Kuvittele olevasi kaipaamasi henkilö. Miltä luulet hänestä tuntuvan tällä hetkellä ja mitä mieltä luulet hänen olevan käytöksestäsi häntä kohtaan?
Ajatusleikki
toisen_asema
61<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Aatteleppa ite
No varmaa oottaa munaa suuhun?
Katuu aiempaa omaa käytöstänsä ja on surullinen kun kaikki meni näin.... suoraan sanuttuna päin persettä.
Hän ei saa unta, kun ajattelee minua ja syvälle sieluun pureutuvaa katsettani. Ei voi olla koskettamatta itseään ajattellessaan itsensä voimakkaiden käsivarsieni syleilyyn ja huulieni herkkään kosketukseen.
;D omg näitä
Luulen hänestä tuntuvan pahalta mikäli hän oikeasti välittää minusta. Luulen hänen havainneen käytöksessäni etääntymisen merkkejä ja ymmärtävän syyt kyllä.
turhautuneelta ja vihaiselta. Tekee mieli halveksia koska olen ollut ihan tosi rasittava mutta toisaalta jossain takaraivossa on hämmennys ja ihmetys siitä miks tää käöntyy tällaiseksi kun välillä jotain ihan muuta
hävettää ... minua oma käytökseni
Narsistisen ivalliselta kuvitellen itsensä olevan ihana ja valloittava kun todellisuudessa kyseinen henkilö on täysin mätä ihminen.
Varmaankin pettynyt minuun,etten ollut sellainen kuin luuli olevan,koskaan puhuttu kunnolla..oppinut tuntemaan..Kaipaan...
Tuollanen liika toisen asemaan asettuminenkin on vähän röyhkeää, niin kuin itse tietäisi paremmin miltä toisesta tuntuu. Kyllä puhumalla ja varsinkin kuuntelemalla voisi tietää paremmin. Nyt mulle hiphurraa tästä lempeyden filosofiasta ja sydämet perään!
Surulliselta kun on niin ujo ihastuessaan ja aikaansaamattomuudessaan. Epävarma, koska ikäeroa on niin paljon.
On todella epävarma minun tunteistani, ja tietää tai luulee tietävänsä että tunnen pelkoa häntä kohtaan.
Tuttua on jotenkin
Kuvittele miten tahtoisit toisen toimivan sinua kohtaan? Varsinkin jos toinenkin on epävarma sinun tunteistasi ja vähän arastelee, joka on sitä ehkä sinun kuvittelemaa pelkoa. Kumman asema kestää ensiaskeleen ottamisen? Ja voitko luottaa?
kestää. Toki luotan. Älä pelkää..
Oletko itse tarinan mies vai nainen?
Olen nainen
Nainen
tuna en oo ihan varma ja rehellisyyteen oon pyrkinyt aina. mä en osaa jauhaa täällä mitään prosessia. toivon että mahdollisimman hyvää kuuluu aina muy kun me ei olla vieläkään yhdessä silleen niin ehkä ei kovin hyvää sitten kuulu...no sitä tässä saa itsekin äimäillä tosiaan miksi ei olla edistytty mut en jaksa omasta tilasta aina...
Tuskin ajattele tai tuntee mitään. Jäin varmaan mieleen nolona tapauksena, sen käsityksen sain. Olisin voinut vajota manalan maille. Olin niin saamarin ihastunut että loukkaannuin, vaikka ajattelin että ihan oikein mulle. Minulla ei ole kaivattua. Hän oli ja on kai ehkä vielä joskus mielikuvitukseni tuote.
Naureskelee itsekseen ajatellessaan että joku tykkäsi mutta sainpas häädettyä ja poljettua lutikan maan rakoon, iloinen siitä että osasi oikeat keinot toisen tunteiden häpäisyyn. Hälle kivaa lauantaita. Onneksi itsellä paljon tekemistä, ei tarvitse ajatella näitä.
Kohta tähän tullee kommentti, ettei sulla mitään tunteita ole ollutkaan, et tiedä tunteista mitään jne.
Tuohan kuulostaa tosi ikävältä, ei huonoa kohtelua tarvitse sietää...
Vain sairas jaksaa ajatella sinusta noin. Ei kukaan pidä mielessä ihmistä josta ei pidä, vain sairas pitää.
Kutkuttavaa kutinaa hänellä siellä - ja täällä.
Anteeksi nainen kun en puhunut sinulle silloin. Nyt on muutama kuukausi aikaa mennyt ja on surullinen olo kun muistelen sinua. Haluan sinut viereeni edes hetkeksi, vaikka kaverimielessä. Sinun tunteet ja olemassa olo saa minut ajattelemaan sinua usein. Hyväksyn sinut sellaisenaan kun olet.
En tiedä missä oletkaan, mutta onnea sinulle elämässäsi. Tiedät ainakin yhden miehen tykkävään sinusta paljon.
En tiedä. Tuntee ehkä tunteiden laantumista, mutta silti haluaisi sitä kutkuttavaa tunnetta takaisin. On surullinen tästä tilanteesta ja ymmärtää, että ei silti uskolla tehdä mitään.
Ei kuvitella.
Varmaan menee tosi hyvin poikaystävän kanssa ja sitä on kiva hieroa minun naamaani varsinkin nyt kun on roikottanut mua täällä täysin tunnistettavasti puolitoista vuotta. Tuntee siis ilmeisesti jonkinlaista vahingoniloa. Terveisiä kermaleivokselle.
Nyt kyllä aattelet ihan väärin. En todellakaan ole vahingoniloinen. Eikä minullakaan kuule helppoa ole, varsinkaan kun ajattelen sinua koko ajan..
Tää on jotain ihan kamalaa. Oisin ollu sun jos oisit vähän tullut vastaan. En oo ikinä tuntenut kenestäkään näin kun susta. Toivon, ettet ajattele musta noin. Jos se musta ois kiinni meistä vois vielä tulla jotain, vähintään kavereita jos et muuta halua
En tiedä miten asia todella on, tuolta se vain välillä vaikuttaa (?).
Haluaisin kyllä kertoa sinulle miten asiat oikeasti on..Tunteeni sinua kohtaan on kaikkea muuta kuin kaverilliset..
Kyllä sitten toivoisin edelleen että sanoisit jotain.
Jos kerron niin mitä sitten tapahtuu?
En kai minä sitä yksin päätä... mut ainakin tietäisin etten ole ainoa pakkomielteinen hullu.
Et ole ainoa...tietäisit vaan kuinka monta kertaa olen suunnitellut puhua sinulle..Meen kuitenki aina ihan kipsiin kun nähdään..Arvaa ärsyttääkö se..
Mistä se johtuu? Olenko jotenkin epäluotettavan oloinen? Mietin vain, kun kirjoittelit siitä luottamuksesta joskus aiemmin tänne. Ja ruoskin siksi itteäni kun en tiedä että teenkö jotain (mitä en itse tajua) koko ajan niin väärin että menet jotenkin kipsiin? Olen itse tosi ujo ja suoraan sanottuna mua ahdistun tilanteissa joissa on tietty ihminen paikalla, siksi välttelen niitä.
Et ole epäluotettavan oloinen, päinvastoin tiedän että voisin luottaa sinuun..Etkä ole tehnyt mitään väärin..Me taidetaan olla aika samanlaisia, koska olen itsekin ujo ja ahdistun...
Luulen vaan enpä tiedä eli arvailen.. Mutta kai se vahvasti tuntuu siltä, että helpottunut, kun emme ole enää missään tekemisissä. Ärsyyntynyt olo luultavasti, jos ajattelee minua tai että täällä vieläkin kirjottelen...
Positiivisesti ajateltuna kannaltani siis, että hänellä olisi ollut tunteita minua kohtaan. Hän voisi ajatella näin:
Petyin, ettet luottanut minuun, etkä tullut tapaamaan minua. Meillä oli syvä yhteys toisiimme täällä, kannustin sinua yhteydenottoon ja toivoin että olisit antanut jonkin mahdollisuuden siihen. Nyt olen päättänyt, etten kirjoita sinulle enää täällä, koska se on turhaa ajanhukkaa.
Jos hänellä sen sijaan ei ollut tunteita minua kohtaan, hän voisi ajatella näin:
Pidin sinusta samoin kuin kenestä tahansa. Osuit elämässäni siihen vaiheeseen, kun tarvitsin läheisyyttä. Jouduit osaksi ihmissuhdepelejäni. Olen pahoillani siitä, että näin kävi. Toivon, että unohdat minut, keskityt omaan elämääsi ja olet onnellinen niin kuin minäkin olen.
Ylempi osuu minuun. Tuskin silti minulle.
Jaa, tuskin sitten.
Toivon, että hän antaisi minulle anteeksi... Mitä voin tähän selittääkään, olen luuseri, kun petin luottamuksensa. Yhden asian kuitenkin kirjoitan tähän. En ole keneenkään ikinä ollut niin ihastunut kuin häneen.
Leikitään että on meille, kun vastauskin osuu taas niin kuin voisin ajatella hänen ajattelevan.. Anteeksi on annettu ajat sitten, en ole pitkävihainen. Hänen pitäs se tietää. Mutta koska en saanut oikein toivomaani vastakaikua silloin, ei sitä kai loputtomiin jaksa päätään seinään hakata? Siksi lopetin haaveilun, kaipailun ja kirjoittelunkin. Ei se varmaan ajanhukkaa ollut, mutta täällä kirjoittelu kyllä osittain oli, vaikka välillä aina tulenkin lukemaan ja kirjoittelemaan. Ja omasta puolestani voin sanoa, että minulla oli silloin todella paljon tunteita, jotka hautasin 2 metrin syvyyteen jo aikaa sitten...
Leikitään vaan, kun sinunkin vastauksesi osuu. Ajattelinkin aikanaan, että ehkä hän rakensi itselleen vahvan suojamuurin. En enää päässyt sen läpi ja totta oli myös se, mitä kirjoitit "pään seinään hakkaamisesta" ainakin siinä mielessä, että alkuun hän yritti sinnikkäästi huomioida minua jollain tapaa. En tiennyt, miten suhtautua niihin yrityksiin. Minulla oli silloin elämässä kaikenlaista. Ajauduin myös epäaitoon rooliin suhteessa häneen.
Se on varmasti hyvä jos et enää haaveile tai kaipaile häntä. Tulkitsinkin monia viestejä siihen suuntaan häneltä täällä. Ehkä se tunne ei sinulla ollut sitten niin vahva. Odotin aina jotain vahvistusta häneltä täällä, vielä enemmän tunnistamista ym. Pidin sitä itsekin lopulta mahdottomana.
Mun mielestä me ei koskaan oikein kohdattu hänen kanssaan, vaikka koko ajan ikään kuin kohdattiin. Toivoin erilaista tapaa olla "kaveri" hänelle. En vain osannut suhtautua enää normaalisti häneen ja jos yritin, siellä oli se "muuri" vastassa. En tiedä, mikä tarkoitus sillä kaikella elämässäni oli, en edes tiedä, mitä tuosta kaikesta opin, mutta sydämestäni aloin toivoa, että voisin saada ymmärrystä kaikkeen tapahtuneeseen hänen puoleltaan. Juuri mitäänhän ei käytännössä tapahtunut, mutta en ymmärrä, mitä se sitten oli.
Elämässään on ehkä muuta hyvää tällä hetkellä, oli silloinkin. Se on hyvä, toivon vain hyvää hänelle, toivoin silloinkin. Itselläkin asiat ovat periaatteessa hyvin. Se oli iso tunne ja satutinkin itseäni siinä melko lailla, mutta nyt asiat ovat ihan ok.
Kaikki ylläoleva sopii myös meihin, mutta minä en ole luovuttanut, koska ne suuret tunteet ovat, kuin valtamerilaiva lasipullossa.
Hän on suuri rakkauteni.
Vaikka "luovuttanut" olen kyllä siinä mielessä, että minä olen saanut tunteeni sanottua ja tiedän ettei enempää voi tehdä, valtamerilaiva seilaa elämäni loppuun asti pienessä pullossani.
Jatketaan leikkiä kun täälläkin edelleen asiat osuu. Omasta puolesta suojamuuri oli ehkä vain suuria tunteita ja älytöntä ujoutta, koska mitään vastavaa en ollut kokenut tunnetasolla aikuisena. Ja muuri tuli ehkä siitäkin, kun en tiennyt haluaako toinen mitään, juuri sen epämääräisyyden takia tunsin itseni kuitenkin tosi epävarmaksi.
Ja kyllä, koitin päästä yli silläkin, että kirjoitin etten kaipaa.. vaikka tietysti kaipasin kun täällä kirjoitin :D, mutta aikansa kutakin. Häiritsi kun koin ettei asioita selvinnyt, mutta ajattelin ettei aina käy niin, että asiat selviää.. ja omasta mielestä tietty olin niin kovin tunnisteellinen.
Ehkä ne keskeneräiset häiritsee vaan, vaikkei enää mitään toivokaan tapahtuvan. En tiedä olisko minulla enää rohkeutta tavata häntä, löytäisinkö sanoja kertoakseni. Ja olisko tarvetta, ehkä se, että tuli ns. hiljaisuutta vastaan jonka koin joka kerta pakkeina, oli se syy, että muuri kasvoi. Koin että en ollut haluttu. Ja toisaalta olen ajatellut, että ok, vaikea tilanne silloin, monella tapaa, mutta jos hän ja minä oltaisiin oltu toisillemme tarkoitetut, oltaisiin osattu ylittää muurit ja ongelmat. Että ehkä siksi on parempi, että mitään ei tapahtunut, muuta kuin siellä korvien välissä. Halauksia lukuunottamatta.
Tiedän että hän halusi minulle pelkkää hyvää, muttei ymmärtänyt että oli osa sitä hyvää minun elämässä. Tai että hänen olemassaolo ja muu toi sitä hyvää. Ja samoin tulin satutetuksi itsekin.. koska tunteita oli paljon, salaisia haaveita ja toiveita. Teki kipeää luopua ajatuksesta, että hän ei enää ole elämässäni läsnä. Tai ei halunnut,voinut olla. Olin tosi surullinen vuosi sitten. Jos hän kysyisi, kertoisin. Mutta oma-aloitteisesti en enää lähesty ja se mitä hautasin pysyköön haudattuna.
puhki voiko tämä olla minulle, en minä ole halannut kuin yhtä miestä joka voisi osua ja nekin normi työpaikkahaleja ihmiseltä joka galailee kaikkia mutta nimetkin menisi hyvin ristiin ja jotain outoa epäjohdonmukaisuutta meidän väleissä on ollut.
Onhan se niitä miehiä joihin pitää vaistonvaraisesti etäisyyttä koska siihen kyllä olisi helppo ihastua mutta perheellisissä ihmisissä on joku kumma turnoff perheensä kerran hajoittaneelle.
Voi itku että voi olla soppa, mutta lupaan ja vannon että jatkossa päiväkirjat ja lorut pidetään ruutuvihossa.
Sinä olet tosi hyvä kiva tyyppi ja tunnen ehkä vähän liikaa empatiaa kun luulen jossain määrin tietäväni tuonkaltaisten setuppien haasteet omasta historiastaan.
Ok. Kerron sen verran, että olen nainen ja hän ei ole ottanut koskaan minuun yhteyttä privaatisti. Tässä vaiheessa on ehkä hyvä tarkentaa näitä asioita, mutta oikeastaan on myös helpotus huomata, että ihmisillä on hyvin samantapaisia tilanteita. Tuskin kukaan ketään täällä tunnistaa, vaikka itse niin usein kuvittelee...
Hän varmaan kaipaa minua ainakin jollakin tasolla. Voi hieman kiroillakkin kun ei vastannut hänen viestiin, mutta se numero siihen en saanut vastausta menemään. Hän varmaan on hyvä ihminen.
Hänen mietteet näyttää olevan sellaiset että kun on hiljaa, kyllä se toinen tajuaa häipyä. Ja kyllä, todellakin tajuaa, siispä häivyn.
Ei varmastikaan ajattele minua ylipäätään ollenkaan. Elää omaa elämäänsä ja tapailee naisia.
Raivostunut kun ei voi laittaa mihinkään kategoriaan käytöksen perusteella. Ei saa mahtumaan mihinkään muottiin millaiset ovat perinteiset luokitukset. Ärsyyntynyt kun ei voi lukea kuin avointa kirjaa ja kaikki ei mene niinkuin itse haluaa. Turhautunut kun pitäisi tehdä muutakin ja intohimo on liian suuri pala jopa hänelle itselleen hallittavaksi. Epäilee niin kamalasti että jopa terveys on vaarassa mutta periksi ei voi antaa. Epäluulo on niin suuri eihän kukaan voi olla niin luotettava kuin minä. Pelkää että toinen nauraa vaikka tietää olevansa arvostettu, oikeasti. Harmistunut kun ei voi käskeä omia tunteitaan. Pieleenhän tää menee mutta mukava pohdinta lounastauolle. No ei osakkeet ainakaan nouse tämän jälkeen, saattaa jopa suuttua taas. Röyhkeäkin kun ei pelkää. Luultavasti halaisi kuitenkin hellästi tavatessa.
taidat pitää itseäsi aikamoisena mysteerinä ja poikkeusyksilönä?
Anna vaan mennä korviin asti niin nauran minäkin. En ole koskaan pitänyt itseäni erinomaisena vaan taviksena. Pieni pointti, huomasitko mitään omituista? Kertomus sinusta.
Tuskin muistaa mutta jos muistaa niin hyvällä?
Luultavasti on ulkona.
Siis toivon että hyvällä, ettei pahalla.
Kuvittelen hänen viettävän mukavaa sunnuntaipäivää ehkä golfaten naisystävänsä kanssa. On varmaan tyytyväinen ettei olla törmätty enkä ahdistele muutenkaan.
Hän jäi odottamaan että tekisin aloitteen. Hänestä tuntui tosi pahalta kun aloitetta ei tullut. Hän on kärsinyt ainakin yhtäpaljon kuin minäkin. Nyt hän tietää syyn miksi lähentymistä ei tullut. En voi kuin kuvitella miltä hänestä tuntuu nyt. En tiedä mitä hän odottaa tulevaisuudessa. Ymmällään?
Tee aloite itse. Voi olla, että sitä toista on joku aloitteiden suhteen niin paljon loukannut ettei itse tohdi tehdä. Itselläni on ainakin tilanne, jossa kiinnostuneelta vaikuttavat ihmiset eivät oikein uskalla lähestyä. En tiedä miksi. Sillä olen ihan kivan näköinen, fiksu, iloinen ja huumorintajuinen.
Hunajata hänelle että pääsi minusta eroon, nöyryytettynä hätä koipien välissä
https://www.youtube.com/watch?v=0p16VFKxLhg
Miksi pitää nöyryyttää? Aika outoa toimintaa sellaisia kohtaan joista tykkää. Taas näitä palstan sekopää elämän potkimia, katkeroita.