Kesä on rientänyt ohi kuin yksi vuosi olisi jälleen kiertynyt päätökseensä. Tunne siitä, että seison kynnyksellä, valmiina astumaan uuteen maailmaan, mutta kaikki on vielä niin kesken, rakennustelineissä, pressuissa, piirustuksissa ja luonnoksissa, ja olen kuin kahden kodin välillä. Lähtenyt yhdestä, haluten toiseen, mutta en tiedä miten astua eteenpäin, miten rakentaa se valmiiksi, onko se mahdollistakaan - kuin padottu koski, haluten liikkua ja elää ja virrata, mutta pidätettynä, suljettuna, odottavana.
Tyyni koski
kuukuvia
30104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Viimeinen virke on todella kaunis, hyvin kuvailtu. Jatkathan kirjoittamista, tätä oli ilo lukea!
Ihana...
Kiitos. Tällä hetkellä ei minulla paljon muuta olekaan elämässä kuin sanoja, sanoja...
Hetken synkkyys, syksyn kynnys, kylmän yön epätoivo. Tunne saaresta, johon kukaan ei koskaan rakenna siltaansa. Kaukainen valo rannalla. Tuike. Älä koskaan kanna sitä pois.
Oletko varma, ettei rannalla odota Babylonin portto pedon selässä?
Peto paljastaa itsensä niin kovin harvoin ja näyttää todellisen, hellemmän luontonsa. Kun yritän katsoa ja ajatella - on ranta tyhjä, mutta kun suljen silmäni ja tunnen - näen paremmin. Rannalla onkin joku.
Kaunis aloitus Sinulta kuukuvia 😊 Minä tapasin kesällä sattumalta miellyttävän miehen. Oli kolmena päivänä mahdollisuus vaihtaa ajatuksia hänen kanssaan. Päällimmäiseksi jäi mieleen olemisen helppous ja samanlainen tilanneäly.
Mä myönnän vain tänään, että mulla on ollut ikävä yhtä. Mitään muutosta ei ole tulossa. Sanon vaan että on ollut, huomenna en taas mieti mitään. Yritän päästä käyntiin.
Muutosta? Elämä on jatkuvaa muutosta. Jokainen päivä, jokainen minuutti. Emme aina vain havaitse sitä.
Kuun hennon sirppi
koristaen yötä.
Tähtien arvuutellessa
mitä seurata.
Yksi ja sama
mutta seuraisin
vapauden ja rakkauden lintua
joka voi lentää luoksesi
ilman siltaakin tai sitten
siltaa pitkin.
Unikuvia...alitajunta tulvii. On kaihoisan yksinäinen olo. Eikä näiden lukeminen kohota virettä.
En vaadi, en pyydä mullistuksia, en maanvyörymiä, maailmanloppuja.
https://youtu.be/p5Rj2Y0rFUo
Autiot huoneet
Paljaat katot
Ah.Kuinka kaipaankaan
sinun käsiesi
hentoa otetta.
Ne täyttävät aution huoneen.
Sulattavat jään.
ja ne lentävät paljaiden
kattojen yli.
Ja elämä hakkaa suonissa.
Pieni ja hento ote.
Miten löytää tasapaino? Miten sovittaa yhteen se, että on odotus tai lausumaton toive enemmästä ja on tyytyväisyys tähän hetkeen. Sen voi aina siirtää syrjään, mutta se on päättymätön pyörä, epäkesko pyörähdys, jossa tasainen liike muuttuukin hetkeksi ja maailma on nyrjällään. Ei ole helppoa kieltää itseltään sitä mitä haluaa. Mieli ja keho kuitenkin janoavat läsnäoloa, kokemuksia, täysinäisiä lauseita, katseita, tulevaisuutta, joka ei ole loputtoman usvan peittämä.
Miten hieno, veteen piirretty viiva tämä joskus onkaan. Satuttaa itseään, jotta ei satuttaisi toista, satuttaa toista, jotta ei satuttaisi itseään. Elämän yksinkertaisuus on pelkkä myytti, se on maalaus, jossa liian lähelle toisiaan tulevat väripinnat sekoittuvat toisinaan kauniisti ja asettuvat joksikin uudeksi, luovat uusia sävyjä, toisinaan huonosti ja pilaavat teoksen tasapainon. Harmoniaa on vaikea saavuttaa.
Seis.
Pysy etäällä.
Älä tule liian lähelle.
Läheisyys on vaarallista.
Peili.
Kasvot tyynessä vedessä.
Kirkas kuva meistä
totuuden kuva
muurit
esteet
Kyhmyt
Kokemukset.
Padot.
Esteet jotta vesi virtaisi.
että koski kuohuisi.
Tarvitsemme virtaavaa
vettä janoon.
Tämä jano ei
lähde juomalla.
Huimaava jano
ja ilman sitä olemme hukassa.
Löytää rakkaus hengessä, mutta ei ruumiissa. Myönnän - toisinaan kadehdin elämääsi. Jaettua arkea ja yhteisiä matkoja. Kaikkea mitä en itse ole koskaan oppinut edes tuntemaan.
Surua ei voi kokonaan ravistaa pois, eikä yksinäisyyttä unohtaa. Valonkin on toisinaan peityttävä, jotta voisi taas muistaa sen kirkkauden.
Rakkaus hengessä
mutta ei ruumiissa.
Jaettu arki.
Yhteiset matkat.
Ajattele.
Miehen sielu.
Kiven kaltainen.
Raskas
jotta ei lennä tuuleen.
Kuinka se lentäisi.
Ajattele
rannalta löydettyä kiveä.
Pidä sitä kädessä.
Silitä sitä.
Aaltojen hyväily , silitys
ja jatkuvasti
sillä on ihmeitä
tekevä voima.
Kylmää yötä vasten on kiedottava itsensä tiukkaan. Aamulla sumu peittää joen kuin muuri kaukaiseen kaupunkiin. Pilvet maan päällä. Haluaisin hetken nukkua ja haluaisin unohtaa. Vajota ajattomuuteen ja levätä. Olla olemassa ilman, että keho vaatii osansa kuin kurja alamainen, joka ei ole koskaan tyytyväinen. Mutta olla ihminen on olla alati liikkeessä ja jos pysähdyt polttaa valo tiensä läpi, jättää vain sulaneet reunat.
Nukun vielä hetken.
Pilvi hipaisee kuuta
Kuu läpäisee pilven.
Pilven reuna läpäisee kuun.
Aika pysähtyy.
Kunnes pilvi jatkaa matkaansa
ja näet koko kuun.
Universumi on liian pieni, jotta sinua voisi paeta.
Tulethan alati mukana kuin aave tai varjo, valo tai heijastus, jalanjäljet hiekassa. Ainoa vertaiseni.
Vähemmän runollisempi sanoisi toisen olevan kuin peräpukama... Mutta näin se menee. Silkkiä ja karheutta, hajuvettä ja lihapullia, arkea ja juhlaa, vasta- sekä myötätuulta.
Kunnes näemme taas.
Niin
Pilvi hipaisi kuuta
Kuu läpäisee pilven
Pilven reuna
läpäisee kuun.
Aika pysähtyy
kunnes kuu katoaa pilviin.
Perspukama
Aina mukana.
Mutta kipeänä
se on tuskainen
vuotaa ja näet mustaa.
Se korjataan polttamalla
kuin kuuma magma
kunnes jäähtyy
ja kasvaa hedelmällistä .
kuin kuunsillan kuva.
Kraaterin reuna.
Sekin voi kadota usvaan.
Ja sen näkee
ainoastaan auringonpaisteen kautta.
Siis ilman rakkautta
moni katoaa.
Siis seppelnauhaani kirjoita:
ilmasta,vedestä ja hengestä
olet tullut
Olet kantanut oljenkortta
-rakkautta-
Ilmaksi muutu
Vedeksi muutu
Palaa henkeen
rakkauden henkeen
Sumu on peittänyt oljenkorren
ja et sitä enää näe
ellei aurinko paista.
Tai Luoja sen mettä maista
ruohonkorsi putoaa
ja vain rakkaus voi sen
herättää.....
Kiitos vastauksistasi, tuntematon. Toivottavasti saavutat rakkautesi.
Matka jatkuu.
On kuin olisi
lintu
sulava yhteinen ruumis
mutta siivet
jotka tahtovat
kumpikin suuntaansa.
Jalanjäljet hiekassa ohjaa
tuntemaan toisemme
heijastuksen ja valon
ja miten toinen kantaa.
Siihen ei tarvita sanoja.
Joskus tekee niin kipeää
vain istua oksalla
ja räpytellä
ja kulkea varjona mukana.
Olisipa kerran kuunsillalla
jossa tuntisi oikean käden
kosketuksen.
Hapuilevan kädet
vesi kuohuu ja vie
Vauhti on kova
Oksia edessä mutta ne eivät pidä
Eikä niihin voi tarttua
Kiviä, kiviä
Ja vauhti kiihtyy
Mustelmia, ruhjeita
Kunnes se loppuu
Ja vesi on tyyni
Ei värettäkään
Hiljaista
Kuin ajopuu
Rannalle heitetty
Hiekkaa silmissä
Hengitän
Hitaasti
Syvään
Koskenlasku
No jopas! Hienosti kirjoitit. Tiedän olotilan.
Erityisen vietteleväksi
hymysi tekee
pieni tuskin näkyvä
viiva
jolloin huulet yhtyvät
ja erkaantuvat
kertoen kärsimyksen leimasta
ja miten kestät kolhuja
ja miten sinuun voi luottaa.
Huulesi sanoo
Ne tahtoo todistaa.
Ne kertovat:
Katkoisin luuni
repisin ihoni haavoille
ja valmistaisin aluksen
jolla pakenisimme
ja antaisimme rakkauden
balsamin hoitaa
ja saisin nähdä hymysi.
Lopultakin.
Rakkaus ei ole vain omia unelmia ja tahtoa tehdä niiden mukaan. Se on paljon suurempi kokonaisuus. Tie jota on hyvä kulkea on rakkauden tie, haavoittamatta muita. Jokaista ympäröivä rakkaus on elämän tarkoitus, ei omat itsekkäät halut. Siitä löytyy salaisuus rauhaan ja levollisuuteen.
Mutta missä kulkee itsekkyyden raja? Halu rakastaa, halu olla hyvä ja hellä palvelevat niin itseä kuin toistakin - mikäli tämä haluaa tulla rakastetuksi. Milloin halu on hyvä, milloin paha?
Rauha ja levollisuus ovat kyllä saavutettavissa, mutta millä hinnalla? Tyyni rakkaus kaikkea kohtaan on kuin hiljainen metsälampi, mutta olen vettä, joka haluaa liikkua, levätä suvannoissa, kuohua ja rientää, pyrkiä kohti jotain suurempaa, jonka kaipaus on minuun asetettu. Saavuttaa tuo valtameri, suuri sininen, on saada rakastaa ja ennen kaikkea tulla rakastetuksi.
Silloin olen tyyni ja levollinen ja sovussa kaiken kanssa. Omittuna, kesytettynä, lähelle likistettynä ja hyväksyttynä. Eikä tuo halu katoa ennen kuolemaa. Ei kosketuksen kaipuu, eikä rakastetun ikävä.
Niin kaunis.