Onko muita masentueita, jotka kokevat, että pimeys rauhoittaa?
Kevät ja kesä olivat minulle kamalaa aikaa... Ihmisten ilmoilla liikkuminen oli tosi hankalaa, kun kaikki näkivät, miltä minä nykyisin masentuneena näytän.
Kesävaatteiden pitäminenkin oli vaikeaa. Hametta en pitänyt kertaakaan. Haluaisin olla vain yksissä ja samoissa verkkareissa.
Ihanaa kun on tullut syksy ja pimeys.
Tätäkö on masennus? ;(
Kevät ja kesä olivat minulle kamalaa aikaa... Ihmisten ilmoilla liikkuminen oli tosi hankalaa, kun kaikki näkivät, miltä minä nykyisin masentuneena näytän.
Kesävaatteiden pitäminenkin oli vaikeaa. Hametta en pitänyt kertaakaan. Haluaisin olla vain yksissä ja samoissa verkkareissa.
Ihanaa kun on tullut syksy ja pimeys.
Tätäkö on masennus? ;(
Vastaukset 8
Vanhimmat
Juu. Mulla jo ties monesko tuommoinen kesä elettynä. Nyt ei edes syksy jaksa piristää. Kurjaa on.
Olen kyllä luonteeltani erityisesti kevätihminen. Parasta vuodenaikaa on maaliskuun puolivälistä juhannukseen. Sitten kun alkaa päivä lyhenemään, no heinäkuu vielä menettelee, merkit luonnossa syksyn ensimerkit, keltalehdet koivuissa, kuihtuneet kukkaset, ja ruoho muistuttavat pimeydestä ja pian alkavasta kylmästä jaksosta. Syksy ja talvi on kiva, mutta se aika on Pohjolassa turhan pitkä. Näin iän myötä elämä ja vuodet laukkaavat ja mieliala ei ole enää niin paljon riippuvainen vuodenajoista. Onhan se vaihtelua että meillä on neljä selvää vuoden aikaa. Ja saa aina odottaa uutta kevättä ja kesää.
Kyllä nautin käydä lenkillä katulyhtyjen loistaessa, kun ilma on vielä lämmin, on satanut, ympärillä on metsän syvä rauha ja syksyn tuoksu.
Mulla aika sama kuin aloittajalla. Olen kyllä koko ajan masentunut, mutta keväällä kun aurinko alkaa paistaa, niin masennus vain pahenee ja ahdistus alkaa olla jotain sietämätöntä. Kesä pahinta aikaa.
juu syksy ja talvi on parasta aikaa !!! ei tarvii kärsii kuumuudesta ja auringosta voi hyvällä omalla tunnolla olla sisällä ja masennella kotona nii paljo ku huvittaa, vaikka tosin itellä kesä pahinta aikaa !!!
Kyllä itse olen kuitenkin enemmän kesäihminen ja kaamosaika vetää mielen matalaksi. Toisaalta kesässä ahdistaa se kun melkein kaikilla muilla tuntuu olevan kavereita, nais-seuraa ja hirveesti sosiaalista elämää sekä kaikkia menoja. Kuten edellinen kirjoittaja sanoi niin syksyllä ja talvella voi olla ihan hyvällä omalla tunnolla epäsosiaalinen ja masentunut.
Kesän valoisuutta on vaikea sietää vakavasti masentuneena. Lojuin viime kesänä paljon mahdollisimman pimeässä makuuhuoneessa. Ahdisti kun olisi pitänyt nauttia kesästä ja valosta. Muut on innoissaan kun, keväällä päivät pitenevät. Keväällä valo ottaa silmiin. Pimeyteen on helppo piiloutua ja muitakin masentaa. Tosin olen ollut 6 kertaa osastohoidossa masennuksen takia ja ne taas ovat sijoittuneet pimeimpään vuoden aikaan. Pimeyskään ei aina auta.
Mä kyl tykkään kesästä. Tuli täst ketjust mieleen kun olin lapis yhen talven ja sen verran ylhäällä et oli ihan oikee kaamos. Nii se pimeys oli kyl omalla tavallaa siistii. Kylmäkin oli mutta siihen tottu. Se oli pikkukylä jossa katulamput sammu yheksältä. Kauppa baari ja kirjasto löyty. Se riitti ihan hyvin. Koiran kans taivallettii valkoisten hankien keskellä tähtien ja kuun valossa eikä ketään näkyny missää. Mun ois vaa pitäny jäädä sinne mutta sillonen muija ei tajunnu homman hienoutta. Narsisti kun oli noi sai mut lähtee kevääl sielt. Mun sydän sano kyl ihan muuta. Ero tuli kaiken lisäks mikä ei kyl vituta. Se vituttaa ettei oloaa enää tunne kotosaks betoniviidakos Lapin luonnon ja rauhan jälkeen. Kesäsin, sitä valoa taas ois ollu 24h. Oommä senkin joskus kokenu. Outoo se oli mutta tottu siihenkin.
;>
Mä rakastan elokuun pimeneviä iltoja ja muutenkin syksyä. Kevät ja kesä on vaikeaa aikaa. Masennus vaan pahenee, en pysty nauttimaan valosta ja lämmöstä.