Äitini on juuri piilonarsisti joka osaa piilottaa narsistisuutensa muilta mutta esittää sen lapselleen aina jossakin muodossa. En tiedä siis piilottaako vai tarkoittaako se sitä ettei hän vieraiden kanssa toimiessa ole narsisti mutta vaikka omien lasten kanssa hän sitä on. Pitääkö ajatella että hänessä on persoona uhrille ja persoona (Tai useita)ulkopuolisille ihmisille? Silloin hän ei piilota narsismiaan, vaan narsismia ei esiinny siinä toisessa persoonassa ja toisessa se esiintyy. Hänessä olisi kuin rinnakkaispersoonat aina tilanteiden mukaan ja siksi hän on niin uskottava koska ei oikeasti ole narsisti kun toimii ulkopuolisten kanssa.
N eri Persoonat
Rihkama
10203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Narsistissa on vain yksi persoona, se ilkeä ja inhottava jonka hän näyttää useimmiten lähimmilleen. Ne muut "persoonat" ovat lähinnä vain näyttelemistä.
Ehkä narsisti jossain tilanteessa voi olla ystävällinen, tai "normaali", kun kokee ettei ole uhattuna, ja saa riittävästi huomiota ja ihailua. Narsistin näytteleminen tulee parhaiten esiin hänen kyvyssään vaihtaa mielentilaa, tai ainakin näyttää siltä, kuin napista painamalla.
Jos ovikellon soitto yllättää kesken riidan, narsisti kykenee avaamaan oven ja hymyilemään aurinkoisesti kun se toinen osapuoli vasta keräilee itseään, ja näyttää vieraan silmissä käyttäytyvän oudosti. Olen itse katsonut vierestä hämmästyneenä kuinka narsisti, ensin vedettyään puolen tunnin monologin naama rutussa siitä kuinka äärettömän rakasta ja vaikeaa hänellä on, läväyttää sekunnin murto-osassa hurmaavimman hymynsä ja onnittelee iloisesti kujertaen päivänsankaria. Ja taas, sekunnin murto-osassa, naama palasi ruttuun ja monologi jatkui.
Ei ihmisen mielialat vaihdu sekunnin murto-osassa laidasta laitaan vaan kyseessä täytyy olla pelkkä näytelmä. Narsistin roolit vaihtuvat tilanteen mukaan. Lapsille, joihin narsistin ei tarvitse tehdä vaikutusta koska ovat narsistin vallassa muutenkin, ei narsistin tarvitse esittää.
Ei se kyllä onnistu yhdellä persoonalla, täytyy niitä olla ainakin kaksi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Dissosiatiivinen_identiteettihäiriö
jostakin syytä ei linkitä kokonaan. kopio tuo linkki selaimelle.
En usko että narsistin näyttelemisellä on mitään tekemistä multipersoonan kanssa. Narsisti näyttää ulospäin juuri sen mistä ajattelee / luulee olevan eniten hyötyä. Narsisti on oikeasti niin rajoittunut surkea pieni ihminen että hän luulee koko elämän olevan näytelmää. Että kaikki tekevät niin. Että elämä on jokin kilpailu siitä kuka saa eniten (sitä mitä narsisti haluaa). Hänen käsitystään tästä elämästä on turhaa oikaista, hän ei ymmärrä.
"Narsistissa on vain yksi persoona, se ilkeä ja inhottava jonka hän näyttää useimmiten lähimmilleen."
"Jos ovikellon soitto yllättää kesken riidan, narsisti kykenee avaamaan oven ja hymyilemään aurinkoisesti kun se toinen osapuoli vasta keräilee itseään, ja näyttää vieraan silmissä käyttäytyvän oudosti. Olen itse katsonut vierestä hämmästyneenä kuinka narsisti, ensin vedettyään puolen tunnin monologin naama rutussa siitä kuinka äärettömän rakasta ja vaikeaa hänellä on, läväyttää sekunnin murto-osassa hurmaavimman hymynsä ja onnittelee iloisesti kujertaen päivänsankaria. Ja taas, sekunnin murto-osassa, naama palasi ruttuun ja monologi jatkui. "
Oheisessa videossa kerrotaan juuri tästä. Ja vähän muustakin. Tuttua juttua, joopa joo. Video tosin kertoo nimenomaan narsistista parisuhdekumppanina mutta eiköhän samat kuviot toistu muillakin narsisteilla, kuten narsuäideillä? Katsopa Rihkama tämä. Kuulostaako sinun äiskältä?
https://www.youtube.com/watch?v=B--1DW9e-vA
Kiitos hyvästä videosta. Täydellinen kuvaus se oli alkoholistista eronneesta kakkosesta, joka yritti olla niin rakastava ja koukuttava. Ohjasi ja keksi sääntöjään ja kaiken takaa paljastui oikea koston enkeli.
Olepa hyvä. Kuulisin mielelläni enemmänkin saman ihmisen ajatuksia. Valitettavasti tuon videon tekijä on tehnyt aiheesta vain kaksi videota. Molemmat ovat Youtubessa. Enempää ei ilmeisesti ole.
Narsistilla todellakin on vain yksi puoli. Ja se puoli ei ole kivaa katseltavaa. Parempi nähdä ja myöntää se totuus että se narsistin lempeä puoli, jota alkuperäisen tapauksessa äiti esitti vieraiden aikana, on silkkaa fuulaa ja teeskentelyä. Pelkkää feikkiä. Se aito oikea äiti on se hirviö. Totuus on kamala mutta totuus tekee vapaaksi.
"Kuulisin mielelläni enemmänkin saman ihmisen ajatuksia. Valitettavasti tuon videon tekijä on tehnyt aiheesta vain kaksi videota. Molemmat ovat Youtubessa. Enempää ei ilmeisesti ole. "
Sitä en tiedä onko noita videoita enemmän kuin nuo kaksi, mutta ko. henkilö liittyy tähän sivustoon
http://eroonnarsistista.com/
Ja hän on käsittääkseni kirjoittanut pari kirjaakin, että jos haluaa kuulla/lukea enemmänkin ko. henkilön ajatuksia niin osoite tuossa...
Joillain ei oo perinteistä äitiä vaan oma kyy.
Tarkoituksella valitsee ilkeillä yhdelle, ei siinä ole mitään sivupersoonia joita voisi syyttää.
Dissosiaatiot tulee lähinnä traumatisoituneelle uhrille.
Uhriksi valitsemansa on narsistille tärkeä venttiili, jotta hän jaksaa esittää muille.
Vaikea tietysti uskoa että olisi millään tavalla tärkeä, kun vain ilkeillään. Voi sitten vanhana kaivata ystäväksi, mutta siinäpä kaipaa.