Väkivalta tv-viihteenä

Olen päätynyt joskus seraamaan mtv 3:n elokuvia. Ei voi olla sattumaa, että jokainen elokuva on täynnä niin kuvottavaa väkivaltaa, ettei sitä voi ymmärtää.

Ovathan elokuvatkin tehty käsikirjoitusten pohjalta ja jo siinä vaiheessa määritellään kuinka veren pitää roiskua lyönnein ja potkuin.

Olen myös nähnyt dokumentteja metsästyksistä, joissa kaadetaan komeimpia ja harvinaisimpia yksilöitä. Kaadon päätteeksi ihaillaan näitä harvinaisia onnistumisia irvokkaasti.

Aikuinenkin kärsii noin suurestä väkivallasta. Vaikka kuinka hyvin tietää tuon kaiken olevan vain näyteltyä, elokuvien osalta, on tuollaisten näkeminen vaaraksi, pahaksi turrukkeeksi.

Tarttis tehrä jotta, mutku ei tehrä!

21

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ramoona_

      Normaaliakuinen osaa telkkarin kanavaa vaihtaa, kun väkivalta alkaa kuvottaa ja muutenkin tehdä terveitä ratkaisuja katsottavansa suhteen. Lapsia ja nuoria pitää suojella, mutta liian usein hekin saavat omin nokkineen istua väkivaltaviihteen ääressä, varsinkin pelit aivan tihkuvat sitä, pelkkää toistensa listimistä. Täysin ei voi sulkea kenenkään silmiä väkivallalta, johan uutisetkin vyöryttävät sotaa ja terrorismia olohuoneisiimme. Vastuulliset vanhemmat ja muut kasvattajat ottavat lapsen kehitystason huomioon säädellessään, mitä saa katsoa ja ovat läsnä selittäen tapahtumia ja antaen turvallisuudentunnetta.

      Pahinta onkin turtuminen, jos toisen vahingoittamisen, kärsimisen, kiduttamisen ja tappamisen näkeminen ei enää tunnu missään. Jos tarina on selvästi fantasiaa, se ei ole niin vahingollista, tietty määrä kauhua ja jännitystä suorastaan rikastaa tunne-elämää ja mielikuvitusta. Lapsi oppii ymmärtämään , että jos sarjakuvasankarin naama palaa hetkessä ennalleen kun se on rusikoitu muodottomaksi , niin ei käy todellisuudessa. Väkivallan näyttäminen yksityiskohtaisesti ja realistisesti on vahingollisempaa. Se on laskelmoitua, koska halutaan tehdä aina vain suurempi vaikutus kaiken nähneisiin ihmisiin, saada kaupaksi yhä raaempia elokuvia ja pelejä.

      Yksi vastenmielinen väkivallan muoto on catch and release - kalastus, pyydä ja päästä, eli kaloja saalistetaan vain saalistushimon tyydyttämiseksi ja kauan taistellut ja koukkuun kiinni jäänyt kala vapautetaan. Se on väärin, vaikka kuinka todistellaan, ettei kala siitä pysyvästi vahingoitu, eikä sillä ole samanlaisia kiputuntemuksia kuin ihmisillä. Ihminen on luomakunnan herra, olkoon vastuukin sen mukaan. Väkivaltaa on myös villieläinten vangitseminen , en voi ihailla ahdistuneita tiikereitä tai leopardeja eläintarhojen häkeissä, delfiinit kuuluvat mereen.

    • jakolasku

      Olen melko varma että kala joka napataan ylös veneeseen esiteltäväksi kuolee myöhemmin stressiinsä tai sairastuu.
      Ihmiset sairastuu liiallisesta väkivallan katselusta vaikka elokuvat ja sarjat on fiktiota. Ketähän tämä väkivallan katselu hyödyttää?

      • Jos katselee ihmiskunnan pelejä ja huveja historian näkökulmasta, on viihteeseen kuulunut kyseenalaiseja huveja.
        Eipä nuo kukkotappelut, ym härkätaistelut ole muuta kuin raa'an väkivallan ilmentymiä kuolema lopputuloksena.

        TV ja elokuvaviihde perustuu fantasiaan, joskin eläytyminen siihen varmaan vaikuttaa herkkään mieleen.

        Muistan aina nuorintani odottaessa, istuimme vieraiden kanssa katsomassa illan jännitysfilmiä. Oma mieheni ei huomannut kauhuani, mutta ystäväpariskunnan isäntä selitti ihan nätisti, veren olevan vain ketsuppia, ja äänieffektit lyödessä keinotekoisia. Miten kiitollinen silloin olin, oikeastaan loppuiäkseni, vaikkakaan en mielelläni katso hakkaamista tai vastaavaa. Ei meillä kotona lapset saaneet myöhäisfilmejä katsella 21.00 jälkeen.

        Jonkin hyvän Somerdalin tai Shetlandinsaaren,hienostuneemman tarinan saksalaisten ohella hyväksyn, koska maailmalla tapahtuu myös ns.murhia. Mutta jos valittavana on tiededokumentti tai hyvä ihmissuhde-elokuva, valitsen mieluimmin ne.
        Usein viihdyn parhaiten seikkaillessani tieteen tai historian parissa itsekseni:D


    • Ruuneman

      Niinpä niin! Miksi itse noita katselen? Joskus on vilkaistava, että pysyy esitetyn väkivallan tasolla, tietää minkälaista se on.

      • minua-ei-kiinnosta

        "Joskus on vilkaistava", kuten minunkin, mutta kun ensimmäinen v-alkuine tulee kotimaisessa sarjassa, niin vaihdan kanavaa. Ei kiinnosta.


      • Pienisieluista-ahdasta

        Yksi "v" siis peittoaa koko muun aiheen, juonen, sisällön ... Vai lakkaavatko ne olemasta kun väärä sana osuu korvaan ja kohdalle?


      • Niin-teen-
        minua-ei-kiinnosta kirjoitti:

        "Joskus on vilkaistava", kuten minunkin, mutta kun ensimmäinen v-alkuine tulee kotimaisessa sarjassa, niin vaihdan kanavaa. Ei kiinnosta.

        minäkin! Tulevatko ne kaikki Pohjois-Karjalasta, jotka sitä päntiönään hokevat? Millaisia äitejä siellä on?


      • Oletkoasenteellinenaasi

        Mitä tekemistä äideillä on v-alkuisen sanan kanssa? Äitiko sen yleensä opettaa jälkeläisilleen? Ettet vain olisi ...


    • jakolasku

      Kaikki ei kestä kaikkea. Ekalla tai tokalla ollessani kaikki koululaiset vietiin katsomaan elokuvaa Ben Hur jossa veri lentää. Voin henkisesti huonosti koko päivän, ahdisti ja kuljin äitini perässä. Näin jälkeen päin olen ihmetellyt miksi piti katsoa elokuva joka on raaka ja suunnattu aikuisille.
      Myöhemmin katsottiin Prinssessa Ruususta joka oli tietysti kiva ja sopiva, taisin olla kolmannella luokalla silloin.

      • lue-edes-historiaa

        " Ekalla tai tokalla ollessani kaikki koululaiset vietiin katsomaan elokuvaa Ben Hur jossa veri lentää. Voin henkisesti huonosti koko päivän, ahdisti ja kuljin äitini perässä. Näin jälkeen päin olen ihmetellyt miksi piti katsoa elokuva joka on raaka ja suunnattu aikuisille".

        Onneksi minun ikäisenä (lapsina) ei oltu kuultukaan elokuvista, saati viety koululaisia niitä katsomaan! Onneksi ei tarvitse kateudesta kiemurrella moista kokemusta ilman jääneenä!

        Kerro lisää, oliko teillä koulussa voita, sokeria ja leipää tarpeeksi tarjolla? Minulla oli omat leivät ja maito mukana ja koulussa sai jonkun vellin. Silloin liha-ruokaa ei ollut tarjolla ja nyt kauhistellaan, jos joku kasvispäivä olisi koulussa!

        Toinperään. Minkä ikäinen olet jakolasku?


      • jakolasku

        Lue edes historiaa..minkälaista suosittelet?
        Kouluruokailu ei tähän juttuun kuulunut, ikäni ei myöskään kuulu tähän ketjuun.


    • Vietnamin sodan aikaan uutiset olivat kaikkein kauhein ohjelma televisiossa. Lastenohjelman päälle illan suussa tuli ko 18 uutiset. Oli pidettävä aina silmällä ohjelmia, että ehti rynnätä sulkemaan toosan ennen uutislähetystä.
      Siihen aikaan ruumisröykkiöillä herkuteltiin illasta toiseen.
      Ennen ohjelmia juontaja sanoi selvin sanoin, että seuraava ohjelma on kielletty alle senjasenikäisiltä. Lapseni olivat niin varovaisia, että halusivat sulkea tv:n. Muutama pelästyttävä kohtaus menneiltä ajoilta riittii heille moniksi vuosiksi.
      Pieninä heitä kiinostikin enemmän mainokset, joita he ryntäsivät katsomaan kesken leikkiensä.
      Itse olen oppinut nyt viime vuosina, että väkivaltafilmin voi sulkea kesken kaiken. Ei jää epäselvä loppuratkaisu vaivamaan. Huomenissa ei edes muista koko filmiä.

      • Samat-sanat-

        yhtäkään Neiti Marpleakaan en ole katsonut loppuun, en myöskään toisia yhtä pitkästyttäviä Poirot-juttuja. Tänäänkään ei taas mitään muuta ole keksitty tarjota kuin lisää murhia.
        Nykylapset säälittävät, elleivät vanhemmat tee muuta kuin juovat viinaa.


      • TV.nkatsojat
        Samat-sanat- kirjoitti:

        yhtäkään Neiti Marpleakaan en ole katsonut loppuun, en myöskään toisia yhtä pitkästyttäviä Poirot-juttuja. Tänäänkään ei taas mitään muuta ole keksitty tarjota kuin lisää murhia.
        Nykylapset säälittävät, elleivät vanhemmat tee muuta kuin juovat viinaa.

        Ihmeellinen mielipide! Mistä syystä arvelet, että vanhemmat eivät tee muuta kuin juovat viinaa! Kysymyksessä oli television väkivaltaiset elokuvat.
        Viinaa?


      • huouohhhhhh
        TV.nkatsojat kirjoitti:

        Ihmeellinen mielipide! Mistä syystä arvelet, että vanhemmat eivät tee muuta kuin juovat viinaa! Kysymyksessä oli television väkivaltaiset elokuvat.
        Viinaa?

        Palstalla on viinatraumaatikko. Ettekö ole huomanneet?


      • Eikö muka mitään muuta kuin väkivaltaa?

        Aivan ihana komedia "Kreikkalainen naimakauppa" Avalla, joka juuri päättyi. Todella riemastuttavan värikäs, kuin vain suuri suku voi olla.

        Lähes yhtä riemastuttava oli oma venäläinen naimakauppani, musiikkeineen sukuineen ja menu'ineen!
        Hyvää yötä!


      • Salapullo
        huouohhhhhh kirjoitti:

        Palstalla on viinatraumaatikko. Ettekö ole huomanneet?

        Niin, alkoholistin tunnistaa mm. siitä, että hän onnistuu tuomaan alkoholiin viittaavan osuuden jokaiseen keskusteluun, vaikka kukaan ei aikaisemmin olisi mitään viinasta maininnut. Eräskin tuttavani oli porukan mukana teatterissa, ja poislähtiessämme hän kehui kumppaneitaan ja tilaisuutta...."ja kukaan ei edes ole päissään!" Eipä itse huomannut, että koko joukko katsoi häntä hämmästyneenä, hän kun oli itse sitä mieltä, että oli antanut hyvän palautteen porukalle.


    • Sskerromeillelisäää

      Kerro lisää ! Mitämissämilloin? Ihanko on totta ?

    • Väkivaltaviihteestä puheenollen:
      Ensi kerran tänään katsoin joka iltapäivä esitettävän "Isä Brownin ja hänen laumansa" jakson.
      Siinä isoäidin ikäinen halvaantunutta invaliidia teeskentelevä emäntä tappoi ihmisiä, mm. oman poikansa, ja syötti heidät sioille. Hänen vajaaälyinen poikansa keräsi lietesäiliöstä murhattujen uhrien hampaita ja koruja ja käytti niitä täyttämiensä eläinten koristeeksi.
      Tällainen esitetään lasten katseluaikana! Tosin harva lapsi jaksaa mokomaa hömppää edes katsella, mutta onpa aihe aikuistakin kuvottava ainakin tässä jaksossa.
      Herkempi tällaisesta trauman saa loppuiäkseen!
      Taidepläjäys sunnuntai-iltapäivänä. Toiste en tähän lankea.

    • Tämä-kuvan-nainen
      • Viisauseiasuheissä

        Meitsiä etoo vain ja ainoastaan se "ammatti". Jos toisen pään takomista nyrkkeilyhanskoin nyt ammatiksi voi parhaalla tahdollakaan sanoa. Ihan sama kun hakkaisivat jokainen itse omia päitään sementtiseinään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4483
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      25
      3258
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2914
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2727
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2700
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2567
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2095
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe