Itsemurha tie vapauteen?

numerokeno

Ajattelin jakaa tarinani kanssanne. Aloitin pelaamisen todella pienenä, pelaamiseni alkoi varmaan monen muun tavoin kauppojen hedelmäpeleistä. Niitä tuli ruokittua viikkorahalla ahkerasti.

Mielestäni porttiteoria käsitys, jonka mukaan laillisten tai ”mietojen” päihteiden käyttö toimii ”porttina” kovempiin aineisiin, eli johtaa ennen pitkää siihen, että niiden käyttäjä alkaa käyttää vaarallisempia huumeita. Pätee myös pelaamiseen. Hedelmäpeleistä siirryin veikkauksen peleihin ja niistä netticasinoille. Joskus voitin hyvin rahaa, joskus hävisin.

Pelaamiseni pysyi pitkään jotenkin aisoissa, mutta johti lopulta siihen, että tuli noin 15 000e pelivelat, velkani ovat ulosotossa ja lyhentelen niitä joka tilistä. En ole onnistunut lopettamaan pelaamista, olen yrittänyt. Olen asettanut pelikieltoja casinoihin, mutta aina mielessä kutkuttelee ajatus mitä jos voitankin? Maksan velat pois ja sitten lopetan pelaamisen. En vaan onnistu lopettamaan pelaamista, antaisin mitä vaan jos pystyisin lopettamaan.

Yleensä maksan tilistä vuokran ja sähkölaskun, etten saa häätöä, lopusta rahoista pelaan ison siivun ja sinnittelen seuraavaan tiliin lainaamalla ja nuukailemalla, koko tämän ajan vannon itselleni, etten enää koskaan pelaa! Mutta kuinka ollakaan tilipäivän koittaessa, huomaan olemani pelaamassa. Eikö muuten ole jännä juttu, että addikti (alkoholisti,narkkari,peliriippuvainen) keksii mitä luovempia tapoja rahoittaa addiktiotaan?

Eläisin todennäköisesti ihan hyvää elämää jos pääsisin irti peliriippuvuudesta, mutta en pääse. Viimeaikoina olen alkanut miettimään itsemurhaa, en vaan jaksa tätä loputonta suota. Tiedän, että monella ihmisellä saattaa olla asiat vielä huonommalla tolalla, mutta eipä toisten ihmisten samanlainen epäonni itseäni lohduta.

Olen miettinyt onkohan minut kirottu, kun elämääni osuu mitä ihmeellisempiä epäonnen tapahtumia, eikä koskaan mitään hyvää. Ainoa lohtu mitä tilanteeseeni saan on rukoilu, mutta eipä yläkerran kaveri minua auta. Onneksi on sentään vielä katto pään päällä, vaikkei olekaan ruokaa lautasella.

Pyydän älkää pelatko, se on loputon noidankehä joka päättyy aina ikävästi. Pelaaminen on pohjimmiltaan omien tappioiden (murto-osan) voittamista takaisin.

36

5833

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Numerokeno2

      Moi, kuule kärsin ihan samasta paskakasta kun sinäkin.. Olen pelannu rayn pelaamoihin tuhansia ja olin itsarin partaalla mutta ryhdistäydyin ja sain ongelmani jotenkin hallintaan hetkeksi.. Vuoden alussa löysin netticasinot ja onneliseksi teki ku voittoa tuli ku hihnasta vaikka tulikin laitettua likoo muutamia tuhansia ja hikoiltua mutta tunsin aina että tulee iso voitto niinkun tulikin.. Tein voittoa noin 20 tuhatta mutta yks ihana päivä ku lähin huvikseni pelaamaan 50€ niin 5 tunnin päästä olin vetäny 30 tonnia sileiksnja kaikki tilit tyhjäks ... Sekosin,itkin ja halusin kuolla.. Olisin voinut saada asuntolainan tai ostaa uuden auton ja vaikka mitä .. Rauhoituin ja päätin lopettaa.. Lopetinkin kunnes muutama kuukaus taas retkahdin parilla tonnilla ja nyt taas kolmella.. Tää helvetin monopoli ansaitsee kuolla ja kaikki vitun pelikoneet hävittää tuhkaks.. En ymmärrä miksi tällästä harjoitetaan.. Tämä pilaa ihmisten elämät joapa silloinkin kun ne jotka voittaa miljoonii niin ne pääsee maksaa vitulliset velat pois niillä rahoilla ja ehkä jotain voittoa jää mutta kaikki se vitun hävitetty aika johon ihminen on käyttänyt pelaakseen,stressaakseen ja eläkseen huonoa elämänlaatua siihen asti kunnes se jackpot tulee jos edes tulee..
      Yritä päästä pois hinnalla millä hyvänsä.. Oon ain ollu nirso mennä johonkin hoitoon mutta nyt on pakko jonkun päästä mun päähän ja tuhota tämä addiktio..

      • Puhut asiaa, rukoilen puolestasi.


    • Hei numerokenot

      Olen pahoillani kurjuudesta, jonka kourissa elätte; peliriippuvuudesta. Se on aivan kamala asia, joka tosiaan vie ihmisen tuhon partaalle. Älä silti luovuta. Voit kuitenkin päästä niskan päälle tuosta riippuvuudestasi. Voit elää ilman pelaamista. Helppo tie se ei ole, mahdollinen se on. Pelasta itsesi, puolusta itseäsi ja elämääsi. Yksin ei kannata yrittää selvitä. Apua on saatavissa. Etsi sitä ja mene sen piiriin. Älä luovuta. Usko, että elämällä on sinulle hyvää annettavaa. Ota yhteys Peluuriin, sieltä saat apua, neuvoja, tukea, tietoa missä sinun lähiseudullasi on ryhmiä mihin voit osallistua... Puhelut ovat ilmaiset, arkisin klo 12 - 18.

      Tsemppiä, luottamusta parempaan,
      Pirkko-pappi

      • Kiitos Pirkko! Mutta itse en ainakaan usko pääseväni irti, mutta ihmeitähän tapahtuu? Kuka tietää mitä elämällä on annettavanaan.


      • numerokeno kirjoitti:

        Kiitos Pirkko! Mutta itse en ainakaan usko pääseväni irti, mutta ihmeitähän tapahtuu? Kuka tietää mitä elämällä on annettavanaan.

        Hei vaan.

        Kiitos kiitoksesta. Kyllä se irti pääseminen on mahdollista, mutta ei se helppoa ole. Mutta sitä kannattaa yrittää, vaikka se isoa tsemppaamista vaatiikin. Joten toistan itseäni ja kannustan sinua; etsi apua ja tukea. Kuka tietää mitä elämällä on annettavanaan.

        Pelittömiä päiviä toivotellen,
        Pirkko-pappi


    • Peliriippuvuusvinkki

      Hyvä vinkki peliriippuvuudesta kärsivälle. Ala pelaamaan osakkeilla, se on yhtä koukuttavaa kuin muukin pelaaminen, mutta siinä voi voittaa huomattavasti varmemmin. Eikun Nordnettiin vaan tili ja muutama satanen kuukaudessa sitä kautta osakkeisiin (ostoa ja myyntiä kehiin), niin vähemmän häviät kuin muutoin pelaamalla.

      • Anonyymi

        Minä rupesin pelaamaan osakkeilla. Tai osakesäästämään, tai keinottelemaan, tai miten vaan. Vahvistan, että osakkeiden puljaamisessa on jotain hyvi pitkälle samaa kuin uhkapelaamisessa. Omalla kohdallani osakeharrastus on syrjäyttänyt pelihimon kokonaan. Osakkeissa voi voittaa ja voi hävitä siinä missä uhkapeleissä, mutta osakkeet ovat 100 kertaa parempi kohde suunnata peliviettinsä kuin uhkapelit. Osakesäästämisessä voi parantaa voiton mahdollisuuksiaan lukemalla ja opiskelemalla. Uhkapeleissä otin liian suuria riskejä, mutta osakesäästämisessä en ole ottanut. Osakkeiden puljaaminen on hidasluonteisempaa kuin uhkapelaaminen, jolloin "pelisiirtoja" tulee harkittua paremmin. En ole päässyt rikastumaan, mutta toistaiseksi säästäminen on edennyt ihan kohtuullisesti. Edes viime päivien kurssiromahdukset eivät ole vieneet mielenrauhaani ja uskoani sijoittamiseen.


    • Ihan hyvä vinkki! Mutta itseäni rahapeleissä koukuttaa reaaliaikainen nopeus, pelin nopeat tapahtumat ja käänteet. Osakekaupasta puuttuu visuaalinen puoli, mutta jos joku onnistuu korvaamaan sillä riippuvuutensa niin hyvä niin. Toisaalta osakekaupassakin pystyy tekemään isoja tappioita, uhkapelurihan tavoittelee aina isointa voittoa, riskistä riippumatta.

      Raha on fyysinen väline, joka on heti käytössä jos voittaa.
      Pelit ovat myös visuaalisesti koukuttavia, äänet, visuaaliset tehosteet, upeat grafiikat jne.

      Voittaminen on kuin henkinen orgasmi, vielä upeampi tunne on onnistua nousemaan jostain todella pienestä summasta isoon voittoon. Esimerkiksi jos talletat 100e ja pelaat 95e, viimeisellä 5e onnistut nousemaan kahteen, kolmeensataan euroon tai jopa siihen alkuperäiseen sataseen, jonka talletit. Et todellisuudessa voittanut mitään, mutta olosi tuntuu upealta! Pelastuit vain tappiolta.

      Pelaamisen lopettaminen voitolla on todella vaikeaa, mielessä kummittelee ajatus "vähän vielä" jos "vielä kerran" ennenkuin huomaatkaan, olet pelannut kaiken. En muista kuinka monia kertoja elämässäni olen aloittanut tallettamalla 20e pelitille ja ollut parhaimillaan 200-400e voitolla ja pelannut kaiken.

      Olen voittanut kymmeniä kertoja 1000-2500e casinolta, onnekseni olen rahoilla saanut jotain hankittuakin, etten sentään ihan kaikkia ole pelannut takaisin. Arvioisin että olen pelannut elämäni aikana n. 30 000 - 50 000e.

    • Liisu66

      Tuttuja kirjoituksia. Kuin omasta elämästäni paitsi vielä en ole velkaantunut niin paljon. Vielä.
      Ajatukset pyörivät pelaamisen ympärillä ja mietteissä että kun liksapäivä niin pelaan niin ja niin paljolla jotta voittomahdollisuudet kasvavat.
      Ja aina käy niin että pelaan ne voittorahatkin, niitäkin tullut mukavasti. Ihan kamala tauti tämä peliriippuvuus! Alkoi niin salakavalasti ja hitaasti ja nyt saanut tämän vuoden puolella hirveät mittasuhteet. Se pelaaminen..ajattelinkin yhdessä vaiheessa että ihan sama voitanko vai häviänkö kunhan saan pelata. Se huuma ja jännitys. Se ahdistus kun tajuaa että kaikki meni taas. Että miksi en osannut lopettaa ajoissa. Miksi piti taas mennä pelaamaan viimeisetkin ja lainaa lainan perään. Valehtelua, salailua, eristäytymistä ja häpeää. Minä hyvätuloinen, alan olla nyt ihan persaukinen tämän takia. Hävettää lainata mutta pakko. Pakko pelata.
      Pakkomielle. Riippuvuus. Avun hakeminen vain ajatuksen tasolla koska todennäköisesti en osaa sitä ajoissa hakea.

      • Tämmöstäää

        Mutta on se pelaaminen kivaa touhua jos pelaa sopivasti. Pitää vaan lopettaa ajoissa. Otin tässä juuri parit kaljat ruuan lomassa ja ajattelin mennä RAY:n pisteeseen pelaamaan parikymppiä kultajaskaan:) sr on hyvä peli ja ne vapaapelit tuo kivan fiiliksen. Sekä kun sa etsiä kultahippua louhoksen aarteissa. Pelaam 20e 0,60e panoksella ja en enempää. Jos jään kympin voitolle niin lopetan sitten viimeistään.


    • Ex-gambler

      Nettikasinot kusettavat, älkää menkö niille sivuille.

      Peliestot päälle tai läppäri vasaralla rikki ja roskiin, jos ei muu auta.

      Myös pankin tunnuslukutaulukon voi repiä ja heittää sellaiseen roskikseen, josta sitä ei voi kaivaa esiin, siinä menee jonkin aikaa, ennen kun saa uuden.

      Ja luottokortin voi leikata kahtia ja kuolettaa.

      Yllämainitut ovat pieniä uhrauksia, kun vaakakupissa on oma henki.

      Nettikasinoiden ym. pelipaikkojen videoslotteja suunnittelevat jotkut nykyajan "Tohtori Mengele" psykologit. Ne kyllä osaavat tehdä koukuttavia pelejä.

      Visuaalisuus, äänet, tunnelmat, silloin kun nousee tappiolta yhtäkkiä taas ylös ym... ym... ne on kaikki käsikirjoitettuja jippoja pelien koodiin.

      Tarkoitus on vaan hämätä ja saada voitto näyttämään todennäköisemmältä kuin se on.

      Lopputarkoitus on todellisuudessa saada kaikki pelaajan rahat.

      Välillä pelaajalle annettavilla voitoilla ei ole juurikaan väliä, koska suurin osa ei pysty edes ottamaan pelikoukussa voittoja ulos.

      Tai jos pystyy, niin pelaa ne melkein heti omalle pankkitilille saatuaan lähes kokonaisuudessaan takaisin nettikasinolle.

    • stressitasorkorkealla

      Se on jännä miten nykyään ajattelee rahasta. Kaikki tuntuu kalliilta, sitä ostaa aina halvimman tuotteen. Silti sitä pystyy tuhlaamaan satoja euroja pienessä ajassa pelaamiseen. Olen myös huomannut miten pelaamineen on myös masennuksen ja itsemurha ajatusten takana. Kun aina välillä pystyi olemaan kuukausia pelaamatta, niin elämä tuntui valoisammalta. Sitten taas tapahtui kaikkea huonoa ja stressin takia yritti lievittää pelaamaalla. Pitäisi vaan osata ajatella tulevaa. Nyt vain tekee sitä työtä ja makselee nöyränä velkoja takaisin. Alkuvuonna olisin ollut velaton, jos isolla voitolla olisin maksanut samantien velat pois. Nyt sitä on vain entistä enemmän velkaa. Pahinta ei myöskään ole se raha vaan tämä pelaaminen tekee huonommaksi ihmiseksi.

      • Lääkäri_tietää

        Jatkuva kova ja kaiken lisäksi tässä tapauksessa vältettävissä oleva stressi aiheuttaa vaikka mitä haitallista terveydelle, googlaa...ja lopeta paskapelit. Jos se iso voitto on tullakseen se tulee parilla lottorivillä.


    • pelimiessssss

      Täällä voi hyvin samaistua ajatuksiin. Itse olen pelannut käytännössä koko elämäni. Tai siltä se tällä hetkellä tuntuu. Ongelmat alkoivat oikeastaan reilu 1.5 vuotta sitten kun sain isomman voiton. Siitä alkoi kierre jolle ei loppua sitten ollutkaan näkyvissä. Saatoin pahimmillaan illassa pelata 6000 euroa tai jtn sinnepäin. Livecasinolla ruletissa panokset nousivat helposti kierrosta kohden 1000 euroon.

      Vannoin monta kertaa avovaimolle lopettavani. Silti aina mokasin uudestaan ja pelaaminen ei loppunut vaikka yritin ja yritin. Aina ajattelin että vähän kokeilen. Usein voitinkin, mutta lopputulos oli aina sama. Ensin voitot pelattiin ja tämän jälkee ei muutaku 2000 euron kulutusluottoja parissa minuutissa tilille ja taas mentiin. Aivan hirveätä.

      no nyt on ulosottoon makseltu velkoja vuosi, mutta pelaaminen ei silti loppunut. Vaihdoin työpaikkaa ja sain n. 6000 euron lopputilin. No ylläri ylläri piti vain kokeilla vähän, mutta kaikkihan sinne peleihin upposi.

      Tämä tilanne sai tosin viimein havahtumaan ja hakemaan ammattiapua. Nyt yksi terapia takana, lisää tulossa. Olen menossa peliriippuvaisten ryhmään ja velkoihin on tarkotus hakea jossain vaiheessa velkajärjestelyä. Ilmoittauduin myös peli poikki ohjelmaan mutta siihen on 4 kuukauden jono...

      Kaiken kaikkiaan olen aivan pohjalla tällä hetkellä. Rahaa ei ole mihinkään, Tulevaisuudessa en näe mitään positiivista. Olen pilannut elämäni parisuhteen jne. tuntuu että mistään ei saa voimaan mihinkään kaikki on aivan murskana. Joten tässä on tullut ajateltua myös itsemurhaa, vaikka tiedän että se ei ratkaise yhtään mitään. Tosin eipähän tarvisi enää itse murehtia...

      Olen muuten ihan normaali työssäkäyvä nuori mies, joka on elänyt lainkuuliaista elämää. Peliriippuvuus on repinyt minut vain ihan palasiksi. Onneksi en ole kenenkään muun taloutta tässä kumminkaan pilannut. Toivon että pystyn terapioiden avulla lopettamaan pelaamisen loppuelämäksi.

      Kaikille riippuvaisille. Älkää missään nimessä vähätelkö ongelmaanne vaan kun ensimmäisen kerran oikeasti retkahdatte niin kertokaa läheisille ja hakekaa välittömästi apua ja kaikki pelisivustot blokkiin, mahdolliset esto-ohjelmat päälle ja tili tarkkailuun !.

    • Enhaluapelata

      Samoja ongelmia minullakin. Vaikka kuinka päätin, etten pelaa, niin jo taas petin itseäni...ja rahat meni. Tänään tein elämäni parhaan ostoksen. Hankin kännykkään gamblock-ohjelman..Nyt en pääse pelaamaan enää puhelimellani, vaikka kuinka tekisi mieli. Levollinen olo. Kaikki järjestyy. Hankin sen myös muihin laitteisiin jos on tarve. Pelaaminen, lainansaannit, tms. on tehty nykyään liian helpoksi. Se on monelle kohtaloksi. Voimia kaikille tämän ongelman kanssa painiville.

    • Pelimiehiä

      Itse olen pelannut myös monilla nettikasinoilla. Tiedän miten koukuttavaa se voi olla. Väitänkin, että esim. alkoholiriippuvuus ei ole yhtä paha. Huumeista en ole varma. Ilmeisesti aika yleisesti kasinot mainostavat itseään, ja antavat aluksi myös jopa voittoja helposti. Kun sitten uhri on saatu koukkuun, niin tältä on helppoa nyhtää rahaa.
      Ehkä pahin morkkis voi tulla siitä, kun on voittanut, ja sitten pelaa kaiken. Onkin varmaan taitolaji osata ottaa voitot pois itselle.
      Perùsssääntö taitaakin olla, että kun voitat, niin ota heti voitot-pienempikin summa, sillä pääsääntöisesti kaikki kasinot tekevät niin etteivät anna enää voittoja sen jälkeen.
      Kivaahan se pelaaminen voi myös olla, mutta jos menee överiksi, niin taitaa olla parasta olla pelaamatta kokonaan.

    • murmeli00

      Aivan samojen asioitten ja ajatuksien kanssa kamppailen minäkin tällä hetkellä. Tämä peliriippuvuus taitaa olla riippuvuuksien pahimmasta päästä ainakin musta tuntuu kun tuo pelin jälkeinen "krapula" tulee. Ja tähän "krapulaan" ei Suomessa vielä mitään apua oo saatavana. Mulla muutama tuttava joka on päättäny päivänsä tämän takia vaikka se ei mun mielestä oo oikea ratkaisu. On kyllä ollu mullakin mielessä mutta mikään raha ja maallinen mammona ei korvaa mua eikä ketään muutakaan niin että taistelempa tässä nyt vaan eteenpäin . Kaippa nuo asiat jotenkin järjestyy ja osais antaa ittellensä anteeksi kun tekee niin järjetöntä kuin tuo pelaaminen on. Tsemppiä kaikille joka taistelee tätä peliriippuvuutta vastaan. Ei oo helppo tie.

    • Ei.enää.ikinä

      Pelaaminen nettikasinoilla oli minulle todella iso ongelma, mutta ei Luojan kiitos ole enää.

      Sen piti minulla mennä ensin "luihin ja ytimiin " asti sen tiedon, että sieltä ei vaan voita mitään.

      Tai jos voittaa joskus jotain, niin sen voiton häviää melkein heti takaisin isojen korkojen kera.

      Tuon asian syvällisen sisäistämisen ja oivaltamisen jälkeen ei enää tee mieli pelata mitään niin sitten yhtään millään nettkasinolla.

      Ennen asian oivaltamista olin todellisessa velkaantumisen kautta tulevassa perikadon/itsemurhan vaarassa.

      Toivottavasti tästä kokemuksesta on apua muillekin.

      Kannattaa mietiskellä asiaa syvällisesti ja vaikka rukoilla samalla kun vastustaa seireenien kutsuhuutoa, kuin tarujen Odysseus, joka käski sitoa itsensä kiinni seireenien ollessa kuuloetäisyyden päässä.

    • Wrtzwrtz

      Täällä myös yksi pahoin peliriippuvainen joka yrittää taistella siitä eroon.Pelaamisen aloitin 4v sitten ja pari viime vuotta ollut yhtä helvettiä.Velkaa kertynyt yli 100000e ja nyt kaikki romahtanut ja ulosottoon mennyt/menossa.Käyn terapiassa mutta silti niitä retkahduksia on tullut liikaa.Enää en onneksi pysty velkaantumaan lisää.Jäin myös hiljattain työttömäksi joten elämä ei oikein valoisalta näytä.Silti olen yrittänyt ajatella että kyllä tästä jotenkin selviää ja raha on vain rahaa,aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan,nyt mennään päivä kerrallaan.

      • Ei.enää.ikinä

        Nyt pysy poissa ainakin niistä kaikkein pahimmista peleistä ihan kokonaan.

        Sieltä ei jää voitolle, ei sitten niin millään konstilla.

        Ovatkohan ne joskus mainostetut isot voittajatkin jo hävinneet kaikki voittamansa rahat takaisin ja velkaantuneet uudelleen korviaan myöten.

        Ja ovatkohan joidenkin mainosten voittajat edes todellisia, ainakaan nettimainosten.

        Jokainen euro, joka ei mene peleihin on voittoa itselle.

        Aivot toipuvat pikkuhiljaa, jos niille antaa mahdollisuuden, eikä enää pelaa.

        Silloin pelit eivät enää pyöri mielessä niin usein ja häiritsevä kohina pään sisällä vaimenee ja loppuu.

        "Joskus ainoa tie Taivaaseen on se, että peruuttelee varovasti pois Helvetistä."


      • grrrrrrrrr

        Josko tää jotain auttais, kun kirjottaa. Oon itse pelannut jo pari vuosikymmentä, aina pieniä katkoja ollut, mutta aina pelit tulleet takaisin ja ongelmat tuntuvat vain kasvavan mitä enemmän ikää kertyy. Ennen nettipelejä tilanne oli jotenkuten hallussa, mutta nettikasinot ovatkin sitten vieneet sitäkin enemmän. Nyt pähkäilen mitä hemmettiä oikein tekisi, eilen tuli taas pelattua ja luottoa ei oikein mistään enää saa. Kai pitäisi vaan hellittää, itsemurha-ajatukset vaivaa, töissä onneksi vielä.


      • grrrrrrrrr kirjoitti:

        Josko tää jotain auttais, kun kirjottaa. Oon itse pelannut jo pari vuosikymmentä, aina pieniä katkoja ollut, mutta aina pelit tulleet takaisin ja ongelmat tuntuvat vain kasvavan mitä enemmän ikää kertyy. Ennen nettipelejä tilanne oli jotenkuten hallussa, mutta nettikasinot ovatkin sitten vieneet sitäkin enemmän. Nyt pähkäilen mitä hemmettiä oikein tekisi, eilen tuli taas pelattua ja luottoa ei oikein mistään enää saa. Kai pitäisi vaan hellittää, itsemurha-ajatukset vaivaa, töissä onneksi vielä.

        Hei, nimimerkki grrrrrrrrr

        Mitähän sinulle nyt kuuluu, tuosta kurjalla mielellä kirjoittamasta kommentistasi on 5 päivää. Sanot, että iän myötä on ongelmat vaan kasvaneet - se voi hyvin johtua siitä, että kyseessä on peliriippuvuus, joka on hankala sairaus. Mutta toivottomaksi ei tarvitse jäädä. Sen voi selättää ja pelaamisesta voi päästä irti, mutta jos on päässyt riippuvuuden asteelle, omin neuvoin se on hankalampaa. Kannattaa siis ehdottomasti hakea apua; Peluuriin kannattaa soittaa, arkisin klo 12 - 18, ilmaiset puhelut, siellä osataan sanoa, mikä on sinua lähinnä oleva paikka ja muutenkin sieltä löytyy tukea. Älä jää yksin. Itsemurha-ajatukset ovat niin vakava juttu myös, että mene ihmeessä avun piiriin ja luota siihen, että sinä voit päästä pelaamisesta irti ja saat elämäsi tasapainoon!

        Tsemppiä sinulle,
        Pirkko-pappi


    • Hei.

      Nimimerkki, Ei.enää.ikinä, sanoi oikein: Jokainen euro, joka ei mene peleihin on voittoa itselle. Niin se on. Peliriippuvuus on pahimman luokan riippuvuus, joka vie niin paljon hyvää ja tuo vielä enemmän pahaa. Peliriippuvainen voi menettää työn ja perheen, muutkin läheiset ihmiset. Hän saa huonon omantunnon ja syyllisyyden, ahdistusta ja mahdollisesti suuret velat sekä masennuksen ja epätoivon. Moni on epätoivon hetkellä tehnyt itsemurhan. Se on surullista.

      Peliriippuvuus ehtii usein tuhota paljon, ennen kuin siitä sanotaan kenellekään, joka tarkoittaa sitä, että ihminen yksin kantaa kaikkea kurjuutta sisimmässään. Moni sanoo, että kun saa jollekin sanottua asian, tulee hivenen parempi olo, saa jaettua pienen siivun tuskastaan pois.

      Peliriippuvuus on sairaus. Sairauteen haetaan apua, tähänkin kannattaa hakea, mitä nopeammin, sen parempi. Yksi keino on soittaa Peluuriin, ilmaiset puhelut, arkisin klo 12 - 18. Siellä kuunnellaan ja osataan kertoa missä on lähin paikka mihin voi mennä tuen piiriin. On monenlaista apua, sen piirissä kannattaa pysyä riittävän pitkään.

      Tsemppiä jokaiselle,
      Pirkko-pappi

    • Velallinenriippuvainen

      Kuulostaappa niin tutulta. Itselläni ON peliriippuuvuus ollu jo vuosia. Olen kuitenkin pystynyt sen hallitsemaan joten_kuten. On kertoja jolloin ruokaan/muuhun elämiseen tarkoitetut rahat ovat yllätys yllätys matkanneet johonkin bitti avaruteen taikka esson tuplapottiin..

      Nytkin tilinisaldo on pari senttiä yli 0, koska tämä helvetin riipuuvuus vei taas rahani viime viikolla. Jääkaappi tyhjä, neste dietillä tällä hetkellä..

      Rahaa taas pitäs repiä jostakin, että saisi etes sen nuudelipussin että nälkää ei näkisi..

    • keksijäuolevi

      Auttaisiko se mitään, jos hankkisit jotain muuta sisältöä elämään, niin ettet ehtisi pelata niin paljon? Tai jos menisit jonnekin, missä ei ole mahdollisuutta pelata?

    • Perheentuhonnut

      Samojen asioiden kanssa kamppaillaan.
      Tähän asti pysynyt aisoissa joten kuten mutta nyt tämän kuun laskut maksamatta paitsi talo ja autolainan, sinne meni omat ja puolison rahat, enkä todellakaan tiedä miten sen kerron tai oikeastaan tän mun pelaamisen kertominen ylipäätään on niin helvetin pelottavaa ettei tosikaan....en haluais paeta asioita jättämällä elämän tähän mutta millä pirulla mä saan suun auki ja olla valmiina kuulemaan huudot ja sen helvetillisen häpeän kanssa eläminen ja miten siitä eteenpäin jos elämä enää edes jatkuu... mä tiedän että tästä mä en selviä anteeks pyynnöllä vaan mies tulee heittämään mut ulos ja jatkaa elämää lasten kanssa omineen ja oon sen täysin ansainnutkin...henkisesti niin loppu tähän kierteeseen :(

      • MitäEnemmänSalailet

        sitä kauaemmin se toipuminenkin kestää, kun kerrot ongelmasi puolisollesi (myönnät sen myös itsellesi) ja ulospääseminen on mahdollista. Rohkeasti vain eteenpäin kaikki järjestyy kyllä.


    • Anonyymi

      Mietin itsemurhaa päivittäin työnnettyäni rahat koneisiin.

      • Anonyymi

        Luovu noista ajatuksistasi! Olen tuo aloittaja ja pääsin vapaaksi pelaamisesta rukoilemalla ja pyytämällä apua Jumalalta. Pelihimo katosi. En olisi ikinä uskonut, että vapaudun pelikoneista, mutta näin kävi. Miksei se voisi käydä sinullekin?

        Yli kymmenen vuotta noita tuli pelailtua maniassa. Suosittelen hyödyntymään tarjolla olevan avun. Ei kannata häpeän olla se este, joka pitää kiinni tuossa koukussa. Kun ongelmasta kertoo rehellisesti, sen tiedostaa itsekin paremmin.

        Älä luovuta, hae apua, älä vahingoita itseäsi.

        Matteus 7:7-8 FB38

        Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.


    • Anonyymi

      Samoin minulla vuosia rukoilin pelihimon pois ottamista, lähetin esirukous pyyntöjä.Reilu 2 kuukautta sitten tuli tunne yhtäkkiä soitan peluuriin ja sinne juttelin asiasta.
      Siitä lähtien en ole pelannut, kun yhden kerran vähän yli kuukausi sitten, mutta suljin cadinon kun 20 kymppiä oli mennyt.
      Olin todella koukussa noihin nettikasinoihin pelasin aina viimeiseen roposeen mitä tilillä oli, ja sitä jatkui vuosikymmeniä.
      Olin kuin sumussa mikään muu ei merkinnyt kun pelit.
      En ikinä uskonut pääseväni niistä eroon itsemurha ajatukset olivat tosiaan mielessä melkein päivittäin, ihme että olen vielä tässä oli ne niin raskaita aikoja.
      Nyt olen käynyt lävitse peluurin tehostartin 6 viikkoa, vertaistuki henkilön soittoa ja pelipoikki ohjelmaan pääsyä odotan.
      Velkaa on sellaiset 30000 tuhatta, mutta ehkä niistäkin selviän kun saan hiukan itseä kasattua, että alan järjestämään asioita.
      Joten toivoa aina on, älkää luovuttako ei tiedä mitä hyvää se elämä tuo vielä tullessaan.

    • Anonyymi

      Peliriippuvaisen itsemurha on parasta läheisille

    • Anonyymi

      Toivoisin, että puoliso kultalusikka perseessään syntynyt tappaisi itsensä. Liikennöisijän poika, joka on saanut työpaikkansa perintönä. Pelaa kaiken. Välillä pettää kyläpyörien kanssa. Yksikin lähti lähti kotoa lasten ollessa pieniä huoruu reissuille, erosi miehestä. No tää luuseri oli muna ojossa puhaltamassa pipiä pois. No huora otti toisen esinahan samasta työpaikasta ja rikkoi perheen. Tää huora soitteli miehelle et tuu auttaa kun perheen jättänyt on väkivaltainen. No sitten tää kyläpyörä päätyi avioon ekan aviomiehensä kanssa. Tunnistaako joku. Yksi kyläpyörän pilluhedelmä on huostattu kun kävi puukoin ja puntarein äitiinsä kiinni.

    • Anonyymi

      Itsemurha vapauttaisi jokapäiväisestä synkkyydestä, kun on tyhmästi luottanut ja pettynyt, itseinho on päällä melkein koko ajan.
      Ei elämä sovi minulle, itsesyytökset läsnä, kun on ollut tyhmän sinisilmäinen, kyllä se päivittäisen vitutuksen voittaa, se ystävä kuolema.

    • Anonyymi

      Olen ihan varma, että olen just sellaista persoonatyyyppiä joka koukuttuisi pelaamiseen joten sitä en edes uskalla harkita. Toisin kuin narkkaaminen tai muut päihderiippuvuudet pelaaminen ei sentään tapa sinua ruumiillisesti. Velkaa voi olla vaikka kenelle ja vaikka kuinka paljon mutta se ei sinua tapa. Niin kauan, kun olet maksanut pakolliset tarpeet olet ihan kunnossa. Ole kiltti, äläkä vahingoita itseäsi.

      Jos vain suinkaan pystyt, maksa pois kaikki velkasi äläkä enää ikinä koske mihinkään uhkapelaamisen osa-alueeseen. Jos sorrut älä lannistu. Pyri kehittämään omaa ajatusmaailmaasi ja itseäsi. Jos rukoilu helpotaa, suosittelen sitä.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4070
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2091
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      550
      1658
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1395
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      943
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      838
    Aihe