Missä lapset voivat isäänsä tavata?

Voitätäelämätä

Antakaapa mulle vinkkejä miten järjestetään lasten ja isän tapaamiset tässä kummallisessa tilanteessa. Lapset ovat siis 13 ja 14 vuotiaat. Erosimme hiljattain hyvin vaikean vuoden jälkeen, suurin syy eroon miehen tolkuton juominen ja täysin vastuuton käytös. Meillä on yhteishuoltajuus ja isä asuu n. 20 km:n päässä. Nyt tapaamiset on sovittu tänne lasten kotiin joka toinen viikonloppu ja yksi arki-ilta viikossa. Tapaamiset ovat yleensä lopetettu kesken, koska mies alkaa juomaan tai saapuu paikalle humalassa. Tai ei tule ollenkaan sovittuun tapaamiseen. Äiti ei ole tapaamisten aikana paikalla. Lapset eivät halua isänsä mukaan lähteä, enkä heitä hänen mukaansa halua antaa, koska humalaisena mies on todella vastuuton. Ajaa esim. kännissä autolla ja ei välttämättä tuo lapsia takaisin sovittuna aikana. Itse en tapaamisia kotiini haluaisi koska ero on ollut muutenkin vaikea. Lapset haluavat tavata isäänsä täällä kotona ja vaativat että hän on tapaamisten aikana selvin päin. Omaa uutta asuntoaan mies ei ole lapsille esitellyt. Ei ole esim. kertonut heille missä asuu ja kenen kanssa. Syitä tähän käytökseen en nyt jaksa kertoa, mutta mitä tässä tilanteessa voi tehdä. Tuon ikäisiä lapsia pitää kuulla eikä heitä voi pakottaa isänsä mukaan lähtemään. Isän ei ole myöskään pakko tulla tapaamisiin, mutta onko minun pakko huomioida lasten toiveet tapaamisen suhteen ja päästää tuo mies aina vain tänne lapsiaan katsomaan ja poistuttava itse paikalta jos en hänen naamaansa siedä tällä hetkellä.

28

103

    Vastaukset

    • Miem

      Ei ainakaan ex puoliso minun kotiini tai minä ex puolison kotiin mene ! Ja jollei isän kotiin tapaamista voi järjestää niin isän vanhempien luokse ja jollei sinne niin sossu järjestää valvotut tapaamiset missä ISÄ ON SELVIN PÄIN

      • sossullaeioikeutta

        ottaa kantaa ja puuttua vanhempien välisiin
        lapsiansa koskeviin keskinäisiin sopimuksiin, asioihin sillä muutoin syyllistyvät rikokseen virkatoimissaan. Vanhemmat yksin päättävät omien lastensa asioista ei sossu ym. ulkopuolinen taho.

      • hmmmmmmm
        sossullaeioikeutta kirjoitti:

        ottaa kantaa ja puuttua vanhempien välisiin
        lapsiansa koskeviin keskinäisiin sopimuksiin, asioihin sillä muutoin syyllistyvät rikokseen virkatoimissaan. Vanhemmat yksin päättävät omien lastensa asioista ei sossu ym. ulkopuolinen taho.

        Tokihan sossu aina saa kantaa ottaa. Ihan eri asia sitten onko heillä päätäntävaltaa.

      • sossullaeioikeutta
        hmmmmmmm kirjoitti:

        Tokihan sossu aina saa kantaa ottaa. Ihan eri asia sitten onko heillä päätäntävaltaa.

        ottaa kantaaja puuttua vanhempien välisiin
        lapsiansa koskeviin keskinäisiin sopimuksiin, asioihin sillä muutoin syyllistyvät rikokseen virkatoimissaan. Vanhemmat yksin päättävät omien lastensa asioista ei sossu ym. ulkopuolinen taho. Sossu voi ainoastaan
        toimia sovittelijana; mikäli molemmat vanhemmat hyväksyvät ilman perättömiä "viranomais" selvityksiä, lausumia lapsen olosiuhteista.

    • käytettyon

      Kaikilla kunnilla on ns.tapaamisasuntoja,kysäseppäs niitä. Me olemme käyttäneet niitä sijaislapsi tapaamisiin.

      • yhteydenottoihin

        ei vastata lastensuojelupalkinnoista huolimatta, aluehallintoviranomaisten päätösten vastaisesti.

    • nwm

      Ehkei sossulla ole valtaa, mutta lastensuojelijalla on. Siksihän niitä ilmoituksia tehdään heille kun toinen vanhempi on uhka tai haitaksi lapselle. Känniseen en koskaan luottais.
      Ja tarviiko lasten kännistä vanhempaa kattoa, paskat.

      • lastensuojelijako

        onko hän lastensuojelija, joka valehtelee tuomio-istuimessa lapsen oma-aloitteiset toiveet ja lausunnot lapsen asumisesta tasavertaisesti molemmilla vanhemmillaan ja mistä vanhemmat ovat oikeasti yhdessä lastenvalvojalla sopineet ja mitä tämä lastensuojelija on omassa selvitystyössään äidille
        lapsen edun mukaisena oikeasti lausunut suosittanut
        eli yhteishuolto, laajat tapaamisoikeudet, asuminen
        myös omalla isällään oman isänsä huollossa ja hoidossa. Ei minusta- minusta on kyse "viranomais"sairaudesta, lapsen tarkoitushakuisesta vieraannuttamisesta ja paskanjauhannasta, katkeruudesta, narsismista luonne häiriöisenä "viranomaisena".

      • Miem
        lastensuojelijako kirjoitti:

        Kyllä viranomaiset päättää jollei vanhemmista ole päätöksen tekijöiksi kuten olet huomannut... ...ja toden näköisesti oikeus teki raisiossa oikein L

      • tarkoititvarmaan
        Miem kirjoitti:

        ettei "viranomaiset", tuomioistuin päätä mistään mitään kopioidessaan Raision kaupungin perättömän selvityksen lausuman lapsen olosuhteista sanasta sanaan tuomio-istuimen omaksi ratkaisuksi perusteetta. Vanhemmista olisi ollut päätöksen tekijöiksi ilman tarkoitushakuista, perusteetonta äidin yksinhuoltoa saattamalla vanhempi-en välit tarkoituspakuisesti riitaisiksi perusteettomalla menettelyllään, lusunnoillaan; mikäli ex-lastenvalvoja veikko anttila ei olisi heittänyt asiakkaita ulos kesken kaiken, kieltäy-tynyt lastenvalvojana vanhempien välis-ten sopimusten vahvistuttamisesta isän vaatiessa perus teita miksi lapset eivät voi tavata isäänsä arki- ja juhla pyhisin, arkipäivisin; "minun ei tarvitse lastenvalvojana perustella kantaani; mikäli et suostu äidin kaikkiin vaati-muksiin et tule saamaan koskaan mitään ja näkemään koskaan lapsiasi; ulos molemmat. Lastenne asioita ei enää koskaan selvitetä Raision sosiaalitoimessa, lasten-valvojalla"; valehdellessaan myöhemmin lastenvalvojana aluehallintovirastolle tarkoitushakuisesti kanteluvasti-neessaan isän lähteneen kesken pois kun ei saanut suut-tuessaan tahtoaan läpi. Mainittakoon, ettei viranomai-sella ole oikeutta ottaa kantaa sopimuksen sisältöön viranhoidossaan eikä antaa perättömiä selvityksiä, lau-sumaa tuomioistuimessa lapsen olosuhteista syyllisty essään rikokseen virkatoimissaan. Joten oikeus ei ole tehnyt Raisiossa mitään ratkaisua kopioidessaan perät tömän selviyksen omaksi päätöksekseen. Riippumaton tuomioistuin=kopiointi, "viranomais" valehtelu tuomio istuimessa lapsen olosuhteista, tarkoitushakuinen yksinhuolto, lapsen vieraannuttaminen, manipulaatio toisesta vanhemmastaan ym. paskanjauhanta..

      • RaisionmiesOnFörbi
        tarkoititvarmaan kirjoitti:

        Sun uskottovuus on mennyt aikoja sitten.

      • RaisionmiesnotFörbi
        RaisionmiesOnFörbi kirjoitti:

        Sun uskottovuus on mennyt aikoja sitten.

        Sun ja Raision "viranomaisten" uskottovuus on mennyt aikoja sitten.

      • Miem
        tarkoititvarmaan kirjoitti:

        ettei "viranomaiset", tuomioistuin päätä mistään mitään kopioidessaan Raision kaupungin perättömän selvityksen lausuman lapsen olosuhteista sanasta sanaan tuomio-istuimen omaksi ratkaisuksi perusteetta. Vanhemmista olisi ollut päätöksen tekijöiksi ilman tarkoitushakuista, perusteetonta äidin yksinhuoltoa saattamalla vanhempi-en välit tarkoituspakuisesti riitaisiksi perusteettomalla menettelyllään, lusunnoillaan; mikäli ex-lastenvalvoja veikko anttila ei olisi heittänyt asiakkaita ulos kesken kaiken, kieltäy-tynyt lastenvalvojana vanhempien välis-ten sopimusten vahvistuttamisesta isän vaatiessa perus teita miksi lapset eivät voi tavata isäänsä arki- ja juhla pyhisin, arkipäivisin; "minun ei tarvitse lastenvalvojana perustella kantaani; mikäli et suostu äidin kaikkiin vaati-muksiin et tule saamaan koskaan mitään ja näkemään koskaan lapsiasi; ulos molemmat. Lastenne asioita ei enää koskaan selvitetä Raision sosiaalitoimessa, lasten-valvojalla"; valehdellessaan myöhemmin lastenvalvojana aluehallintovirastolle tarkoitushakuisesti kanteluvasti-neessaan isän lähteneen kesken pois kun ei saanut suut-tuessaan tahtoaan läpi. Mainittakoon, ettei viranomai-sella ole oikeutta ottaa kantaa sopimuksen sisältöön viranhoidossaan eikä antaa perättömiä selvityksiä, lau-sumaa tuomioistuimessa lapsen olosuhteista syyllisty essään rikokseen virkatoimissaan. Joten oikeus ei ole tehnyt Raisiossa mitään ratkaisua kopioidessaan perät tömän selviyksen omaksi päätöksekseen. Riippumaton tuomioistuin=kopiointi, "viranomais" valehtelu tuomio istuimessa lapsen olosuhteista, tarkoitushakuinen yksinhuolto, lapsen vieraannuttaminen, manipulaatio toisesta vanhemmastaan ym. paskanjauhanta..

        No päätihän ne vai oletko saanut tapaamiset jo itsellesi ! Turha selittää jos viranomaiset toimii päätöksiensä mukaan ja susta ei oo kuin suoli24:llä itkemään

      • TURUNKÄRÄJÄOIKEUS

        EI OLE TEHNYT PÄÄTÖSTÄ, EIKÄ HOVI- JA KORKEIN OIKEUS; KOPIOIDESSAAN RAISION KAUPUNGIN PERÄTTÖMÄN SELVITYKSEN, LAUSUMAN LAPSEN OLOSUHTEISTA, TOIVEISTA JA LAUSUNNOISTA,
        VASTOIN MITÄ OIKEASTI ON TAPAHTUNUT, LASTEN VALVOJALLA YHDESSÄ SOVITTU, LAPSET JA ERITYI-
        SESTI "VIRANOMAISET" MM. SOSIAALITYÖNTEKIJÄ TIINAN TUOKON TIINA OMASSA KÄRÄJÄOIKEUDEN PYYNNÖSTÄ LAADITUSSA SELVITYSTYÖSSÄÄN
        ÄIDILLE OIKEASTI LAPSEN EDUN MUKAISENA LAUSU
        NUT, SUOSITTANUT ELI YHTEISHUOLTO JA LAPSEN LAAJAT TAPAAMISOIKEUDET, LAPSEN ASUMINEN
        MYÖS OMALLA ISÄLLÄÄN OMAN ISÄNSÄ HUOLLOSSA
        JA HOIDOSSA. VIRANOMAISET EIVÄT OLE PÄÄTTÄNEET MISTÄÄN MITÄÄN JA HEILLÄ EI OLE EDES OIKEUTTA OTTAA KANTAA VANHEMPIEN VÄLISIIN KESKINÄISIIN LAPSIANSA KOSKEVIIN SOPIMUKSIIN VIRANHOIDOS-SAAN, SILLÄ MUUTOIN SYYLLISTYVÄT RIKOKSEEN VIRKATOIMISSAAN. VIRANOMAISET EIVÄT OLE TOIMINEET "PÄÄTÖKSENSÄ" MUKAISESTI JA SUSTA
        EI OLE KUIN ITKEMÄÄN 24/7 SUOLISTOSSASI!!!
        RAISION KAUPUNKI ON SYYLLISTYNYT RIKOKSEEN,
        TUOMIOISTUIN ON SYYLLISTYNYT RIKOKSEEN, SUOMEN VALTIO ON SYYLLISTYNYT RIKOKSEEN; VASTOIN LAPSEN ETUA-, OIKEUKSIA-, IHMISOIKEUKSIA, LAINSÄÄDÄNTÖÄ,
        PERUSTUSLAKIA. SUOMEN VALTIO = MAFIAVALTIO!!!

      • tarkoititvarmaan
        Miem kirjoitti:

        No päätihän ne vai oletko saanut tapaamiset jo itsellesi ! Turha selittää jos viranomaiset toimii päätöksiensä mukaan ja susta ei oo kuin suoli24:llä itkemään

        ettei "viranomaiset", tuomioistuin päätä mistään mitään kopioidessaan Raision kaupungin perättömän selvityksen lausuman lapsen olosuhteista sanasta sanaan tuomio-istuimen omaksi ratkaisuksi perusteetta. Vanhemmista olisi ollut päätöksen tekijöiksi ilman tarkoitushakuista, perusteetonta äidin yksinhuoltoa saattamalla vanhempi-en välit tarkoituspakuisesti riitaisiksi perusteettomalla menettelyllään, lusunnoillaan; mikäli ex-lastenvalvoja veikko anttila ei olisi heittänyt asiakkaita ulos kesken kaiken, kieltäytynyt lastenvalvojana vanhempien välis-ten sopimusten vahvistuttamisesta isän vaatiessa perus teita miksi lapset eivät voi tavata isäänsä arki- ja juhla pyhisin, arkipäivisin; "minun ei tarvitse lastenvalvojana perustella kantaani; mikäli et suostu äidin kaikkiin vaati-muksiin et tule saamaan koskaan mitään ja näkemään koskaan lapsiasi; ulos molemmat. Lastenne asioita ei enää koskaan selvitetä Raision sosiaalitoimessa, lasten-valvojalla"; valehdellessaan myöhemmin lastenvalvojana aluehallintovirastolle tarkoitushakuisesti kanteluvasti-neessaan isän lähteneen kesken pois kun ei saanut suut-tuessaan tahtoaan läpi. Mainittakoon, ettei viranomai-sella ole oikeutta ottaa kantaa sopimuksen sisältöön viranhoidossaan eikä antaa perättömiä selvityksiä, lau-sumaa tuomioistuimessa lapsen olosuhteista syyllisty essään rikokseen virkatoimissaan. Joten oikeus ei ole tehnyt Raisiossa mitään ratkaisua kopioidessaan perät tömän selviyksen omaksi päätöksekseen. Riippumaton tuomioistuin=kopiointi, "viranomais" valehtelu tuomio istuimessa lapsen olosuhteista, tarkoitushakuinen yksinhuolto, lapsen vieraannuttaminen, manipulaatio toisesta vanhemmastaan ym. paskanjauhanta..

        No kuitenkin viranomaiset on päättänyt niin ettei sinulla oletapaamis oikeutta ja lapsillas on uusi nimikin ja sinä räksytät suoli24sivuilla surkeaa kohtaloas 😂

      • tarkoititvarmaan
        Miem kirjoitti:

        No kuitenkin viranomaiset on päättänyt niin ettei sinulla oletapaamis oikeutta ja lapsillas on uusi nimikin ja sinä räksytät suoli24sivuilla surkeaa kohtaloas 😂

        No kuitenkin "viranomaiset" eivät ole päättäneet niin ettei minulla ole tapaamisoikeutta; eihän minulla
        tosiaan ole, sillä lapsilla on; oikeasti ainakin pitäisi
        olla viitaten mm. lainsäädäntöön, perustuslakiin, lap-
        sen etuun-, oikeuksiin-, ihimisoikeuksiin. ja lapsilla
        on väärä "uusi nimikin" ja sinä räksytät 24/7 surkeaa kohtaloas 😂 suolistossasi.

      • TURUNKÄRÄJÄOIKEUS

        EI OLE TEHNYT PÄÄTÖSTÄ, EIKÄ HOVI- JA KORKEIN OIKEUS; KOPIOIDESSAAN RAISION KAUPUNGIN PERÄTTÖMÄN SELVITYKSEN, LAUSUMAN LAPSEN OLOSUHTEISTA, TOIVEISTA JA LAUSUNNOISTA,
        VASTOIN MITÄ OIKEASTI ON TAPAHTUNUT, LASTEN VALVOJALLA YHDESSÄ SOVITTU, LAPSET JA ERITYI-
        SESTI "VIRANOMAISET" MM. SOSIAALITYÖNTEKIJÄ TIINAN TUOKON TIINA OMASSA KÄRÄJÄOIKEUDEN PYYNNÖSTÄ LAADITUSSA SELVITYSTYÖSSÄÄN
        ÄIDILLE OIKEASTI LAPSEN EDUN MUKAISENA LAUSU
        NUT, SUOSITTANUT ELI YHTEISHUOLTO JA LAPSEN LAAJAT TAPAAMISOIKEUDET, LAPSEN ASUMINEN
        MYÖS OMALLA ISÄLLÄÄN OMAN ISÄNSÄ HUOLLOSSA
        JA HOIDOSSA. VIRANOMAISET EIVÄT OLE PÄÄTTÄNEET MISTÄÄN MITÄÄN JA HEILLÄ EI OLE EDES OIKEUTTA OTTAA KANTAA VANHEMPIEN VÄLISIIN KESKINÄISIIN LAPSIANSA KOSKEVIIN SOPIMUKSIIN VIRANHOIDOS-SAAN, SILLÄ MUUTOIN SYYLLISTYVÄT RIKOKSEEN VIRKATOIMISSAAN. VIRANOMAISET EIVÄT OLE TOIMINEET "PÄÄTÖKSENSÄ" MUKAISESTI JA SUSTA
        EI OLE KUIN ITKEMÄÄN 24/7 SUOLISTOSSASI!!!
        RAISION KAUPUNKI ON SYYLLISTYNYT RIKOKSEEN,
        TUOMIOISTUIN ON SYYLLISTYNYT RIKOKSEEN,
        SUOMEN VALTIO ON SYYLLISTYNYT RIKOKSEEN; VASTOIN LAPSEN ETUA-, OIKEUKSIA-, IHMISOIKEUKSIA, LAINSÄÄDÄNTÖÄ, PERUSTUSLAKIA. SUOMEN VALTIO = MAFIAVALTIO!!!

      • tarkoititvarmaan

        ettei "viranomaiset", tuomioistuin päätä mistään mitään kopioidessaan Raision kaupungin perättömän selvityksen lausuman lapsen olosuhteista sanasta sanaan tuomio-istuimen omaksi ratkaisuksi perusteetta. Vanhemmista olisi ollut päätöksen tekijöiksi ilman tarkoitushakuista, perusteetonta äidin yksinhuoltoa saattamalla vanhempi-en välit tarkoituspakuisesti riitaisiksi perusteettomalla menettelyllään, lusunnoillaan; mikäli ex-lastenvalvoja veikko anttila ei olisi heittänyt asiakkaita ulos kesken kaiken, kieltäytynyt lastenvalvojana vanhempien välis-ten sopimusten vahvistuttamisesta isän vaatiessa perus teita miksi lapset eivät voi tavata isäänsä arki- ja juhla pyhisin, arkipäivisin; "minun ei tarvitse lastenvalvojana perustella kantaani; mikäli et suostu äidin kaikkiin vaati-muksiin et tule saamaan koskaan mitään ja näkemään koskaan lapsiasi; ulos molemmat. Lastenne asioita ei enää koskaan selvitetä Raision sosiaalitoimessa, lasten-valvojalla"; valehdellessaan myöhemmin lastenvalvojana aluehallintovirastolle tarkoitushakuisesti kanteluvasti-neessaan isän lähteneen kesken pois kun ei saanut suut-tuessaan tahtoaan läpi. Mainittakoon, ettei viranomai-sella ole oikeutta ottaa kantaa sopimuksen sisältöön viranhoidossaan eikä antaa perättömiä selvityksiä, lau-sumaa tuomioistuimessa lapsen olosuhteista syyllisty essään rikokseen virkatoimissaan. Joten oikeus ei ole tehnyt Raisiossa mitään ratkaisua kopioidessaan perät tömän selviyksen omaksi päätöksekseen. Riippumaton tuomioistuin=kopiointi, "viranomais" valehtelu tuomio istuimessa lapsen olosuhteista, tarkoitushakuinen yksinhuolto, lapsen vieraannuttaminen, manipulaatio toisesta vanhemmastaan ym. paskanjauhanta..

      • Miem
        tarkoititvarmaan kirjoitti:

        No kuitenkin "viranomaiset" eivät ole päättäneet niin ettei minulla ole tapaamisoikeutta; eihän minulla
        tosiaan ole, sillä lapsilla on; oikeasti ainakin pitäisi
        olla viitaten mm. lainsäädäntöön, perustuslakiin, lap-
        sen etuun-, oikeuksiin-, ihimisoikeuksiin. ja lapsilla
        on väärä "uusi nimikin" ja sinä räksytät 24/7 surkeaa kohtaloas 😂 suolistossasi.

        No ulkopuolinen kuitenkin olet ja lapsen edun mukaista on ettei joudu henkisesti sairaan vaikutuksen alle

      • tarkoititvarmaan
        Miem kirjoitti:

        No ulkopuolinen kuitenkin olet ja lapsen edun mukaista on ettei joudu henkisesti sairaan vaikutuksen alle

        No ulkopuolinen kuitenkin olet ja lapsen edun mukaista on ettei joudu henkisesti sairaan sossun, äidin ja kommentoijan vaikutuksen alle

      • Miem
        tarkoititvarmaan kirjoitti:

        No ulkopuolinen kuitenkin olet ja lapsen edun mukaista on ettei joudu henkisesti sairaan sossun, äidin ja kommentoijan vaikutuksen alle

        No kuitenkin on äidillä ja sinulta evätty tapaaminen :)

      • tarkoititvarmaan
        Miem kirjoitti:

        No kuitenkin on äidillä ja sinulta evätty tapaaminen :)

        No kuitenkin on oikeasti äidillä ja sinulta evätty tapaaminen :) .... minulta kun ei valitettavasti ole
        eli pieleen meni tämäkin..

      • Miem
        tarkoititvarmaan kirjoitti:

        No kuitenkin on oikeasti äidillä ja sinulta evätty tapaaminen :) .... minulta kun ei valitettavasti ole
        eli pieleen meni tämäkin..

        Seli seli isukin kuvatus

      • tarkoititvarmaan
        Miem kirjoitti:

        Seli seli isukin kuvatus

        Seli seli "isukin" kuvatus

    • qooool

      On olemassa tapaamisasuntoja, joissa etävanhempi voi tavata lapsia ja tarvittaessa valvotusti. Selvitä asiaa. Omaan kotiisi sinun ei missään nimessä tarvitse exää enää jatkossa päästää! Se hidastaa omaa toipumistasi erosta. Muista siis lasten lisäksi suojella myös omaa yksityisyyttäsi ja omaa elämääsi. Minun exä on ihan ok tyyppi, mutta en silti pyytäisi lapsia tapaamaan minun kotiini. Erosta on 8 vuotta aikaa ja hän on käynyt kodissani sen jälkeen 2 kertaa, kun on ollut erityinen syy. Ei muutoin. Hän on lasten isä, mutta minulle vain exä.

      • whuhau

        On olemassa tapaamisasuntoja, joissa "lähivanhempi" ja sairaat valehtelevat "lastensuojeluviranomaiset" voi vat tavata lapsia ja tarvittaessa valvotusti. Selvitä asi-aa valehtelematta "viranomaisena ja äitinä" niitä lap-sen olosuhteita perättömissä selvityksissänne.. Omaan kotiisi sinun ei missään nimessä tarvitse exää ja sairaita "viranomaisia" enää jatkossa päästää! Se hidastaa omaa toipumistasi erosta. Muista siis lasten lisäksi suojella myös omaa yksityisyyttäsi ja omaa elä määsi sairailta "lastensuojeluviranomaisilta". Minun exä on ihan ok tyyppi, kun vain tajuaisi lopettaa tämän lastemme tarkoitushakuisen vieraannuttamisen omas ta isästään, isovanhemmistaan, suvustaan Raision kau pungin "viranomaisten" kanssa perättömin selvityksin lausumin lapsen olosuhteista, vaihtaisi lasten nimen takaisin oikeaksi; eihän lapsella ole mitään siteitä, yh- teistä hänen nyksänsä kanssa, valehtelematta maist-raatiin ettei isä välitä ja halua pitää mitään yhteyttä lapsiinsa; mutta en silti pyytäisi lapsia tapaamaan minun kotiini. Hän on lasten äiti, mutta minulle vain exä.

      • Anonyymi

        Missä lapset voivat isäänsä tavata?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1453
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1269
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      25
      1248
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1134
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1076
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1002
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      999
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe