Elämä on liian vaikeaa, ahdistavaa ja monimutkaista, että sitä vois elää. Mä en ymmärrä teitä, jotka näkee tässä paskassa läjässä mitään elämisen arvoista.
Kuukausien pohdinnan päätteeksi olen päättänyt lopettaa seitsemäntoista vuotis taipaleeni tähän. Mä en nää enää pienintäkään syytä elää, joten mikä olis järkevin vaihtoehto lähteä täältä? Haluan, että se tapahtuu heti, enkä heräis enää. Entä minkäläisen viestin voisin jättää perheelle? He eivät tiedä ko. asiasta mitään, joten tää tulee niille yllätyksenä.
Sanottakoon vielä, etten ole pyytänyt apua, enkä tule pyytämään. Mä koen tän olevan niin monimutkaista, etten yksinkertaisesti edes jaksa lähtee aukomaan tätä hommaa. Mä en vaan jaksa elää. Mä en nää itelläni minkäänlaista tulevaisuutta, kavereita ei oo, perhe on tosi etäinen jne. Mä en osaa enää kommunikoida ihmisten kanssa, niille on tosi vaikee puhuu, hyvä et saan sanaani suusta. Esitän kuitenkin iloista ja positiivista, ettei kukaan huomaa. Mutta nyt en enää jaksa tätä, ja päätös on tämä mikä on. Ei ehkä se parhain, mutta kuitenkin helpoin mulle. Olen ehkä itsekäs ja paska, mutta en vaan jaksa enää. Ajatteleminenkin on aika-ajoin hankalaa, välillä vaan tuijotan minuutteja paikallaan, ilman et ajattelen mitään, kuin aivot sammuis. Kuin ajattelit koko aika paksun sumuverhon läpi. Elämä on paskaa, ehkä mulle vaan oli tarkotus käydä näin. Pääsen näköjään ennätys ajassa isän luo pilvien päälle.
Kuukausien pohdinnan päätteeksi olen päättänyt lopettaa seitsemäntoista vuotis taipaleeni tähän. Mä en nää enää pienintäkään syytä elää, joten mikä olis järkevin vaihtoehto lähteä täältä? Haluan, että se tapahtuu heti, enkä heräis enää. Entä minkäläisen viestin voisin jättää perheelle? He eivät tiedä ko. asiasta mitään, joten tää tulee niille yllätyksenä.
Sanottakoon vielä, etten ole pyytänyt apua, enkä tule pyytämään. Mä koen tän olevan niin monimutkaista, etten yksinkertaisesti edes jaksa lähtee aukomaan tätä hommaa. Mä en vaan jaksa elää. Mä en nää itelläni minkäänlaista tulevaisuutta, kavereita ei oo, perhe on tosi etäinen jne. Mä en osaa enää kommunikoida ihmisten kanssa, niille on tosi vaikee puhuu, hyvä et saan sanaani suusta. Esitän kuitenkin iloista ja positiivista, ettei kukaan huomaa. Mutta nyt en enää jaksa tätä, ja päätös on tämä mikä on. Ei ehkä se parhain, mutta kuitenkin helpoin mulle. Olen ehkä itsekäs ja paska, mutta en vaan jaksa enää. Ajatteleminenkin on aika-ajoin hankalaa, välillä vaan tuijotan minuutteja paikallaan, ilman et ajattelen mitään, kuin aivot sammuis. Kuin ajattelit koko aika paksun sumuverhon läpi. Elämä on paskaa, ehkä mulle vaan oli tarkotus käydä näin. Pääsen näköjään ennätys ajassa isän luo pilvien päälle.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kirjoituksesi kosketti, koska 17-vuotiaana pohdin hiukan samanlaisia ajatuksia. Olin menettänyt juuri toisen vanhempani, olin vailla kavereita, kärsin ahdistuksesta ihmisten seurassa ja lopulta olin päättänyt päivän, jolloin lopetan kaiken. Tuntui, ettei elämässäni ollut enää toivoa paremmasta. Raahauduin kouluun joka päivä, vailla mitään motivaatiota miksi sinne menin,koska tuntui liian stressaavalta esittää positiivista ja lopulta hyvä kun jaksoin huolehtia mistään ja koulu meni surkeasti. Ihmisten kanssa juttelu oli vaikeaa, ja tunsin, etten osannut joko puhua ihmisille tai olla kuin muut. Lopulta lopetin koulun. Olin lukossa henkisesti, ihan hukassa itseni ja suruni kanssa ja vaivuin apatiaan. Mun elämältä oli mennyt pohja pois, kun menetin mun läheisen ja jo ennen sitä mulla oli ollut vaikeaa.
En aio antaa sinulle neuvoja päättää elämääsi, vaan yrittää kertoa oman kokemukseni.
Tuosta voi selvitä. Mä hain apua ja sain sitä. Mulle sattu oikea terapeutti kohdalle ja sain tietää kaikista tuen mahdollisuuksista. Eniten apua oli vertaistuesta, ihmisistä joihin tutustuin joilla oli samanlaisia ajatuksia, ja jotka oli kärsineet elämänsä kanssa myös. Hiljalleen olemalla ihmisten kanssa, lukot aukes ja löysin oman itteni uudelleen, varmuuden puhua muille, olla se kuka olen, ja syyn elää. Se oli karannut vaan pois, olin monta vuotta vaipunut kokoajan enemmän synkkyyteen ja epävarmuuteen, ja kadottanut itseni.
Mun elämän parasta aikaa on ollut aika, kun selvisin tuosta. Osasin arvostaa pieniäkin asioita taas. Palasin kouluun sairasloman jälkeen. Muutin omaan asuntoon. Sain ystäviä hiljalleen, aloin seurustella ja lopulta löysin työn, josta nautin. Ja syy elää oli tullut jossain tossa matkan varrella.
Yritän vaan antaa voimaa sinulle. Asiat voi muuttua paremmiksi.
Nimittäin omani!
Hengitä pelkkää heliumia jonku aikaa kivuton tapa kuolla