Epäluuloinen

Tilanteeni on tälläinen: olen ollut noin vuoden sinkkuna erottuani pitkästä suhteesta. Olen tapaillut useita miehiä ja pari lyhyttä "suhdetta" on takana. Ikävä kyllä olen pari kertaa pettynyt todella pahasti ja yllättäen ja noista on jäänyt vahva pelko ja luottamuksen pula miehiin. En oikein pysty luottamaan minulle sanottaviin asioihin yms. eli hieman kyyninen taidan olla.
'
Nyt kuitenkin olen tapaillut miestä jonka kanssa kaikki on hyvin ja yhteistäkin on paljon. Alussa kaikki oli hyvin kun en vielä ollut niin ihastunut häneen, mutta nyt kun olemme päässeet läheisemmiksi ja syvempiä tunteita on tullut mukaan olen alkanut pelätä mitä tästä seuraa.

Tiedän kuulostaa oudolta, mutta en voi tälle mitään. Minkäänlaisia merkkejä tai ongelmia ei suhteessamme ole, mutta silti pelkään tulevani yllättäen jätetyksi. Tosin aikaisemmat juttuni eivät ole kestäneet näin kauan ja yleensä olen alitajunnassani kyllä huomannut joitain hälytysmerkkejä, joita nyt en näe.

Tähän lisäksi liittyy sellainenkin ongelma että olen tullut aika varovaiseksi seksin suhteen sillä olen huomannut ettei sitä välttämättä huomaa onko toinen kiinnostunut minusta muutenkin jos intohimoa riittää heti alusta asti.

Nyt olen kuitenkin jo alkanut harrastaa seksiä tuon uuden mieheni kanssa ja haluaisinkin tietää, miten te joilla on samanlaisia ongelmia ollette pystyneet käsittelemään niitä? En kyllä ole ihan niin epäluuloinen kuin tästä voi saada kuvan, mutta hieman rauhaton kuitenkin...onko jotain keinoa lievittää omia epäluulojaan? Olen varma että nyt ne ovat juuri epäluuloja tällä kertaa...
0612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


pelkuri kirjoitti:

Tilanteeni on tälläinen: olen ollut noin vuoden sinkkuna erottuani pitkästä suhteesta. Olen tapaillut useita miehiä ja pari lyhyttä "suhdetta" on takana. Ikävä kyllä olen pari kertaa pettynyt todella pahasti ja yllättäen ja noista on jäänyt vahva pelko ja luottamuksen pula miehiin. En oikein pysty luottamaan minulle sanottaviin asioihin yms. eli hieman kyyninen taidan olla.
'
Nyt kuitenkin olen tapaillut miestä jonka kanssa kaikki on hyvin ja yhteistäkin on paljon. Alussa kaikki oli hyvin kun en vielä ollut niin ihastunut häneen, mutta nyt kun olemme päässeet läheisemmiksi ja syvempiä tunteita on tullut mukaan olen alkanut pelätä mitä tästä seuraa.

Tiedän kuulostaa oudolta, mutta en voi tälle mitään. Minkäänlaisia merkkejä tai ongelmia ei suhteessamme ole, mutta silti pelkään tulevani yllättäen jätetyksi. Tosin aikaisemmat juttuni eivät ole kestäneet näin kauan ja yleensä olen alitajunnassani kyllä huomannut joitain hälytysmerkkejä, joita nyt en näe.

Tähän lisäksi liittyy sellainenkin ongelma että olen tullut aika varovaiseksi seksin suhteen sillä olen huomannut ettei sitä välttämättä huomaa onko toinen kiinnostunut minusta muutenkin jos intohimoa riittää heti alusta asti.

Nyt olen kuitenkin jo alkanut harrastaa seksiä tuon uuden mieheni kanssa ja haluaisinkin tietää, miten te joilla on samanlaisia ongelmia ollette pystyneet käsittelemään niitä? En kyllä ole ihan niin epäluuloinen kuin tästä voi saada kuvan, mutta hieman rauhaton kuitenkin...onko jotain keinoa lievittää omia epäluulojaan? Olen varma että nyt ne ovat juuri epäluuloja tällä kertaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu