Käsilaukkurosvoja liikenteessä Joensuussa

Poliisi kaipaa apua Joensuussa liikkuvien käsilaukkuvarkaiden kiinni saamiseksi.

Kuukauden sisällä Joensuussa on sattunut jo neljä tapausta, joissa uhrilta on varastettu tai yritetty varastaa käsi- tai olkalaukku.

Viimeisin tapaus sattui torstaina, kun parikymppiseltä mieheltä yritettiin myöhään illalla varastaa Penttilässä olkalaukku. Tapaus jäi yritykseksi, ja poliisi tutkii sitä ryöstön yrityksenä.

Elokuun 22. päivä Niinivaarantiellä rollaattorilla liikkuneelta naiselta puolestaan vietiin käsilaukku. Tapausta tutkitaan varkautena. Tuntomerkit molemmissa tapauksissa ovat rikoskomisario Sami Joutjärven mukaan valitettavan hataria.

Käsilaukun naiselta vei polkupyörällä liikkunut mies. Varas oli Joutjärven mukaan sanonut "kiitos" vietyään laukun. Penttilän tapauksessa olkalaukun yritti viedä noin 180 senttimetriä pitkä, isoon tummaan huppariin sonnustautunut mies, jolla oli tuntomerkkien mukaan ruskea "surffitukka" eli korvien päälle ulottuvat hiukset.

–  Kyseessä on todennäköisesti useampi tekijä, Joutjärvi arvelee.

Aiemmin elokuussa Joensuussa sattui kaksi tapausta, joita poliisi tutkii ryöstöinä. Tiistaina 2. elokuuta naiselta varastettiin laukku keskustassa Torikadulla. Tapaus sattui noin kello 11. Mies oli lähestynyt naista, ottanut kiinni naisen olkalaukun hihnasta ja saanut laukun haltuunsa.

Noin 25–30-vuotias, normaalivartaloinen, noin 180–186 senttimetriä pitkä ja vaaleahiuksinen varas pakeni paikalta. Miehellä oli yllään ruudullinen paita.

Samana päivänä kello 13.20 naiselta yritettiin viedä käsilaukku Rantakylässä Venetiellä. Mies oli lähestynyt naista takaa ja tarttunut käsilaukun hihnaan kiinni, mutta nainen kaatui ja sai pidettyä kiinni hihnasta.

Mies yritti irrottaa naisen otetta potkimalla, mutta sivulliset puuttuivat tilanteeseen ja varas pakeni. Mies oli noin 25-vuotias, suomalainen, noin 190 senttimetriä pitkä ja hoikkavartaloinen.

Hänellä oli ollut päällään musta huppari. Kasvoillaan miehellä oli ollut oranssisankaiset aurinkolasit, jalassaan tummat farkut ja selässään musta reppu, jossa oli myös punaista väriä.

Joutjärvi kehottaa ihmisiä myös varautumaan varkausyrityksiin mahdollisuuksien mukaan. Esimerkiksi käsilaukkua kannattaa kuljettaa niin, ettei se ole helposti napattavissa.

Vihjeitä sattuneista tapauksista voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisin vihjepuhelimeen numeroon 0295 415 232 ja sähköpostitse [email protected].
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

käslaukku kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu