apua kaipaava

Tarkoittanee sitä, että kun on hajonnut, kärsinyt ja tuntenut tuskaa ja sen jälkeen koonnut itsensä , kukin omalla tavallaan, voi kääntää kokemuksen vahvuudeksi ja voimaksi. On rankkaa kokemusta rikkaampi.

Ja ei meinaa millään uskoa itseensä. Mutta, kun aika on tullut, huomaakin ,siivet kantavatkin. Kestää mitä tahansa, vaikka kuolema tulisi...

tuohan luo uskoa, mistä runosta tuo mahtaa olla? itsellä enemmän tuo hajoamisvaihe meneillään, ei todellakaan hyvä fiilis, mutta tuota kannattaisi tavoitella, olisi ainakin tuota materiaalia eli "sirpaleita" valmiina, mutta ovatko jo liian pieninä osina liian hujan hajan maailmalla? Nyt siis tämä olo:

Kerran
vielä yhden kerran,
kerään kaikki rippeet,
pienetkin,
sopukoihin jääneet muruset
haaveista,
haaveista löytää läheisyyttä,
tuntea kosketusta iholla,
saada tunnustella
huulilla huuliasi,
antaa tunteen virrata
vatsan pohjaan asti,
värisyttää sielua.

Kerran,
vielä yhden kerran
jaksan uskoa,
toivoa
että on ihminen olemassa
sinä,
minua varten.

Kerran,
vielä yhden kerran
avaan repaleisen sydämeni
sykkimään sinulle
tuntien nautinnon
elämän liekin,
joka lämmittää meitä,
molempia.
Nautimme sen lämmöstä,
onnen tunteesta,
pienen yhteisen hetken.

Kerran,
vielä yhden kerran
kuvittelin löytäneeni
ihmisen.
Ihmisen, kenen kanssa
kaikki tämä,
on vasta alkua.

Alku olikin loppu,
loppu haaveille.
loppu unelmille.
Minulle niin tuttua,
liian tuttua,
liian monta kertaa koettua.

Nyt näen sydämeni riekaleet
pitkin lattiaa,
kylmissään väristen,
lämmön kadottaen.
Lähtiessäsi,
ne jäävät jalkojesi alle,
tarttuvat kenkiesi pohjiin.
Palasia rappusilla,
murusia asfaltilla,
viimeisetkin hiukkaset karisevat autosi lattialle.

Ei tuota ihmiselämää voi paremmin kuvailla: siinähän se lukee niin selkeästi kuin vain voi. Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty. Ei salaperäistä viittausta, ei omituista modernia väännöstä, ei vaikeasti ymmärrettävää symboliikkaa; selvää suomea, silti äärimmäisen kaunista. Täytyy kuitenkin muistaa, että tuo lause on yhden ihmisen yksi näkökulma, siitä syntynyt. Ihmisyyden voi nähdä monesta kulmasta, ja kustakin näkökulmasta kun tarpeeksi tiiviisti tarkastelee, voi syntyä lause, joka kumoaa - tai kyseenalaistaa mainitun näkökulman. Ehkä kuuluisa lause: taipuu taipuu tuulessa, vaan ei katkea (...sinne päin...) antaa erilaisen lähestymiskulman inhimilliseen elämään.

Uskoisin että - nyt kn kyse on lauseista - meidän soisi löytävän omat lauseemme. Omani on tällä hetkellä käytännönläheisesti: osaat enemmän kuin luuletkaan.

"Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty"
rikkinäiset ajat sitten jo aivopesty.
Toivonsa menettäneet ehkä jo kuolleet,
ehkäpä siellä jo rajalla käyneet.

Muistan yhden sanonnan, suunnilleen näin menevän: Varovasti, paljain jaloin, puutarhani on sirpaleista tehty.

Ehyessä on sirpaleet,
sirpaleissa muisto ehyestä,
yksikin sirpale huomataan puuttuvan ehyestä,
sirpaleissa ei huomata yhden puutosta.

Yksi sirpale voi hajota,
niin pieneksi,
että se on pelkkää pöjyä,
tuulessa leijuvaa,
ilman painovoimaa,
silloin ehyessä,
sirpale on,
silti muisto.