Lähinnä naurattaa noi höpinät täysperän peruuttamisen vaikeudesta. Olin nuorena insinööri opiskelijana kesätöissä rekkakuskina ja pesin firman vakikuskit peruutamisessa. Osallistuin piruuttani rahtareiden peruutuskisaan, jossa piti tehdä 90 asteen kulmaperuutus kuskin puolelle. Vetasin ensin peileistä pari kahdeksikkoa ja tuon kulma peruutuksen tein hantin puolelle. Siinä tuomarit haukkoi henkea seisaalta taputtaen. Nyt olen oikeissa töissä johtajana ja alaisia on n 3000 kpl
vielä peruuttamisesta
6
149
Vastaukset
Joo mä muistan sen sen kesän, kaikki kaappien kulmat oli rutussa ja aisat solmussa, pesuhallin ovia ei saanut koko kesänä kiinni kun insinööri mestari harjoitteli.
Sen kesän jälkeen firmalla ei ollut enää kolmeen vuoteen varaa pitää edes pikkujouluja oli meinaan sen verran iso lasku mestarin opettelusta, oli onni että suuntauduit aivan muihin hommiin. Sai jokin toinen ala mestarin harmikseen.- todboss
Jos tuossa aloituksessa nyt edes yhtään mitään todellista... mutta jos tehtävä todellakin noin yksinkertainen, niin tarvitsee kyllä vähintään insinöörin että voi suorittaa sen ihan päin persiitä.
- hahahainsinööei
Kaikki muistaa sun ryssimiset.Siitä tuli esimerkiksi miehestä joka on ittiänsä niin täynnä ettei mahdu ovista kulkemaan.Kalliiksi kävi auton omistajalle!
- kilpailluissa
Laita nyt minä vuonna,missä ja mikä kilpailu niin sieltä selviää nimes?
- Maukkelele
Joo, muistan sinut ja nuo kisat. Voitit ne leiliten ja kyllä vanhoja kuskeja harmitti. Olit miellyttävä ja mukava kesätyöntekijä, muistan kun isäntä aina kehui sinua ja sujautti hiukan ylimääräistä kouraasi salaa vakikuskeilta, koska hoidit hommasi niin hienosti ja nopeasti. Ulkonäöltäsi olit todella naisten mieleen ja sekös myös noita vakituisia paskamahija vitutti. Taisit nussia useamman vakikuskin muijaa ja he maksoivat sulle siintä ilosta. Menetimme todellisen sankarin sinusta, mutta lahjasi olisi mennyt hukkaan joutavassa rekan ajossa.
Terkut sulle vaan. - 55amg
Vaihdoitko alushousut kun heräsit?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045291Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17910827Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369691Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858508Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03190Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282202- 321525
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261490