Lidl kieltää häkkikanalat, hyvä hyvä Lidl

Ruotsissa häkkikanalat on kielletty 15 vuotta takaperin, onks häkkikanaloita muuta kuin Suomessa ?

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ei ymmärrä ,,,,,,,, me emme ymmärrä Marttilan kirjoitusta ?
Ottaako Marttila joskus yhden suuren askeleen, niin että kaikki eläinten hyvinvointi korjataan yhdellä kerralla, koska ?

Lidl tekee aivan oikein ja etenee pienin askelin tosin 15 vuotta jäljessä eläinten hyvinvointiin.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/marttila-lidlin-munalinjauksesta-hoitaisivat-ensin-oman-pesänsä-kuntoon-1.160995
2369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ostanpa siis tästä lähtien munat muualta. Eivät ne Lidlissä muutenkaan ole olleet mitenkään erityisen halpoja, ja kilpailu on ollut viime aikoina kovaa muna-alalla.

Luomumunissa on suurempi kate kauppiaalle, mutta kuulostaa tietysti paremmalta sanoa että kanojen hyväksi tämä muutos tehdään. Periaatteessa en myöskään pidä siitä, että kauppa alkaa omista eettisistä syistään sanella, mitä asiakas saa ostaa.

Äänestä
  • "Ostanpa siis tästä lähtien munat muualta"

    totta munia on saanut halvemmalla,,,,,, mutta ovat "paskasia", tiedän useamman kun on sanonut saavansa vatsavaivoja paskasiata munista.

    Kun kaupa ei osta niin monenlaisia munia, vähenee hävikki ja saadaan hintaa alemmaksi.

    Äänestä

  • Vai saa vatsavaivoja 'paskasista' munista, no eiköhän ne ihan samasta reiästä munita luomumunat kuin tavallisetkin, ja se paskareikä se ei ole. Olisikohan kyseisten vatsavaivaisten ihan ensimmäiseksi hyvä pestä kätensä kananmunia käsiteltyään, näin kotsan tunnilla on opetettu, vaikka Suomessa ei salmonellaa kananmunissa olekaan, kuten lähes kaikissa munissa ympäri muuta maailmaa voi olla. Eli kaikki muut kuin suomalaiset kananmunat tulee myös kypsentää kunnolla, ihan oman terveyden takia. Suomalaisen voi syödä vaikka raakana, puhtaita ovat.

    Äänestä

  • KananMunista kirjoitti:

    Vai saa vatsavaivoja 'paskasista' munista, no eiköhän ne ihan samasta reiästä munita luomumunat kuin tavallisetkin, ja se paskareikä se ei ole. Olisikohan kyseisten vatsavaivaisten ihan ensimmäiseksi hyvä pestä kätensä kananmunia käsiteltyään, näin kotsan tunnilla on opetettu, vaikka Suomessa ei salmonellaa kananmunissa olekaan, kuten lähes kaikissa munissa ympäri muuta maailmaa voi olla. Eli kaikki muut kuin suomalaiset kananmunat tulee myös kypsentää kunnolla, ihan oman terveyden takia. Suomalaisen voi syödä vaikka raakana, puhtaita ovat.

    syökö kuluttajat nykyään kanamunan kuoretkin vai tanskan salmonella munia?????

    Äänestä

  • nesyömitävain kirjoitti:

    syökö kuluttajat nykyään kanamunan kuoretkin vai tanskan salmonella munia?????

    Rautalangasta vääntäen - raa'an kananmunan kuoren päällä oleva bakteerikanta siirtyy muihin käsiteltylhin tuotteisiin käsistä, ellei käsiä pese välillä. Useimmiten ei tuota mitään ongelmaa, mutta mahdollista on saada siitä joku vatsapöpö. Kananmunia kun ei saa pestä pakkaamossa, ainoastaan harhataan mahdolliset näkyvät likatahrat pois. Peseminen rikkoisi munan pinnalla olevan suojakalvon, joka suojelee kananmunan sisusta. Sen vuoksi keitetty muna alkaa nopeammin pilaantumaan kuin tuore, kun keittäminen on poistanut kuoren ilmatiiviyden.

    Äänestä

Lidl myy myös edelleen mm. saparotonta possua, mitä Suomessa ei ole koskaan tarvinnut typistää pois, ennenkuin lajitoverit sen repii. Suomalainen possu säilyttää saparonsa hyvissä olosuhteissa ihan luonnostaan.

Äänestä
  • "Lidl myy myös edelleen mm. saparotonta possua, mitä Suomessa ei ole koskaan tarvinnut typistää pois, ennenkuin lajitoverit sen repii."

    Näin on olet aivan oikeassa se on eläimelle hurja kärsimys ja toistuu usein useamman keran kun lajitoverit repii saparoa.

    Äänestä

aivan sama. jos haluaa virikemunia, niin voi mennä muualle.

Äänestä
  • Kilpailijoiden sitten helppo halpuuttaa kun kansa kuitenkin hintaa ostaa ja Lidl paniikissa kun kun luomua tai lattiakananmunia voi tarjota alle omakuntannushinnan.

    Äänestä

Voisivat myös lopettaa parsinavetoissa tuotetun maidon myynnin.

Äänestä
  • Eläinten hoidossa otettava huomioon eläimen lajikohtainen käyttäytyminen...

    Siis eihän parsinavettoja voi ollakkaan, jos eläinsuojelulakia noudatetaan yhtä tarkkaan kuin lantapanssarien kohdalla.

    Äänestä

  • Tottakai myös vapaan lehmän maitoa jota kuluttajat voisivat jahdata takaa tinki mukana.

    Äänestä

  • noudatetaankoLAKIA kirjoitti:

    Eläinten hoidossa otettava huomioon eläimen lajikohtainen käyttäytyminen...

    Siis eihän parsinavettoja voi ollakkaan, jos eläinsuojelulakia noudatetaan yhtä tarkkaan kuin lantapanssarien kohdalla.

    Eipä olisi mukavaa olla tönitty ja koko ajan stressattuna kulkea peläten syömään ja juomaan. Entäpä lypsyllemeno, tuskaa -kun ei uskalla mennä lypsylle.
    Enpä ihannoisi sitä, että turhaan eläimiä laitettaisiin teuraaksi.

    Äänestä

Maatalous on likaista businesta, eläinten oikeuksia poljetaan vähä-älyisten ja heikkolahjaisten tuottajien edun vuoksi

Äänestä
  • Kaikki maataloustuotteet ostamatta.
    Muista että ulkomaalaiset tuotteet eivät ole sen eettisemmin tuotettuja.
    Muista myös vihanneksissa että ne on voitu kasvattaa kananpaskan voimalla.
    Että eettisyys sillekkin puolelle.

    Äänestä

  • jopa menehen ny ulkomaalehen katromahan elääntrehen oikreudehet kuntroohon,,:))))) jospaahan ne silmähät avaautruhus,,,

    Äänestä

  • Turvallisuus on kanoillekin tärkeää kuten muillekin tuotantoeläimille. Lisäksi taudit pystytään rajaamaan, kun kanat ovat häkissä. Kodeissa ovat papukaijat häkissä samoin kuin muut häkkilinnut.

    Äänestä

  • Mekin ostamme ainoastaan virikehäkkikananmunia.

    Äänestä

  • Eipä tule asioituakaan Lidlissä. Lidli ostaa saparatonta sikaa, Suomen laki kieltää saparoiden poistamisen. Saparoista näkee , voiko sika hyvin. Kun saparo on kippuralla, niin asiat ovat sian mielestä ok.

    Äänestä

lidlillä melkoinen valta kun pystyy häkkikanalat kieltämään

Äänestä
  • Juu,virhe oli niin ilmeinen, ettei sitä ole viitsitty edes mainita....paitsi ehkä aloittajalle.

    Äänestä

Lidlin toiminta on ok ja pidemmällä tähtäimellä tuottajillekin myönteinen asia. Sehän olis ihan hyvä jos kuluttajat alkavat suosia eettisemmin tuotettuja kotieläintuotteita. Tietysti eettisempi eläinten pito on kalliimpaa, mutta niin ovat tuottajahinnatkin, kuluttaja sen loppuviimeksi maksaa. Loppuisi samalla halpatuonti ulkomailta, sehän perustuu teolliseen eläintenpitoon todella ankeissa oloissa.

Äänestä
  • Ei kananmunia ole tuotu ulkomailta, koska niissä on salmonellavaara. Suomalaiset kananmunat ovat salmonellavapaita ja siten kananmunan voi juoda tekemällä neulalla reiän.
    Lattiakanaloissa on se huono puoli, että taudit leviävät helposti. Maailmalla onkin antibioottien käyttö suurta kun taas Suomessa vähäistä.
    Emme asio Lidlissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maatalouden.imago kirjoitti:

Ruotsissa häkkikanalat on kielletty 15 vuotta takaperin, onks häkkikanaloita muuta kuin Suomessa ?

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ei ymmärrä ,,,,,,,, me emme ymmärrä Marttilan kirjoitusta ?
Ottaako Marttila joskus yhden suuren askeleen, niin että kaikki eläinten hyvinvointi korjataan yhdellä kerralla, koska ?

Lidl tekee aivan oikein ja etenee pienin askelin tosin 15 vuotta jäljessä eläinten hyvinvointiin.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/marttila-lidlin-munalinjauksesta-hoitaisivat-ensin-oman-pesänsä-kuntoon-1.160995

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu