Mitä islamin perusteista pitäisi muuttaa?

alfa123om22

Erään Imaami Mahdista kertovan kirjan mukaan hän kajoaa jopa islamin perusteisiin ja perusoppeihin ja tuo niihin uudistuksia. Jos se on totta niin mitä kaikkia oppeja mielestänne pitäisi joko purkaa tai tilapäisesti ottaa pois käytöstä 7-7000 vuoden ajaksi?

Tällä foorumilla on jo usein tuotu esiin pedofilia. Eli eräs muutoksen tarpeen omaava hadith käytäntö on avioitumisikä. Se pitäisi ilmeisesti nostaa vähintään 16 vuodeksi??

Omasta mielestäni toinen asia on sotiminen uskottomia vastaan. Sen pitäisi loppua. Uskottomat ovat omaksuneet uskonnoista ahimsa periaatetta ja rauhan rakkautta ja ovat kehittyneet tasolle, jossa ne saattavat kyetä kilpailemaan uskontojen kanssa tasaväkisesti humaaneista arvoista.

Aikanaan Juudan kävi samoin. Assyria kehittyi uskonnossaan Juudan harjoittaman uskonnon muodon tasalle ja Juuda alkoi jopa jäädä jälkeen. Yhteiskunta ei ole staattinen, vaan joskus periviholliset ottavat oppia toisiltaan ja kehittyvät toistensa vertaisiksi.

Hoosean kirjan mukaan tulee Lo-Ammi ja Lo-Ruhama eli ne, joista ennen on sanottu te ette ole minun kansaani saavat armoa ja valoa. Joista ennen on sanottu te ette ole minulle rakkaita heitä tullaan kutsumaan rakkaiksi. Tämä kohta voi joissakin olosuhteissa koskea juuri uskottomia.

"Uskonnossa ei ole mitään pakkoa" jae pitää siis Koraanissa nostaa ylitse niiden jakeiden, joissa kehotetaan taisteluun uskottomia vastaan. Jotenkin Imaami Mahdin olisi kyettävä solmimaan rauha uskottomien kanssa. Vähintään seitsemän vuoden ajaksi.

Mitä mieltä olette? Mitkä Koraanin tai islamin perusteista kaipaavat remonttia ja millaista remonttia?

7

212

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alfa123om22

      Koraanin mukaan profeettojen välillä on liitto ja apokryfien mukaan kaikkien kuninkaiden välillä on liitto. Danielin kirja puhuu 70 vuosiviikoista, joita on seitsemän ja jokaiselle oma tehtävä. IKUINEN OIKEUDENMUKAISUUS oli edellisen tehtävä ja nyt seuraavat 490 vuotta NÄKY JA PROFETIA SINETILLÄ VAHVISTETAAN. Mitä tämä merkitsee? Mielestäni se merkitsee profetioiden ja näkyjen (psalmit?) alasajoa vihapuheina ja turmiota aiheuttavana vihan viininä.

      Profeetta Jesaja itse puhuu siitä kuinka tulee aika , jolloin profeettojen ja Juudan kuninkaiden luut kaivetaan haudoista ja pannaan esille aurinkoon kuivumaan. Sillä aurinkoa he palvoivat ja tähtiä.

      Itse olen profeetoilta kuullut suunnitelmia malliin:
      Jes. 5 Viinitarhan aita poistetaan ja tarha jätetään tallattavaksi. Eurooppa 2016
      Valit 4 On uljaampi kuolla sodassa kuin nälkään. Eurooppa ????

      Ei ole muuta Jumalaa kuin Jumala. Ei siis kannata luottaa edes profeettoihin eikä Juudan kuninkaisiin. Nuo ovat auringon palvojia eivätkä Jumalan.

      Danielin kirjan tehtävänä meillä on nyt päästä eroon turhista profetioista, jotka eivät ole Jumalasta lähtöisin, vaan auringosta. Myös näyistä on päästävä eroon, joita ovat ehkä psalmit ja virret.

      Jumalan valtakunta tulee 2028. Se alkaa pienestä kivestä, joka kasvaa koko maailman täyttäväksi vuoreksi. Olemme kaikki Jumalan valtakunnan kannalta Siionin vuoria ja temppelivuoria. Ruumiimme on pyhän hengen temppeli. Ei kukaan meistä ole heikompi kuin profeetat tai Juudan kuninkaat. Karitsa on ainoa arvollinen. Kaikki muut ovat Jumalan kirkkautta vailla.

      Saa nähdä ottaako islam johtoaseman profetioiden ja näkyjen poistamisessa. Niin kuin Ranska otti johtoaseman IKUISEN OIKEUDENMUKAISUUDEN suhteen. Näyttää siltä, että Venäjä olisi tällä hetkellä kärjessä asian suhteen. Siellä jokainen asukas on kohta vuorella korkeimmalla. Itse kuninkaiden ja profeettojen asemassa.

    • alfa123om22

      Se, että profeetat ja Juudan kuninkaat syrjäytetään on jo osittain tapahtunut. Karitsa on kerännyt tavallisen kansan eli Porvariston ja Työväen joukosta kaikenlaisia ihmisiä KUNINKAIKSI JA PAPEIKSI. He ovat jo arvossa profeettojen ja Juudan Kuninkaiden luokkaa.

      Mutta järjestääkö Imaami Mahdi papiston ja aateliston keskuudessa samankaltaisen keräyksen? Kerätäänkö heidänkin joukostaan kaikenlaisia ihmisiä ja minkä vertaisia noista kerätyistä tulisi? Heistä ei voisi tulla Karitsan keräämien pappien ja kuninkaiden törkeitä raatelijoita, vaan heidän olisi voitettava Peto ja 10 sarvea sekä koko maailman sotajoukot.

      Jos he voittavat Pedon ja 10 sarvea niin heidätkin katsotaan ehkä kuuluviksi Karitsan pelastamiin kaikenlaisiin ihmisiin. Tämä on pelkkää spekulaatiota, mutta jonkun pitäisi kerätä papisto ja aatelisto taisteluun Petoa ja 10 sarvea vastaan?

    • alfa123om22

      Kaikki edellä oleva on vähän sekavasti kirjoitettu sekä pelkkää spekulointia. Olin eilen vähän kirjoitusten vastainen, mutta tänään tajusin, että ilman kirjoituksia ei yhteiskunnat tule toimeen eikä ihmisten välinen kanssakäyminen kunnolla pelaa. Tarvitaan jotakin neuvoa, varoitusta, evankeliumia, johdatusta, viisautta, ymmärrystä yms.

      Kuitenkin olen yhä sillä kannalla, että kirjoituksissa on liikaa vihapuheita. Kaipaan päästä vilkaisemaan niihin tuhanteen uuteen kirjoitukseen, joita eräät kirjat väittävät tulevan julki Imaami Mahdin tullessa. Toivottavasti ne ovat vailla vihapuheita ja arvokkaat. Odotan niitä vähän liiankin innokkasti kun tahdon niiden edestä heitää vanhoja viisauksia roskakoriin???

    • Tohtorisetä

      Aluksi pitäisi toteuttaa uskonnonvapaus ja poistaaa sharia, joka sekoittaa lain ja uskonnon.

    • Atte_itte

      koko islam

      • menkeepersiissee

        kaikki


    • 09809879087

      Kaikki koraanit tulisi polttaa pois vaarallisina ihmiskunnan rauhalle ja hyvinvoinnille.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      112
      1417
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      46
      935
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      730
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      530
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      109
      505
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe