Mitähän rahallista hyötyä ko. yhtiöt ovat tuoneet Hämeenlinnalle vai ovatko vain riippana Hämeenlinnan veronmaksajille muutenkin niin vaikeassa kaupungin taloudellisessa tilanteessa?
Linnan Kehityksen ja Pysäköintiyhtiön hyöty?
TutulleTyöpaikkaa
61<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
ainakin Kehitys työllistää tosi hyvin ilman mitään tulosvastuuta, tosin vain HV-verkoston jäseniä
Onhan se aivan naurettavaa, että myös kaupungin pysäköintitoiminnot on haluttu Kokoomuslaisten ja Demareiden päätöksellä yhtiöittää. Yhtiöittämisen avulla on saatu järjestettyä tolkuttoman hyväpalkkainen toimitusjohtajan tehtävä kokoomuslaiselle pilipalipoliitikolle Jarmo Kulmalalle.
Kulmala saa tehtävistään kaupungilta yhteensä noin 100 000 € vuosipalkkaa, mikä on erittäin paljon, kun otetaan huomioon tehtävien vaativuus ja vastuut.
On ihan turha vinkua, että kaupungin tehtäviin ei saada palkattua väkeä, kun edut eivät mukamas ole kilpailukykyisellä tasolla. Paskanmarjat, edut ovat nykyisin aivan liian hyvät kaikilla kaupungion omistamien yhtiöiden toimitusjohtajilla sekä kaupungin johtavilla virkamiehillä. Yksityisellä puolella saa vain haaveilla tuollaisista eduista vastaavan tyyppisissä tehtävissä.
Pöhinä sai kenkää sillä oli yhtiö. Virkamiehenä pelaisi työaikana nettipelejä yhä.
Älä helvetissä
Juurikin näin ja yksityisellä puolella toimitusjohtajillakin on suuret vastuut ja kovat mitattavat oikeat tulostavoitteet. Jos tulostavoitteet eivät täyty niin ovea näytetään kyllä todella helposti ja ihan oikeutetustikin. Tuolla kaupungin lepäämöissä on aivan sama kuinka sitä pestiä hoidat, pääasia, että osaat kumartaa oikeaan suuntaan ja olet kovin puuhakkaan oloinen. Oikeasti mitattavia tulostavoitteita ei tosiaankaan ole ja tehtävänkuvauksetkin on tehty niin, että jokainen edes jollain lailla tolkuissa oleva ihminen niistä kyllä selviäisi ja näin ollen voidaan näyttää, että yritystä on koko ajan parempaan. Kyllä 100 000€ vuodessa on aivan tolkuton palkka toimitusjohtajan tehtävästä, jonka voisi joku muu kaupungin virkamies hoitaa aivan varmasti helposti oto-tehtävänä. Linnan Kehityksen ns. työt ovatkin sitten jo aivan toisenlaisten euromäärien kuppausta ja aivan täydellistä puuhastelua josta ei hyödy Hämeenlinna kyllä euron palaakaan suhteutettuna siihen henkilöstömäärään joka siellä nauttii oleilusta.
Ja höpö höpö, ei varmasti saa 100 k vuodessa liksaa! Kukaan ei voi olla päästään niin tyhmä, että maksaisi edes hyvälle kaverilleen satkua vuodessa ns. tyhjästä.
Niinhän sitä luulisi.
Kyllä nobel-Jarmolla on todella kova palkka. Se saa vajaan 7 000 €/kk pysäköintiyhtiöltä ja sen lisäksi Aulangon kylpyläyhtiöltä. Kova liksa yksinkeryaiselle tunarile etenkin helposta ja huonosti tehdystä työstä.
Satanenkaan taida riittää.
Nämä kaksi yhtiötä ovat täysin turjia Hämeenlinnalaisille ja tuottavat AINOASTAAN persnettoa meille veronmaksajille. Linnankehityksen toimintaa ei ole koskaan avattu veronmaksajille, vaikka siellä työskentelee toistakymmentä henkilöä, joiden tehtävänkuva on täysin hämärä. Kiemungillehän riittää se että Kulmala ja Käki nuoleskelevat tarpeeksi taajaan häntä ja muita kokoomus poliitikkoja.
Ihan on AINOASTAAN turjia.
Molemmat lafkat ovat erittäin hyviä lepopaikkoja ja oivia paikkoja HV-henkilöiden loppusijoituspaikoiksi keräämään eläkekertymää hyvällä liksalla. Työuupumukseen noissa firmoissa ei kukaan taatusti tule koskaan sairastumaan.
On turjia.
Näin puhuu se, jolla ei ole kai mistään asiasta mitään oikeata titetoa.
tulee noissa kioskessa kiire peukaloida "väärentää" kirjan pitoa. ensi vuonna kun tulevat julkisiks
Pari ajatusta tuli noista yhtiöistä mieleen. Ensinnäkin Kulmala kehui lehdessä, kuinka nyt uudessa tomistossa on turvalasit ja kulkijat tulevat sisään kameravalvonnan kautta. Ketä Kulmala oikein pelkää? Miksi tarvitsee suojakseen turvalasit konttoriinsa? Toisekseen Käki Kehityksestä kehuu, kuinka kovasti pohditaan kaikenlaista, mutta loppujen lopuksi hän sysää pallon aina muille, lähinnä yrittäjille, jotta tehkää jotain, mistä kaupunki hyötyisi. Jos hän on kerran Kehityksen tj, hoitakoon puitteet kuntoon. Tai olkoon sitten hiljaa ajatustensa kanssa.
Todellakin.
Seisake paljsti arvostelukyvyt.
Mikä vitun seisake paljsti.
Älä ola enää.
Todella moni yrittäjähän suorastaan pyrkii karttamaan tuota Kehitystä. Kuulemma aivan turha narikka ja kallis ylläpitää Hämeenlinnalle.
On turjia kuten kirjoitit
Ainahan näistä yrityksistä joku hyötyy. Turha täällä palstoilla on nillittää, jos ei osaa ottaa hyötyä itselleen.
Haloo typerys! Palkat maksetaan meiltä kaikilta kerätyistä verovaroista eikä palkkoja saa maksella yhtään joutaville ja tarpeettomille henkilöille, jotka eivät selvästikään ole edes kyvykkäitä hoitamaan tehtäviään. Pysäköintitoimintaa ei ole ollut mitään syytä yhtiöittää, koska johtotyöt on ennenkin saatu hoidettua virkamiesten työn osana, ei kenenkään päätyönä.
Sata tonnia vuodessa on aivan liioitellun suuri korvaus pysäköintiasioiden johtamisesta, naurettavaa kertakaikkiaan!!
Jarmon suuri ansio oli raahata graniittilohkareita ja estää noin 10 auton pääsy Kasarmikadun hiekkaparkkiin. Jarmon mukaan se on puisto, vaikka kyllähän siellä oli aivan viralliset pysäköintiliikennemerkitkin aikoinaan. Aika surullinen puisto se on, olisiko sille nimeksi vaikka Pysäköimätön Puisto.
Kiva että sua vituttaa yhä. Laittoman parkkipaikan sulkemisesta ei ole ku 3 vuotta. Jatka vitutusta kun mää nauti.
Hra Norriska taas.
Jatka nautiskelua. Muista pyyhkiä lerssi ja pestä. Alkaa muuten haisemaan
Ainakin pysäköintipolitiikka on kiitettävästi tyhjentänyt liiketiloja keskustassa. Nyt voipi vaikka jokainen kaupunginyhtiö valita torin ympäriltä mieleisensä liiketilat. Toimitusjohtajan on kätevämpi loikkia torille jaarittelemaan.
Nobel-Jarmo vaatii edelleen kaupungilta ilmaisten parkkipaikkojen poistamista. Se tieto on luettavissa netistä kv:n ensi maanantain esityslistalta. Näin se "osakeyhtiö" hoitaa kannattavuusongelmansa ja lisää työssäkäyvien ja kaupungilla asioivien kustannuksia lisääntyvillä parkkimaksuilla. Jarmolle olisi pitänyt antaa kenkää, koska miehen ymmärrys pysäköintitoiminnasta on täysin irtaantunut todellisuudesta ja Jarmon liikkenjohtotaidot ovat alakoululaisen tasolla. Yhtiön lisäksi todetaan joutuvan maksykyvyttömyystilaan v. 2018, kun yhtiön kassassa olleet kertamaksutulot on syöty loppuun. Jarmon johtamalle yhtiölle tulee siis käymään tarkalleen Kari Ilkkalan jo kauan sitten tekemän ennusteen mukaisesti. Karin erinomainen liike-elämän osaaminen aiheuttaa valtavaa kateutta ja vitutusta Raution, Kiemungin, Vekan ja Kallioisen taholta ja sen vuoksi Ilkkalaa yritetään mustamaalata kaikessa mahdollisessa. Nämä surkeat päätökset läpivieneet kok ja sd poliitikot eivät itse osaa tehdä koskaan yhtään ainoaa järkevää ja taloudellisesti kannattavaa päätöstä. He etenevät epäonnistumisesta toiseen ja yrittävät syytellä munauksistaan joko persuja tai ulkopuolisia tekijöitä, vaikka ovat itse aiheuttaneet kaikki epäonnistumiset. Nämä tyypit on saatava pois johtopaikoilta ja sassiin!! Silloin kaupungin tulevaisuudessa olisi edes jotain mahdollisuuksia korjata tehdyt katastrofaaliset virheet.
Kuka ihmeen kalliinoloinen??
Taas olet kehumassa itseäsi. Et edes ymmärrä hävetä SSC-casen suhmurointiasi ja joutumista rikoksesta poliisin kanssa tekemisiin. Nyt sinun tulisi puhua vain poliisille ja totta.
Juha Kallioinen on kokoomuslainen valtuutettu ja lakimies, joka valehtelee ja puhuu osatotuuksia jatkuvasti sekä antaa liian positiivisia lausuntoja kaupungin omistamien yhtiöiden tilasta ja parjaa jatkuvasti Ilkkalaa ja Rannetta vain sen vuoksi, koska tietää heidän olevan oikeasti tietoisia kaupungin yhtiöiden surkeasti hoidetusta toiminnasta, niiden taloustilanteesta sekä yhtiöissä tehdyistä väärinkäytöksistä. Persuduon törkeällä ja aiheettomalla mustamaalaamisella käännetään huomio pois todellisista, itseaiheutetuista kaupungin ongelmista.
Juurikin näin kun kirjoitit, kollektiivinen pahoinvointi tarvitsee roskiksen ja Perussuomalaiset saa hoidella sitä virkaa.
Suunnitelmiin kuuluu että kun Perussuomalaiset on hoidettu pois, haetaan uusi (syyllinen ) kohde omille pahoinvoinnilleen.
Lopeta jo itsesi kehuminen K vaikka se tautiisi kuuluukin.
Lopeta jo itsesi kehuminen K(iemunki) vaikka se tautiisi kuuluukin.
Jarmo Kulmala ja Mervi Käki ovat toimitusjohtajien pohjasakkaa!! Kummankin toiminta on ollut ala-arvoista ja suorastaan hävettävän naurettavaa. Kumpikin suoltaa pelkkiä valheita, kun puolustelevat jatkuvia epäonnistumisia ja hankkeiden menestymättömyyttä. He ovat helvetin pahalaatuisen suuruudenhulluuden vaivaamia amatöörejä aivan liian suurissa saappaissa.
K.Ari vaikene jo sellissä.
Onks tää "Kari sitä, Kari tätä" jankkaaja joku psykiatriselta vai muuten vaan joku jälkeenjäänyt? Tunteeko kukaan, jos sen saisi vaikka palautettua sinnen mihin kuuluu?
Hämeenlinnassa tehtäviin valikoituvat poliittisin perustein "sopivat" henkilöt. Asiaosaaminen ei ole lainkaan henkilövalintojen perusteena. Tämä mahdollistaa täysien torveloiden, kuten Käkösen ja Parkki-Jarmon valinnat.
Maksaako kopiokone tosiaankin enemmän kuin jääkone?
Hämeenlinnassa tehtäviin valikoituvat poliittisin perustein "sopivat" henkilöt. Asiaosaaminen ei ole lainkaan henkilövalintojen perusteena. Tämä mahdollistaa täysien torveloiden, kuten L.Ulun ja K.Arin valinnat.
Hämeenlinnassa tehtäviin valikoituvat poliittisin Kok/Dem-perustein "sopivat" henkilöt. Asiaosaaminen ei ole lainkaan henkilövalintojen perusteena. Tämä mahdollistaa täysien torveloiden, kuten K.Lierongin ja Sartsa-Tyttelin valinnat.
Kiemunki on nobelistiakin viisaampi mitä tulee Kaivoparkiin. Hän hehkutti mm. seuraavaa ettei kukaan vaan äänestäisi Kaivoparkin rakentamista vastaan:
Kaivopark rakennetaan koska goodmannin noin 300 uutta myyjää tarvitsee sieltä vakipaikan.
Kaivopark rakennetaan purkamaan moottoritien ruuhkaa ja varmistetaan että kaikki mahtuvat ostoksille. Perusteli päätöstä myös sillä, että heidän päälleen (päättäjät) hyökätään jossei mahdu ostoksille.
Käsittääkseni ne myyjät jolla nyt on varaa autoon tai edes ajokortti pitävät noin 20 paikkaa varattuna Goodmannin kakkostason vasemmalla puolella kiekkoja käydään käänteleen.
Moottoritiellä ei ole ollut ruuhkaa.
Aika nerokkaita juttuja heittelee tuo Kiemunki.
Iisakkitautinen on päässy pois suljetulta. Varmaan Iisakin kuva yhä seinällä.
Iisakin valokuvaa voi käyttää ainoastaan ihmistikkatauluna tai sillä kuvalla voidaan pyyhkiä paskaista persettä. Tietysti on vaarallista pyyhkiä assia homppelipojan naamakuvalla, koska se tuntuu niiiiin irvokkaalta. Hyi saatana!
Iltaa Kari.
Kiemunki alkaa yleensä sätkättämään kuin vihainen orava kun joku ottaa puheeksi nämä Kiemungin visiot parkkitilojen loppumisesta. Vaikka kuka tahansa ns normaaliälyinen tiesi jo silloin että täyttä huuhaata olivat moiset laskelmat.
Kohta alkaa taas Iisakilla uhriutumiskierros kun kuntavaalit lähestyvät.
Aivan tyypillistä demulismia.
16 milliä ensivuoden voittotavoite, upeeta toimintaahan ja ammattitaoista.
K.Ari alkaa yleensä sätkättämään kuin vihainen orava kun joku ottaa puheeksi nämä K.Arin visiot parkkitilojen loppumisesta. Vaikka kuka tahansa ns normaaliälyinen tiesi jo silloin että täyttä huuhaata olivat moiset laskelmat.
Kohta alkaa taas K.Arin uhriutumiskierros vankilassa kun kuntavaalit lähestyvät.
Sitä ensimmäistä oikeaa onnistumista nykyhallinnolta tässä edelleen odotellaan. Taitaa vaan aika loppua kesken kun uudet vaalit pukkaa kohta jo päälle....ONNEKSI!
Sari elää kuitenkin omissa sfääreissään, pelkissä pilvilinnoissa, vaikka kuinka huudetaan korvaan että LOPETA TYPERYS!! Ei se paskapää ymmärrä ottaa vastaan minkäänlaista palautetta, kun sen harhaiset kangastukset on pahimmillaan.
Kuulostaa päihdeongelman sivuvaikutukselta.
Älä Lulu yliammu.
Luluttakin liippaisi läheltä??
Tämänkin palstan vakiohäiriköltä, Demulitrollilta, sopii kysyä lähemmin päihdeongelman haittoja ja sen vaikutuksia aivorungon ja mielen tasapainon haitoista!
Hän tietää varmaankin myös itse olevansa rasite ja ongelma ympäristölleen sekä tietenkin myös välillisesti itselleen.....!
Ellei hän itse halua kertoa harhoistaan, myös hänen "Vartialta" voi kysyä aiheesta!
Ehkä Wiikki voisi kuvatallentaa haastattelun jos hän nyt enää ilkiää missään näyttäytyä julkisesti?
Juha isosuo vastusta muuten hyvää ideaa elävöittää keskustaa kiekkopaikoin koska se ei ole parkkiyhtiön kannalta hyväksi!!!???? Tämä yhtiöhän on tarkoitettu palvelemaan ihmisiä eikä itseään ja jos se ei siihen kykene eikös sen voi lopettaa? Pitääkö mokia yrittää paikata jatkuvasti jatkomokilla?
Ihminenkin on erehtyväinen.
Päätökset on tehty yhdessä pohtien ja miettien.
Kaunispukuiset konsultit sanovat PIM......sinä nukut ja sinä unelmoit......sinä ajat uudella autollasi Aulangolle kylpemään.
"Ihminenkin on erehtyväinen."
-VAIN Kiemunki ja Rautio on erehtyneet liki jokaisessa kunnallispoliittisessa askeleessaan !