Hei!
Olen 25-vuotias rintalastakivuista muutaman kuukauden kärsinyt mies. Käyn salilla 3-4 kertaa viikossa ja näiden rintakehän kipujen alkaessa kuittasin ne aluksi lukkoina. Tuli poksauteltua ne aina auki mutta kipu jäi ja meni uudelleen lukkoon. Viikko sitten alkoi kuiva yskä ja lievät hengenahdistukset. Havahduin että tämä olisi ehkä hyvä selvittää. Julkisen vastaanotolla tulehdusarvot olivat normaalit ja vaatimuksestani otettiin keuhkokuvat, joissa ei näkynyt mitään radiologin mukaan. Osaako joku sanoa, kuinka hyvin karsinaan kasvanut kasvain näkyy noista kuvista? En ole kärsinyt kuuneilusta tai muista oireista, omasta mielestäni olen aina hikoillut suhteellisen paljon. Patteja ei ole missään enkä tiedä tuleeko niitä edes keuhkolymfoomassa. Vaikka kuva oli ok, silti huolettaa tämä yskä ja hengenahdistukset. Kipu on hiljalleen siirtynyt lastasta vähän ylöspäin rintarustoa pitkin. Mitään astmaakaan ei ole. Onkp syytä jatkaa tutkimuksia vai onko tosiaan niin, että mies on niin jumissa että kaikki johtuu siitä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.