En yhtään ihmettele, että Mikko Paatero poliisijohtajana toimiessaan oli vähällä tulla ex-sisäministeri Päivi Räsäsen erottamaksi. niin dorka jätkä se Paatero on. kyllä minulla oli naurussa pitelemistä, kun se Mikko Paatero aikoinaan poliisijohtajn virassa olessaan esitti, että nirmaalien polisien tulisi maaseudulla puveta toiminaan myös niinsanottuina kyläpoliiseina virka-ajan ulkopuolella. Silloin minä ihmettelin, mistä se Paatero on poliisijohtajaksi valittu? Samaalla dorkamaisella linjallaan se Paatero näyttää jatkavan siitä päätellen, kun kuuntelin sen haasttatteluita juri julkaisemansa kirjan johdosta.
Tuo ex-poliisijohtaja Mikko Paatero on tyypillinen esimerkki 1960-luvun loppuvuosina taikka 1970-luvun alussa oikeistieteitä opiskelemaan päässeistä.
Paatero on syntynyt 1948, joten hän on ilmeisesti päässyt oikeustieteelliseen tiedekuntaan 1960- ja 1970-lukujen vaihteen paikkeilla, aikana kun oikeustieteitä pidettiin silloisten kaksikymppisten keskuudessa jonkinlaisena baarialuokan oppiaineena. Siitä seurasi se, että tuolloin (1960- ja 1970-lukujen vaihteen tienoilla) oikeustietietä pääsi opiskelemaan ihan kuka vaan ylioppilastutkinnon suorittanut, kunhan vain osasi hakupaperit täyttää. Käytännössä mitään muuta vaatimusta (näitten hakupaperien täytön lisäksi) ei ollut, opiskelemaaan pääsi käytännössä kaikki hakijat. Mikko Paateon kanssa samoihin aikoihin oikeustieteelliseen tiedekuntaan opiskelamaan pääsi myös Sauli Niinstö, heppu jonka lukion päättötodistuksen luluaineitten keskiarvosana on 6,5 ja ylioppilastutkintotodistuksen yleisarvosana approbatur.
http://static.iltalehti.fi/presidentinvaalit/todist_niinisto_712TM_pd.jpg?_ga=1.254949642.349174659.1473349893
Päivi Räsänen on kuuden (6) ällän yo.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060215660347_uu.shtml
Ex-poliisijohtaja Mikko Paatero on dorka tyyppi
8
84
Vastaukset
- jössez
Laudatur ei ilmeisesti älyä,että ,Mikko viisaana miehenä petaa itselleen tuleviin eduskuntavaaleihin kannatusta.Mikko ajatteli,että aikainen lintu madon syö.
- ihmeotussss
Nyt se haluaa lähes kaikki työt kytiltä pois, että jäisi enemmän aikaa kytätä autoilijoita ja kerätä rahaa olemattomista rikkomuksista. Kun on murhasta kyse, kadonneista tai muista rikoksista niin ei ole aikaa katsoa valvontakameroidennauhoja, mutta autoilijoita ne haluaa kytätä joka metriltä minkä liikkuu. Päihtyneiden valvonta ja kuljetus pitäisikin ulkoistaa terveydenhuollolle josko ne putkamurhat edes vähän vähentyisi, mutta kai ne keksii mitä tahansa syitä pidättää ihmisiä että saavat murhanhimonsa tyydytettyä.
- Anonyymi
Yhteiskuntaa ravisteleva ja rahoittava kysymys on ylinopeus, siitä olemme Kolehmaisen kanssa samaa mieltä, eikö...
- ex-virkamies
Taapero muistetaan ennenkaikkea massiivisen poliisihallituksen luojana. Iso liuta komissaarioita ja muita lyijykynänteroittajia, kaikki pois peruspoliisityöstä.
- Anonyymi
Totta turiset. Poliisihallituksen pyörittämiseen kuluu aimo siivu poliisille ohjatusta rahoituksesta. Se on rivimiesten suojavarusteista pois. Hyvä esimerkki lyijykynänteroittajista oli tämä Porvoon keissin mahtipontinen tiefotustilaisuus.. 🥴🤭
Putlerin käynnin turvatoimien aiheuttamat kulut maksatettiin toki masiivisella vuorokauden, ylinopeus ja puhallutus ratsialla. POHA toimii.. 😉
- Entunne
Onko Paatero tappokone?
- lakoonisesti
Ei ole.
- Anonyymi
Hirtitkö ittes jo?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit285463Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3073806TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.362930Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372899- 1622373
- 552056
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221940Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91624Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s51566Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi271528