Ketähän on vielä elossa Kuopion erikoisemmista henkilöistä? Pussi-Jussi on varmaankin kuollut kun ei ole näkynyt. Pyörä Anttikin kuoli hiljattain. Hammastahna mummoakaan ei ole näkynyt aikoihin. Jeesus mummokin on kadonnut katukuvasta
Paikallisia legendaarisia henkilöitä
26
807
Vastaukset
- Valitettavasti
Kaikki Kuopion tunnetuimmat suurmiehet/naiset ovat kai jo haudassa.
Ei ole Barbara, Elsa, Terrakotta, Seppä-Puavo, Paska- eikä Hullu-Palikaan enää tuomassa värikkyyttä kaupungin katukuvaan.
Vähemmän tunnettuja, manalle menneitä tosin jo hekin, olivat muutamia mainitakseni esim. Romu-Janne, Pikku-Mikko ja Viheltäjä-Petteri.
Ainoa harmaasta massasta positiivisesti erottuvista taitaa elossa olla enää radiofani Jouko! - Elo_tää_lyhyt
Anttikin polkaissut viimeisen kerran? RIP.
- YkäVaan
Et sitten saanut unta ja kirjoittelit juttus klo 1:42.
No helpotetaan tilannetta ja mainitsen Petri & Pettersson Brass! - MUUTAMA.RISU
Jeesus-mummo katsoi youtubesta risu-ukko videon jossa hän karjaisi että "Älä leiki perrkele jeesusta!" niin lopetti :D
- bhjuk
Se ukko joka ainakin kesäisin ja joskus talvisinkin kulki aina ilman paitaa, liekö vielä hengissä....housutkin oli joskus perseen kohdalta levennettyä mallia.
- ElossaOn
Kyllä se äijä suurmarkkinoilla vaapotti ihan hyvä kuntoisen oloisena, oli ihan paitakin päällä :)
- neuvokasta
Paulistahan oli kymmeniä vuosia sitten juttukin Savon Sanomissa. Oli ekologisen elämäntavan airut aikoinaan.
- On_se_niin_vaikeaa
Käytä vittu sitä googlea! Moneskohan aloitus tämä oli tästä samasta asiasta?
- lkhgj
Joka ketjussa aina joku mulkku, kuten sinä tällä kertaa.
- dbdbdb
Mitä milloin Antti kuuluisa huutelija pyöräilijä on kuollut?
Olen ollut Pyörä-Antin kanssa samaan aikaan kaupan kassalla. Oli ikimuistoinen kokemus jonka jälkeen vaihdoin kauppaa.
- KPO33
Radiofani Jouko, tosin en tiedä mille kanavalle se nyt soittelee aamuisin...
- radiosandels
Soittelee yleensä radio sandelsille ja muistaa aina laittaa terveisiä Eino Pelkoselle
- EnTiedäMitä
Jostain olen kuullut, että tämä radiofani Jouko olisi aikaisemmin toiminut majurina puolustusvoimissa. Olisi kyllästynyt jatkuvaan muuttamiseen ja päättänyt ryhtyä elämäntapaintiaaniksi. Ehkä Wikipediasta löytyy enemmän tietoa kapiaisista.
- asioistatietävä
Juu, armeijan radiopropagandaosaston entisiä päälliköitä. Nykyään reservissä. Suomen armeijan salainen ase taistelussa itäpropagandaa vastaan.
- Luulen
Lihakunnalla oli tämä Jouko töissä
- Pakkaaja
Luulen kirjoitti:
Lihakunnalla oli tämä Jouko töissä
Niin oli. Lihakunnan laatikkopesulassa, eikö vain?
- kuopioss
Mikä on Parta Arjan elämäntarina kuljeskelee mm torilla ja eri puolilla kaupunkia samoissa vaatteissa
- nimimerekki
alkoholi
- kuvaspämmiä
No entäs tämä Kaupunkilehden ikioma kuvaspämmääjä E. S********nen ? Tällä viikolla oli otettu hieno kuva "ötökästä".
- Ypö5
Varmaan joku Kalpan pelaaja. Kun niillä järkee on kuin jääkiekkoilijalla!
- VELMIESJABRU
ARMI JA DÄNI LINJA-AUTOASEMALLA. Varmasti herätti kateutta aikoinaan.Kel onni on,kätkeköön...
- Anonyymi
Onko Kuopiossa enää persoonallisia ihmisiä jotka tiedetään ja muistetaan vielä myöhemminkin?
- Anonyymi
Ei oo. Kaikilla on nykyään lääkitys kohdillaan. Kumma kyllä, vaikka täällä on yleensä kaikki SOTE puolet systeemit onnisttu paskomaan.
- Anonyymi
Eipä siellä oikein mittään ollut. Läksin sitten kotia.
- Anonyymi
Eipä siellä oikein mittään ollut. Läksin sitten kotia.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949217Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki564819Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414511Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit532833Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641232Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota421202Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1691154