Nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet!!
uorten mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat lisääntyneet,
kertovat kirkon nuorisotyöntekijät Kirkon tiedotuskeskuksen
radiotoimituksen pod.fi-palvelun tekemässä kyselyssä. Asiaa kysyttiin tammikuussa 2010 erityisnuoriso- ja diakoniatyöntekijöiltä neljältäkymmeneltä paikkakunnalta eri puolilta Suomea.
"Mielenterveysongelmista tekee pulmallisemman se,
että palvelujärjestelmää ei ole kehitetty tarpeen lisääntyessä", sanoo nuorisotutkija Mikko Salasuo.
Mielenterveysongelmien kerrottiin kasvaneen lähes puolella paikkakunnista kuluneen puolentoista vuoden aikana. Päihdeongelmat olivat kyselyn mukaan lisääntyneet vastaavassa ajassa reilulla kolmanneksella paikkakunnista. Luvut perustuvat 16–25-vuotiaiden nuorten kanssa työskentelevien nuorisotyöntekijöiden arvioihin.
https://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/F7C64BDD816737ABC22576B70043ED0E?OpenDocument&lang=FI

Vastaukset 14
Vanhimmat
Jonkun tutkimuksen mukaan nuoret juovat nykyään harvemmin ja humalahakuisesti, mutta se ongelmanuorten joukko on kasvussa.
Nuoret vetää alkoholin sijaan nykyään enemmän kovia aineita, mm. SSRI:tä ja neurolepteja.
Hävetkää vanhemmat!!!
Pullamössöt töihin.
Mielenterveysongelmat lisääntyy mitä enemmän psyykelääkkeitä nuorisoon psykiatrien toimesta pumpataan.
Kyllä, psykiatrit ja psykologit tuhoavat, eivät paranna. SSRI-lääkkeet myrkkyjä jotka tekevät zombieksi. Nuo hullut puoskarit keksii uhrille myös mm. traumaperäisen stressihäiriön vaikka siitä kun lapsena näki sedän kaatuvan jäällä ja katkaisevan jalkansa ---työkyvyttömyyseläkkeelle! ADHD on myös trendidiagnoosi, se tunnutaan annettavan lähes jokaiselle joka kertoo olevansa ahdistunut, ääniyliherkkä ja keskittymiskyvytön.
Vai olisiko kyseessä monisukupolvinen ketju? Joka neljäs lapsi tai nuori asuu perheessä joissa jollain toisella on se mielenterveysongelma, ja heistä se runsas 40% on vaarassa sairastua itse.
Mutta hei, meillähän ei ole mitään hätää jos ratkaisuksi riittää, ettei koskaan saa hoitoa.
Ja kun nuorille opetetaan evoluutiota, vaietaan Jumalasta ja edessä ovat ankeat työ,- talous,- ja tulevaisuusnäkymät globaalisine uhkineen, niin ei se ole ihme että se elämäntarkoitus on hukassa.
Kalliisti koulutetut, ylipalkatut keikkalääkärit takaisin oikeisiin työaikoihin ja vastuuseen kansakunnan terveydenhoidosta. Omalääkärikäytäntö ja kotikäynnit kunniaan!
Ei ne lääkärit pysty koko kansakuntaa pelastamaan.
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
-some jossa pitää päteä, kaikki esittää itsensä epäaidosti huippumenestyjänä joka saa toisille alemmuuskompleksin ja sitä kautta masennuksen
-väkivaltavideot, ei sosiaalisia kontakteja
-liian helppo elämä lapsuudessa ja nuoruudessa, ei vanhemmuutta vaan kaveruus ja se tekee epätasapainoisia nuoria, toisaalta lapsen luovuutta edistävät leikit vähissä ja jo 7-vuotiaana pitää näyttää 16-vuotiaalta
-liiallinen silpputiedon määrä, infoähky
-luonnossa ulkoilun vähäisyys nuorilla
-hyvän kaunokirjallisuuden lukemisen vähyys (kyllä, auttaa mielialassa ja luovuudessa)
Kiitos vaan Kokoomus leikataan nuorilta hyvinvoinnista kiitos
ei se edellinen (vasemmisto) hallituskaan tehnyt mitään köyhien, nuorten tai MT ongelmaisten eteen. eliitti ei enään välitä kansasta.