Outokumpuun tulee ensimmäiset 2 pakolaisperhettä, näin kertoo 1.9.2016 ilmestyvä sanomalehti Karjalainen.
Punaisenristin paikallisyhdistyksen hallitukseen kuuluu kolme kaupunginvaltuutettua: Niina Pekkanen, Veli-Matti Raninen ja Sinikka Harkonmaa.
Päätöstä tekemässä olivat myös nuo 3 esteellistä valtuutettua, vaikka heidän ja kaupunginjohdon mielestä asiassa ei ollut jääviyden häivääkään.
No nyt yksi näistä, muka ei esteellisistä, on saanut uuden ja mielenkiintoisen maahanmuuttajaohjaajan työtehtävän.
Tämä oli jo toinen sairaanhoitajan palkkaaminen kevyempiin hommiin, ja ymmärtäähän sen, että kuka se noissa vanhusten vaippojen vaihtamisissa ja nostelemisissa näkisi uransa parempaan suuntaan kehittyvän, kun parempaakin on hänen kavereilla tarjottavana.
Näin kertoo Karjalainen:
"Lisäksi perheiden alkutaivalta luotsaa eteenpäin syyskuun alusta Outokummun kaupungin maahanmuuttajaohjaajana aloittava Niina Pekkanen.
– Olemme koonneet työryhmän valmistelemaan perheiden saapumista.
Perheille on esimerkiksi etsitty asuntovaihtoehtoja.
Outokumpuun saapuville perheille on etsitty asuntoja Outokummun vuokratalojen kautta keskustasta tai sen läheisyydestä. Outokummun SPR:n paikallisosasto on aloittanut kotien kalustamiseen tarvittavien huonekalulahjoitusten vastaanoton."
Punaisenristin paikallisyhdistyksen hallitukseen kuuluu kolme kaupunginvaltuutettua: Niina Pekkanen, Veli-Matti Raninen ja Sinikka Harkonmaa.
Päätöstä tekemässä olivat myös nuo 3 esteellistä valtuutettua, vaikka heidän ja kaupunginjohdon mielestä asiassa ei ollut jääviyden häivääkään.
No nyt yksi näistä, muka ei esteellisistä, on saanut uuden ja mielenkiintoisen maahanmuuttajaohjaajan työtehtävän.
Tämä oli jo toinen sairaanhoitajan palkkaaminen kevyempiin hommiin, ja ymmärtäähän sen, että kuka se noissa vanhusten vaippojen vaihtamisissa ja nostelemisissa näkisi uransa parempaan suuntaan kehittyvän, kun parempaakin on hänen kavereilla tarjottavana.
Näin kertoo Karjalainen:
"Lisäksi perheiden alkutaivalta luotsaa eteenpäin syyskuun alusta Outokummun kaupungin maahanmuuttajaohjaajana aloittava Niina Pekkanen.
– Olemme koonneet työryhmän valmistelemaan perheiden saapumista.
Perheille on esimerkiksi etsitty asuntovaihtoehtoja.
Outokumpuun saapuville perheille on etsitty asuntoja Outokummun vuokratalojen kautta keskustasta tai sen läheisyydestä. Outokummun SPR:n paikallisosasto on aloittanut kotien kalustamiseen tarvittavien huonekalulahjoitusten vastaanoton."
Vastaukset 46
Vanhimmat
Heh, olette saanut Okuun ihan oman "Nazmima Rasistin"!
Tyhjillään olevia asuntoja on pilvin pimein ja hyvä että niille löytyy käyttöä, kalusteita löytyy ja myös kaikkea muutakin tarpeellista.
Mutta kuinka korjata paikkakuntalaisten asennevamma ?
Jokaisen on mentävä itseensä ja ajateltava positiivisesti, paikkakunnan asukasluku nousee kertaheitolla 12 henkilöllä mitä ei normaalisti tapahdu kuin unissa. 12 henkilöä on aika yleinen muuttotappio vuoteen jos tämä vuosi saataisiin vedettyä - 0 linjalla olisin tyytyväinen...
Meillä mitään asennevammaa ole. Kunhan ensin osoittautuvat luottamuksen arvoisiksi. Miksi meitä epäillään heti, ollaanko niin varmoja tulijoiden kunnollisuudesta?
On täällä ollut pakolaisia aikoinaan, hyvin heidän kanssaan pärjättiin. Olivat ahkeria ja kunnollisia ihmisiä. Kyllä sellaisia täällä osataan arvostaa.
12 meille tuottamatonta ihmistä. Ei noista ole veronmaksajiksi. Ne tuottaa meille vain tappiota
Ei nää perheet täällä pitkään viihdy.Pitää päästä maalikylille ja suureen kaupunkiin...kuollut kylänraitti ei memuja kiinnosta...
Siinähän se on kun he ovat perheellisiä. Heille on aika sama se kylänraitti, kunhan heidän lapsensa saavat turvallisemman elämän ja rauhaa kasvaa ja omaksua uuden kotimaan kulttuuri.
Nuoret kai tahtovat suuremmille kylille kun aika on, mutta niinhän tuo tahtoo omakin nuoriso lähteä.
Syyrialassa muuten oli sangen korkea koulutustaso ennen kuin se romahti ilmastonmuutoksen, ISIS:n ja maailmanpolitiikan takia 2011.
Pyrimme ottamaan uudet kumpulaiset mahdollisimman hyvin vastaan.
Tervetuloa!
Juu, varmaan niin kunhan ovat vaan hiukka enemmän päivettyneitä.
Toisin on entisen kumpulaisen paluumuuttajan kohdalla.
On ne perheet nähty. Kahdesta perheestä tulee kaikki nuoret miehet. Koko suvun rahat on mukana ja alkavat hommaamaan muita perässä. Siinä välillä ehtii jörniä kummun neitoset. Näin muuten kun mamu otti rahaa automaatista ja jätti vahingossa kuitin koneeseen. 58000 € jäi tilille. Tarviihan sitä noin köyhälle apua antaa. :/
Nähnyt ennenkin kaikenlaisia houreita.
Ja onhan se mahdollista, että oli rikas ulkomaalainen. Niitäkin on.
Kledju ethän sinä homostele taas. Onko perse kipee nuoruusajoilta.
Mene ruikkuliperse homoulkoilulle.
Kledju runkkailetko kahvilan vessassa taas. Pöyhistele vielä. Kyllä ne muistaa sinut. Käytätkö vielä pilvee vai vahvempaa
On se vaan kumma kun päästään khallitukseen niin aukee tie kaupungin hommiin ,,,
joko eukolla ukolla tai muulla,,,eikös tuohon olisi pitänyt maahanmuuttaja ohjaajaksi kielititoinen henkilö,,,pitääkö politikkojen kaikki pilata,,,ekaksi vanha kaivos,,,sitten erergia,,,sit maahanmuuttajat,,,vielä pilasitte mäkiautokisan ...ettäkö vois olla muualla,,,,
Vuokratalot ovat tuhansilla rempanneet muutamaa asuntoa että sadaan pakolaiset siisteihin kämppiin. Vittu milloin okulaiset saa samaa palvelua??????
Se on kuulkaas nykyisin niin että tasa-arvo hallitsee, toiset ovat tasa-arvoisempia kuin me. Mielenkiintoista nähdä saapuuko sieltä parrakkaita lapsosia kotimaisten parrattomien joukkoon.
joo kävin tän yhen vitun luksuslukaalin josta 2 kolmioo yheistetään yrjönkadulla rivareissa omin silmin kattoo.seinä kaadetu kolmioitten välistä ja ai kun tulee valoisa ja niin kauniit vaaleenharmaat laminaatti lattiat,saunat uusitaan lauteita myöten. tuttu asuu samoissa rivareissa jonka asunto kyllä kaipais samanlaisen voitelun kun nämäkin sunnot.voi vittu en paremmin sano ja kysymys kuuluu kun suomalaiset lähti sotaa pakoon odottiko heitä vastassa 6 huonetta ja keittiö kahdella saunalla.ei varmaan.pennut jos niitä tulee ees saa vielä pihalle kalliin uuden leikkikentän :D siinä taloyhtiössä ei ole ainutta lapsi perhettä niin ketä varten se tehään ja ite talonmies sanoin on kallis.niin kyllä se vihaks jo saatana laittaa miten meidän kaupunki on tyhmä.ei omiaan huolla.
Taidat olla todella katkera, no kaupungin kassan pölyisimmät setelit on laitettu liikkeelle ei siinä sen ihmeellisempää. Mutta että kahden huoneiston väliseinä pois, ihmettelen rakentajana suuresti.
Kysymys on kantavasta rakenteesta ja paloseinästä, onko muutokseen rakennuslupaa tai kuka vastaa sen toteutuksesta tietääkö hän mitä tekee ??
joo olen katkera sen verra kun tasa arvosta puhutaa jonka näkee omin silmin että on valetta. en tiedä rakennus asioista mutta niin se on tehty,kaadettu seinä kahden kolmion välistä. jokiväri on remontissa...
Kaupunki hankkii jokaiselle oman partakoneen ja teettää pihaan hiekkalaatikon leikkimistä varten.
Onko Jokiväri punaisen ristin firma?
Ja kaikki tämä lysti tulee vähävaraisimpien maksettavaksi ja päättäjät hurmiossa tahkoavat rahaa. Levittäkää köyhät rasistipaskat kunniakansalaisille punainen matto.
:D on varmaan joku uus mutta nimen on varastanu :D
Keitä ne on ne karkurit
sellaiset karkurimiehet
joita koko valtakunta arvostaa?
Keitä ne on ne karkurit
sellaiset karkurimiehet
jotka tosi työstä palkintonsa saa?
Me ollaan pakolaisia kaikki
kun oikein silmiin katsotaan
me ollaan pakolaisia allahin
ja spr palvelee
Keitä ne on ne sankarit
sellaiset partaiset lapset
jotka tosipaikan tullen pelkäävät?
Keitä ne on ne sankarit
sellaiset partaiset miehet
jotka rahaa kadunkulmalla kerjäävät?
Me ollaan pakolaisia kaikki
kun oikein silmiin katsotaan
me ollaan pakolaisia allahin
ja spr palvelee
Keitä ne on ne karkurit
elokuvan hädänalaiset
jotka rahan perässä suomeen matkustaa?
Keitä ne on ne karkurit
elokuvan hädänalaiset
jotka heikompansa tieltään kumoaa?
Me ollaan syyriasta kaikki
kun oikein mekkaan katsotaan
me kusetamme suomea
ja spr meille kumartaa.
Isisoli on ahkera kirjoittaja.
Oletko mitenkään selvillä Punaisen ristin toiminnasta?
Naapuri taitaa sinulle olla vihollinen, jonka saa vaikka tappaa.
Olen selvillä. Paljon väärinkäytöksiä, kavalluksia ym...
En annan penniäkään keräyksiin.
Lopeta kledju!
Kuka tää kledju oikein on. Hyvä vinkki tarpeen?
Moon oulusta. Sovitaan aika rotuaarille.
ja jokiväri hieno remontin :D
Ajattelemisen aihetta. Raninen ja Pekkanen (keskusta) ja Harkonmaa (SDP) halusivat tänne nää pakolaiset kaikki istuu valtuustossa.
Pekkanen nostettiin vielä OUTOKUMMUN KAUPUNGIN MAAHANMUUTTO OHJAAJAKSI joten ohuesti paistaa tälläinen hyväveli kerho.
Heti töihin ettei jää kuva että saavat kaiken ilmaiseksi !
Kun on nuo hallitukset ajansaatossa hoitaneet homman silleen, että on haettava tulijan se työlupa, muuten ollaan rikollisia. Ja sen käsittely muuten kestää. Ja sitten kun lupa tulee, niin kukaan ei ota edes ojankaivamiseen kielitaidotonta, jos nyt joku ojallakaan ylipäätään enää mittään tekkee.
Ai ihanuus kun tämä meidät saavuttaa
http://mvlehti.net/2016/09/03/salaa-kuvattu-video-koraanikoulusta-kristittyjen-ajattelutapa-kaikkien-veljeydesta-on-valhetta-ja-farssia/
Kappas vain, aivan yksin maailman ääristä turvallisten maiden läpi laittomasti tunkeutuneet ovat valehdelleet ikänsä! Keski-ikäisiä ukkoja ala-asteella ja kukaan ei sano tai tee mitään mitään koska rasismi.
Hulluksi mennyt. http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001253549.html
On taas iltahuudon aika!
Itsekiihotusta parhaimmillaan.
Suvakkiakkojen " aamupanon" aika..
ryynäri kourassa ja mokkamakee mielessä.
tervetuloa ja menoa, tuskin täällä kauaa viihtyyvät (toivottavasti)
Persut näköjään pistäneet vaalivimman päälle,mikä ettei, hoituneeko asiat näillä paskapuheilla. Nämä heikkotuntoiset kommentoijat pelkää jotta pakolaiset juokaljanne ja vie naisenne jos teillä sattuu olen. Näköjään tumputtajia laitanaan.
Onko tämä "maahanmuuttokoordinaattorin" paikka ollut kaupungilla julkisessa haussa?
Kaksi ulkomaan perhettä panee koko Suomen sekaisin.
Hienoa saada uutta verta paikkakunnalle, odotan todella ja haluan tutustua uusiin ihmisiin ennakkoluulottomasti avoimin mielin. Samaa toivon muiltakin paikkakunnalla..
Siinä mullolle uutta verta
http://mvlehti.net/2016/07/28/turvapaikanhakija-raiskasi-79-vuotiaan-vanhuksen-hautausmaalla/
Rasisteilla on kova MITÄVITTUA-kiima menossa.
On todellakin, kuinka moni sitten löytää itsensä poliisin pahnoilta kun muuttajat ovat paikalla. En suojele ketään olkoon näissä rasisteissa veli tai sisko kaikki lähtee syytetyiksi jos tarve. Ärsyttää nämä rasistipaskiaiset...
Mielestäsi vanhuksen voi raiskata hautausmaalla, varsinkin jos on pakolainen. Ärsyynnyt kun pakolaista syytetään turhaan. Ei kai kaivanut ruumista haudasta.
Syyriaan aselepo maanantaina! http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016091022288453_ul.shtml
Nuohan lähtee kotiaan heti! Ruvetaan järjestämään jo läksiäisjuhlia. vaikka olisimme pitäneet heidät mielellämme täällä.
Kyllä Outokumpulaisissa on tuota vilpitöntä auttamishenkeä.