Naurattaa vieläkin tuo kun joskus iltasanomissakin asti oli juttua eri automerkkien merkityksistä.
Mm.
-Mercedes tarkoittaa naisen nimeä yhtiön perustajan tyttären lempinimen mukaan.
-BMW tarkoittaa Baijerilaiset moottoritehtaat merkki viittaa myös lentokoneen propelliin.
-Ford tulee automerkin perustajan nimen mukaan.
-Kia tarkoittaa lyhenteenä "tulee aasiasta".
-Toyota tulee perustaja isän nimen mukaan joka aloitti kutomakoneilla ja perustajan jälkeen pojan mukaan kutomakoneista siirryttiin autoteollisuuteen.
-Peugeot tulee automerkin perustaja perheen nimen mukaan.
-Citroen tulee automerkin perustajien nimen mukaan.
-Renault tulee myöskin automerkin perustajan nimen mukaan.
-Mazda on nimetty persialaisen jumalan "Ahura Mazdan" mukaan nimi myös viittaa automerkin perustajan nimeen.
-Honda viittaa myös perustajansa nimeen.
-VW sanana tuli kun Saksa halusi pyrkiä USA:ta paremmaksi autojen valmistaja maaksi. Toisin sanoen kansalle edullinen auto joka sopi kansalle ja oli kansan kukkarolle edullinen. Ensimmäisen VW:n eli Kuplan suunnitteli Porsche.
-Porsche on saanut nimensä myös yhtiön perustajan nimeen. Porsche suunnitteli Saksalle ensimmäisen kansan-auton "Volkswagen Kupla".
-Volvo sana tarkoittaa latinaksi "minä pyörin". Volvo oli alunperin Ruotsalainen kuulalaakeritehdas.
Jne. Jne.. En jaksanut kaikkia luetella.
Mutta sitten itse asiaan nauroin kun päädyin Skodan kohtaan sen merkitys jotenkin erosi muista :D
-Skoda sanan merkitys tarkoittaa perustajansa nimeä joka myös tarkoittaa "vahinkoa" "sääliä" "harmia" ja "häpeää" mm. ja jopa mediakin tietää ja mielellään ilkkuu tästä hehheee :D

Vastaukset 21
Vanhimmat
kyllähän lada selkeästi paremman näköinenkin noista itäautoista on,ja varmasti kestävämpi ja lämpimämpi kuin itäveljes skoda
https://www.youtube.com/watch?v=1XlUTzrU3vc&nohtml5=False
itäautot rinnan.tosin lada on tosi komee skeidaan verrattuna
Lada on muuten hienon näköinen itäautoksi. kuulemma myös paljon parempi ajaa ja hiljaisempi kuin Sköndä
Kyllähän se Skodakin viittaa perustajan nimeen. Skodan perusti Emil Von Skoda. Hän oli vapaaherran arvoinen aatelinen. Tuo Von nimessä tarkoittaa, että henkilö on aatelinen. Muilla kuin aatelisilla ei tuota liitettä ole oikeus käyttää.
Vapaa kaikesta järjestä
Meinaakohan jormat nyt metsästää iltasanomienkin "vääräuskoisia" kun oikein mediassa astikin on naurettu sköndälle?
Kaikkien muiden automerkkien lähtökohdat ovat normaalit mutta skoota eroaa tosiaan joukosta harmillisella merkityksellään. Hävettäisi ajaa tuolla häpeällä ja vahingolla....
> "Skoda sanan merkitys tarkoittaa perustajansa nimeä joka myös tarkoittaa "vahinkoa" "sääliä" "harmia" ja "häpeää" mm. ja jopa mediakin tietää ja mielellään ilkkuu tästä hehheee :D "
Kyllähän siinä on auto nimen mukainen. Hehehee Harmi, vahinko, sääli, häpeä..... ei vois enää paremmin osua kohdalleen Skeidaan
Näinhän se on sitä ei vaan jästipää umpiluupää skeidisti itse ymmärrä tai ei oikeastaan halua ymmärtää vaikka tietääkin. On se skeida vaan ihan oikeasti nimensä veroinen sellainen tylsän arkinen jokapäiväinen harmillinen vahingossa tuottoon päätynyt kippa jota sitten k*lli huurussa suositaan Suomessa "paremman" elämän toivossa ja eri automerkkien kokemuksen puutteesta.
Röllipoika luulee, että tuo häiritsee ja harmittaa Skodamiestä. No voi kertoa ettei tuollaiset lapselliset jutut kiinnosta tai vaikuta yhtään mihinkään, eikä kehenkään.
Samaa mieltä! Näitä röllipoikia on mukava yllyttää vimmaansa, joka yltyy yöaikaan, jolloin normaali väestö nukkuu.
Ikäänkuin röllien vingunta hetkauttaisi ketään, paitsi heitä itseään, yhtään minnekään.
Kuitenkin jormat vinkuu vaikkei hetkauta yhtään kyllä minua ainakin hävettäisi ajaa sellaisella autolla minkä merkitys tarkoittaa vahinkoa ja harmia. Nämä jormien mielestä lapselliset jutut oli iltasanomissa asti ilmeisesti iltasanomatkin ovat nyt lapsellisia. Viikonloppuna se on ihan normaalia että venähtää illat myöhäälle ilmeisesti jormille ei ole.
Sulla taitaa olla itsetuntosi kanssa jotain ongelmia.
Itse ajelin pari vuosikymmentä 1200 L:n ja S:n Ladoilla, eikä hetkauttanut minnekkään.
Se on muusta kiinni, jos jokin automerkki aiheuttaa häpeäntunteita.
Kaipaat isällistä hyväksyntää, jota YH:n poikana et saanut ja vieläkin rassaa.
Tuo ei parane elinaikanasi.
Siinä taas nähdään jorman ajatusmaailma hourailee ja lipsuu taas asiasta. Kyllähän se on ihan kaikkien tiedossa että skoda aiheuttaa harmia häpeää ja sääliä ei siinä ole mistään jormien ruikuttamista itsetunnoista kyse. Jorman logiikalla kaikilla on sitten itsetunnon kanssa ongelmia kun säälivät tuota vahinkoa on se vaan typerä jorma.
"Kaikkien tiedossa"Tarvitset siis joukon voimaa, jotta hölmö mielipiteesi saisi pontta.
Kerrohan sedälle keitä tuohon kaikenkattavaan joukkoon kuuluu?
Kyykman tiedetään, entä seuraavat?
Jorma on niin sokea skodauskovainen ettei se tajuaisi vaikka sille kaikki nauraisi päin naamaa niin miten se uskoisi että täällä suoli24 on monia jotka skodaa kritisoi? Toki setä saa uskoa että vain yksi skodakriitikko täällä kirjoittaa kukaan ei estä ja minä olen vain se yksi näistä skodakriitikoista.
Skodan maine on kun nimen tarkoitus. Häpeä, moka, sääli, harmi jne.
Kyllä skodakuskit asian tunnistaa ja siksipä liikenteessäkin ovat melko epämääräisiä vempuloita.
Suomen kielessä on sana hankala. Aikoinaan seurustelin neidin kanssa, jonka sukunimi oli Hankala.
Neiti Hankala oli itseasiassa aika hankala, joten seurustelu päättyi aika nopeasti. Mutta se on jo toinen juttu.
Jormilla on niin ankeat arkiaamut että eivät jaksa enää viikonlopuista nauttia kun ovat vielä kaikenlisäksi tossun alla. Siksi eivät ymmärrä jos muilla venyy viikonloput myöhäälle kun eivät oikeen ymmärrä mistään muustakaan. Jorma on yksinkertainen ja katkera olio.
Jos oikein pinnistelet, ehkä pystyt olemaan ilman Suomi24-kirjoittelua tulevien arkipäivien aamuyön tunteina. Ja näytät pärjääväsi yöt nukkuvalle Skoda-Jormalle, joka käy töissä. Toki mahtava suoritus. Onnea jo etukäteen. :)
Mutta ei se poista niitä lukemattomia viestejä, kun "Skoda -kriitikolla" on mennyt"vähän myöhään" 247365.
Emil von skoda perusti joskus jo 1800 luvulla ko. tehtaan ja oli kehityksen kärjessä mitä nyt kommunismi toi takapakkia 1990 -luvulle asti mutta meneppä käymään ja katsomaan kommunismiä tänään.
Mersun ja peugeotin tapaan vanhimpia auton valmistajia .
Itsekkin olen muistanut tuon ja aina kun näen itäauto skodan, sanan todellinen merkitys palaa mieleen 🤣🤣🤣🤣🤣