rakastan häntä elämäni loppuun asti. Kaiken sanotun ja tehdyn jälkeen se on täysin järjetöntä, mutta tunteet ovat niin paljon järkeä vahvemmat.
Niin kävi, että kaksi toisiaan syvästi rakastanutta työnsi toisensa pois. Kun tekee liikaa virheitä, sanoo liian paljon, ajautuu lopulta peruuttamattomaan eroon. Joskus tunteita vain on liikaa, joskus rakkaus repii liikaa. Kumpikaan ei voi olla sanoistaan ja teoistaan ylpeä. Ei uskoisi mahdolliseksi, mutta niin se on: mitään ei voi enää tehdä.
Onneksi on muistot. Muisto hänestä on osa minua aina, kaiken konkreettisen olen määrätietoisesti hävittänyt.
Tiedän että joskus tulee joku toinen. Mutta vaikka joskus rakastaisin toista yhtä paljon kuin häntä, tiedän hänen pysyvän sydämeni ytimessä. Hän on erottamaton osa elämääni, vaikka ei voikaan olla lähelläni. Rakkaus ei häviä.
Jostain syystä piti kirjoittaa tämä yksikön kolmannessa persoonassa, vaikka aloin kirjoittaa sinulle. En voi, en pysty, en edes tällaisella anonyymillä keskustelupalstalla; lupasimmehan jättää toisemme rauhaan.
Mennyt painaa kuin synti, joka tuhosi tulevaisuuden.
Niin kävi, että kaksi toisiaan syvästi rakastanutta työnsi toisensa pois. Kun tekee liikaa virheitä, sanoo liian paljon, ajautuu lopulta peruuttamattomaan eroon. Joskus tunteita vain on liikaa, joskus rakkaus repii liikaa. Kumpikaan ei voi olla sanoistaan ja teoistaan ylpeä. Ei uskoisi mahdolliseksi, mutta niin se on: mitään ei voi enää tehdä.
Onneksi on muistot. Muisto hänestä on osa minua aina, kaiken konkreettisen olen määrätietoisesti hävittänyt.
Tiedän että joskus tulee joku toinen. Mutta vaikka joskus rakastaisin toista yhtä paljon kuin häntä, tiedän hänen pysyvän sydämeni ytimessä. Hän on erottamaton osa elämääni, vaikka ei voikaan olla lähelläni. Rakkaus ei häviä.
Jostain syystä piti kirjoittaa tämä yksikön kolmannessa persoonassa, vaikka aloin kirjoittaa sinulle. En voi, en pysty, en edes tällaisella anonyymillä keskustelupalstalla; lupasimmehan jättää toisemme rauhaan.
Mennyt painaa kuin synti, joka tuhosi tulevaisuuden.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Älä koskaan puhu toisen puolesta. Voit puhua vain omasta puolestasi ja omista tunteistasi.
Olette keskinäisen sopimuksen tehneet yhdessä että jätätte toisenne rauhaan niin eikö asia ole sillä selvä, miksi vielä tämä tänne? Sekoittamaan muiden ajatuksia ja aprikoimaan oliko itselle.
Positiivista että olette pystyneet keskenänne sopimaan asioista, siihen ehkä aika harva pystynee ja siksi ajattelin ensin myöskin että miksi tänne vielä mutta toisaalta,
tämähän on juuri paikka minne jokainen saa purkaa mieltään, joten siitä vain.
Olipa hirmu samaistuttava teksti. Niin siis että vois olla hänen miksei minunkin kirjoittama. Paljon täsmäsi tuossa. Lyvattu jättää rauhaan ja ilman riitaa. Mutta mä en usko että hän olis jäänyt mua kaipaamaan vaan aloitti kyllä heti uuden elämän.
Vähän samanlaista minullakin. Mutta ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin yrittää unohtaa, kun toinen toivotti hyvät jatkot. Tulkitsin sen hienovaraikseksi jäähyväistoivotuseksi ja haluksi ilmaista, ettei hän halua olla missään tekemisissä enää.
Sydämessäni aina, usein ajatuksissakin.
Itse toivotin hyvää jatkoa, vaikka olin syvästi ihastunut siihen mieheen.
Oma tyhmyys, elä sen kanssa.
Ei se ollut tyhmää. Se oli hyvin toimittu :)
Miksi se oli sinusta hyvin toimittu, etkö välittänyt hänestä ja tunteistaan?
Mä ainakin välitin, mutta piti pelastaa oma ylpeys. Hän oli loukannut liikaa.
Olet ehkä kypsä antamaan anteeksi. Miten paljon aikaa kulunut?
Olen aina ollut valmis antamaan anteeksi, mutta hän ei ole pyytänyt. Aika on suhteellista. Eräistä tapahtumista on kauemman kuin toisista. Mutta mikä lopulta on merkityksellistä...
MItä kylvää, sitä niittää.
Sitä saa mitä tilaa.
Vanha sanonta kuuluu ha laitanpa sen tähän ap:n ihailtavaksi:
" Koira ulisee, kyntömies menee eteenpäin". Ap taitaa olla nainen.
Olen sitten kyntömies. Olen ollut hänen jälkeensä ihastunut ja kokenut jopa lyhyen intohimoisen suhteen. Olen mennyt eteenpäin ja elämäni on taas melko onnellista.
Luit kirjoitukseni ehkäpä väärin. Repivien vuosien jälkeen surutyö on tehty. Joskus tulee tunteellinen hetki, jolloin ei ymmärrä itseään, kuten tuo jolloin keksin kirjoittaa ylläolevan. Voi rakastaa jotakuta joka on kaukana ja silti elää elämää täysin mitoin.
Se voi tulla kulman takaa, sitä odotellessa.
https://www.youtube.com/watch?v=IxC8MZ1RS-c
Kaikesta huolimatta haista vittu.
Samat fiilikset
Ei pahaa sanottavaa, ei pahaa muisteltavaa, elämän läpi yhteiset hetket kristallinkirkkaina mielessä ... ja usko että ainakaan henkinen yhteys ei katkea koskaan
Toivoa itsestään ajateltavan, kauniisti kirjoitettu.
Herkistymään.
Aika kuultaa muistot! Jonakin päivänä huomaat ettet olekaan häntä ajatellut miesmuistiin ja muistonsakin on haalistunut lähinnä ränsistyneeksi tauluksi. Näin se menee...
Minustakin tuntui jonkun aikaa tuollaiselta kuin aloittajasta. Se oli noin 3-4 vuotta kestänyt, yksi vahvin tunneside erääseen mieheen. Kunnes se yllättäin katkesi hänen toimestaan ja kaikki muuttui ihan muuksi. Nyt kaikki ajan kultaamat muistotkin tästä suhteesta on haalistuneet ja näen menneen ihan eri valossa. Tunnen siis toisin kuin aloittaja. Suhteen lopussa, sen kaiken tehdyn ja sanotun jälkeen, tuntuu nyt siltä, että ne suhteen aikana koetut kauniit ja ihanat tunteet, valitettavasti nekin ovat pilaantuneet ja haihtuneet olemattomiin.
Joskus mietin, mikähän tarkoitus tälläiselläkin suhteella elämässäni oli?
Ehkä se oli opetus, että on olemassa tietynlaisia ihmisiä, sellaisia joihin en ole tottunut. Joiden käytöstä en pysty ymmärtämään, enkä hyväksymään.
Esim. sellaisia, joissa on ikäänkuin kaksi ihan eri persoonaa, vaikuttamassa heidän käytökseensä.
Nyt vuosien jälkeen, vain joskus vielä ihmettelen sitä kammottavaa kylmyyttä ja ilkeyttä ja sitä taktiikkaa, millä hän ravisteli itsensä irti minusta ja katkoi väliltämme julmasti kaikki tunnesiteet. Eikä ole tänäpäivänäkään vielä tämän miehen suhtautuminen minuun muuttunut. Hän ei ole minua tuntevinaankaan, eikä siedä minua missään muodossa.
Kun yritin selvittää, mistä tälläinen käytös johtui, en saanut mitään vastausta. Vasta nyt ymmärrän miksi. Hän ei osannut selittää sitä, miksi ei koskaan pystynyt hillitsemään kiukkuaan.Hän jopa raivostui enemmän jos tätä kyseli ja sulkeutui puhumattomaksi. Ehkä hän oli henkisesti sairas ihminen ja ahdistui siitäkin, että yritti salata alussa loputtomiin minulta epävakaata mieltään. Koska kerran hän sanoi minulle, jotenkin...kuin itseensä pettyneenä, ettei ole sellainen kuin olen luullut hänen olevan. Huomasin jo suhteen aikana monesti, miten nopeasti hänen mielialansa vaihtelivat, eikä siihen tarvittu mitään suhteeseemme liittyvää aihetta. Hän oli vaan yht`äkkiä äreänä.
Hänen hermonsa kiristyivät kaikesta mitä tapahtui hänen elämässään.
Lopulta tajusin sen, että kaikki hänen minusta riippumattomat omat vastoinkäymisensä heijastuivat aina suhteeseemme, kummallisena raivoamisena ja kiukutteluna. Kammottavia sellaiset ihmiset, jotka räyhäävät ja kiukuttelevat kaikille, jos on itsellä vaikeaa. Sellaisten ihmisten kanssa tulee suhteessa paljon riitaa ja pahaa mieltä. Joten olen tavallaan onnekas, että tästä tuli loppu. Paremmat muistot olisivat vaan jääneet, ilman tätä hänen kaikkia pahoja sanoja ja vihanpurkauksiaan, joita ei anteeksi koskaan pyydellyt.
Jotain virtuaalishaibaa tämäkin? Oletko narsistiämmä?
Tuo joidenkin tyyppien kylmyys ja julmuus parisuhteen päätöksessä pitäisi olla rangaistava teko. Paha luonnevika, persoonallisuushäiriö. Ikävää on se että tommosen kohteeksi tullut jää ihmettelemään ja kyselemään, koska on ns. normaalille ihmiselle mahdoton ymmärtää. Vaikeampi unohtaa ja voi jäädä trauma. Parempaa jatkoa sulle elämässä!
Jotkut jäävät ystäviksi jotkut katkaisevat välit kokonaan. Mikähän siinäkin on.
Katkerat ja anteeksiantamattomat ei pysty koskaan jatkamaan eron jälkeen ystävinä. Sellaiset on joskus melkosia riesojakin, mikäli eivät suostu kuitenkaan
unohtamaan sillä lailla edes, että jättäisivät eron jälkeen ilkeyksiltään rauhaan.
Tiedän tällaisen. Voiko katkeruus jatkua koko elämän? Vihanpurkauksia tulee vaikka haluaisin vain sovinnon... Vaikkei pitäis välittää niin aina vähän vie raiteiltaan ja kaikki p-ska palaa tass hetkeksi...
Anteeksi voi pyytää ja antaa, mutta siitäkään huolimatta ei voi olla kaveri sellaiselle ihmiselle, johon on menettänyt luottamuksen tai joka on kohdellut väärin parisuhteessa niin paljon, että omat voimat ovat menneet siihen, että pääsee suhteesta irti. Eihän kukaan halua kaverikseenkaan ihmistä, jonka kanssa ei ole hyvä olla.
Tietenkään ei ole pakko olla kaveri. Mut onko pakko tuoda katkeruutensa ilmoille aikojen perästäkin? Kato joskus syyllisiä on kaksi, mutta vain se toinen erottaa omatkun virheensä, kun toinen syyttää vain toista niin että se on jo surkuhupaisaa. Jotkut eivät näe, miten huonosti itse kohtelivat toista ihmistä. Jotkut imevät kaiken oman loukkaantumisensa itseensä ja muhittelevat siinä jatkaen toisen haukkumista perustellen oman huonon käytöksensä sillä että kun minä niin mieleni pahoitin. Kuin myrkylliset katkeruussienet, joiden rihmasto on syvällä harhojen mullassa.
Se on jokaisen oma asia miten katkerat tunteensa erossakin käy läpi vai käykö ollenkaan. Se on ikävää, jos on jäänyt vellomaan siihen katkeruuteen ja muistuttelee vielä aikojenkin päästä asiasta eksäänsä, mutta jos ei ole mitenkään kaveri ja missään yhteydessä, niin eipä sellaistakaan pääse edes tapahtumaan puolin eikä toisin. Jos käsittelee eronsa oman itsensäkin kohdaten, niin ei jää vellomaan siihen katkeruuteen, voi vaan hyvillä mielin lopulta toivotella hyvää jatkoa, toisilla siihen voi mennä vuosiakin, ei se yhdessä yössä tapahdu. Jos eron käsittelyyn menee aikaa vuositolkulla, niin ei sitä näe enää järkevänä alkaa kaveriksi vuosien päästäkään.
Kyllä. Ja joustavuudessa on aste-eroja. jotkut ovat luonteeltaan erakkomaisempia, jolloin parisuhteen eteen joustamiselle on tiukka raja. Jotkut käsittelevät ongelmatkin mieluummin yksin kuin yhdessä. Se voi olla neuvotteluun ja vuorovaikutukseen tottuneelle vaikea käsittää.
Haluatko, että hän ottaa sinuun yhteyttä?
(Tämä on kysymys Ap:lle)
Joskus toivoin hänen ottavan yhteyttä, jotta menneet voitaisiin haudata. Muunlaisia yhteydenottoja en missään tapauksessa halua. Mutta olen jättänyt nuo toiveet mahdottomina taakse, ja olen nykyään sinut asian kanssa.
Kuulostaa siltä kuin sinulta olisi jäänyt sanomatta se, mikä oli tarkoitettu sanottavaksi jollakin hetkellä. Tiedän hyvin sen tuskan omasta kokemuksesta. Täällä sanominen ei vaan ratkaise ongelmaa, kun ei voi tietää meneekö tieto perille.
Todellisuudessa viesti ei mene täällä kirjoittamisella perille.
Voi miten tuttua. Toista ihmistä ei voi muuttaa. Vaikka suhde ei toimi, voi silti tajuta sisimmissään mitä olis voinut olla. Joillakin on tosi vaikea persoonallisuus mutta oikea (rakastava?)ihminen näkee silti sen taakse, vaikka ei enää halua kuin muistella kaukaa etäältä
Joskus se ero ei olekaan niin peruuttamaton kuin miltä ehkä tuntuu. Tärkeintä kahden ihmisen välillä on kuitenkin se tunne. Jos on tunteita olemassa ja molemmat oikeasti haluaisivat olla yhdessä niin ei sitä mikään pysty estämään.
On ollutkin tunteita. On outo olo. Mukavaa juhlallista päivää sinulle.
Hyvää syntymäpäivää!!
Elämä on pirun lyhyt. Ei mene hukkaa jos käyttää sen rakastamiseen, eikä vihaamiseen.
Luulen, että olen tunnistanut meitä sinun tekstissa :) Mitä jos me tavataan? Nyt? Haluatkö? Uskallatko? Mitä on enää menetettävää?
Et ole hän. Tiedän sitä paitsi, että hän ei ikinä ehdottaisi tapaamista. Kaikkea on ollut liikaa, myös aikaa.
Mutta jos yhtään luulet, että sinun toinen osapuolesi voisi suostua tapaamaan, niin kannattaa tietenkin ottaa yhteyttä! Tuumasta toimeen. Uskon kuitenkin enemmistön ihmisistä pystyvän sopimaan välinsä.
En todennäköisesti ole hän. Haluaisin vaan käyttää pienenkin mahdollisuuden, niin ettei kaduta jälkeenpäin. Oikeasti, se ketä ajattelen ei koskaan ikinä enää halua nähdä minua. Ei ilmeisesti ole sinä. Juuri näin, painaa mieltä kuin synti. Miksi anteeksi antaminen on niin vaikeaa? En voi käsittää. (Mutta on se hyvä etten ole hän. Olen ilmeisesti toiveikas idiootti.)
Pahat teot painaa aina kuin synti. Ne on sinun syntejä ei toisen ja kannat ne itse. Aina voit pyytää anteeksi ja pyytää niin ettet tarkoita. Samoin toinen voi kuunnella anteeksipyyntösi ja antaa tai jättää antamatta anteeksi.
Anteeksi antaminen on taito, jota kaikilla ei ole. Se vaatii nöyrtymistä, omasta ylpeydestä luopumista. Anteeksiantamattomat ihmiset ovat kokemukseni mukasn onnettomampia kuin "armolliset". Armostahan siinä on kyse.
Täällähän riekut anteeksiannon perään. Olisiko kannattanut miettiä ennen kuin tekee niin ei tarvitsisi pyydellä anteeksi ja selitellä kuinka anteeksiantamaton ihminen on ylpeä jne. Ei ole mitään sääntöä olemassa mikä käskisi antamaan kaiken anteeksi. Älä satuta ketään niin ei tarvitse vinkua palstalla. Ei ole ylpeydestä aina kyse.
Ylpeydestä ja itsekkyydestä. On tietenkin niin suuria rikoksia, väkivalta ja henki, ettei niitä voi antaa anteeksi mutta yleensä ihmissuhteisiin liittyvät ovat kaikki anteeksi annettavissa. Avarakatseinen, avoin, suvaitsevainen ja ihmisyyttä ymmärtävä ymmärtää myös antaa anteeksi. Ihminen on erehtyväinen, niin myös sinä
"Vinkua palstalla"? Suhtautumisia, keskustelutapoja ja tulkintoja on kaikenlaisia.
Joskus sitä on itsekäs.Jotkut on itsekkäitä. Suhteessa kun on paljon henkistä väkivaltaa sillä voi hallita toista ja näin tämäkin viesti voi yhtälailla olla jatkumoa. Et halua että otetaan yhteyttä mutta " rakastat". Vihaaminen tai pelkääminen tai pelottelu ei ole rakkautta. Olitteko kilpailijoita? Sekään ei ole rakkautta. Asioita ei noin vaan muuteta toisiksi.
Lopullista. Ennen sitä ei mikään ole mahdotonta.
"Lujittuu rakkaus, kun näet sen,
kun tiedät: aikamme on vähäinen"
Samalla lailla jäi eräs mies pysyväksi muistoksi sydämeen. Rauha tuntuu hyvältä, mut välillä on niin ikävä että sattuu ja tekee mieli huutaa...
En usko että ootte vielä rakkautta nähneetkään koska tuo ei sitä ole vaan jompikumpi on alkanut pelaamaan tai kiusaamaan kilpailuttamaan tai kilpailemaan ja ne ei ole rakkautta. Kun oikea rakkaus tulee kohdalle se on tasavertainen sun kanssa siinä ei käytetä sivaltavia sanoja
Höpönlöpö. Rakkaudessa on vaiheita. Oikea rakkaus kestää myös sivaltavat sanat.