tupakointi

niksikäs

Joo..tämä suomen junttila keksi oivan keinon tupakoimista vastaan. Jos kaupungin työntekijä tupakoi työ ajalla 10 minuutin rangaistus.
Siellä se varsinainen viisaus piilee tuolla kaupungin hallituksessa. hah hah

18

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikeapäätös

      No, eikös se sama ole poltaa vapaa-ajalla enempi ja parempaa, vaikka sikareita? Tyhmää työnantajan maksaa tyhjästä, eli tekemättömästä työstä mikä jää tekemättä tupakoinnin aikana!
      Ette tekään laita liikaa seteleitä bensa automaattiin jos kaikki rahalla saatava bensa ei mahdu tankkiin!

    • reennanna

      Tupakan kielto on oikea päätös palkkaa pitää alentaa montako sätkää polttaa sen mukaan palkkavähennys työaikana. Tupakkakielto pitää koskea kaikkia myös työttömiä vaikka ovat aktivointi toimenpiteissä Pielispajassakin timitran linna istutaa tupakkaa polttamassa ja kulmalla oli useita polttajia eipä aktivointitoimen piteet edistyneet yhtään. Useat työntekijät kärsivät tupakan savusta ovat allergisia tupakkahaitoille. Tupakka on runsaasti käytettynä vaarallinen kurkku ja keuhkosyöpä terveysmenot kasvaa rajusti terveysmenoja säästyisi kun vähennettäisiin tupakanpolttoa kärsikööt sairaudet jos tupakoidaan.työtön joutuu olemaan karenssin uhalla eräs työtön oli sairastunut oli yskää kuumeilua jne itse piti maksaa kulut. Palkanmaksussa pitää olla muita tiukennuksia kahvilla istuminen liian pitkää, juoruilut ei kuulu työaikaa. naisilla on meikkaustauko ulkonäön reenaaminen ja katsominen peilistä pitäisi rajoittaa. Palkka pitää maksaa tehdystä työstä. en ymmärä tätäkään että työtön on aktvointitoimen piteessä neljä tuntia kahvi ruoka menee ainakin tunti vessassakäynnit loppu on pelkkää istumista tämä löytöpuoti siellä syödään ja juodaan.

    • Edellisessä työpaikassani ,joka valmisti terveysalan tuotteita, oli vain kolme hetkeä jolloin sai tupakoida pihan perällä määrätyssä paikassa. Kaksi kahvitaukoa ja ruokatauko. Kellokortti oli leimattava , siis tupakoitiin omalla ajalla. Eikä tuolle asialle mahtanut mitään pääluottamusmies eikä ammattiliitto. Muina aikoina ei tupakoitu.

    • NoSmoking

      Mites meillä eläkelläisillä? Pitäiskö neuvotella voiko marjastus ja kalastusreissuilla nautittavasta kahvittelu ajasta vähentää eläkeeestä osan? Tai jos joku tupakoi marjametsässä istuillaan kannon päässä, ja hyvää marjankeruu aikaa menee hukkaan, niin kummasta se vähennetään eläkkeestä, vai kenties siten että osa sankossa olevista marjoista kaadetaan maahan, jos on kerinnyt jo poimia?
      Joku sanktiohan se pitää kehitellä,,niin ja koskee myös työttömiä ja sairasulomalla olevia marjastajia ja sienestäjiä!

    • OikeaPäätösKaupungilta

      Ymmärrän kyllä sen että tupakoitsijoilla on riippuvuus joka pakottaa heidät vähän väliä sauhuttelemaan, mutta miksi heillä pitäisi ainoana olla oikeus tyydyttää riippuvuuttaan työaikana? Sitten pitäisi alkoholistienkin saada työaikana käydä vetämässä huikkaa ja nettiriippuvaisten tutkimassa feisbuukkia.

    • wlwllw

      työttömät saavat tupakkarahaa 9 euroa kun ovat aktivointitoimenpiteissä siitä sauhuttelemaan valtion kassaan ne verot menevät myös alkoholin käytöstä juokaa viina ja polttakaa tupakkaa

    • helppohomma

      Olen työskennellyt Helsingin ja Espoon kaupungilla. Molemmilla on ollut jo hyvin pitkään tupakointikielto. En muista vuosia, mutta veikkaan lähemmäs kymmentä.
      Työpaikalla voi käyttää nikotiinivalmisteita. Alussa ja varsinkin ennen kieltoa jotkut purnasivat kovasti. Sittemmin asia on niin arkipäiväistynyt, ettei kukaan jaksa moisesta porista.
      Itse poltin alkuaikoina, silloin ei ollut rajoituksia. Sitten tupakoitiin roskakatoksessa. Täyskiellon alettua olin jo lopettanut.
      Jokaisella työpaikalla on mukavuudenhaluisia henkilöitä. Heillä aikaa kulahtaa milloin missäkin, ei se ole vain tupakointi. Vastuullinen ihminen vetäsee röökinsä silloin kun siitä ei ole haittaa.

      • Veronmaksaja1710

        Minäkin olen työskennellyt Lieksassa yksityisellä työnantajalla =(joka tuottaa oikeasti pätäkkää yhteiskunnallemme) samoin myös kaupungin palveluksessa, joka ei tuota muuta kuin kovia kuluja, tupakka paloi duunareilla, tupakkataukoihin meni n. 1- 1 1/2 tuntia päivittäin, sanoivat vaan, että yhteiskunta maksaa vilut. Joten ajan voi kuluttaa tupakilla "kasvottoman" työnantajan piikkiin. Niinpä antaa palaa vaan. Nehän tupakkitauot ehkä noin kymmenen kertaa päivässä 10-15 min. kuuluu luontaisetuihin, joihin ei ammattiliittokaan voi kajota. Kiitos sos.dem., vasemmisto ja kommonistit...


    • kaikilletyöpaikoille

      Pitkästä aikaa järkevä päätös,että jokaisesta tupakasta 10 minuttia työajasta pois. Tupakoijat ovat olleet jatkuvasti erikoispalvelussa,heille on rakennettu työpaikoille tupakkahuoneita,missä kessutella,kun tupakoimattomat on painaneet töitä hikihatussa. Istuppas ilman tupakkaa jakkaralla työaikana,niin heti tulee huomautus.

    • työkyrinonnea

      Nokia aikoja muistellessa! Tupakka tauko jokaista tuntia kohden, ainakin vartti ja sitä pomotkin joskus olivat jatkamassa omilla jutuillaan, se oli hyväksyttyä. Auta-armias sitä työkyriä joka pysäytti työnsä ilman syytä, siitäkös pasmat syntyi!? Voi,voi.

    • isovelivalvoo

      joko sinne kaaapungin hommiin on värvätty kyttääjiä "pikku-hitlereitä,KGB-vakoojia ja stasi-apureita" nyt kuule varo että et joudu näitten vakoojien kansioon ja listalle, äkkii nyt tupakit piiloon sinnuu tarkaillaan jos vähänkin haiskahdat tai olet minuutinkin pois työpaikalta työsi,muista että lähin työtoverisi voi olla em. kyttäri joka käräyttää

    • hikkee

      muistaisivat ettivät panon jälkeen kärähdä röökistä

    • Rautahanska

      Meijän tehtaalla on tupakointi kokonaan kielletty työajalla.Ruokatauolla saa sauhuutella aidan ulkopuolella.Jos salapolttelusta jää kiinni niin kirjallinen varotus tulee...ja pahimmassa tapauksessa lopputili.Jo on salapolttelusta joku kiinni jäänyt...

    • Rautakoura79

      Tupakoimattomat ei ole yhtään sen ahkerampia kuin tupakoitsijat. Sama aika kuluu kaikilla lusmuiluun on se sitten vaikka kassien raapimista tai akkojen juoruilua. Tupakoitsijat on vaan helppo merkitä! Palkoista otetut rahat voi antaa vaikka matuille, ne on ahkeria!!!

    • Tupakkitauot meidän työpaikalla ovat käytännössä työpaikkapalavereja. Kukaan ei tuppisuuna seisoksi tupakalla. Monta monituista työasiaa on käsitelty ja hoidettu. Idea liikkuu vilkkaammin kuin tönkössä kokoushuoneessa.

    • hirveä.määrä
    • pieni.tauko.hyväksi

      Aika vänkyröitä pitää olla ihmisten, kun tuollaisia keinoja tarvitaan. Ajattelisivat kerrankin omaa terveyttään, eikä vaan aina oikeuksiaan.

    • typeräidea

      Vitun terveysterroristit! Tupakkatauot ovat sosiaalisia taukoja, joista työyhteisö saa voimaa. Miten 30-40 vuotta polttaneet voivat olla polttamatta päivän? Saattaa tulla sydänkohtauksia ja hermoromahduksia, kalliiksi tulee hoidot...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4592
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3533
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3414
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3350
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2930
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2680
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2351
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe