Hirveän tiukka linja on. Aina tulee kielteistä päätöstä, sosiaalialan ihmiset eivät paneudu oikeasti tilanteeseeni. Kiireeseen vedotaan jne. 500 on vaikea tulla toimeen varsinkin jos vaikka tulee yllättävä meno, pesukone, sähkölasku ym.
Toimeentulotukea ei myönnetä
tarkkamikko
49123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Mikko.
Kun teet toimeentulotukihakemuksen, vaadi tapaaminen.
Sinulla on myös oikeus äänittää tilaisuus.
Ota mukaan henkilö, joka voi olla avuksesi.
Paneutuvat varmasti tilanteeseesi.
Juu, ota ihmeessä seuraavan kerran sosiaalitoimistoon mukaan henkivartija, asianajaja ja muista videokamera. Älä missään nimessä ota mukaasi selvityksiä tuloistasi ja menoistasi ja tilisi saldosta. Ne tiedothan eivät kenellekään kuulu. Eiks niin? Ja ole ihmeessä vaativa, kovaääninen ja uhkaa valittaaa kaikista päätöksistä Eu- tuomioistuimeen asti. Jos muu ei auta. Eiköhän näillä eväillä ala toimeentulotukea herua ja runsaasti kanssa.
Ihmisellä on varmaan mittavat tulot jos on työttömänä, mistä kaikesta saaneekaan rahaa? Mikä taho voi maksaa työttömälle tai eläkelläiselle ihan noin vaan ylimääräistä? Mitä muuta selvitystä tarvitsee jos on vain pelkästään eläkkeellä, tai peruspäivärahalla?
Kerro nimimerkki Heimambo!
Jaahas! Rassen äitillä näköjään rahat loppu ja poika lahjoittanutpesukoneen mvlehden likapyyki pesuun.
Sitä saa mitä tilaa☻☻☻☻☻☻☻☻☻☻☻☻
ahmedilla kiehuu yli
Avustaako vielä sosiaalitoimisto jos työttömällä on kissa ja koira antaako ruoka-apua ja eläinlääkäri käynti maksuista. sosiaalitoimiston pitäisi viimeiset tuet maksetaan kissa ja koirat pitää tappaa muutama vuosi sitten työttömän kissasta tuli matoja persiistä kissa tapettiin työttömältä.sosiaalitoimisto ei pidä tukea kotieläimiä verorahoilla vaan vietävä tapettavaksi näitä tarpeettomia eläimiä eivät köyhät tarvitse
ei saa vitamiini valmisteisiin jotka on resepivapaita vaikka lääkäri määränyt esim. rautalääkkeet D vitamiini työttömän luusto haurastuu
Miksim+pitää+olla+pyykinpesukone,polkupyörä++sähkösopimuksen+voi+irtisanoa+säästät+rahaa+jos+on+lääkemenoja+voit+tästäkin+säästää++jos+olet+pitkäaikaistyötön+kuusikymppinen+pärjäät+hyvin+kuivamuonalla,+lämmintä+vettä+saa+ranasta+puuroon.+miksi+työtön+ei+mene+töihin+ja+kävele+toimeentulotuessa+on+oltava+tiukka.+toimeentulotukea+ei+pitäisi+maksaa+edes+vaikka+leikataa+kelan+maksamia+sosiaalietuuksia+0.85%+2017.+menoerät+siirtyy+ei+tule+säästöä
Hei tarkka Mikko ole tarkkana.
Kysyit asiallisesti ja vastasin samoin.
Jätä omaan arvoonsa nää vittuilijat, joita löytyy joka aihealueelta, kuten Thaimaa.
Sinulle lienee toki selvää, koska olet jo asioinut aiemmin, että noin vittuilijoiden mainitsemat asiakirjat ja tiedot tulee olla.
Vedä mustanaamio päähäsi niin rahaa tulee niin paljon kuin jaksat kantaa.
Virkailijoiden pitää osata muutakin kuin laskea tulojen ja menojen erotus. Päätös perusteluineen kannattaa pyytää. Oikaisuvaatimuksen voi tehdä ja ottaa yhteyttä myös sosiaaliasiamieheen. Vainikainen, ent. Ahtiala on tiukka tätä. Älä lannistu.
Onneksi Ahtiala on yhtä tiukka mamujenkin suhteen toisin kun eräät....
Ahtiala on tullut kelalta ja vetää linjaa, joka ei ole oikein tyypillistä sosiaalialan koulutetulle. Maisteri koulutusta ei tarvita tulojen ja menojen ynnäämiseen. Pääkopassa pitäisi olla jotain muutakin opittua.
Ahtiala on sosiaalityöntekijä koulutukseltaan ja on tasapuolisen kantaväestön ja mamujen suhteen. Minä kääntäisin katseeni näihin muihin ...miten he jakavat harkinnanvaraisia...? Miten tiiviit suhteet heillä on somaliperheyhdistyksen ja kristillisen opiston nokkamiehiin?
Mamut saa kaiken, lähes pyytämättä. Suomalainen ei mitään.
Ketkä ne muut myöntävät tahot ovat? Ahtialahan on ainoa työntekijä, jolla on valtuudet myöntää harkinnanvaraista toimeentulotukea. Näin on ollut jo pitkään. Ei ole haamukäsiä jakamassa ruahnoo.
Jopa paperiton arabi saa helpommin rahaa kuin köyhä suomalainen. Se yks somali sai 3000€ käteen stadissa.. Päätöspaperi liikkuu netissä.
Huutakos nämä ruakittavat siinä syätettäessä, vaiko ovatkos viisaampia jo kun siat, mutta ruuhta vain pitää näitten kylenvenyttäjä soristelijoitten eteen työntää, ovatkos kovinkin yötöistään väsyneet, jäläkihän näillä on hyvin vaatimatonta jotta järki siitokses laskee entisestään, lukutaidotonta pukkaa alta.
Hei Mikko, jospa menisit vaikka töihin niin se ehkä auttaisi alituiseen rahapulaasi. Tai jää hullunilakkeelle. Yksi vaihtoehto on myös naru kaulaan.
"Syrjänen harmittelee sosiaalitoimiston lisääntynyt työmäärä, kun kantasuomalaiset ovat laittaneet "turhia tukihakemuksia", kuten "haen toimeentulotukea sillä perusteella, että somalitkin sitä saavat" Syrjänen sanoo turhautuneena."
500 on senverran pieni summa,että sillä ei tule yksistään toimeen kukaan.Puhtaasti pelkkänä ruokarahanakin se on tänäpäivänä täysin riittämätön ravitsevaan ruokailuun.
Perustarpeiden täyttyminen on perustuslailla suojattu ,suojaamalla välttämätön oikeus toimeentulooon jokaiselle. Vaadi oikeuksiasi. Saan ne näköjään jokainen tänne saapuva ja jopa laittomasti maassa oleskelevat,niin eiköhän tuo oikeus ole Suomenkansalaisilla yhtäläinen.
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016083122243906_uu.shtml?orig_ref=http://www.ampparit.com/
http://www.laki24.fi/ihpe-perusoikeudet-perusturva/
Älä ole moksiskaan noiden asiattomien huutelijoiden huuteluista. Kaikki sen tietävät että töitä on lähes mahdoton saada tänäpäivänä.
Lykkyä pyttyyn.
Töitähän löytyy, jos niitä vain haluaa tehdä ja uskaltaa lähteä niitä etsimään Jamalia kauempaa. Turha ruikuttaa toimeentulotuesta!
500 euroa työtön ostaa kaljaa tupakkaa istuu juoppo työttömiä fannyspubissa. Sossu maksaa valtio saa verotuloja
"Töitähän löytyy, jos niitä vain haluaa tehdä ja uskaltaa lähteä niitä etsimään Jamalia kauempaa. Turha ruikuttaa toimeentulotuesta!"
-Miksi mamut eivät lähde työnhakuun muualle ?!??
Minullekin tuli kielteinen päätös toimeentulotuesta. Arvatkaa vituttaako ?. Vaikka oli mm. sähkölasku, lääkärilasku, lääkelasku ja kotivakuutusmaksu. Voin sanoa, että masentaa. Kyllä mamuja auliisti ruokitaan. Ne elää kuin pellossa.
Minulla ei ole koskaan ollut kotivakuutusta pitääkö kuluneesta asuinirtaimistosta maksaa Minä irtisanon sähkösopimuksen kyllä on mukava kun illat pimenee.ei telkkaria puhelinta pyykit pesen muovisankoissa olen yksinäinen toimeentulotukea en ole hakenut ihan nöyryyttävää köyhän syyllistämistä enkä hae Kelasta toimeentulotuki siirtyy 2017 kelalle
Sähkö ei ole tärkeä köyhälle riittää lämmin vesi puuron päälle heitettäväksi. Toimeentulotuessa pitäisi lopettaa sähkölaskun maksaminen
maan hallitus kiusaa köyhiä työttömiä ihan urakalla, työttömyysturvaa ei ole takaisin paluuta entiseen malliin työttömyysturva menot ovat yli 5 miljardia vuodessa. kovempia säästöjä tullaan toteuttamaan kelan maksamista pienistä sosiaalituesta tarvitaan lisä leikkauksia. toimeentulotuki menoja on karsittava myös sosiaaliturva menot ovat suurin menoerä. kaikkein parhaiten vaikeasti työllistyvät työttömät pitäisi työllistää toimeentulotuella joka 485 euroa. eikä mitään kuuden euron tuntipalkkaa
Soittakaa sosiaaliasiamiehelle. Hän tarkastaa päätökset. On joensuussa ja netistä löytyy yhteystiedot.
Ahtialan toiminta ei ole eettistä. Toteuttaa vain kaupungin tiukennettua taloutta ja tässä on vähäosaiset unohtuneet. Sosiaalihuolto laki löytyy Finlexistä. Käykää lukemassa.
On monta viimeaikaista päätöstä, jotka eivät täytä lain vaatimusta. Perustelut ovat heikot. Kannattaa tehdä ns. oikaisuvaatimus tai olla yhteyksissä jaoston jäseniin. Ahtiala palkitaan siitä, että vetää tiukkaa linjaa. Oinonen taustalla takapiruna taputtaa ja palkitsee palkankorotuksilla.
Hei kyllä sinun kuuluu saada toimeentulotukea, tukeen kuuluu aikakausilehti , puhelimen käyttö harkintavaraiseen myös lääke sekä terveyskeskus sekä hammaslääkärissä käynnit sähkölaskut jos omat tulot ei riitä esim eläke päiväraha, hae kelalta asumistukea jos asut vuokralla.
Voiko toimeentulotukea käsittelevä kaupungin työntekijä jättää henkilön tilanteeseen että ei ole edes rahaa ruokaan?
Heitteillepano on vastuuhenkilön rikos!
Rangaistavuuden edellytyksenä on, että teko aiheuttaa vaaraa kohteena olevan hengelle tai terveydelle.
"Heitteillepanoa koskeva rangaistussäännös korostaa velvollisuutta huolehtia avuttomaan tilaan joutuneesta, kun tekijä on aiheuttanut tämän tilan tai on tehtävänsä tai asemansa perusteella taikka muuten erityisesti velvollinen huolehtimaan tästä."
työttömät matut leipäjonoihin työttömien suomalaisten rinnalle eikä mitään erityiskohtelua...
Hallinnon ohjeena on ollut linjan kiristys ja se näkyy. Johtajat saavat siitä lisää palkkaa ja luottamusmiehet kiittävät.
Eikös tämän hallituksen meininki ole avata päätä asiassa, jossa aiotaan tappaa köyhät suomesta, tai sitten ne köyhät lähtee itse vapaaehtoisesti kaulakiikkuun!
köyhiltä+rahat+siirretään+hyväosaisille+työtön+maksaa+päivärahoistaa+20%.
kielteinen päätös = tulot on suuremmat kuin menot
Työttömillä on liian suuret tulot, mutta onneksi Sipilän hallitus laittaa korvausmalttia asiaan, ja pienentää reilusti työttömyyspäivärahoja!
Sipilä on aina ollut palkkamaltin ja korvausmaltin kannattaja!
Toimeentulotuki päätökset tiukemmaksi ja pakkotyö toimeentulotuen vastineeksi vaikka kuin työtön ruikuttaa tuloistaan
Ja orjatyölaki voimaan heti, koska yrityksille kuuluu ilmainen työvoima näin lama-aikana" vain siten saamme suomen nousukiitoon, sekä viennin vetämään ja osinkojenjaon taas uudelleen käyntiin!
Orjalaki toteutetaa nöyryyttävällä tavalla 17 miljoonan edestä palkataan työttömien kyttääjiä 3 kuukauden välein haastatellaan
Hyvä että haastatellaan. Vähän vipinää tulee hommaan.
Vitun omille töitä työtömälle enintään 6 euron palkka
Kannattaako 6 euroa maksaa? Eikös 1.50e olisi sopiva ja omat bensat ja työkalut, sitten menisi niinkuin hallitus haluaa ja suomi lähtee nousukiitoon!
1800-1900 malliin pitkäaikaistyöttöille töitä 6 euroakin on liikaa maksettu palkka. Lieksan sosiaalitoimen pitäisi etsiä vaikeasti työllistyville työvälineitä esim.Pyykkilauta esim.museolla on näytillä. Löytyykö Pyykkilautaa lieksan kylältä. Lapio, rautakanki vaatteiden paikkausvälineitä siivous hommat teetetään nelinkontin polvillaan luutturättiä heiluttaen näin saataisiin kaikki rupusakit vaikeasti työllistyvät pitkäaikaistyöttömät työllistettyä.kuntouttava työtoiminta on jolla kunto nousee kohisten
Kaikki+työllistyvät+sillä,+että+hakevat+itse+työtä+ja+ne+jotka+onnistuvat+sen+työn+saamaan,+heidän+ei+tule+maksaa+veroja+5/+vuoteen,+ei+myöskään+veroilmitus+pakkoa.+Suomi+kuihtuu+110%+veron+kantoon,+eli+verottaa+itsensä+hengiltä.
Ahtialan on johdon suosikki kun pihtaa rahan kanssa. On jättänyt monta tukea hakenutta tavallaan heitteille. Syytä kysyä onko kyseessä sosiaalityö vai oman edun tavoittelu. Joudutaan kohta lastensuojeluun turvautumaan. Lapsia ei saa kuulemma ottaa huostaan jos perheellä ei ole rahaa vuokraan ja elämiseen. Tätä ei oikein tunnuta ymmärrettävän Lieksassa.
Olen pyytänyt,anonut, rukoillut itkien toimeentulotukea kun oli ylimääräisiä menoja mutta aivan välttämättömiä,,,,,päätös kielteinen ja sanottiin et mene mielenterveystoimistoon.Ei ymmärretä ettei 522 eurolla kuukaudessa millään pärjää kun siihen tulee pakollisia hankintoja,maksuja.Mutta kunhan vaan mamut ja pakolaiset pärjää hyvin,,,se on pääasia.ja nehän pärjää.
Saisithan sinä täysihoidon jos teet jotain laitonta ja hirvittävää, mutta se huonpuoli on että vapaus siinä menee! Mutta ainakin saisit jokapäivä syödäksesi ja olisi ilmainen asuntoselli!
Ota huomioon että matut ovat kunniakansalaisia ja suomen ihmisgeenien korjaajia, joten heitä pitää palvella, palvoa, ja pitää kuin kukkaa kämmenellä, etteivät vaan vedä hernettä nenuun ja muuta suomesta pois!