Miten muslimit ja arabit suhtautuvat iltaisin yksin liikkuviin naisiin?
Asia mietityttää minua ihan sen vuoksi paljon koska itse saan paljon huomiota eri arabimiehiltä yksin liikkuessani ja pukeudun todella soveliaasti enkä tuijottele ketään että siitä se ei ainakaan johdu. Olen myös huomannut montakin kertaa kuinka arabit ja afrikkalaiset hyökkäävät yksin liikkuvien naisten juttusille suuremmilla paikkakunnilla.
YLE kirjoittaa sivuillaan: "Päivi Käri-Zeinin mukaan arabimaissa raiskaus tulkitaan eri tavalla kuin Suomessa. Suomessa raiskaus on aina miehen vika. Arabimaissa, joissa naisen rooli on erilainen ja naisen velvollisuus on pukeutua niin, että se ei herätä miesten huomiota, raiskaus tulkitaan Päivi Käri-Zeinin mukaan usein naisten syyksi.
Tulkitaan, että nainen on pukeutumisellaan tai käyttäytymisellään houkutellut miehen.
Päivi Käri-Zein on Haaga-Helian kansainvälisen liiketalouden lehtori, joka tuntee arabikulttuurin lihassaan. Hän OLI naimisissa ranskalais-libanonilaisen miehen kanssa 20 vuotta, ja viettänyt kesät Libanonissa anopin ja sukulaisten kanssa samassa taloudessa. Hän on myös Espoon monikulttuuriasian neuvottelulautakunnan puheenjohtaja ja kirjoittanut kirjan arabikulttuurista liikemiehille.
Tilastojen mukaan Lähi-idästä ja Afrikasta tulevia miehiä epäillään Suomessa seksuaalirikoksista 17-kertaisesti enemmän kuin syntyperäisiä suomalaisia. Kun rikollisuutta selittävät tekijät (kuten se, että maahanmuuttajien joukossa on paljon alimmista tuloluokista tulevia nuoria miehiä) on vakioitu pois, ero on kymmenkertainen syntyperäisiin suomalaisiin verrattuna."

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet rasisti! Häpeä kirjoituksiasi!
Noille zuvakeille on turha näitä tosiasioita kertoa kun pää on pensaassa ja sormet korvissa. Nykyäänhän noille varvas sandaalien suurkuluttajille on jaettu suikkareiden toimesta oikein polkupyörät, jotta saadaan tuo naaraspuolinen nopeammin kiinni... tämänhän voisi tulkita rikostermillä avunantona rikokseen... hyi olkoon teitä! Onhan noissa tosin kunnollisiakin matuja, mitkä eivät rikoksia tee tosin ihan vaan niin kauan kun valtio täysylläpidon kustantaa.
Turvaohjeita ja ohjeita raiskauksen uhreille.
http://www.riku.fi/fi/oppaat ja ohjeet/ohjeet raiskauksen uhrille/
Jämsässä nämä raiskaajat ovat ihan supisuomalaisia, joten suomimiehiä täällä pitää pelätä jo ihan aamusta saakka.