Työkyvyttömyys/kuntoutuseläkkeen hylkäys

Ihmeissäni

Minut irtisanottiin "itseaiheutettu" sain 3kk karenssin. 15.5 alkaen olen ollut työtön ja nut "kärsinyt" 3kk karenssin. Olen ollut pitkällä sairauslomalla ja sairauspäivärahat tulivat täyteen heinäkuun lopussa johon päättyi myös KELAN sairauapäivärahan maksu. Minua kehoitettiin hakemaan Työkyvyttömyss/kuntoutuseläkettä elokuulle. Tänään kävin Kelassa kysymässä että, jos eläketurvakeskus ilmoittaa eläkkeekseni 770€ niin saako siihen mitään muuta tukea. Tiedoissani luki, että saisin yli 1330€ joten mihinkään muuhun tukeen en ole oikeutettu. Asia ok. Virkailija kehoitti soittamaan KEVAan ja kysymään tarkkaa summaa, no minä soitin ja siellä kerrottiin, että siellä ei näy, että olisin tehnyt sinne hakemusta ja kehoitettiin toimittamaan hakemus ja B1 lausonto pikaisesti sinne. No minä palasi KELA toimistoon ja sain kopion aikaisemmin tekemästäni hakemuksesta kopion ja toimitin sen ja B1 lausunnon KEVAN toimistoon henkilökohtaisesto. Päästyäni kotiin oli vakuutusyhtiö Varmalta tullut kirje jossa kerottiin, että minun hakemukseni on hylätty.
Olen aivan ymmällä mitä nyt pitäisi tehdä? Saako mistään mitään apua tälle elokuulle, ennenkuin alan saamaan ansiosidonnaista päivärahaa? Sillä sen saanti menee ainakin lokakuun loppuun? Eli mistä rahaa näille kahdelle kuukaudelle?

2

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 89809999

      Jos sinulla ei ole varallisuutta, elättävää puolisoa eikä muita riittäviä tuloja niin voit saada sossusta tukea siihen saakka että työttömyysetuisuus lähtee pyörimään.

      • Ihmeissäni

        Näin hiukan ajattelinkin.
        Ei ole puolisoa joka elättäisi ja valitettavasti omaisutta on, mutta niin on velkaakin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4123
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2335
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      111
      1350
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1057
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      923
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      906
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe