Katariina ja IV liitto

Jouni Turpeinen oli Katariina Sourin ensimmäinen aviomies. Nykyinen aviovaimo on kuin kopio hänestä. Ainakin tämänpäivän hääkuvissa näyttää ihan samalta. Katariina Souri,vai mikä hänen nimensä nyt onkaan,on kuin Katri-Helenan tummempi versio. Puku on kuin suoraan jostain kirppikseltä.
14351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Eiköhän niitä avioliitoja tule vielä toinen mokoma lisää. Tämä vaan on eriskummallisin liitto. Katariina Souri hakee oikein urakalla julkisuutta. Vaikka ei ole mitenkään aikaisempia suhteitaan julkisuuteen tuonut. Eiköhän se Sourin naama rupea kyllästyttämään. Ja toinen eukko on kuin gorilla tarhasta tuotu.

Äänestä

Kaksi hirviötä siinä pilkkaa Jumalaa. Inhottavin asia joka tuodaan raamatussa esiin, jota Jumala vihaa on homous. Homous on saatanan luoma synti erottamaan ihmiset Jumalasta.

1Äänestä

Kylläpä oksetetti, kun iltalehden kannessa oli noitten kahden akan kuva.
Souri sönköttää, että ei näe miehissä enää mitään. Onpa joskus nähnyt.
Nyt saa lapsensa hävetä tuota keski-iän ylittänyttä lesbo äitiään. On kova himo vanhalla ämmällä.
Himo se on varmasti ollut ennenkin, kun on miehiä mustanaan riittänyt.
Kaksi ällöttävää julkisuuden kipeää pannun nuolijaa.

1Äänestä
  • Täysin samaa mieltä. Playboyn aikoihin Kata konttasi kännissä pöytien alla josta Markus hänet aina talteen poimi. Tuohon aikaan kalu maistui. Nyt katalla tuli se tilanne eteen että kun on puskenut pentua jalkovälistä ulos ja alkaa rupsahtamaan niin harva mies haluaa häneen enää kassejaan tyhjentää. Uuslesbot sen sijaan innostuvat myös rupsahtaneemmasta tai lihavasta tai muuten vaan epämiellyttävän oloisesta julkkiksesta. Usein noi innostuvat uuslesbot ovat rekkamiehen näköisiä kuten Katan tapauksen lisäksi Saara Aallon tapaus osoittaa.

    1Äänestä

  • pyllylesboilu kirjoitti:

    Täysin samaa mieltä. Playboyn aikoihin Kata konttasi kännissä pöytien alla josta Markus hänet aina talteen poimi. Tuohon aikaan kalu maistui. Nyt katalla tuli se tilanne eteen että kun on puskenut pentua jalkovälistä ulos ja alkaa rupsahtamaan niin harva mies haluaa häneen enää kassejaan tyhjentää. Uuslesbot sen sijaan innostuvat myös rupsahtaneemmasta tai lihavasta tai muuten vaan epämiellyttävän oloisesta julkkiksesta. Usein noi innostuvat uuslesbot ovat rekkamiehen näköisiä kuten Katan tapauksen lisäksi Saara Aallon tapaus osoittaa.

    Nää kaksi edellistä kirjoitusta on näitä Ryysyranta aikaisten tekeleitä.

    Äänestä

Julkisuuttako Souri on jutuillaan hakenut. Varmasti onkin.
Häpeäisi, on lähes pikkutyttöön kajonnut. No näitähän tulee ja menee, ainakin Katalla.
Vai onko yrittänyt, että hakee naista pojalleen morsiameksi. Ikäkin olisi vähän sinne päin.
Lähempänä pojan ikää.
Kunhan itse anoppi ensin touhuilee tämän mahdollisesti miniänsä kanssa.

Äänestä
  • Eiköhän tuossa suhteessa ole kumpikin se haluava puoli, ei ainoastaan Kata.

    Äänestä

Täydellinen julkkis Belle ollut aina. kata kärkkäinen ressukka yritti aikoinaan vaikka mitä laulajaa ym.

Äänestä

Vieläköhän ylimielinen asianajaja-isänsä elää... Varmaan on ainakin tyytyväinen, kun Kärkkäinen-nimi on jo kohta unohtunut Katan yhteydestä.

Äänestä

Taiteilija-kirjailija-näyttelijä-laulaja ... ja pyh..... ei oikeasti omaa mitään noista... eikä ole ansioitunut, eikä opiskellut..... julkisuus elättää...

Äänestä
  • Ja silti noilla kyvyillä elättänyt itsensä.

    Äänestä

  • eimikäänpyh kirjoitti:

    Ja silti noilla kyvyillä elättänyt itsensä.

    Se ei ole mikään osoitus taidoista tai lahjakkuudesta.

    Ei Suomessa, mutta ei enää muuallakaan maailmassa.

    Äänestä

  • tyrkyt.boikottiin kirjoitti:

    Se ei ole mikään osoitus taidoista tai lahjakkuudesta.

    Ei Suomessa, mutta ei enää muuallakaan maailmassa.

    Eikö? Itse olen pitänyt jo itsensä elättämistä taitona tulla toimeen.

    Äänestä

  • Eikös Kata perinyt jostain, isoisä, setä tai joltain.
    Sillä Kata on elänyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


irtw kirjoitti:

Jouni Turpeinen oli Katariina Sourin ensimmäinen aviomies. Nykyinen aviovaimo on kuin kopio hänestä. Ainakin tämänpäivän hääkuvissa näyttää ihan samalta. Katariina Souri,vai mikä hänen nimensä nyt onkaan,on kuin Katri-Helenan tummempi versio. Puku on kuin suoraan jostain kirppikseltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu