Tässä sunnuntaina kuuntelen radiota. Ja pääministerin haastattelutuntia. On aivan ihmeellistä, että pääministeri koko ajan puhuu työllisyystilanteen parantamisesta. Eihän se puhumalla parane. Tarttis tehdä jotain. Moni tietämäni ihminen sanoo, että on mukavaa vaan olla kotona. Sitä minäkin haluaisin. Oon vaan niin yksinkertainen, etten kertakaikkiaan pärjää laskuineni, jos jään kotiin. Kertokaa nyt ihmeessä, mistä voi hakea rahaa laskuihin. Minäkin vanha ihminen haluaisin vaan olla kotona,
Pääministerin haastattelutunti
6
97
Vastaukset
- taunopatauno
Mä olen nyt ollu vuoden kotona. Puoltoista tonnia tulee käteen joka kuukausi, ei velkoja. Nyt tuli vielä reilun viidentonnin veronpalautukset marraskuulle. No hätä.
- väsynytkö
Ihanaa. oot onnen tane. Ikääsi en tiedä. Ehkä saat eläkettä. Minä vajaa 60v. Vakituisessa työssä. Jota ei enää näin vuosin jaksais millään. Pientä rempaa, eli kipuja. Pitkiä työpäiviä, seisomatyö, paljon kävelyä. Ihana koti, jossa viihtyisin. Millä ilveellä voisin jäädä nauttimaan elämästä. 14v asti olen töissä ollut, joista 8vkoa, työttömyystaulukkoa täytellyt, joskus 80-luvulla. Nuorena pakkolomalla hetken. Oot ihana taunopatauno, eli tane. Onnittelut sinulle.
- Matuttaa
Meittiä Sikatilallisia syyllistetään turhaan tukiaisista, Matutut ei syö
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi rikollista
"Molemmat vangitut ovat osoitetietojen perusteella kotoisin reilun sadan kilometrin päästä Suomussalmelta. Molemmilla on504129Mitä tekee Rebelwerks?
Rebelwerks myy melkein kaiken tavaransa. Onko Rebelwerks menettänyt järkensä? Vai onko hän lopultakin tullut järkiinsä333602Vesa Ahola rehellisin valtuutettu?
Tuli seurattua valtuuston kokous netin kautta. Taitaa valtuutettu Vesa Ahola olla selkeästi rehellisin valtuutettu. Hän161917Tere Sammallahti: Sosiaaliturva pois vieraskielisiltä
Hän viittaa Iltalehden juttuun. IL kertoi maanantaina Kelalta saatuun tilastotietoon perustuen, että vieraskieliset muod2681561Oho! Pippa Laukka saa kurimusta tanssiope Marko Keräseltä: "Oli vastaanotto kesken tai ei..."
Toivotaan, ettei Pippa ja Marko tipu jo heti kättelyssä… Tsemppiä Tanssii Tähtien Kanssa -kisaan! Lue lisää: https://w451554Nainen, tuskin muistan koska ollaan nähty
niin pitkä aika siitä on. Suurin ilonaihe elämässäni olit, ja tulevan onnen aamuaurinko. Tunnut niin minun omalta, tutul191396Dmitri Medvedev: Suomi tuhotaan - kukaan ei enää lue heille muumisatuja
Helsinki valmistautuu sotaan ja todennäköisesti valmistelee ponnahduslautaa hyökkäykselle Venäjää vastaan, valittaa Venä2031288Jatkoksi ikäero keskusteluun
Mikä oli ensireaktiosi, kun sait tietää teillä olevan vähän enemmän ikäeroa? Tiesitkö alunperin ikäerosta vai missä vaih791229- 981153
- 481014