http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016083122243906_uu.shtml
Kielteisen päätöksen saaneen irakilaisen turvapaikanhakijan vastaanottorahan saanti loppuu, mutta toimeentulotukea hän voi nostaa, Yle kertoo.
Kielteisen päätöksen saaneen irakilaisen turvapaikanhakijan vastaanottorahan saanti loppuu, mutta toimeentulotukea hän voi nostaa, Yle kertoo.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Uskomatonta! Miten missään sivistysvaltiossa (onko Suomi enää sellainen?) voidaan tehdä tällaista politiikkaa?
Ensin päästetään maahan laittomasti tulevat ihmiset, joista ei tiedetä mitään, ei siis tiedetä, ovatko rikollisia vai eivät. Ainoa, mitä tiedetään, on se, että loisia ovat. Tässä kohtaa useissa tapauksissa rikotaan kansainvälisiä sopimuksia. Ruokitaan ja asutetaan tulijat.
Harkinnan jälkeen päätetään, että ei ole aihetta myöntää turvapaikkaa. Vuosi sitten samanlainen tapaus olisi saanut turhapaikan, mutta nyt tiukennetun linjan jälkeen ei enää saakaan. Henkilö on siis laittomasti maassa. Johdonmukaista turvapaikkapäätöksentekoa ei ole.
Sitten todetaan, että pitäähän laittomasti maassa oleva ruokkia, joten maksetaan hänelle toimeentulotukea, jotta tulee toimeen Suomessa ilman oleskelulupaa ja työtä eikä ryhtyisi elämään rikoksella. Näin toimiessa maahantunkeutujan ei siis tarvitse ottaa vastaan Suomen valtion tarjoamaa ilmaista kyytiä takaisin kotimaahan.
Maahantunkeutujaa kohdellaan siis siten, että suorastaan kehotetaan ja neuvotaan häntä olemaan palaamatta kotimaahan, vaikka sitä mahdollisuutta muodon ja hämäyksen vuoksi tarjotaankin.
Mikä merkillinen taika näissä ruskeissa, kouluttamattomissa ja usein kielitaidottomissa ihmisissä on, kun ne ovat päässeet Suomen valtiovallan erityissuojelukseen ja heitä kohdellaan monin eri tavoin paremmin kuin kantasuomalaisia ihmisiä? Pelätäänkö heitä niin paljon vai onko olemassa joku väestönosa Suomessa, joka haluaa näiden ihmisten ensin tunkeutuvan ja sen jälkeen jäävän Suomeen?
Suomen kohtalo näyttää olevan suvaita itsensä kehitysmaatasolle. Selvähän tämä, sillä kun kehitysmaaväelle viidakkorumpu kertoo, kuinka hyvät oltavat loisille täällä on eikä palautuksista pelkoa, niin ainakin miljoona loista tulee kymmenen vuoden sisään.
Ei näköjään mitään väliä, ketkä Suomen valtiota luotsaavat, yhtä surkeaa on väki hallituksessa kuin oppositiossakin. Kai kohta nähdään muutaman tunnin delfiini-iltakin punavihreiden toimittajien johdolla? Että vaan saadaan huomio pois paperittomien kehitysmaamuslimien maastapoistamisen mahdottomuuksista!
Ei kai tuommosta voi kukaan vaatia,että Suomi toimisi maailman pankkina ja elatusvelvollisena ,ketä tahansa saapujaa kohtaan kun vain maahan saapuu eikä pois suostu lähtemään.Tehdään vastapalvelus, ohjataan rajalle kauniisti ja kerrotaan että suoraan tuohon suuntaa.Tehdään vastapalvelus ja ohjataan suoraan Ruottiin.