Perhehaaveet ja kärjistyneet riidat

Olemme seurustelleet avopuolison kanssa pari vuotta. Suhteeseen on mahtunut jos jonkinlaista draamaa, kummatkin olemme hyvin impulsiivisia ja jääräpäisiä persoonia. Nyt vyyhti tuntuu vain niin monimutkaiselta että pakko päästä jotain ulos purkamaan...

Minulla päällimmäisenä ristiriitana ovat keskenään vauvahaaveet ja valtavaksi paisuvat riidat, jotka usein lähtevät pienistä asioista. Tilanteemme on ollut monesti niin vaikea että suhteemme on varmaankin ns. "Tulehdustilassa" ja siksi riidat menevät helposti henkilökohtaisuuksiin.

Minulla todettiin endometrioosi muutama vuosi sitten, ja se on edennyt siihen pisteeseen että joko leikataan (riskeeraten että osutaan lastenteon kannalta tärkeisiin alueisiin) tai yritetään lasta heti. Aikamme juteltuamme päädyttiin yrittämään lasta, olen 27v. Mies ei ollut 100% varma että onko valmis, mutta totesi kuitenkin että yritetään.

Aloin haaveilla remontista, minne tulee lastenhuone, mitä täytyy tehdä että olemme mahdollisimman valmiissa ja stressittömässä ympäristössä kun vauvan aika on. Aluksi mies oli kaikkea muutosta vastaan (hänen talonsa), eikä halunnut ajatella mitään mihin rahaa menisi. Hänen harrastuksena vie paljon rahaa, eikä hän haluaisi käyttää rahaa "minun päähänpistoihin" jotka eivät ole hänen mielestään pakollisia. Sitten hän kuitenkin yks kaks innostui tekemään muutaman jutun, hän on etevä käsistään. Tuntui hyvältä, hän kuunteli myös minun haaveitani :)

Sitten jo huomasinkin olevani raskaana. Suhtauduin uutiseen melko hämilläni, koska se tapahtui niin nopeasti. Olin kuitenkin erittäin onnellinen asiasta, ja pesänrakennusvietti nosti entisestään päätään - hehkutin asiasta miehelleni. Hän kuitenkaan ei vaikuttanut järin innostuneelta, ehkä jopa välinpitämättömältä. Toki ymmärrän, että miehelle sulattelu vei kauemman aikaa, koska hän ei koe sitä omassa kehossaan.

Raskaus meni kesken rv 8. Olen edelleen surullinen, en oikein vieläkään käsitä sitä. Mies ei oikein osaa lohduttaa, on toki kuitenkin ollut tukenani kun olen purkanut tuntojani. Mies jatkaa remppaa, mutta on kokoajan vihainen ja äksyilee, kaikki on aina "tätäkin paskaa", "tämäkin paska", haluaisi vain paeta takaisin jokapäiväiseen harrastukseensa. Sitten päätin, että meidän täytyy lähteä viikonloppulomalle, pois kaikesta.

Lähtiessämme lomalle, mies edelleen vain äksyili. Meinasin aluksi lähteä yksin, koska halusin että siitä tulisi mukavaa ja rentouttavaa, sanoin etten halua moista negatiivisuutta lomalle. Tein ehkä liiankin selväksi että yksin olisi parempi lähteä - virhe. Sanoin maksavani puolet, katsovan hotellin ja aktiviteetit, olihan se minun ideani. Mies ei ilahtunut että puoliksi, koska minähän sinne halusin...olisi pitänyt maksaa kokonaan. En suostunut.

Mies oli hyvin vaisu koko reissun, ei juuri puhunut. Hotellissa meni ensimmäisenä makaamaan ja katsomaan tv:tä, ei innostunut oikein mistään, kaikesta ehdottamastani löytyi jotain vikaa. Lopulta sanoin lähteväni ulos, että en halua vain hotellissa katsoa kun toinen makaa ja nukkuu. Ollessani lähdössä hän tokaisi että mitä tekisi, yhdeltä yöllä lähtisi viimeinen juna kotiin vai tulisiko sittenkin mukanani. Sanoin että tule tai lähde mutta minä menen NYT. Hän tuli mukaani, eikä ollut ongelmia. Kuitenkin takaisin tullessa valitti koko reissusta, kuulemma taas saa tehdä viikon töitä tällaisen yhden yön takia. Minä lopulta hermostuin ja maksoin ihan kaiken tämän tilille, ja sanoin että nyt ei ole oikeutta valittaa. Sitten mies sanoi että minun pitää nukkua sohvalla..??

En enää jaksaisi tätä tunteiden ja tilanteiden myllerrystä. Mies vältellyt minua sohvalle käskemisen jälkeen, ei puhu ja pakenee harrastukseen, emme ole kahteen päivään vaihtanut sanaakaan. En vain aina haluaisi olla se ristiriitojen ratkaisija, sovittelija ja anteeksi pyytelijä.

Apua, kommentteja ja kokemuksia?