Vihreät: Asevelvollisuus lakkautettava.

"Vihreiden mukaan armeijaan tulisi ottaa vain 10 000 ihmistä ikäluokasta. Ruotsissa 10 prosenttia ja Norjassa 30 prosenttia miesikäluokasta suorittaa armeijan.

Vihreä liitto esittää yleisestä asevelvollisuusarmeijasta luopumista. Armeijaan tulisi ottaa vain 10 000 henkeä ikäluokasta samalla kun koulutuksen sisältöä uudistetaan radikaalisti. Vihreän liiton hallitus vaati keskustelun avaamista yleiseen asevelvollisuuteen pohjautuvan armeijan mielekkyydestä.

Muut Pohjoismaat ovat jo siirtyneet valikoivaan vapaaehtoiseen asevelvollisuuteen. Palvelukseen osallistuu Ruotsissa 10 prosenttia ja Norjassa 30 prosenttia miesikäluokasta.

- Suomessa noin 80 prosenttia asepalvelukseen velvoitetuista käy armeijan. Perustehtävät pystyttäisiin hoitamaan kutsumalla palvelukseen 10000 henkilöä kustakin ikäluokasta, vihreän liiton puheenjohtaja Osmo Soininvaara arvioi.

Armeijan uudistuspaineita lisää vihreiden mielestä se, että ns. uudet ja vanhat uhkakuvat edellyttävät erilaisia turvallisuusratkaisuja. Asevelvollisuuteen nojaavaa armeijaa ei voida käyttää kansainvälisiin tehtäviin. Soininvaara uskoo, että Euroopan unioniin tulevat nopean toiminnan joukot myös siviilipuolelle. Hän esittää, että maan hallitus ehdottaisi EU:n siviilikriisinhallinnan koulutuskeskuksen perustamista Suomeen.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk.) on arvioinut, että yleisen asevelvollisuuden kannalta edessä on haasteellisia aikoja. Siitä luopumista koskevia aikeita ei kuitenkaan Suomessa ole pöydällä eikä pöydän alla.

- Ministeri siis toteaa, että muutokseen on olemassa tarvetta, mutta puolustusministeriö ei millään tavoin aio ryhtyä suunnittelemaan tai ideoimaan uudistuksia. Kukas sitten, Soininvaara ihmetteli."

(MTV3-STT)

Kerrankin vihreät ovat oikealla asialla. Hienoa että heillä sentään on rohkeutta ääneen todeta nykytilanteen kestämättömyys.
371943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Eikös se edelleenkin olisi asevelvollisuus jos se kymmenentuhattakin kutsutaan suorittamaan asepalvelus? Vai löytyykö suomalaisista 19-vuotiaista 10 000 vapaaehtoisista?

Ikäluokan suuruus on kuukkelin mukaan (2003) suunnilleen 33 000, eli siis noin 30 % otettaisiin palvelukseen. Jopa yllättävän suuri luku vihreiden ehdotuksessa!

Sinänsä ei ehkä ihan huono idea, mutta eipä kyllä mikään uusikaan...

Äänestä
  • Ikävää, että niinkin suurelta puolueelta kuin vihreät puuttuu turvallisuuspoliittista osaamista taustajoukoistaan. Kiva heitellä lukuja, jotka eivät perustu mihinkään, koska omat äänestäjätkään eivät ole kriittisiä. Ollaan joskus työkavereiden kanssa naureskeltu, että tälainen rivimajurikin voisi olla vihreiden taustajoukoissa todellinen guru.

    Amattimiehenä voin sanoa, että tuo ei ole vaihtoehto. Ruotsilla on jo aikamoisia ongelmia saada järjestelmää pysymään kasassa, eikä se enään vastaa sille alunperin asetettuja tavoitteita. Ammattiarmeija olisi vaihtoehto, mutta tolkuttoman kallis sellainen. Joten tällä hetkellä, ottaen uhat sekä geopolitiikan huomioon, kannatan yhä yleistäasevelvollisuutta. Kustannustehokas tapa hoitaa puolustus.

    Äänestä

  • vanha majuri kirjoitti:

    Ikävää, että niinkin suurelta puolueelta kuin vihreät puuttuu turvallisuuspoliittista osaamista taustajoukoistaan. Kiva heitellä lukuja, jotka eivät perustu mihinkään, koska omat äänestäjätkään eivät ole kriittisiä. Ollaan joskus työkavereiden kanssa naureskeltu, että tälainen rivimajurikin voisi olla vihreiden taustajoukoissa todellinen guru.

    Amattimiehenä voin sanoa, että tuo ei ole vaihtoehto. Ruotsilla on jo aikamoisia ongelmia saada järjestelmää pysymään kasassa, eikä se enään vastaa sille alunperin asetettuja tavoitteita. Ammattiarmeija olisi vaihtoehto, mutta tolkuttoman kallis sellainen. Joten tällä hetkellä, ottaen uhat sekä geopolitiikan huomioon, kannatan yhä yleistäasevelvollisuutta. Kustannustehokas tapa hoitaa puolustus.

    Pitää tietysti muistaa, että yleinen asevelvollisuus tuottaa valtavan määrän valmiita "ammattilaisia", tietysti parannettuna vielä siviiliosaamisella, rauhanturvatehtäviin. Ammattiarmeijasta ei nykyistä porukkaa niin helpolla löytyisi ja sittenkin se olisi puhdas sotajoukko eikä yleissivistynyt rauhanturvaajaporukka. Suomalaiset rauhanturvaajat=sotilaat=asevelvolliset ovat tehneet humanitäärisella avustamispuolella ja olojen rauhoittamisella enemmän hyvää hädässä oleville ihmisille kuin kaikki Suomen vihreät yhteensä ovat sitä edes suunnitelleet.
    Ja kyllähän tässä tulee taas esille nämä ajatusmallin erot: Vihreisiin kuuluu isohko määrä erilaisten huumeiden käytön hyväksyijä ja vihreät innokkaasti vastustavat armeijaa, kun taas Puolustusvoimat innokkaasti vastustavat huumeiden käyttöä.... , mutta ei kuitenkaan suhtaudu millään tavalla kielteisesti luonnon huomioon ottamiseen.

    Äänestä

  • Luutnantti kirjoitti:

    sivarit sentään auttaa vanhuksia yms., heidän työstään on todellista hyötyä ja tarkoitusta. Te pöljät joulukuuset kurkkusalaateissanne ette muuhun kelpaa kun suu vaahdossa vouhottamaan. Armeija on siitä hyvä että se tarjoaa suojatyöpaikkoja tumpeloille jotka eivät muuten pärjäisi. Ja loppuun, en ole sivari, asepalvelus on suoritettu ja kantahenkilökunnan älyllinen taso tullut omakohtaisesti todettua ja vähäiseksi havaittu.

    Äänestä

tuliski aika ettei tarttis mennä kiiltävänappisii pokkuroimaan.

Vihreet oikeella asialla

Äänestä

Joo, vihreät yllätti minutkin tosi positiivisesti nyt kyllä. Jo olikin korkea aika, että jokin suuri puolue tämän asian nostaa pöydälle.

Sikälikin erikoista että tuohan siinä samalla parantaisi suoraan miesten asemaa ja edistäisi miesten ihmisoikeuksien toteutumista (valinnanvapaus lisääntyisi, pakottaminen vähenisi, miesten hengen arvon väheksyminen lievenisi), ja vieläpä asevelvollisuuskysymyksessä joka tuntuu yhä olevan täällä jonkinlainen pyhä lehmä ja tabu. Olen ainakin tähän asti jostain syystä luullut maamme merkittävien poliitikkojen ja erityisesti vihreiden keskittyvän lähinnä toimenpiteisiin joilla pyritään parantamaan sen toisen, kauniimman sukupuolen asemaa.

Äänestä

Täytyy myöntää että ajatus herättää ensikuulemalta vastustavia tunteita. Itse olen suorittanut asepalveluksen vaikeimman kautta. Vietin intissä vuoden fyysisesti raskaissa tehtävissä.

On totta että uhkakuvat ovat muuttuneet. En usko että valtioiden välinen aseellinen selkkaus Euroopassa on enää mahdollinen, poliittisesta ja taloudellisesta integraatiosta johtuen. Balkanin tilanne oli ja on euroopplaisiin oloihin nähden täysin poikkeuksellinen. Lisäksi on todettava että suur/-ella/-imalla osalla armeijan käyneillä ei ole riittävä fysiikka sotatilanteeseen. Henkisiäkin puolia voi epäillä kun porukka valittaa ettei pääse kahden viikon aikana kotiin.

Ongelma on valintojen perustelu. Jos 2/3 ikäluokista ei tarvitsisi suorittaa asepalvelusta tai siviilipalevlusta, niin millä perusteella viimeinen kolmannes valittaisiin? En usko että tunkua palvelukseen olisi, kun intin suorittamisesta ei kuitenkaan kerry mitään suoraa etua esimerkiksi työuralle. Armeijan käymistä ei mielestäni voi verrata puolen vuoden opiskelun tuottamaan etuun. Ihminen on itsekäs olento. Tuskin olisin itsekään sinne laitokseen eksynyt. Jos enemmistö ei käy armeijaa, niin olisi yleisesti hyväksyttyä jättää se käymättä.

Yhteiskunnan on mahdoton olla täysin oikeudenmukainen puolustusasioissa, ellei se turvaudu palkka-armeijaan

Äänestä

Hienoa, Vihreät! Kerrankin järkevä ehdotus, jota moni meistä varmasti tukee. Oli jo aikakin, että keskustelu asiasta herää.

Äänestä

Mikä hemmetin hinku joillakin on armeijamme alasajoon? Jos jonkun fysiikka tai psyykke ei kestä varusmiespalvelusta, niin monilla muilla se kestää. Siinäkö syy???
Historia kertoo karua kieltään armeijamme tarpeellisuudesta.
Heikko armeija tai sotilaallinen tyhjiö eivät ole keinoja ylläpitää ja lisätä itsenäisen yhteiskunnan hyvinvointia. Mikäli sitä tyhjiötä ei täytä kyseinen valtio, niin sen tekee sitten vaikkapa naapuri. Mutta joku sen tekee, jokatapauksessa.

Äänestä
  • "Mikäli sitä tyhjiötä ei täytä ... joku sen tekee, jokatapauksessa."

    Suomen uudistettu, tehostettu armeija EU:n turvatakeilla vahvistettuna, mahdollisesti yhdessä Naton kanssa?

    Älkää vastatko (ainakaan perustelematta) hokemalla että ei sotilasliitot ole hyvä kun ei niihin voi luottaa kuitenkaan. Sellaisia kokemuksia ei Suomella taida olla, sen sijaan on kyllä kokemuksia kuinka liittoutumattomuus toi hyökkääjän maahan (talvisota) ja liittoutuminen pelasti itsenäisyyden (jatkosota).

    Lopuksi vähän pohdintaa. Voisiko viisimiljoonaisen hyvinvointivaltion niukahkosti varusteltu asevelvollisuusarmeija voi olla riittävä pelote supervallalle olla hyökkäämättä, jos se yleensä sille tielle päättäisi lähteä ja siten polttaa siltansa koko EU:hun ja luultavasti USAankin. Jotainhan se siinä tapauksessa katsoo hyökkäämällä saavuttavansa, ja jos ei suhteiden katkominen suurin piirtein koko läntiseen maailmaan riitä hyökkäystä estämään, niin riittävätkö odotettavissa olevat joidenkin (kymmenien?) tuhansien miesten tappiot (johtuen osin maamiinoista, jotka nekin tosin kohta poistuvat). Maassa jossa sotilaita kuolee suurin joukoin jo tavallisessa varusmiespalveluksessa, olisivatko nämä tappiot riittävä pelote tapauksessa jossa tosiaan on jo päätetty uhata länttä aseellisesti. Mielestäni yllä kuvattu skenaario on tänä päivänä ja lähitulevaisuudessa hyvin epätodennäköinen (onneksi!) mutta sitähän varten Suomenkin puolustusvoimat varautuvat. Ja voitteko osoittaa, mitä vikaa on ylläolevassa päättelyssä?

    Äänestä

  • .,.,.,. kirjoitti:

    "Mikäli sitä tyhjiötä ei täytä ... joku sen tekee, jokatapauksessa."

    "Älkää vastatko (ainakaan perustelematta) hokemalla että ei sotilasliitot ole hyvä kun ei niihin voi luottaa kuitenkaan. Sellaisia kokemuksia ei Suomella taida olla, sen sijaan on kyllä kokemuksia kuinka liittoutumattomuus toi hyökkääjän maahan (talvisota) ja liittoutuminen pelasti itsenäisyyden (jatkosota)."

    Jos nyt ensin perustelisit miksi näihin sotilasliittoihin voi luottaa. Olisiko Suomi esim. innokas lähtemään Turkkiin sotimaan? Toiseksi voisi olla hyödyllistä lukea vaikkapa Risto Rytin elämäkerta "Ei muuta kunniaa", joka kertoo miten vaikeassa tilanteessa Suomen poliittinen johto oli saksalaisten kanssa, johtuen nimenomaan siitä, ettei saksalaisiin voinut luottaa. Välit olivat varsin huonot ja liittolaisuudella oli hintansa.

    Äänestä

  • Suomen kaltainen asevelvollisuus on historiaa jo melkein kaikissa eurooppalaisissa maissa. Onko niissä jokin sotilaallinen tyhjiö, joka odottaa täyttymistään ?

    Äänestä

  • Tuomas kirjoitti:

    Suomen kaltainen asevelvollisuus on historiaa jo melkein kaikissa eurooppalaisissa maissa. Onko niissä jokin sotilaallinen tyhjiö, joka odottaa täyttymistään ?

    Tyhjiö Euroopassa on mielenkiintoinen käsite ja pitää osittain jo nyt paikkansa. Täysimittaiseen sotaan nykyisten päätösten jälkeen käytännössä kykenevät Euroopassa Saksa ja Venäjä sekä ottaen huomioon maan koon niin myös Suomi. Lisäksi osalla ns entisistä Varsovanliiton maista on kohtuullinen sotilaallinen potentiaali.

    Ranskan tilanne on mielenkiintoinen, koska sen puolustus nojaa omaan ydinaseeseen. Sillä on monien mielestä eurooppalaisista maista paras kyky tehdä yhteisoperaatioita (maa-, meri- ja ilmavoimat) ja sillä on perinne ja sitä kautta päätöksentekokyky käyttää sotilaallista voimaa rajoitetuissa operaatioissa. Supistusten jäkeen sen kyky täysmittaiseen sotaan on rajoitettu. Myös Brittien puolustus tukeutuu omaan ydinaseeseen.

    Euroopan perinteiset heittopussit kuten Tanska, Hollanti jne ovat vajonneet takaisin täysin heittopussin asemaan. Tällä hetkellä, kun Eurooppa on rauhallinen, ei se ole mikään ongelma. Jos Euroopassa syntyy jännitteitä, tehdään päätökset muualla kuin esimerkiksi Kööpenhaminassa tai Amsterdamissa.

    Ruotsi on myös mielenkiintoisessa tilateessa. Nykyiset päätökse käytännössä romuttavat kyvyn puolustaa Ruotsia pl ilmapuolustus. Pienillä muutoksilla, kuten takaamalla johtajareservi, voitaisiin toteuttaa alkuperäinen poliittinen päätös kyvystä palauttaa puolustuksen taso noin kymmenessä vuodessa. Nyt tuota kykä ei ole.

    Puolustuskyvn rakentamienn kestää pieneltä valtiolta, kuten Suomi, parikymmentä vuotta. Suurvalta, kuten USA tai osin myös Venäjä, pystyy rakentamaan sen teollisella kapasiteetillaan alle viidessä vuodessa.

    Vastauksena siis alkuperäiseen kysymykseen voi todeta, että Euroopassa on sotilaallisia tyhjiöitä. Täytyy vain toivoa, että Euroopan Unioni on riittävän vahva vakauttamaan alueen sisäisesti ja että jäljelle jäävät joukot ovat riittävä ulkoinen pelote tukeutuen mm Ranskan ja Brittien ydinaseeseen. Jos ei, niin jossain vaiheessa tulee taas rajojen uudelleen arvonnan paikka.

    Äänestä

  • .,.,.,. kirjoitti:

    "Mikäli sitä tyhjiötä ei täytä ... joku sen tekee, jokatapauksessa."

    Suomen uudistettu, tehostettu armeija EU:n turvatakeilla vahvistettuna, mahdollisesti yhdessä Naton kanssa?

    Älkää vastatko (ainakaan perustelematta) hokemalla että ei sotilasliitot ole hyvä kun ei niihin voi luottaa kuitenkaan. Sellaisia kokemuksia ei Suomella taida olla, sen sijaan on kyllä kokemuksia kuinka liittoutumattomuus toi hyökkääjän maahan (talvisota) ja liittoutuminen pelasti itsenäisyyden (jatkosota).

    Lopuksi vähän pohdintaa. Voisiko viisimiljoonaisen hyvinvointivaltion niukahkosti varusteltu asevelvollisuusarmeija voi olla riittävä pelote supervallalle olla hyökkäämättä, jos se yleensä sille tielle päättäisi lähteä ja siten polttaa siltansa koko EU:hun ja luultavasti USAankin. Jotainhan se siinä tapauksessa katsoo hyökkäämällä saavuttavansa, ja jos ei suhteiden katkominen suurin piirtein koko läntiseen maailmaan riitä hyökkäystä estämään, niin riittävätkö odotettavissa olevat joidenkin (kymmenien?) tuhansien miesten tappiot (johtuen osin maamiinoista, jotka nekin tosin kohta poistuvat). Maassa jossa sotilaita kuolee suurin joukoin jo tavallisessa varusmiespalveluksessa, olisivatko nämä tappiot riittävä pelote tapauksessa jossa tosiaan on jo päätetty uhata länttä aseellisesti. Mielestäni yllä kuvattu skenaario on tänä päivänä ja lähitulevaisuudessa hyvin epätodennäköinen (onneksi!) mutta sitähän varten Suomenkin puolustusvoimat varautuvat. Ja voitteko osoittaa, mitä vikaa on ylläolevassa päättelyssä?

    Otetaas Nyt esimerkiks eräs läntinen suurvalta USA sekä kaikkien ihailema ja palvoma sotilasliitto NATO.

    Niitähän jokainen hehkuttaa jatkuvaan. Mut faktaa on että ne on lyöny kirvestään kiveen niin monta kertaa ettei mitään järkeä. TErrorismin vastaisessa sodassa Irakissa Jenkit tappoivat enemmän brittejä kuin itse vihollinen. Hurraa USA!

    USA Koulutti Osama bin ladenin ja varusti afganistanin, vähän sen jälkeen ne hyökkäsikin maahan HURRAA USA

    Sit Natojoukot järkkäsi jugoslaviaan ilmaiskun JENKIT asialla jälleen, osuma kiinan suurlähetystöön. HURRAA USA

    Jenkit ja Nato on ollu mukana jokaisessa vähänkään mittavammassa sotilasoperaatiossa mukana ja aina niistä on vaan tullu sanomista. Miks meidän pitäis turvata tällaisiin toheloihin. Brititkin oli sitä mieltä että he eivät tarvitse vihollisia koska heillä on jo liittolainen joka on vihollisia vaarallisempi

    Miksi ne puolustaisivat Suomea?
    Mitä suomella on? Polittista valtaa? Öljyä? vai kultaa? Rahaa ja paljon sotilaita? Ei jenkkejä kiinnosta lähi-idässä muu kuin öljy ja rikkaudet ei ne yritä saada demokratiaa etelä amerikkaan, tai venäjän kupeeseen. Siellä ei ole rikkauksia joita ne eivät jo hyödyntäisi

    Natoon liittyminen kävisi yllättävän kalliiksi. Ei se ole vain kasa paperia ja sopimuksia. Meidän kalustomme perustuu pääosin venäläiseen kalustoon joten kaikki aseistus ja ajoneuvot pitäisi ostaa yhdysvalloilta. HURRAA USA

    7.62 ei ole 5.56

    Sotilasliitot ajavat vain omaa etuaan Miksi meidän pitäisi luottaa kehenkään

    talvisodassa ei ollut liittolaisia. No karjala meni mut omilleen jäätiin.
    Jatko sodassa oli liittolaisia ja meinas tulla pataan niin että oksat pois. Liittolaisemme kukistettiin ihan perin pohjin Meidän oli petettävä saksa jos mielimme säilyttää itsenäisyytemme.

    Äänestä

  • Suomen armeija on nykyaikana ihan vitsi. Kalusto ikivanhaa paskaroinaa muutamaa erikoisyksikköä lukuunottamatta. Viestivälineet ei toimi, säteilyä mennään piiloon sadeviitan alle, tiedustelija saa taskuunsa putkimiinan kun vastaavasti afgaanitaistelija lähtee sotimaan reppu täynnä raketteja. Herätkää ihmiset. Ei se Suomen armeija ketään pelota.. viholliset kuolee nauruun kun Suomen romuarmeija porhaltaa taistelukentälle kaatopaikka varusteissaan.

    Äänestä

  • hehhee kirjoitti:

    Suomen armeija on nykyaikana ihan vitsi. Kalusto ikivanhaa paskaroinaa muutamaa erikoisyksikköä lukuunottamatta. Viestivälineet ei toimi, säteilyä mennään piiloon sadeviitan alle, tiedustelija saa taskuunsa putkimiinan kun vastaavasti afgaanitaistelija lähtee sotimaan reppu täynnä raketteja. Herätkää ihmiset. Ei se Suomen armeija ketään pelota.. viholliset kuolee nauruun kun Suomen romuarmeija porhaltaa taistelukentälle kaatopaikka varusteissaan.

    Käypä vapaaehtoisilla maanpuolustuskursseilla, niin opit tuntemaan puolustusvoimien kalustoa ja näkemään kokonaisuuden.

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    olen nähnyt niitä romuja jo varusmiespalveluksen aikana. Vapaaehtoisesti ei tulisi mieleenkään niiden kanssa vehdata. Pointti oli se että kannattaisi ehkä panostaa laatuun kun sotiminenkin on loppupelissä välinelaji.

    Vietnamiin lähdettiin tuolla asenteella... Jenkit sai pataan niin ettei mitään järkeä.

    SAmalla asneteella hyökättiin afganistaniin. "Kyllähän Bin LAden näillä vehkeillä napataan" Kuinkas sitten kävikään. Ei tullu riemuvoittoa vuoristoista.

    Nyt Irakissa käydään sissisotaa ja päivittäin jenkit menettää sotilaitaan. Vaikka heillä on kaikkea mitä vaan kuvitella saattaa.

    Venäjällä on kanssa moderneja sotavempeleitä mutta setseenejä ne ei vaan saa kuriin.

    Ja nyt vertaat suomessa olevia rauhanajan välineitä sotaakäyvien maiden välineisiin. Kannattaa ehkä muistaa se.

    Pelkät aseet eivät yksistään tee sotilasta.

    Äänestä

  • old_profile_1967 kirjoitti:

    jotenkin vaan kertoo hyvin tasosta että vielä 2001-2002 kun inttini kävin opetettiin menemään säteilyä piiloon sadeviitan alle.. kun "vaara" oli ohi viitta vaan ravisteltiin ja takasin reppuun.. jos tämä toiminta ei ole pelleilyä niin mitä se sitten on?
    Ja ihan turha vetää jotain afgaaneja ja tsetseenejä mukaan tähän juttuun.. ne keskittyy johonkin ihan muuhun kun leikkaamaan hiuksia ja partaa tai rakentamaan pinkkaa ja punkkaa..

    Äänestä

  • old_profile_1967 kirjoitti:

    Vietnamiin lähdettiin tuolla asenteella... Jenkit sai pataan niin ettei mitään järkeä.

    SAmalla asneteella hyökättiin afganistaniin. "Kyllähän Bin LAden näillä vehkeillä napataan" Kuinkas sitten kävikään. Ei tullu riemuvoittoa vuoristoista.

    Nyt Irakissa käydään sissisotaa ja päivittäin jenkit menettää sotilaitaan. Vaikka heillä on kaikkea mitä vaan kuvitella saattaa.

    Venäjällä on kanssa moderneja sotavempeleitä mutta setseenejä ne ei vaan saa kuriin.

    Ja nyt vertaat suomessa olevia rauhanajan välineitä sotaakäyvien maiden välineisiin. Kannattaa ehkä muistaa se.

    Pelkät aseet eivät yksistään tee sotilasta.

    Vietnamista en tiedä tarpeeksi kommentoidakseni. Mutta mitä ihmettä noi sun muut esimerkit on. Afganistan, Irak, Tshetshenia? Voittajat (no ainakin selkeästi niskan päällä olevat) ja miehittäjät näissä konflikteissa on USA, USA, Venäjä. Afgaaneja, irakilaisia ja tshetsheenejä on myös varmasti kuollut enemmän kuin miehittäjiä. Mitä ihmeen tekemistä muutamilla pommi-iskuilla ylipäätäänkään on tän asian kanssa. Sota on sotaa ja siinä kuolee ihmisiä puolin ja toisin. Pointti on nyt lähinnä se, että kuka sodan voittaa - näköjään juuri se kenellä on paremmat välineet. Voittaja on voittaja vaikka menettäisikin sotilaitaan sissihyökkäyksissä. Ja poliitikot jotka sotia aloittelevat luullakseni ajattelevat juuri sitä että onko heillä mahdollisuus voittaa sota. Eikä niinkään sitä että kuoleeko siinä sata vai tuhat omaa sotilasta.

    Äänestä

  • ,.,.,.,. kirjoitti:

    Ei USA tai Venäjä ole voittanut vieläkään noita sotia, eikä ole edes kunnolla niskanpäällä. Pitkään saavat kuolleita kärrätä kotimaan multiin ennenkuin vihollinen antaa periksi, jos ylipäätään antaa.

    Äänestä

  • Ukko kirjoitti:

    Onko sillä sitten jotain väliä, kun aina ne niitä sotia näköjään tykkäävät säännöllisin väliajoin aloittaa vaikka vähän päihin tulisikin, ja vastapuoli kärsii aina takuulla paljon enemmän. Haluaisitko Suomelle samanlaisen kohtalon kuin heidän vihollisilleen? Minä en.

    Äänestä

On tainnut vihreiden kuukausikokouksessa olla taas hasis taas kierrossa kun alkaa tulemaan taas niin absurdeja heittoja sieltä.

Mitä Suomi tekee 30 000 vahvuisella "puollustusvoimilla"? No ehkä etsii liito-oravia metsästä.

Vihreiltä yleensäkään ei tule juuri yhtään järkevää tai laskelmoitua ehdotusta. Oltaisiin vain rakennettu ydinvoiman sijasta ropelleja takapihalle että saa polttimon välkkymään.

Joku täällä mainitsikin siitä minkälaista porukkaa vihreät keskimäärin ovat,
hasiksen pössyttelijöitä, kettutyttö-aktivisteja,
maailmanparantajia hernepyssyllä....

Vaikka puollustusvoimat lakkautettaisiin kokonaan niin siitä säästetyt rahat katoaisi kuin pieru saharaan kun Suomen kansa lihoo lihomistaan ja se kustannetaan verovaroin.

"Kerrankin vihreät ovat oikealla asialla. Hienoa että heillä sentään on rohkeutta ääneen todeta nykytilanteen kestämättömyys."

Olisi kiva nähdä konkreettisia perusteluja tuolle väitteelle.

ps. oli kiva katsoa uutisista kun venäjän uutiskanava oli liittänyt Suomen Venäjään.....

Äänestä

kustannettaisiin kaikille Vihreille verovaroin hasista loppuiäkseen jotta pysyisivät onnellisina ja lakkaisivat pommittamasta absurdeilla vaatimuksillaan.

Äänestä
  • Aina kun Suomi on joutunut sotaan, on se ollut osana suurempaa myllerstä Euroopassa. 1800-luvun alussa kun Suomi liitettiin Venäjään, teki Napoleon tsaarin kanssa sopimuksen. Talvisota taasen johtui pitkälti Saksan ja Neuvostoliiton sopimukseen eutpiirijaosta. Molemmilla valtioilla oli sopimuksen nojalla oikeus ottaa etupiiri haltuunsa tarvittaessa. Toki on spekuloitu, että liittolaisen kanssa NL ei olisi hyökännyt, mutta historia ei ole spekulointia. Liittolaista ei löytynyt sen hetkisestä Euroopasta, sillä kaikkien oli keskityttävä omien intressiensä hoitamiseen, joihin pienen Suomen puolustaminen ei kuulunut.

    Tässä juuri piilee sotilasliittojen vaara. Suomi on maailmalla syrjäinen kolkka, ja vaikka olisimme Naton taikka jonkin muun sotilasliiton jäsen, ei se välttämättä takaa meille mitään. Suomi voisi olla hyvinkin se maa, joka voidaan taktisessa mielessä luovuttaa. Tämä myös näyttäisi sotilasliitolle vihollisen todelliset aikeet ja hyökkäyksen vakavuuden. Luulen, että tulevaisuudessakin Eurooppa ja koko maailma on myllerryksen vallassa, mikäli Suomeen hyökätään. Tällöin liitot hajoilevat, ihmiselle on kuitenkin se oma etu tärkein. Ja mikäli liitto kestäisi keskittyisi se puolustamaan Euroopan keskeisiä osia, ei suinkaan Suomea.

    Jos Venäjä taasen hyökkää Suomeen täysin itsenäisesti, täytyy kysyä edelleen, olisiko liittoutuman maat valmiita riskeeraamaan omat suhteensa suurvaltaan ja kenties näin asettamaan omat etunsa, ja kenties turvallisuutensa vaaraan? Oma veikkaukseni on ettei. Euroopan yhteinen puolustus ja Nato ovat mainioita keinoja hallita pieniä konflikteja, mutta ne eivät sovellu kahden täysin suvereenin valtion välisiin sotiin, varsinkaan kun toinen on vieläkin melko lähellä suurvalta-asemaa. Suomen paras puolustuskeino on näin ollen mielestäni oma yleiseen asevelvollisuuteen perustuva armeija, jota tukee Euroopan Unionin liittouta vaikkapa halvemmilla varusteilla, tarvikkeilla ja kenties koulutusavulla.

    Äänestä

Miten ikäluokasta seulotaan ne 10000, jotka joutuvat käymään armeijan? Se on kyllä helvetin väärin, jos 10000 pakotetaan armeijaan ja loput senkun lusmuilevat. Nykyinen järjestelmä on oikeudenmukainen.

Äänestä
  • Milläs perusteella ne armeijaan joutuvat nykyään seulotaan? Siten että sinne joutuu sukupuolen mukaan, vain miehet. Lisäksi sopiva asuinpaikka tai sopiva uskontokunta voivat tuottaa kategorisen vapautuksen tästä velvollisuudesta. Onko tämä muka oikeudenmukaista? Minusta ei.

    Pienet poikkeukset erikseen, mutta minusta on vastaavasti "helvetin väärin" että miehet pakotetaan armeijaan ja naiset senkun lusmuilevat. Kaikki samat oikeudethan naisilta löytyy kuin mitä miehilläkin on. Seuraavaksi kumoan neljä yleisintä vasta-argumenttia jo etukäteen koska en jaksa jatkuvasti kirjoitella.

    Naiset kyllä pärjäävät armeijassa, heidäthän kyllä huolitaan sinne jos vain haluavat mennä. Nykyajan sodassa (tekniikka, kehittyneet tuliaseet) tarvitaan vähemmän lihasvoimaa ja niinpä naisetkin kelpaavat jopa taistelutehtäviin. Ja toisaalta, myös esim. lihasvoimaltaan tai kunnoltaan heikot, tai pahasti yli- tai alipainoiset miehet katsotaan aivan yhtä kelvollisiksi taistelijoiksi kuin urheilijanuorukaiset. Joten naisille ei ainakaan tällä perusteella kuulu kategorinen vapautus.

    Usein vedotaan naisten synnyttämiseen aivan kuin se liittyisi tähän asiaan mitenkään. Kaikille tiedoksi: Synnyttäminen on biologinen kyky ja mahdollisuus. Synnyttäminen ei ole lakisääteinen velvollisuus. Niinpä sitä ei voida käyttää oikeudenmukaisena perusteena naisten kategoriselle vapauttamiselle asevelvollisuudesta. Yksilön kohdalla kyllä mielestäni voitaisiin joustaa, jos raskaus ja lastenhoito estäisi asevelvollisuuden suorittamisen ajallaan. Onhan lapsi arvokkaampi kuin yhden henkilön varusnais- tai siviilipalvelus. Mutta turha selitellä että kaikkien naisten, joista suuri osa ei edes koskaan synnytä, tulisi tämän vuoksi sukupuolensa perusteella saada vapautus.

    Joskus kysellään, että kuka sitten hoitaisi lapset jos sekä isä että äiti olisivat rintamalla. Tällä perusteella muuten yksinhuoltajaisien pitäisi saada myös vapautus. Jos tähän taas mennään, voidaan aivan yhtä hyvin eritellä myös niin että lapsettomat naiset lähtevät palvelukseen mukisematta, ja lapsiperheille, joissa äiti on palvelusvelvollinen (ks. yllä), voidaan järjestää lastenhoito. Lapset, joille ei löydy vapaata hoitajaa, voidaan kerätä ryhmiin ja heitä voivat hoitaa päivähoitajat ja peruskoulunopettajat ym. ihmiset jotka ammattinsa puolesta ovat muutenkin joka päivä lasten kanssa tekemisissä.

    Sitten joku kysyy, miksi haluan rangaista naisia asevelvollisuudella. Enhän minä haluakaan. Haluan tasa-arvoa josta nykyään niin kovin paljon puhutaan enkä hyväksy sitä, että sitä saa vaatia vain naiset omien etujensa nimissä. Haluan myös itse päättää mahdollisesta osallistumisestani aseelliseen maanpuolustukseen. Vapaaehtoisesti voisin osallistua mielelläni, mutta pakkoa en hyväksy. Haluan ihmisarvon, en sitä että valtio katsoo henkeni ja ruumiini omaisuudekseen. Asevelvollisuus on orjatyötä. Vieläpä hengenvaarallista sellaista. Vain miehiä koskeva asevelvollisuus on lisäksi räikeää sukupuolisyrjintää.

    Äänestä

  • ,.,.,. kirjoitti:

    Milläs perusteella ne armeijaan joutuvat nykyään seulotaan? Siten että sinne joutuu sukupuolen mukaan, vain miehet. Lisäksi sopiva asuinpaikka tai sopiva uskontokunta voivat tuottaa kategorisen vapautuksen tästä velvollisuudesta. Onko tämä muka oikeudenmukaista? Minusta ei.

    Ruotsin ja Norjan tilanne käsiteltiinkin jo yllä, tässä aiheesta lisää.

    Baltiassa, jonka tilanne on eniten verrannollinen Suomeen, ollaan luopumassa yleisestä asevelvollisuudesta. Ohjeet tulevat NATOlta, jonka mukaan Venäjä ei ole missään skenaariossa uhka alueen maille. Koko alueellinen puolustus sekä yleinen asevelvollisuus hylätään vanhentuneina. Jopa vauraudestaan tunnettu Latvia on siirtymässä ammattiarmeijaan, Viro puolestaan valikoivaan asevelvollisuuteen.

    Täten Suomi jää ainoaksi Itämeren alueen maaksi, jossa ylläpidetään yleistä asevelvollisuutta sekä aikansa eläneitä uhkakuvia, joihin mikään muu Euroopan valtio ei enää usko.

    Mielenkiintoinen argumentti NATOa vastaan on muuten se, että Suomi on niin syrjäinen ja kaukainen kolkka että se voitaisiin kriisitilanteessa "luovuttaa" viholliselle. Mutta kuitenkin syrjäisyydestään huolimatta niin kiinnostava kohde hyökkäykselle?

    Yhdyn vastaukseesi 100%:sesti.

    niin noissa armeijoissa naiset pystyvät samanlaiseen toimintaan kuin miehetkin. Miksei Suomessakin? Mehän menetämme muuten puolet maanpuolustajista.

    Äänestä

  • asiaa myös pohtinut kirjoitti:

    niin noissa armeijoissa naiset pystyvät samanlaiseen toimintaan kuin miehetkin. Miksei Suomessakin? Mehän menetämme muuten puolet maanpuolustajista.

    Aivan. Outoa ettei maailman tehokkaimpiin kuuluvien armeijoiden esimerkki kelpaa. Ja Suomessa jotkut päättäjät ja pääkirjoitustoimittajat sanovat että maata ei voida puolustaa alueellisella puolustusjärjestelmällä ilman että lähes kaikki miehet käyvät armeijan. Silloin tällöin valitetaan myös "asevelvollismateriaalin" laadusta. No jos asevelvollisista on noin huutava pula ja sittenkin laatu on usein sekundaa (johon syynä luultavasti etupäässä motivaatiopula), niin miksi ei ratkaisuksi: naiset armeijaan? Sittenhän olisi reilusti enemmän potentiaalisia varusmiehiä ja -naisia, joista todennäköisesti valikoituisivat armeijaan ne sopivimmat ja innokkaimmat. Loput voisivat suorittaa nykyistä reilusti lyhemmän sivarin.

    Voisi ajatella että miehet ovat tässä asiassa liian kilttejä, herrasmiesmäisiä ja vanhanaikaisia kun eivät enemmän vaadi tasa-arvoa tähän asiaan. Se on kuitenkin vain osaselitys. Toinen osaselitys on se, että ne asioista päättävät miehet (poliitikot) ovat niin vanhoja ja niin eliittiä ettei asia kosketa heitä henkilökohtaisesti. Myös monet muut tekijät vaikuttavat tähän.

    Sivumennen sanoen, ei taida olla kauhean uusi asia tämä puhe vain miehiä koskevan asevelvollisuuden epäoikeudenmukaisuudesta. Yleltä tuli muutama vuosi sitten dokumentteja natseista ja eräässä niistä Hitler piti puhetta joskus 1930-luvulla ja kohdisti sanansa niille miehille jotka vaativat naisiakin asevelvollisiksi. Hitler ei lämmennyt ajatukselle vaan moitti aika kovin sanoin näitä miehiä, ilmaisi jotenkin että sotiminen on miehen pyhä tehtävä ja kodinhoito naisen. Eli ilmeisesti jo natsi-Saksassa oli kohtalaisen paljonkin miehiä jotka pitivät systeemiä epäoikeudenmukaisena, ei kai Hitler muuten heitä olisi erikseen maininnut.

    Äänestä

  • abc kirjoitti:

    Ruotsin ja Norjan tilanne käsiteltiinkin jo yllä, tässä aiheesta lisää.

    Baltiassa, jonka tilanne on eniten verrannollinen Suomeen, ollaan luopumassa yleisestä asevelvollisuudesta. Ohjeet tulevat NATOlta, jonka mukaan Venäjä ei ole missään skenaariossa uhka alueen maille. Koko alueellinen puolustus sekä yleinen asevelvollisuus hylätään vanhentuneina. Jopa vauraudestaan tunnettu Latvia on siirtymässä ammattiarmeijaan, Viro puolestaan valikoivaan asevelvollisuuteen.

    Täten Suomi jää ainoaksi Itämeren alueen maaksi, jossa ylläpidetään yleistä asevelvollisuutta sekä aikansa eläneitä uhkakuvia, joihin mikään muu Euroopan valtio ei enää usko.

    Mielenkiintoinen argumentti NATOa vastaan on muuten se, että Suomi on niin syrjäinen ja kaukainen kolkka että se voitaisiin kriisitilanteessa "luovuttaa" viholliselle. Mutta kuitenkin syrjäisyydestään huolimatta niin kiinnostava kohde hyökkäykselle?

    Suomihan perinteisesti vastustaa kaikkea uutta viimeiseen asti kynsin ja hampain..niin myös tässä asiassa.. ilmeisesti kysymys on periaatteesta ja tottumuksesta ja härkämäisestä jääräpäisyydestä.. ei haluta muutoksia totuttuihin rutiineihin.

    Äänestä

  • ,.,.,. kirjoitti:

    Milläs perusteella ne armeijaan joutuvat nykyään seulotaan? Siten että sinne joutuu sukupuolen mukaan, vain miehet. Lisäksi sopiva asuinpaikka tai sopiva uskontokunta voivat tuottaa kategorisen vapautuksen tästä velvollisuudesta. Onko tämä muka oikeudenmukaista? Minusta ei.

    Pienet poikkeukset erikseen, mutta minusta on vastaavasti "helvetin väärin" että miehet pakotetaan armeijaan ja naiset senkun lusmuilevat. Kaikki samat oikeudethan naisilta löytyy kuin mitä miehilläkin on. Seuraavaksi kumoan neljä yleisintä vasta-argumenttia jo etukäteen koska en jaksa jatkuvasti kirjoitella.

    Naiset kyllä pärjäävät armeijassa, heidäthän kyllä huolitaan sinne jos vain haluavat mennä. Nykyajan sodassa (tekniikka, kehittyneet tuliaseet) tarvitaan vähemmän lihasvoimaa ja niinpä naisetkin kelpaavat jopa taistelutehtäviin. Ja toisaalta, myös esim. lihasvoimaltaan tai kunnoltaan heikot, tai pahasti yli- tai alipainoiset miehet katsotaan aivan yhtä kelvollisiksi taistelijoiksi kuin urheilijanuorukaiset. Joten naisille ei ainakaan tällä perusteella kuulu kategorinen vapautus.

    Usein vedotaan naisten synnyttämiseen aivan kuin se liittyisi tähän asiaan mitenkään. Kaikille tiedoksi: Synnyttäminen on biologinen kyky ja mahdollisuus. Synnyttäminen ei ole lakisääteinen velvollisuus. Niinpä sitä ei voida käyttää oikeudenmukaisena perusteena naisten kategoriselle vapauttamiselle asevelvollisuudesta. Yksilön kohdalla kyllä mielestäni voitaisiin joustaa, jos raskaus ja lastenhoito estäisi asevelvollisuuden suorittamisen ajallaan. Onhan lapsi arvokkaampi kuin yhden henkilön varusnais- tai siviilipalvelus. Mutta turha selitellä että kaikkien naisten, joista suuri osa ei edes koskaan synnytä, tulisi tämän vuoksi sukupuolensa perusteella saada vapautus.

    Joskus kysellään, että kuka sitten hoitaisi lapset jos sekä isä että äiti olisivat rintamalla. Tällä perusteella muuten yksinhuoltajaisien pitäisi saada myös vapautus. Jos tähän taas mennään, voidaan aivan yhtä hyvin eritellä myös niin että lapsettomat naiset lähtevät palvelukseen mukisematta, ja lapsiperheille, joissa äiti on palvelusvelvollinen (ks. yllä), voidaan järjestää lastenhoito. Lapset, joille ei löydy vapaata hoitajaa, voidaan kerätä ryhmiin ja heitä voivat hoitaa päivähoitajat ja peruskoulunopettajat ym. ihmiset jotka ammattinsa puolesta ovat muutenkin joka päivä lasten kanssa tekemisissä.

    Sitten joku kysyy, miksi haluan rangaista naisia asevelvollisuudella. Enhän minä haluakaan. Haluan tasa-arvoa josta nykyään niin kovin paljon puhutaan enkä hyväksy sitä, että sitä saa vaatia vain naiset omien etujensa nimissä. Haluan myös itse päättää mahdollisesta osallistumisestani aseelliseen maanpuolustukseen. Vapaaehtoisesti voisin osallistua mielelläni, mutta pakkoa en hyväksy. Haluan ihmisarvon, en sitä että valtio katsoo henkeni ja ruumiini omaisuudekseen. Asevelvollisuus on orjatyötä. Vieläpä hengenvaarallista sellaista. Vain miehiä koskeva asevelvollisuus on lisäksi räikeää sukupuolisyrjintää.

    Vuodatuksesi ei tuonut minkäänlaista perustelua varusmiesten määrän pudottamiselle kolmasosaan, mutta perustelit tehokkaasti miksi se pitäisi tuplata nykyisestä.

    Asiaa pitää ajatella sotatilanteen kannalta. Eihän siitä mitään tulisi, jos koko toimintakykyinen väestö olisi rintamalla. Jokaisessa perheessä tarvitaan joku huolehtimaan normaaleista rutiineista kotona. Vai kuvitteletko, että elämä kotirintamalla pysähtyy sodan ajaksi? Sukupuoleen perustuva jako on helpoin toteuttaa, koska noin puolet väestöstä on miehiä ja puolet naisia. Velvollisuus sopii miehille paremmin, koska miehillä on keskimäärin paremmat fyysiset ja henkiset edellytykset selviytyä taistelutilanteista. Muunlainen kuin sukupuoleen perustuva seulonta olisi paljon vaikeampaa. Sen takia vihreiden ehdotus tuntuukin aika kummalliselta.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Vuodatuksesi ei tuonut minkäänlaista perustelua varusmiesten määrän pudottamiselle kolmasosaan, mutta perustelit tehokkaasti miksi se pitäisi tuplata nykyisestä.

    Ethän sinä kysynytkään perusteluja asevelvollisten määrän pudottamiselle, vaan ihmettelit miten se voitaisiin oikeudenmukaisesti toteuttaa. Toin esiin syyt miksi oikeudenmukaisuus ei toteudu nytkään, vaan ollaan itse asiassa kaukana siitä.

    Vaikka käytinkin mediassa joskus esitettyjä suuren reservin säilyttämispuheita yhdessä perustelussa, en silti itse ole sitä mieltä että armeijan reserviä pitäisi kasvattaa, vaan mieluummin supistaa ja valita motivoituneimmat ja sopivimmat. Toisaalta ehdottamani molemmille sukupuolille pakollinen kansalaispalvelus ei automaattisesti tarkoita armeijan kasvattamista. Voihan sen pakollisen kansalaispalveluksen hoitaa myös siviilissä ja sivarin pituus ja suorittamistapa voitaisiin säätää sellaiselle tasolle että armeija ei paisu vaan supistuu, vaikka naisetkin tulevat asevelvollisiksi.

    Huomatkaa että kaikki muutosehdotukset ovat ehdollisia ja niitä pitää lukea asiayhteyden mukaan.
    Mielestäni asevelvollisuus tulisi kokonaan lakkauttaa, ja siirtyä täysin ammatti- ja vapaaehtoispohjaiseen armeijaan, kuten olen tuolla toisessa viestissä kirjoittanut. Nuo ehdotukset naisten kutsuminen palvelukseen sen sijaan voisivat toimia hyvänä ratkaisuna siinä tilanteessa, että täysin vapaaehtoiseen järjestelmään siirtymistä pidetään vallitsevassa tilanteessa poissuljettuna (kuten tuntuu olevan).

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    Asiaa pitää ajatella sotatilanteen kannalta. Eihän siitä mitään tulisi, jos koko toimintakykyinen väestö olisi rintamalla. Jokaisessa perheessä tarvitaan joku huolehtimaan normaaleista rutiineista kotona. Vai kuvitteletko, että elämä kotirintamalla pysähtyy sodan ajaksi? Sukupuoleen perustuva jako on helpoin toteuttaa, koska noin puolet väestöstä on miehiä ja puolet naisia. Velvollisuus sopii miehille paremmin, koska miehillä on keskimäärin paremmat fyysiset ja henkiset edellytykset selviytyä taistelutilanteista. Muunlainen kuin sukupuoleen perustuva seulonta olisi paljon vaikeampaa. Sen takia vihreiden ehdotus tuntuukin aika kummalliselta.

    Tässä on kyse niin vakavista asioista, että en voi hyväksyä tuota perustelua: "koska se on helpoin toteuttaa siten".

    Kun naiset valittavat palkoissaan kuulemma olevista eroista miehiin nähden (kuulemma 15-20% mutta sitä ei yleensä mainita että eroista suurin osa selittyy naisten hakeutumisella matalapalkka-aloille ja erilaisella koulutuksella, todellisuudessa täten selittymättä jää vain pari prosenttia keskiarvopalkoista)
    niin sitä kyllä pidetään vakavana ongelmana ja säädetään uusia lakeja tilanteen korjaamiseksi, vaaditaan yrityksiä tekemään ties mitä tasa-arvosuunnitelmia ja palkkaamaan kiintiönaisia johtokuntiinsa. Kun kyse taas on siitä onko miehellä oikeus päättää itse omasta ruumiistaan ja itsensä hengenvaaraan asettamisesta, vai onko mies oletusarvoisesti pelkkää uhrattavissa olevaa tykinruokaa - sitä ei sitten tarvitsekaan miettiä koska asevelvollisuuden tasa-arvoiseksi järjestäminen olisi liian vaivalloista...

    Helppo tarkoittaa edullista, vaikeampi kalliimpaa. Seulontajärjestelmän rakentaminen ja ylläpito tulisi maksamaan huomattavan paljon. Jokainen ikäluokkansa edustaja pitäisi syynätä tarkasti, jos valinta tehdään muun kuin sukupuolen perusteella. Nykyisellään kutsuntatarkastus on lähinnä muodollisuus ja siinä karsitaan pois vain selkeästi palvelukseen kelpaamattomat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

piipertäjäksikö? kirjoitti:

"Vihreiden mukaan armeijaan tulisi ottaa vain 10 000 ihmistä ikäluokasta. Ruotsissa 10 prosenttia ja Norjassa 30 prosenttia miesikäluokasta suorittaa armeijan.

Vihreä liitto esittää yleisestä asevelvollisuusarmeijasta luopumista. Armeijaan tulisi ottaa vain 10 000 henkeä ikäluokasta samalla kun koulutuksen sisältöä uudistetaan radikaalisti. Vihreän liiton hallitus vaati keskustelun avaamista yleiseen asevelvollisuuteen pohjautuvan armeijan mielekkyydestä.

Muut Pohjoismaat ovat jo siirtyneet valikoivaan vapaaehtoiseen asevelvollisuuteen. Palvelukseen osallistuu Ruotsissa 10 prosenttia ja Norjassa 30 prosenttia miesikäluokasta.

- Suomessa noin 80 prosenttia asepalvelukseen velvoitetuista käy armeijan. Perustehtävät pystyttäisiin hoitamaan kutsumalla palvelukseen 10000 henkilöä kustakin ikäluokasta, vihreän liiton puheenjohtaja Osmo Soininvaara arvioi.

Armeijan uudistuspaineita lisää vihreiden mielestä se, että ns. uudet ja vanhat uhkakuvat edellyttävät erilaisia turvallisuusratkaisuja. Asevelvollisuuteen nojaavaa armeijaa ei voida käyttää kansainvälisiin tehtäviin. Soininvaara uskoo, että Euroopan unioniin tulevat nopean toiminnan joukot myös siviilipuolelle. Hän esittää, että maan hallitus ehdottaisi EU:n siviilikriisinhallinnan koulutuskeskuksen perustamista Suomeen.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk.) on arvioinut, että yleisen asevelvollisuuden kannalta edessä on haasteellisia aikoja. Siitä luopumista koskevia aikeita ei kuitenkaan Suomessa ole pöydällä eikä pöydän alla.

- Ministeri siis toteaa, että muutokseen on olemassa tarvetta, mutta puolustusministeriö ei millään tavoin aio ryhtyä suunnittelemaan tai ideoimaan uudistuksia. Kukas sitten, Soininvaara ihmetteli."

(MTV3-STT)

Kerrankin vihreät ovat oikealla asialla. Hienoa että heillä sentään on rohkeutta ääneen todeta nykytilanteen kestämättömyys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu