Minä en kertonut koskaan hänelle, että rakastan häntä! Minulla oli siihen omat syyt, liian paljon olisi ollut silloin menetettävää! yritin toimia oikein, että kenellekään ei sattuisi, lopulta satuttiin vain itseään! Mutta silti olen aina laittanut muiden onnen omani edes! Uskottelin itselle, että kyllä minä hänet unohdan, en minä tarvitsekaan häntä, rakkautta! yhden asian kuitenkin tiedän, ennen häntä en edes tietänyt että sellaisia tunteita voi olla olemassakaan! kiitos hänelle tuli hyvin selväksi: kaikkea ei saa, sydäntä ei voi käskeä, järjellä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa, real love ei koskaan unohdu, yksi katse voi kertoa enemmän kun 1000 sana, rakkaus ei tarvitse sanoja, love hurts! se oli hänelle!!!!
Koskaanenkertonut
Seolisilloinse
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Oot ihan kersavielä :D
En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kerro tunteitaan.
Oletko mies vai nainen?
Aika moni toimii syytä tai toisesta noin. Harva meistä uskaltaa oikeasti kertoa mitään tuon kaltaista. Vasta kun ihmiset tutustuu ja oikeesti luottaa omiin tunteisiin ja toisen niin ehkä vasta silloin.
Onko nyt jo myöhäistä?
Ehkä hän nainenkin ajattelee samoin.
Toisinaan tunteista on vaikeampi päästä irti juurikin siksi, ettei niistä kerro ja yrittääne tukahduttaa järjellä. Ainoa oikea lääke on kertoa ja keskustella asiasta. Kyllä kaksi aikuista siihen pystyy.
Itse kerroin varatulle tunteeni kun en kestänyt niiden taakkaa ja pelkäsin, ettei hän koskaan saisi tietää mitä minulle merkitsee. Sain sen lempeän torjunnan mitä odotinkin, surin aikani, yritin jatkaa eteenpäin, mutta nyt olen sulassa sovussa tilanteen kanssa - ikävä tietysti vaivaa ja toisinaan sitä tuntuu kuin tukehtuisi kun ei voi vain soittaa ja jutella hetkisen niitä näitä. Olen kuitenkin nainen, jolle kukaan ei ole koskaan sanonut, että olen tärkeä tai rakas, ja sitä suuremmalla syyllä en jätä sitä koskaan kertomatta, sillä miten paljon se merkitseekään kuulla olevansa toisen ajatuksissa ja että sinusta välitetään.
Rakkaus on niin kaunis asia, että miksi jättäisit sen kertomatta kohteellesi? Hyvän voi jakaa - se ei ilmaistuna vähene ja voi muuttaa jonkun elämän ratkaisevasti.
Mitä menetettävää sinulla silloin oli?
Sillä ei ole mitään väliä enä! Lyhyest, En ollut yksinkertaisesti sellaisessa elämäntilanteessa että olisin voinut saman tien kaiken jättä, enkä minä edes odottanut mitään tälläistä! Elämä on täynnä yllätyksiä näköjään! Hän ei vaan unohdu!
et olisi mitään menettänyt, enkös sulle kertonut että mun kans saa jokainen elää "omaa elämäänsä...", mut mä taisinkin sulle jotain tunnustaa, vai kuinka?
Otatko rakkausasiat kuin olankohautuksella? Tunnetko oikeastaan mitä se tarkoittaa?
No näin se ei ole ollut! Helppoahan on aina tuomita muita, vai mitä?
Minäkään en koskaan myöntänyt rakastavani häntä. En ääneen. Olin aikeissa,mutta sitten kun nähtiin ja aloin kertoa tuntemuksistani hän antoi hyvin ymmärtää etten ole sellainen nainen jota voisi vanhemmille esitellä. Hän on sellainen ettei halua perhettä. Taihtoi elää. Eli niin että minun sydämeni särkyi ja vaikka vielä sanoi rakastavansa tajusin, että parempi minulle kun löydän sellaisen rakkaan, jonka kanssa saisin elää myös sitä perhe-elämää. Edes jonkinlaisessa muodossa. En viihdy vuositolkulla päihteissä jossain perämetsässä. Nyt tuntuu, että onneksi en koskaan väittänyt rakastavani häntä, ovat minunkin tunteeni viilenneet enkä juuri ikävöi häntä enää. Eipä hänestäkään koskaan kuulunut kun hänen luotaan viimeisen kerran lähdin.
Ei alkoholistia kannata kenenkään ottaa, eihän sellainen ole lasten ja perheen kanssa olemaan millään lailla. Mutta muutoin rakkaus on se tärkein juttu ja kompromissit.
Vahingosta viisastuu ja elämä opettaa. Seuraavan kerran kun olet siinä tilanteessa että voit kertoa tunteistasi niin kerro. Enemmän katuu tekemättä jättämisiään kuin tekojaan. Tai vaikka vielä menisit ja kertoisit jälkijunassa. Mitä menetettävää olisi?
Miksi ihminen katuisi tekemättä jättämisiään? Vain tekojaan voi katua. Tunteista on turha kertoa, jos siltä tuntuu. Järkevää, sitä se ei ole koskaan.
Tekemättä jättäminenkin voi olla teko. Moni ihminen katuu tekojaan ja moni yrittää vaikuttaa niihin, jos pystyy vaikka myöhemminkin.