Mieli ja suunnitelmat kiinnittyvät usein ajallisiin ja maallisiin asioihin. Pohdimme, miten voisimme elättää itseämme ja läheisiämme. Jeesus tunsi tämänkaltaiset kysymykset. Hänen opetuksensa auttavat myös tänä päivänä suunnitelmien tekemisessä.
Useat Jeesuksen seuraajat olivat yhteiskunnallisesti vaatimattomassa asemassa. Heillä ei ollut omaisuutta tai valtaa, johon he olisivat voineet turvautua. Osa oli jopa joutunut luopumaan vähäisestä omaisuudestaan lähtiessään seuraamaan Jeesusta (Mark. 10:28–30).
Jeesus huomasi, että hänen seuraajiaan huolestutti ajallinen toimeentulo. Jeesus rohkaisi heitä luottamaan Jumalan johdatukseen painottamalla, että pitäähän Jumala huolta linnuista ja kukistakin. Lisäksi Jeesus kehotti etsimään ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan (Matt. 6:25–26,33).
”Tottahan hän teistä huolehtii!”
Jeesuksen julistuksessa Jumalan huolenpidosta on vastakkainasettelu: Jeesus vertaa lintuja ja kukkia kuningas Salomoon. Salomo oli kuuluisa viisaudestaan ja rikkauksistaan, jotka Jumala oli hänelle antanut (1. Kun. 3:10–13; 10:23).
Nykyään ihmiset usein mittaavat ja määrittelevät itseään ja toisiaan titteleillä, omaisuudella ja maineella. Tässä tulee näkyviin taipumus itsekkyyteen ja ahneuteen. Sellaista voidaan halveksia, joka ei ole ansioitunut tai joka ei ole saanut aikaan rahallisesti merkittävää. Salomon kaltaista ihmistä ihannoitaisiin tänäänkin. Jeesuksen ohjeita noudattavaa kohdeltaisiin kuin kukkaa, jota ihastellaan hetki, mutta joka pian heitetään pois.
Monet Jeesuksen kuulijoista ehkä toivoivat olevansa viisaita, rikkaita ja kuuluisia kuin Salomo. Näiden asioiden varaan elämä olisi helppo rakentaa. Salomon viisauden ja rikkauden sijaan Jeesus kehottaa katsomaan taivaan lintuja ja kedon kukkia. Linnut eivät tee työtä elantonsa eteen, vaan Luoja ruokkii ne.
Salomo ei ollut loistossaankaan niin vaatetettu kuin Jumalan pukema kukka. Kun siis Jumala antoi Salomolle loistoa ja vaatettaa kukat, niin ”tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!” (Matt. 6:26–30.) Meidänkin voi olla vaikea luottaa Jumalan huolenpitoon.
Elämän tasapainon etsiminen
Rikkauden ja kuuluisuuden toisena ääripäänä pidetään usein vaatimatonta elämäntapaa. Vanhan testamentin profeetat ja Jeesuksen opetukset olivat malleja myöhäisantiikin aikana muotoutuneelle erakkoelämälle ja myöhemmin luostarilaitokselle. Luostareissa elämä pyhitettiin arkisista asioista huolehtimisen sijaan rukouselämälle ja jumalanpalvelukselle (vrt. Matt. 6:25).
Luterilaisuudessa on ajateltu, että erakoitumisen sijaan ihminen voi kohdata Jumalan ja palvella häntä lähimmäisissään. Jumala on luonut ihmisen elämään toisten kanssa (1. Moos. 2:18). Voisimme kuitenkin oppia luostarien vaatimattomuudesta. Ihmisen elämä on arvokas ja ihmiselle kuuluu ihmisarvo myös taloudellisesti vaatimattomassa tilanteessa, kuten köyhyydessä, vanhuudessa tai työttömyyden tai sairauden aikana.
Nykyään meditatiivisten uskontojen harjoittaminen on yleistynyt. Näissä uskonnoissa hengellistä päämäärää tai tasapainoa tavoitellaan mietiskelyn avulla. Jeesuksen vastaus tasapainon tavoitteluun on Jumalan valtakunnan ja hänen vanhurskaan tahtonsa etsiminen (Matt. 6:33).
Jumalan valtakunnan löytäminen
Jeesus tiivistää puheensa Jumalan huolenpidosta ajatukseen Jumalan valtakunnan ja hänen vanhurskaan tahtonsa etsimisestä. Kun ihminen löytää Jumalan valtakunnan, hän pääsee tasapainoon Jumalan kanssa. Paavalin mukaan Jumalan valtakunta on Pyhän Hengen vaikuttamaa vanhurskautta, rauhaa ja iloa (Room. 14:17).
Jeesus opettaa, että Jumalan valtakunnan löytämisen myötä ihminen saa Jumalalta myös kaikki ajalliset tarpeet (Matt. 6:33). Tämän neuvon varaan elämä ja suunnitelmat on turvallista perustaa.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Tähänkin asialliseen aloitukseen pian pamahtaa Heinolan suunnalta nimimerkillä "L_Öytäjä", että unohdin sanoa, että sivumennen täytyy raiskata pari lasta ja vaseliinipurkin kanssa muutama ruumis. Ja muuta haisevaa vl-PASKAA.
Sehän pamahti nyt sinulta.
pitäisi kuulua nimimerkkisi...
Mistä ihminen löytää Jumalan valtakunnan?
ta:
http://rauhanyhdistys.fi/
Yuolla voi myös katsella tunnin verran Jumalan lasten talostelua Vaasan suviseuroissa 2015:
http://areena.yle.fi/1-2600953
Miksi vastasit tuollaista sontaa?
Siitä kaikille hyväksi Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten ja ohjeiden mukaisesta, käskynsä kaikilta osin pitävästä ja täyttävästä Kristillisyydestä.
= Siitä; ei mitään pahaa eikä väärää ketään, eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan, Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, Lain / Laillisuuden täyttymyksen, kaikille Luvallisen, kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisesti ja perustalta, jokaista jäsentään myöden YHTÄ olevasta ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä Rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti / vaikuttavasti, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalle eläviä ja toimivia apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavasta Kristillisyydestä.
Jeesuksen nimessä... niitä muita tähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja etsivä / perään kuulutteleva. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, kutsuttu / näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.
asivottoman heinolalaisen mielestä pelkkää vl-PASKAA. Niille, joilla on hätä synneistään ja jotka etsivät syntiensä sovitusta ja Jumalan rauhaa, tuosta saattaa olla apua.
kuuluu olla nyt klo 23.49 olla jo nukkumassa, jotta jaksaa aamulla klo 6.30 herätä pilkkaamaan Jumalaa.
Oikein hyvä kysymys.
jo aamulla klo 7.54 hoksasit, että illalla klo 23.10 esittämäsi kysymys oli hyvä?
Nukuitko hyvin vai olitko kalmankierroksella yöllä?
Jaakobin kirje 3:
"7 Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, 8 mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. 9 Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. 10 Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni! 11 Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. 12 Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä."
heinolalainen ei olisi homo, hän saattaisi hyvinkin kiinnostus tästä naisesta:
http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Sukupuolensa-korjannut-Elena-julkaisi-alastonkuvan-nayttaa-kaiken-K-18/1090210
Jutusta käy selville, että Elena on korjannut sukupuoltaan, mutta ei sanota, onko hän nyt nainen vai mies. Osattaisiinko Kempeleen suunnalta tuoda selvyyttä tähän asiaan?
Tämä kommentti ei ehkä kuuluisi tähän ketjuun, mutta olkoon nyt siinä kun ketjut hyppivät miten sattuu eli tässä heti aamusta on niin sanotusti kohdentamisvaikeuksia.
Jokainen uusi herjaus kalevista maksaa kitjoittajalle 100 ekeä vahinkolautakunnan suositusten ja normien mukaan. Käräjillä. Kannattaa lukaista googlesta...