Äänekäs seksi aiheutti häädön

hottistapantiin

Pubissa tavannut tuore pari harrasti äänekästä seksiä naisen asunnon sisäänkäynnin oven edessä. Naapuri ei pitänyt kuulemastaan ja soitti vuokraisännän paikalle, sen jälkeen saapuivat poliisit. Nainen häädettiin lopulta asunnostaan, kertoo Mirror.

Tilanne sai alkunsa, kun pari tapasi toisensa läheisessä pubissa Lanarkshiressä, Skotlannissa. Jo tunnin kuluttua tapaamisesta he astelivat kohti naisen asuntoa. Vaikka pariskunta olisi voinut mennä sisälle harrastamaan seksiä, oli nainen halunnut yhdyntää yleisissä tiloissa, asuntonsa ulkopuolella. Mies oli ensin halunnut mennä naisen kanssa sisätiloihin, mutta suostui lopulta tämän halukkuuteen harrastaa seksiä talon ulkopuolella.

Naapurihan siitä raivostui, eikä aikaakaan, kun poliisit saapuivat paikalle.

Viime tammikuussa tapahtunutta puitiin oikeudessa, ja nainen sai virallisen häädön kodistaan. Lisäksi heille määrättiin sakkoja.

Ihan pantavan näköinen misu

http://www.mirror.co.uk/news/uk-news/woman-evicted-flat-after-horrified-8750498

0

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

        Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
        Nokia
        156
        4229
      2. Missäs lynkkausjoukot piileksii?

        Tänään lähilehden kirjoituksessa paikallinen entinen pizzayrittäjä kertoi muuttaneensa pois Sysmästä. Syynä oli koulukiu
        Sysmä
        61
        1707
      3. Mies hävisi oikeudenkäynnin koronapassista valtiota ja Fazeria vastaan määrättiin korvaamaan lähes

        https://yle.fi/a/74-20091554 Henkilö liikkui ilman Koronapassia ja yritti päästä aamiaiselle Fazer kahvilaan,
        Maailman menoa
        293
        1415
      4. Haluisin jutella sulle siitä

        Mistä mennään. Tiedän yhteyden.
        Ikävä
        44
        1144
      5. Suomen edesottamukset Ukrainan sodassa jaksavat ihmetyttää ulkomaisia työkavereitani

        Työskentelen korkean teknologian yrityksessä, jossa on ihmisiä ympäri maailmaa. Suuri osa ulkomaisista on kotoisin Aasia
        Maailman menoa
        308
        1107
      6. Haluaisitko sitten mies

        Että ottaisin sinuun yhteyttä?
        Ikävä
        57
        1081
      7. Mites meillä nainen tämä yhteys

        Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest
        Ikävä
        59
        1069
      8. Tulihan tästä

        Meidän "jutusta" vähän turhan suuri show tänne palstalle. Sivusta seurasin sitä enimmäkseen.
        Ikävä
        68
        993
      9. Mitä ajattelisit siitä

        Miten reagoisit jos kaivattusi ottaisi yhteyttä?
        Ikävä
        52
        974
      10. IS Viikonloppu 1.-2.6.2024

        Kesä alkaa! Eka kovis on 3-, Vaalamo/Kärkkäinen. Piiliksessä lehtinen. Akateemikko Rustari kirjoittaa pubivisoista! Toi
        Sanaristikot
        127
        967
      Aihe