Kaikki jotka on istuneet on tietysti tyhmiä, koska eihän fiksut vankilaan joudu. Mut kuka olis se kaikkein tyhmin? Oikein superluuseri?
Vastaukset 14
- ex-vankilanjohtaja
Kuinka vanki määritellään.? Onhan siellä fiksua porukkaakin jotka ovat esim sekopäissä mokanneet. On tosin tyhmiäkin. Lonkalta voisin heittää sen vähemmistöä edustavan miehen, joka tappoi 3 puolustuskyvytöntä Liperissä. Hän on todella yksinkertainen
- palttopohta
Itse olen työskennellyt erilaisten vankien parissa kohta 30 vuotta.Mielestäni on tyhmyyttä lusia samankaltaisista rikoksista kerta toisensa perään;luulisi että jossain vaiheessa oppisi!Ymmärrän sen että esim.päihde- riippuvuudet ajavat tietynlaisiin rikoksiin,mutta silti on "tyhmyyttä" toistaa samoja virheitä kerta toisensa jälkeen.No joka tapauksessa tyhmimpiä ovat seksuaalirikolliset,koska rahallakin löytyy se alistettava seksipartneri.Paitsi että Suomesta ei sellaista pedofiiliile löydy,joten olkoon se pedofiili sitten se tyhmin ja samalla iljettävin vanki.(onko edes vanki???)
- WarFace
Just näin. Vanki heittää oman elämänsä hukkaan,ja on taakka ja häpeä sukulaisille. Ja tietenkin monesti pilaa myös uhrinsa elämää. Riippuu rikoksesta. Ja verorahaa menee näitten elättämiseen. Turhaa porukkaa.
- Anonyymi
Te vanginvartujat olette satavarmasti keskimäärin tyhmempiä kuin vangit. Ja niin joo en ole entinen tai nykyinen vanki.
- opefppfepkpk
En nimeä muista mutta Riksussa oli mies joka oli polttanut kotitalonsa. Oli kävellyt maantiellä kotia Jerrykannu kourassa ja naaapuri oli nähnyt tämän ja ihmetellyt asiaa koska pyromaani ei omistanut mitään polttoaineella käyvää laitetta... Vakuutuspetosta oli yrittänyt
- Anonyymi
Yritteliäs mies, olisi kannattanut perustaa tuhopoltto osakeyhtiö.
- Anonyymi
Muustasaaressa sunnuntai vastaisena yönä palannut liike ja asuin rakennus tekijä löydettin vihjeiden perustella sunnuntaina kotoa.
Mies kertoi polisille ollenssa varkaissa kun varastettava ei löytynyt sytytti mies talon tulen.
Tulipalosta aiheuttui noin miljonan markkan vahingot. - Anonyymi
Valitustuomioistuin on ajallinen. Parannuksenteolla ei ole mitään yhteistä sellaisten ruhtinaitten pöydissä.
- Anonyymi
Tyhmiä entisiä vankeja kun vapauduttuaan vuodattaa kaikki asiat oh hoh oikeen ilmestyy kirjakin.
- Anonyymi
Tyhmiähän nämä liivijengiläiset on kun on liivit päällä.....olen rikollinen.Sitten entiset jengiläiset kertoo ja vuodattaa kaikki,tämä Immu,ja late jonssoni.Jos on kerran alkanut oleen kovanaama ni loppuun asti sitten ja rikollismaailmassa se tarkoittaa että voi lähteä henki.Joku Vilhunen helvetti poliisin vasikka.Huh en kylläkään itse mihinkään huumerikoksiin alkaisi.
- Anonyymi
Kautta aikain niin tyhmin vankihan on Immu.Nooh kyllä seurakunta tietää hi hi hi hi
- Anonyymi
8 surmanluotia. Krapulassa sekoili juoppo. Pääsi vankilasta niin vaimonsa tappoi. Vaimon vika kun ukko kielsi soittamassa poliisia. Mutta noin sielun pelastuksen takia on ihan pakko tunnustaa ne syntinsä ja tekonsa mitä pahoja on. Siten omatunto ja anteeksianto sovitus pääsee sieluun. Sieluun rauha. Se on hengellinen kokemus ja asia eikä tarkoita mitään lahkokaheleita. Ihan tavallisesti. Voi kirjoittaa vaikka vihkoon ne teot mitkä oli pahuutta. Jeesus käski kääntyä pois pahuudesta.
- Anonyymi
Minun mielestä viranomainen, kun joutuu vankilaan, on se kaikkein tyhmin.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1511251Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1191048Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset215798En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.59771- 64742
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä26729- 136705
- 45641
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57622Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss58564