava muuten tasapainoon. Yksi keino olisi purkaa näitä keinotekoisia yhtiöitä kaupungin alta, ja laittaa tavallinen virkahessu tekemään samat jutut halvemmalla.

    Äänestä

  • Avoimuus.tragediana kirjoitti:

    _Eipä ole lupauksista huolimatta koskaan raportoitu tarkemmin näitä tuottoisan sähkölaitoksen myyntirahoja, joista on vuosikymmen toisensa perään vaivihkaa maksettu -tai ainakin lupailtu maksettavan- yhtä sun toista juokseviakin kuluja. Voisi kuvitella, että kyse on keisarin uusista vaatteista ja pääomat on jo "syöty".

    Ottakaa selvää, paljonko niitä enegiamiljoonia on tuottavasti sijoitettuina, älkääkä urputtako tyhjästä tällä palstalla. Teillä persuilla ei ole vähäisintäkään käsitystä mistään, kaikkein vähiten kaupungin taloudesta.

    Äänestä

Joo totta turiset, nää persuvalittajat tälläkin palstalla voisivat muistaa, mitä kaupungilla on takataskussa pahan päivän varalle. Asiat on hyvin.

Äänestä
  • Vai on asiat hyvin sinun mielestäsi? Me Hämeenlinnan kaupunkilaiset olemme joutumassa valtion käsiohjaukseen kaupungin hallitsemattoman taloustilanteen vuoksi. Hallitsematon tilanne taas johtuu täysin umpisurkeasta johtoklikistä, mukaanlukien Valtuuston ja Hallituksen pj:t Raution ja Kiemungin sekä taustapiruna toimivan Tapio Vekan sekä apulaisjohtaja Isosuon. Pannulappu Kenakkalasta ei kannata puhua mitään, koska se vätys ei tee yhtään mitään ilman em. henkilöiden antamaa käskyä ja lupaa.

    Äänestä

  • Tarkoitat Kari minä Hämeenlinnan kaupunkilaiset. Suuruudenhullua ja outoa. Oletkin syytettyjen penkillä kuten tulee olla.

    Äänestä

  • TotaalisestiKivillä kirjoitti:

    Vai on asiat hyvin sinun mielestäsi? Me Hämeenlinnan kaupunkilaiset olemme joutumassa valtion käsiohjaukseen kaupungin hallitsemattoman taloustilanteen vuoksi. Hallitsematon tilanne taas johtuu täysin umpisurkeasta johtoklikistä, mukaanlukien Valtuuston ja Hallituksen pj:t Raution ja Kiemungin sekä taustapiruna toimivan Tapio Vekan sekä apulaisjohtaja Isosuon. Pannulappu Kenakkalasta ei kannata puhua mitään, koska se vätys ei tee yhtään mitään ilman em. henkilöiden antamaa käskyä ja lupaa.

    Hyvin menee! Pankit jakavat rahaa! Mitä te persut aina valitatte?

    Äänestä

  • Pankit haluavat rahoilleen korkoa ja sitä kautta tulosta, jonka maksaa loppukädessä Hämeenlinnalainen työssäkäyvä.

    Äänestä

  • ewqweqwe kirjoitti:

    Pankit haluavat rahoilleen korkoa ja sitä kautta tulosta, jonka maksaa loppukädessä Hämeenlinnalainen työssäkäyvä.

    Korko+on+nykyään+0+%+kaupungin+lainoille,+ettäs+tiedät+sinäkin+persu+ewqweqwe.

    Äänestä

  • Korko voi olla mitä tahansa mutta pankki saa katteensa marginaalista.
    Taidat olla demari kun olet noin tyhmä?

    Äänestä

  • OikeinTyytyväinen kirjoitti:

    Hyvin menee! Pankit jakavat rahaa! Mitä te persut aina valitatte?

    Näin+voi+puhua+ainoastaan+parasiitti,+jonka+palkka+maksetaan+verovaroista.+Se,+että+kaupungin+tai+valtion+töissä+oleva+henkilö+maksaa+veroja+kaupungille+ja+valtiolle,+ei+lisää+yhtään+yhteiskunnan+käytössä+olevaa+rahavaroja.+Sen+sijaan,+kun+yksityisessä+työpaikassa+oleva+henkilö+tai+yrityksen+omistaja+tuo+rahaa+verotuloja+yhteiskunnalle,+niin+se+raha+on+erittäin+arvokasta,+koska+se+on+tullut+"järjestelmän"+ulkopuolelta.Se+ei+siis+auta,+vaikka+demari-+ja+kokoomusveljet+kuinka+paljon+tahansa+"pesevät+toistensa+paitoja",+koska+se+toiminta+ei+tuo+"järjestelmään"+yhtään+lisää+vaurautta.Lainojen+korko+ei+ole+todellakaan+0%+kaupungille,+vaikka+pohjakorko+onkin+miinuksen+puolella,+älä+edes+viitsi+esittää+tuollaista+skeidaa.Katsopa+kaupungin+nettisivuilta+pöytäkirjasta+päätöstiedot+Pysäköintiyhtiön+uudistetuista+eli+pidennetyistä+lainoista.+Korko+ei+ole+todellakaan+nolla,+ei+lähellekään!Kaupungin+lainojen+korkomarginaali+tulee+luonnollisesti+nousemaan+sitä+mukaa,+kun+kaupungin+taloustilanne+heikkenee+ja+laman+väistyessä+korko+nouseee+sitten+tosi+rivakasti.+Kaupunki+joutuu+kuitenkin+ottamaan+ns.+pakkoraossa+aina+vaan+lisää+lainaa,+kun+koksd-johtoporukka+ei+ole+kyennyt+yhdessä+kaupunginjohtajien+kanssa+oikaisemaan+alijäämää+likimainkaan+kuntoon,+vaan+alamäki+jatkuu+edelleen+todella+jyrkkänä.+Rahantuhlaus+on+jatkunut+avian+idioottimaisiin+hurlumhei-kohteisiin,+aivan+kuin+alijäämää+ei+olisi+olemassa+lainkaan.+Todella+edesvastuutonta+ja+surkeaa+työskentelyä!!Mikään+muu+ei+auta+enää+kuin+johtoporukan+pikainen+vaihto+kykeneviin+ja+osaaviin+henkilöihin.+Nousukauden+aikana+kaupungin+sekä+yritysten+johdossa+pärjää+kuka+tahansa+supliikkihenkilö,+kun+markkinat+vetävät+ja+sen+myötä+verolaarit+täyttyvät+kuin+itsekseen.+Johtajien+todelliset+kyvyt+punnitaan+vaikeissa+ja+haastavissa+tilanteissa.+Oikeita+osaajia+olisi+tarvittu+Hämeenlinnassa+jo+pitkän+aikaa,+eikä+mitään+nykyisiä+tärkeileviä+ja+kostonhimoisia+pilvilinnojen+rakentelijoita.

    Äänestä

  • Kari taas aktivoitui. No, aikaa Karilla on mutta eikö tyyliä edes hieman tulisi muuttaa.

    Äänestä

  • tyylin.tuntee kirjoitti:

    Kari taas aktivoitui. No, aikaa Karilla on mutta eikö tyyliä edes hieman tulisi muuttaa.

    Oikein hyvä. Meillä onkin sellaiset päättäjät joita ei kiinnosta. Mä äänestän Karin jatkoon!

    Äänestä

  • Ei onnistu koska vanki ei voi olla ehdokkaana. Voit etsiä vapautettua rikollista.

    Äänestä

Kyllä noilla
tappiomiljoonilla alkaa jo hiukan hävettämään asua Hämeenlinnassa

Äänestä
  • Mitä häpeämistä siinä on, jos palvelut pelaa, tulkoon raha mistä hyvänsä vaikka pankkiirilta.

    Äänestä

  • Palvelut pitää mitoittaa sen mukaan mikä veronkertymä on, ilman että veroja korotetaan lisää.

    Äänestä

  • Demulismi perustuu verojenrakastamiseen.

    Äänestä

  • Totta helvetissä sillä on väliä, mistä rahat tulevat. Kaupungin nykyiseltä johdolta puuttuu strategiasta täydellisesti realistinen käsitys siitä, mikä on aikuisten oikeasti mahdollista ja mikä ei.
    Pilvilinnoissa ajelehtiminen ja uneksiminen maailmaa syleilevine hankkeineen ei kanna eikä johda mihinkään hyvään reaalielämässä.

    Äänestä

  • K.Ari löysi pilvilinnan unimaailman vankilasta.

    Äänestä

Työtä ja toimeentuloa, sanoo Kiemunki ja keksii uuden älyttömän mammuttihankkeen.

Äänestä
  • Scc suhmurointia ja valheit ja K .Ari päätyi posee.

    Äänestä

Dirty seven again! Hölmölinnassa kaikki on mahdollista. Kaupunki on perseaukinen ja sitten puhutaan jostain energiamiljoonista jotka on käytetty jo moneen kertaan. Puhutaan hankkeista vaan ja kaupunki tyhjenee kuin Reska perjantai-iltana.

Äänestä
  • Oletko kenties hullu. Yrität jotain sanoa mutta sinun energia ei siihen selvästi riitä.

    Äänestä

  • Tänne töherryksiään lähettelevä, posessa asuva typerysdemari on todellä törkeän tyhmä ali-ihminen. Typerysdemari on oppinut yhden omasta mielestään hienolta kuulostavan sanan, joka kuvailee oikeasti hänen omaa olinpaikaansa, sitä se olio nyt hokee hokemistaan. Pitäisikö soittaa typerysdemarille lääkäri paikalle poseen?

    Äänestä

  • Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soittele typeryydestä K.Arille vankilaan se tietää. Onnea matkaan.

    Äänestä

  • Pakko sanoa minä katkesin.

    Äänestä

  • erwbubob kirjoitti:

    Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soittele typeryydestä K.Arille vankilaan se tietää. Onnea matkaan.

    Kiitos kun kysyit ja vastaankin mielelläni myös toisten puolesta ja kaveria tulee aina auttaa. Kok/Demuja en kyllä kuitenkaan ikinä auta, ne nääs kun ei ole minun kavereita!
    Soittele typeryydestä K.Lierongille vankilaan se tietää.
    Ellei Lieronki itse vastaisi soittoosi, pyydä sitä "Vartiaa" yhdistämään puhelu!
    Onnea matkaan.

    Äänestä

Milloin se uusi tuottava sairaala rakennetaan toisten tontille?

Äänestä

Tiedän+olevani+aikas+tyhmä,+tiedänpä+jotain.+Kun+otetaan+velkaa(olipa+korko%+mikä+hyvänsä,+velka+on+aina+maksettava,+olipa+selitys+mikä+hyvänsä).+Kieronki+sanoo+velan+olevan+halpaa,+halpa+taikka+ei;+maksettava+se+on+kuitenkin,+entäs+kun+fyffet+ei+riitä?Virkamiehet+päättää,+halusi+kaupunki+mitä+hyvänsä,+heh+heh+tervetuloa+Hattulaan;+muuten+meillä+menee+hyvin.

Äänestä
  • Eiku olet vitun tyhmä ja parolasta ja niin tyhmä että lasket parolan velat tuloiksi. Älä vaan muuta tänne.

    Äänestä


  • Oqwkss kirjoitti:

    Eiku olet vitun tyhmä ja parolasta ja niin tyhmä että lasket parolan velat tuloiksi. Älä vaan muuta tänne.

    Linnan kehityksessä alkaa suojatyöpaikat helisemään kun budjetin aukko suurenee.
    Samoin parkkiyhtiössä.

    Äänestä

Mamuille lisää rahaa ja ja Hämeenlinnalaisille kurjuutta lisää! Nyt jos koska kannattaa muuttaa vaikka hattulaan.

Äänestä
  • Lähe heti velkakuntaan. Tane Parolasta kuntaälykkö.

    Äänestä

  • Hattulan talous on superkunnossa verrattuna Hämeenlinnaan. Velkaa Hattulan kunnalla on todella paljon vähemmän per henkilö kuin HML:lla.
    No, onhan se myönnettävä, että HML ei ole todellakaan hyvä mittatikku talousvertailussa, koska se itse kuuluu todelliseen kurasarjaan viime vuosien negatiivisen kehityksen vuoksi.

    Äänestä

  • Puuttuuko Hattulasta demuliosaamista??

    Äänestä

  • Kyllä siellä on osattu porvarivoimin ajaa kunta ahdinkoon mm. velkaa ottamalla aivan liikaa.

    Äänestä

  • Tavastehuussin hallintolaiset konsultoineet.

    Äänestä

  • Perzuikit opettaneet Parolan omia. Poliisitutkintaan menossa varmaan.

    Äänestä

  • Ruuhkautunut peruuttamattomasti derkkutoimittelijoista.

    Äänestä

  • HämeenlinnaGoesBottom kirjoitti:

    Hattulan talous on superkunnossa verrattuna Hämeenlinnaan. Velkaa Hattulan kunnalla on todella paljon vähemmän per henkilö kuin HML:lla.
    No, onhan se myönnettävä, että HML ei ole todellakaan hyvä mittatikku talousvertailussa, koska se itse kuuluu todelliseen kurasarjaan viime vuosien negatiivisen kehityksen vuoksi.

    Hattulassa ei ole tällaisia derkkuja kuin Kiemunki jonka pissismäiset kehitysideat rasittaisivat taloutta.

    Äänestä

  • HämeenlinnaGoesBottom kirjoitti:

    Hattulan talous on superkunnossa verrattuna Hämeenlinnaan. Velkaa Hattulan kunnalla on todella paljon vähemmän per henkilö kuin HML:lla.
    No, onhan se myönnettävä, että HML ei ole todellakaan hyvä mittatikku talousvertailussa, koska se itse kuuluu todelliseen kurasarjaan viime vuosien negatiivisen kehityksen vuoksi.

    HML:lla sijoituksia lähes 100 milj. En näkisi että on kuralla, päinvastoin.

    Äänestä

  • wkqjjqjjj kirjoitti:

    Hattulassa ei ole tällaisia derkkuja kuin Kiemunki jonka pissismäiset kehitysideat rasittaisivat taloutta.

    Ilmaisia rakennuksia ei ole, voit maksaa vähän juteiniveroa

    Äänestä

  • OikeinTyytyväinen kirjoitti:

    HML:lla sijoituksia lähes 100 milj. En näkisi että on kuralla, päinvastoin.

    HML:n sijoitukset koostuvat täysin energiayhtiöiden myynnistä saaduista tuloista. Jokainen valveutunut kansalainen tietää, että ne ovat "verirahoja", jotka maksetaan moninkertaisesti kaupunkilaisten rajusti nousseissa sähkö- ja kaukolämpölaskuissa.
    Kaupunkilaiset voisivat ostaa edelleen erittäin edullista sähköä ja kaukolämpöä, jos laitoksia ei olisi myyty ulkopuolisille >10 vuotta sitten.
    Toisaalta, näitä 100 miljoonan sijoituksia ei edes voida purkaa käytettäväksi läpimädän kaupungintalouden tilkkeeksi, koska HML rahoitustulos ja alijäämä menisivät vastaavan summan verran lisää miinukselle.

    Äänestä

Ilmaisia aukkoja budjetissa ei ole, jos sinulla on varaa tehdä aukkoja on sinulla myös varaa maksaa siitä pikku maksu.

Äänestä

Nykyään pankit jopa maksavat siitä ilosta että saavat antaa lainaa. Olette kai lukeneet valtion lainasta, jota saatiin 27 milj. ylimääräistä lahjaa siitä ilosta, että valtio otti miljardien lainat. Lainaluukuille vaan kaupungin isät.

Äänestä

Kaupungin lainan nollakorosta kuulin minäkin jokin aika sitten yhdeltä virkamieheltä.

Äänestä
  • Kyllä te olette todellisia typeryksiä, kun kuvittelette, että lisälainan ottaminen on aina vain edullista ja järkevää. Oletteko ajatelleet sitä, että lainat on joskus maksettavas jopa takaisin? Oletteko ajatelleet sitä, että lainojen korot tulevat nousemaan heti, kun maailman talous alkaa osoittaa pitkäkestoisen toipumisen merkkejä? Korkotason noustessa joutuvat korviaan myöten velkaantunet tahot aivan järkyttävään tilanteeseen, kun maksukyky ei riitä edes lainojen korkojen maksuun! Mitäs sitten meinasitte tehdä, HALOO PAHVIT??

    Äänestä

  • Muutetaan tietysti muualle.

    Äänestä

Olet aina niin kohtelias, Kari!

Äänestä
  • Persut ymmärtää talouden perusasiat aivan oikein. He eivät sorru hattara- ja kuvitelmatalouteen, kuten koksd:n pintaliitäjät ja muutoin yksinkertaiset tampiot!!

    Äänestä

  • Meidän on tähyiltävä riittävän kauas tulevaisuuteen. Vuonna 2040 meiltä on poistunut 100 parkkipaikkaa. Tule-Vaisuus. Tulee vaikkei tehtäisi.

    Äänestä

  • En odota noin kauan. Menen seuraavaan sinfonia Lahden konserttiin Verkkikselle. Maksaa mulle 32 € - en tiedä paljonko teille.

    Äänestä

  • Älä menee haisevissa ferkkareissasi.

    Äänestä

Hei persu! Mikä on ferkkari?

Äänestä
  • Hei derkku! Ferkkari on verkkareita käyttävä derkku eli verkkaridemari.

    Äänestä

Hei perzuikki! Ferkkari on verkkareita käyttävä perziikki eli verkkariperzuikki.

Äänestä
  • Hei derkkuli! Ferkkari on tosiaan verkkaridemari!

    Äänestä

Hei perziikki! Ferkkari on tosiaan verkkariperzuikki!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


heippahml kirjoitti:

lisäksi Linnan Kehitys, parkkiyhtiö ja muut huuhaa-yhtiöt nielevät lisää rahaa.
Aika huono yhtälö. Lisäksi pakolaiskeskusten väen oleilun maksaa nyt valtio, mutta 2 vuoden päästä lakkaa rahantulo siihen. Sitten jokainen asukki maksaa kunnalle 30 tuhatta vuodessa. Hämeenlinnassa on suunniteltu 500-1000 kuntapaikkaa, eli kulut tästä tulevat olemaan 15-30 miljoonaa vuositasolla. Tähän vielä päälle kaupungin velkakuorma.

Jokainen vähänkin järkevä veronmaksaja tekee tästä päätöksen että kannattaa muuttaa muualle, ennenkuin kupla poksahtaa. Jokainen voi kuvitella millä tasolla palvelut ja veroaste ovat 5 vuoden päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu