Mikä on tämän hetken tilanne Itäkairassa. Onko satanut paljon eli ovatko jokien vedet korkealla? Syyskuun alussa eli vajaan viikon kuluttua pitäisi vaeltaa siellä ja käydä Tahvontuvalla.
Vastaukset 17
- Vesterås
Mistäs olet menossa? Peuraselän kahlaamossa on mönkijäuran kohdalla polveen asti vettä. Onhan siinä siltakin Jaurun yli lähempänä Tahvoa. Jos Kiilopäältä menet, niin eihän siinä ole kuin Luiron ylitys, ei ole paha vaikka olisi vesi korkeallakin.
- vargadmin
JosTulppiosta lähtisi niin ylitettäviä jokia olisivat Nuorttijoki, Naltiojoki, Vierihaara, Manto-oja sekä Jaurujoki esimerkiksi Peuraselän kohdalla.
- KärmänKalle
Nuortista ei pääse yli kuin veneellä tai bondoonilautalla. Naltio on helppo uida tai linkaista itsensä seipäällä yli niin että heilahtaa. Vierihaarasta pääsee, kun konttaa mädän sillan yli varovasti kämpän kohdalla. Manto-oja pitkospuiden kohtaa. Jaurusta sitten Peuraselkä, saaret tai Auhtijoen sillasta.
Tästä Nuortista häätyykiin mieleen muudan muistelus, kun ennen sotia samosimme Haridunmiehen kanssa noita saloja. Siinä vyöryvää virtaa ihmetellessä kiroilin raskaasti, mutta Haridunmies vain poltteli piippua ja toisteli "rässynsässyy". Taisin siihen jossain kohtaa hermostua niin, että tempaisin kusipäätä käkättimeen.
Noh aikamme siinä juopoteltiin ja kun aamu valkeni kohmeloisena, niin jotenkin olimme toiselle puolelle päätyneet. Sellainen vanha muistelus se.
- Sopostijauru
Eräkulkuri kirjoitti vaellusnetissä, että suot ovat märkiä ja koetkin syviä.
- njärveltä
Jos Itäkairan vetisyyttä arvioi Naruskajärven/ -joen mukaan niin ei olla kovin paljon yli keskikorkeudesta. Maasto tosin kielii vetisyydestä ja onhan tästä himppu matkaa edellä luetelluille paikoille.
- kuleskija
Vedet ovat olleet tavanomaista korkeammalla Itäkairassa.
Pitäisikö rinkan vyö olla irrotettuna kun jokea ylittää?- kokenutEksyjä
Kokeneet ovat kehottaneet, että kannattaa laittaa ylityksissä ne remmit ja vyöt munalukoilla toisiinsa kiinni ettei kantamus pääse kaatuessa karkuun.
- Kuleskija
Minä kyllä pidän parempana pitää rinkan vyö irtonaisena. Kaatuessa saa rinkan nopeammin pois selästä.
Toki veden korkeudella saattaa olla merkitystä. Mutta harva kantaa rinkkaa selässä, jos vesi ylittyy parikymmentä senttiä yli polvien.- TerijoenTissi
Mulla ainakin 906:ssa se vyön irrottaminen on melkoisen työn takana. Vanttiruuvin nitkuttaminen ja sitten kaikkien hihnojen aukaseminen. Ja sitten toisella rannalla uudelleen kokoaminen ja säätäminen. Hirveä homma. Ja saako kaikista rinkoista edes irti? Rosnista?
- Vesterås
906 on jäänne menneisyydestä. Tulisit nykyaikaan sieltä Harrin palstalta.
- kuleskija
Kuinka moni vaeltaja avaa vyön rinkastaan jokea ylittäessä? Minä ainakin teen niin.
- Leppäkeihäs2
Minä heitän rinkan joen yli ja kahlaan itse perässä.
- kuleskija
Kapeat ovat joidenkin joet!
- Leppäkeihäs2
Hyvin rinkkani lentää 10 metriä. Monta sen suurempaa jokea Lapissa ei olekaan.
- Kuleskija
Joutuupa tuossa heittohommassakin aukaisemaan rinkan vyön.
Siis onko muita rinkan vyön aukaisijaa, kun jokea ylittää? - Väylänvarresta
Minä nukun 906 selässä ja vyö on kiinni
- eräkääpiö
Itse yövyn 906:n sisällä. Joet ylitän myös istumalla 906:n päällä ja melomalla karahkalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1141361
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e96459- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 42410
- 52403