Onko pullo viiniä paljon?

Alkoholisti-isän tyttärenä en osaa arvioida mikä määrä alkoholia on vähän ja mikä paljon. Juon itse aika vähän alkoholia. Nyt olen hieman yrittänyt opetella eurooppalaista juomatapaa ja olen juonut pullon viiniä viikossa. Ruuan kanssa, 1-2 lasia kerrallaan. Onko tämä paljon vai vähän?
102073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Nyt olen hieman yrittänyt opetella eurooppalaista juomatapaa ja olen juonut pullon viiniä viikossa"

Itse en opettele mitään tapoja. Minulla on ihan oma elämä.
Kun alotin viskin juonnin, vedin sitä oman pään mukaan. Ensi kertaa kun join, olin melkosen kännissä, ja seuraavana päivänä oli melko ilkeä rapula. Nykyään olen toisinaan juonut känniksi saakka, mutta ongelma on sitten siinä, ettei meinaa saada yöllä unenpäästä kiinni, ellei juo niin, että lopulta sammuu (liikaa ottaa, jos oksentaa). Sekin on ongelma, että voi nukahtaa paikkoihin, mihin ei pitäisi, ellei pääse esim. sänkyyn tai lattialle makuuhuoneeseen, kun alkaa olla se tilanne, ettei pysty enää tekemään muuta, kuin makaamaan ja nauttimaan olosta, ellei todella kovalla tahdonvoimalla yritä sinne, mihin pitäisi päästä.
Kerran olen kokenut kännissä aivan mahtavan olon. En muista paljonko join, mutten ollut edes kunnolla humalassa. En osannut muuta, kuin maata lattialla ja suorastaan houria nautinnosta.
Mutta se, onko pullo viiniä viikossa paljon... Minusta saattaa ollakin, mutta yksilöllistä se on. Ruuan kanssa en alkoholia käytä, enkä suosittele kellekään tapaa aloittaa ruuan jälkeen ryyppäämistä. Se voi olla, että syöty ruoka tulee ylös, ja menee siis hukkaan. Kun itse juon viskiä, haen sitä euforista olotilaa. Se paljonko juon, riippuu siitä, päätänkö lopulta juoda enemmän. Jos siltä tuntuu, voin jättää vähempään. Se on suuremmassa osassa tapauksista. Harvemmin vedän sammumiseen saakka, ja esim. kuolintapauksen takia tai synttärien takia en yleensä juo tai polta. Tälläkin hetkellä pidän kummastakin taukoa. Syytä en haluaisi kertoa, koska et todennäköisesti voi sellaista ymmärtää. Tupakasta pääosin siksi, että ehkä pääsisin siitä eroon. Epäilen kyllä. Mutta toivossa on hyvä elää, ja vielä enemmän vahvassa kurissa.

Äänestä

Alkoholin haittavaikutukset... Siinä vaiheessa, kun näet yhden sormen kahtena, olet juonut periaatteessa jo vähän liikaa. Jos näet kissalla 8 jalkaa, olet juonut liikaa. Jos humalassa kävelytät kättäsi kahden sormen avulla pöydällä, miten käsi käyttäytyy, luultavasti itse käyttäydyt samalla tavalla.
Kun selvisin yhdestä hyvänlaatuisesta (sammuma) kännistä, näin aamulla kaikki värit vähän voimakkaampina. Etenkin musta oli kauniimpi ja syvempi, kuin normaalisti.

Äänestä

Alkoholi on viisasten juoma. Sitä pitää osata käyttää oikein. Jos se riistäytyy käsistä, on melkein sama, jos puhutaan nk. kovista huumeista senkin lisäksi, että alkoholin kanssa kun alkaa oksentaa verta, tai kun maksa menee pilalle... Ellei ihmisellä ole mitään mistä ottaa esimerkkiä, tai voi edes kuvitella olevansa sen edes jotain voimaa ja kuria antavan asian (vahvin voiman antaja on joku organisaatio, tai porukka, laumaan kuulumisen tarve on ihmisellä) alainen, tai siitä esimerkkiä otava tai siitä kiinni pitävä, voi olla, että yksin menee nopeasti pohjalle huumaavien aineiden kanssa, olkoonkin sitten vaikka "laillisia", tupakka tai alkoholi.
Ihan sama vaikka ottaisi esimerkikseen vaikka poliittisen puolueen, jonkun uskontokunnan, organisaation tai yrityksen. Pääasia on, että se on lähellä omaa kiinnostuksen kohdetta, ja siitä saa lisää tietoa. Hengessään ihminen voi tuntea olevansa osa vaikka kiinan keisaria. Pääasia on se, että saa edes jonkin kohteen, josta pitää kiinni, ellei muuta keinoa ole, jotta selviäisi.
Kunhan ei joudu pohjalle ilman auttajaa.

Äänestä

Huomenta. Pulloviiniä vastaa voin kuuttaa alkoholiannosta.

Äänestä

Sontasepon käsiä kylmäsi.
Hän oli yrittänyt saada väärennetyllä reseptillä bentsoja, mutta joutunut pakenemaan apteekista saaden paniikkikohtauksen liikennevaloissa sontien asfaltin liukkaaksi, kompuroiden sonnassaan, mutta kiiruhtaen katkokävellen lähimmälle yksityislääkäriasemalle.
Odotushuoneessa sonnan tahrimissa housuissaan, keltaisten silmien lasittuneina valaistessa hämärää tilaa, hän ajatteli vakuuttaa lääkärin kertomalla ankeasta lapsuudestaan ja mummostaan, joka ei suostunut sänkyleikkeihin ja siskostaan, joka kaipasi pissa-ja kakkaleikeistä luokanvalvojalle...kertoisiko hän suljetusta osastosta ja peloistaan...ei. Tuhoon tuomittu ajatus hän mietti katkokävellessään lähimpään Alkoon. Virne levisi törkyturvan kasvoille, kun hän kostutti ahavoituneet huulensa ruskapullon suulle,halvan hehkuviinin valuessa läpi kovettuneen ruokatorven märkivään pötsiin. Keltaiset silmänsä tuskin ehtivät laajeta kauhusta, kun riuskat kourat tarttuivat sontaseppoon niskaperse-otteella kiskaisten törkyturvan lepositeisiin lanssin takatilaan hoitsun työntäessä 10 L peräruiskeen pallomaiseen askitesvatsaan Hilpeän Suntion viiltäessä vatsan auki ommellen sen kiinni harsolla.
Katsoessaan avonaista pötsiään ja virnuilevaa Hilpeää Suntiota, joka piippu suussaan aloitti leikkaamaan kuolioon mennyttä haimaa, lanssin kaartaessa moottoritielle pitkin korpimetsiä sontaseppo tajusi, että kidutus tulisi kestämään kauan. Hilpeä Suntio otti huikan taskumatistaan katsellen himokkaasti hoitsun avonaista uumaa. Oli aika työn ja aika huvin , hän virkkoi veitsen upotessa sontasepon laajentuneeseen haimaan ja vertahyytävän homomaisen ulinan täyttäessä pimeydessä kiitävän lanssin.

Äänestä

Älä opettele juomaan noin paljon.Jos välttämättä haluat viiniä ruoan kanssa ota yksi lasillinen korkeintaan joka toinen päivä.Vesi,kotikalja tai maito ovat parhaat ruokajuomat.Kun olet tottunut käyttämään vain vähän alkoholia älä turhaan opettele juomaan enemmän,pian elimistö alkaa vaatia sitä.Ota myös huomioon että naisille kehittyy nopeammin alkoholiriippuvuus kuin miehille,ja naisen elimistö myös kestää vähemmän alkoholia johtuen erilaisesta rasvakoostumuksesta.Pienetkin alkoholimäärät voivat pitkittyneessä käytössä aiheuttaa terveyshaittoja.Muista sääntö että joka kuukaudessa yksi alkoton viikko ja vuodessa yksi alkoton kuukausi.

Äänestä

Kunn teet ruokaa päissäni, niin laita mausteita tavalllista vähemän.

Äänestä

Onko Litra punkkua unilääkkeeksi joka ilta otettuna liikaa?

Jos en ota, en saa sitten unta..

Äänestä
  • Pirulliseen kierteeseen olet itsesi ajanut. Ajattelitko tehdä ongelmalle jotain?,vai vasta sitten kun menee jo kaksi litraa joka ilta. Tai, ei ehkä vielä sittenkään...
    Jos käyt päivätyössä ja aamuisin auton rattiin, jossain vaiheessa määrien kasvaessa olet joka aamu rattijuoppo työmatkalla.

    Äänestä

Kokeile työntää viinipullo hanuriin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Epätoetoinenn kirjoitti:

Alkoholisti-isän tyttärenä en osaa arvioida mikä määrä alkoholia on vähän ja mikä paljon. Juon itse aika vähän alkoholia. Nyt olen hieman yrittänyt opetella eurooppalaista juomatapaa ja olen juonut pullon viiniä viikossa. Ruuan kanssa, 1-2 lasia kerrallaan. Onko tämä paljon vai vähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu