Koulu loppui

Koulu loppui kesällä ja oli taas aika tyly herätys tähän tilanteeseen. Koko 3 vuoden sosiaaliset kuviot jäivät sinne. Mitään muuta on rajatusti. Koulussa tunsi kumminkin kuuluvansa joukkoon...kaikki katosi silmänräpäyksessä. He olivat kuitenkin vain koulukavereita.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jo tällaista sattuu meille kaikille. On välistä pakko jättää taakse tutuksi käyneet ihmiset ja rutiinit. Aikoinaan oli raskasta jättää taakseen jopa iäksi hyviksi ystäviksi tulleita ihmisiä työkavereita ja paikallisia ystäviä.
Menin nuorena töihin Neuvosto-Karjalaan ja vietin siellä nuoren aikuusiän, noin seitsemän vuotta. Tuntui haikealta viettää läksiäisiä ja hyvästejä, kun tuttuja jätti työmaan ja heitä oli kotimaasta ja kaikkialta ympäri suuren NL:n alueen.
Ja kun viikot oltiin siellä, niin side entisiin koulukavereihin ja jäihän sitä sosiaalisesti tyhjän päälle kun jätti taakse työmaan.

On se muuten surullinen tunne, kun hyvästelee ystävän, jota ei odota tapaavansa enää koskaan maan päällä. Muistan eräänkin Aasian puolelta olevan keksi-ikäisen miehen jonka kanssa ystävystyimme mieheni kanssa. Myös hänen aikuista poikaa tapasimme kun olivat käymässä isän luona. Muistan sen torstai-illan kun laskeuduimme portaita alas ja jo tämä lähelle 60-vuotias herra jäi kyynelsilmin vilkuttamaan hyvästiksi meille. Hän muutti sinä viikonloppuna kotiseuduilleen.
Muistoissa on myös minskiläinen leskirouva, joka muutti takaisin Valko-Venäjälle kun viisivuotissuunnitelma keikka oli lopuillaan. Itkien halasimme ja jäimme jälleennäkemisen toivoon kerran taivaassa. Rouva oli syvästi uskovainen ja ei jumalankieltäjä ollut aiemmin kertomani mieskään. Sitten NL hajosi ja ihmiset rohkenivat ottaa yhteyksiä ulkomaille. 1990 tuli kirje naisen sisarilta että ystävättäreni oli menehtynyt vuotavaan mahahaavaan ja oli tarkka päivämääräkin.
Ystäviä jotka jäivät asumaan seudulle, niin saanut vielä tavata ja kutsua kylään, mutta neuvostoaikaan sellainen ei ollut mahdollista.

Myös monia työ- ja kurssikavereita on jäänyt. Luvataan tapailla ja pitää yhteyttä, mutta yhteydenpidot hiipuu loppuen sitten kokonaan, mikäli ei synny erikoisen syvää ystävyyttä. Kun eteen tulee uusi työ, ihmiset ja elämänvaihe, niin sitä jälleen elää siinä ja niiden ihmisten parissa. On kiva muistella joskus menneitä, katsella vaikka kuvia ja yllättäen saattaa törmätä vuosienkin päästä.
Uskon sinulla aloittaja, että haikeus kestää aikansa, mutta sinullakin on jotain uutta joko työ- tai opiskelupaikka edessä. Tällaista elämä on mutta jatkuu aina. Paikalleen ei kannata jämähtää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pluskolmeplus kirjoitti:

Koulu loppui kesällä ja oli taas aika tyly herätys tähän tilanteeseen. Koko 3 vuoden sosiaaliset kuviot jäivät sinne. Mitään muuta on rajatusti. Koulussa tunsi kumminkin kuuluvansa joukkoon...kaikki katosi silmänräpäyksessä. He olivat kuitenkin vain koulukavereita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu