Millä ihmeellä kestätte keltarauhashormonilla aikaansaadun tyhjennysvuodon? Omalla kohdalla vuoto on järkyttävän kivulias. Aikoinaan oli harvoin kuukautiskipuja, koko elämän aikana taisi olla kolmesti pahat kuukautiskivut.
Provera-"kuukautisten" aikaan on aivan tolkutonta, sillä edes vessaan ei pysty ryömimään pahimpien kipukohtausten kestäessä, kun kohtu kouristelee niin rajusti. Kipukohtauksia tulee koko vuodon ajan, täysin ennakoimatta. Kipu on niin kova, että suun ympärille tulee valkoinen rengas ja sormet alkavat vääntyillä. Otan särkylääkettä jo ennen kipua.
Lisäselitys, jos asia ei ole tuttu: Käytän estrogeenia geelinä ja jotta estrogeeni kasvattama kohdun limakalvo saadaan välillä pois, saan Provera-tai jonkun muun keltarauhaskuurin. Eli 12 päivää esim. Proveraa, sitten muutaman päivän odotus, mitä seuraa tyhjennysvuoto.
Olen 55-vuotias ja kuukautiset loppuivat vähän alla viiskymppisinä. Vaihdevuosioireet ovat ankarat, siksi estrogeeni.
Miten selviät Provera- tai muista keltar.hoidoista
4
7145
Vastaukset
- kiitoshyvin
No ei mulle ainakaan ole tullut tuollaisia oireita Terolutista, Lugesteronista, Lutinuksesta eikä parista muusta valmisteesta. PMS:ssää kylläkin. Pienet supistelut, että harvoin joutuu särkylääkettäkään ottamaan. Proveraa en ole käyttänyt. Ehkä se on erilaista.
Sen sijaan omat kuukautiset olivat varsinkin nuorempana hirveän kivuliaat. Ibuprofeenilla ne sai siedettävän rajalle, ei tosin millään käsikauppa-annostuksella. - Alkuperäinen
Kiitos vastauksesta. Aivan samat kivut tulivat muista Proveraa vastaavista valmisteista, nyt oli myös PMS-oireita.
Kivut olivat niin ankarat, että päätin luopua estrogeenihoidosta, johon keltarauhasta siis jaksottain tarvitaan. Iloiseksi yllätykseksi massiiviset ja tiheät, noin 30 krt/vrk, kuumat aallot taitavat olla ohi. Nyt on enää 3-5 lievää kuumaa aaltoa vuorokaudessa, ja senhän sietää hyvin. - eikipua
Ei ole tullut kipuja juurikaan tyhjennysvuodon aikana, käytän Femostonia. Ennen oli sellaiset kuukautiskivut, että joutui aina ottamaan särkylääkkeen.
- Alkuperäinen
Meneeköhän niin, että jos omat kuukautiset ovat olleet lähes kivuttomat, nyt nämä hormonihoidoin aikaansaadut tyhjennysvuodot ovatkin superkivuliaat?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.745019Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.163403Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242700Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581760- 471576
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941342
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2331221Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711025IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54912