kertaus

pitäis lähtee ens kuus kertaamaan ja lykkäystä ei saa..elikkä mitä seuraa jos vain jätän menemättä?
5642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sotilaskarkuri

Äänestä

Sakkoja varmaankin.

Äänestä
  • sakot voi aina maksaa..eli eipä taida olla vakavampia seurauksia

    Äänestä

  • sota kirjoitti:

    sakot voi aina maksaa..eli eipä taida olla vakavampia seurauksia

    Huono omatunto? kirkkojen mullissa makaa 95 000 suomalaista sotilasta eikä viitsi mennä viikoksi metikköön taikka tuskinpa nyt edes sinnekään joutuu.

    Äänestä

Päiväsakkoja tietysti. Lisäksi sinulle määrätään uusi kertauspäivämäärä. Minullakin käväisi mielessä kertausharjoituksiin saapumatta jättäminen, kun perhetilanne oli sellainen, että olisin mielummin ollut kotona (alle ½ v. lapsi kotona). Menin kuitenkin, vaikka harjoituspaikkaan oli yli 600 km, ja vain vähän aikaa jäi siitä toipumiseen. Ei kuitenkaan kaduttanut, sillä pääsihän siellä irtautumaan arjen rutiineista ulkoilmassa "virkistäytyen".

Pitää vielä mainita, että minut määrättiin toisenlaiseen "rankempaan" tehtävään, koska yksi kaveri jätti tulematta. Jouduin siis astumaan toisen saappaisiin, tehtävään jota ei ole tarkoitettu minun ikäiselleni. Eli kannattaa pitää mielessä, että joku toinen joutuu tekemään sinun hommasi siellä, jos et sinä sinne saavu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


art kirjoitti:

pitäis lähtee ens kuus kertaamaan ja lykkäystä ei saa..elikkä mitä seuraa jos vain jätän menemättä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu