mitä tehdä

tässä parin viimeisen kuukauden aikana on käynyt paljon mun elämässä. aikasemmin nuorempana on ollut paljon koulukiusaamista sun muuta, oon lintsannut päälle tuhat tuntia koulusta noiden takia. olen syrjäytynyt, pelkään sosiaalisia tilanteita ja olen täysin masentunut. no nyt lukion 3 vuosi alkanut. tilanne on paljon parempi kuin koskaan ennen. uskaltaisin sanoa että mulla on jopa pari kaveria, en ole yksin koko ajan, luotan noihin "kavereihin"(en uskalla sanoa heitä kavereikseni, vaikka he periaatteessa ovat).

vuosia jatkuneen koulukiusaamisen tuloksena minulle on kehittynyt tällainen kyyninen, tunteeton, analyyttinen ja kroonisesti masentunut, "elämä on perseestä, olen paska kaikessa, en ole hyvä missään, en uskalla uskoa itseeni" kilpi, joka on suojannut minua tilanteilta jotka ovat olleet liian stressaavia, tilanteita joitka ovat menneet kokonaan yli minun ymmärryksen, tilanteita joita en pysty käsittelemään.

tilanne meni kesän aikana huonommaksi, ja samalla sosiaaliselta kannalta paremmaksi. tilanne on parempi kuin koskaan ennen mutta nyt psyykkinen kipu vasta alkaa iskeä, kun viimeinkin alan olla hetkittäin lähempänä omaa itseäni. tunnen jotakin sisälläpäin. ruokahaluni on kadonnyt täysin kesän aikana, en kykene syömään(se ei ole ongelma, se on hoidossa tällähetkellä, syön pieniä annoksia useasti jotta saan tarpeeksi energiaa). ongelma on se psyykkinen kipu joka tulee "aaltoina", kun se kipu iskee minä tekisin mitä tahansa paetakseni sitä(ihan mitä vaan). viimeeksi laskin matikkaa 9 tuntia putkeen(se ei auttanut kunnolla, siitä johtuen olin sekaisin useita päiviä. se on raskasta tuntea niin kovaa kipua). se oli kauheaa, olin kuumeessa ja pää oli sekaisin 5 päivää sen jälkeen.

tällä hetkellä tilanne taas parempi. minulla meni 10 päivää uskotella itselleni vääristynyt kuva todellisuudesta joka ei sisällä näitä asioita jotka aiheuttavat tätä masennusta ja sitä kautta tätä psyykkistä kipua. näin tein viime kerrallakin, ja se fantasia maailma murenee pian, ja psyykkinen kipu iskee jälleen. ongelma on se, että en tiedä miten sitä paeta. juttu on niin, että sitä pakenee millä keinolla tahansa. minulta loppuu keinot. ainut keino joka on enää jäljellä, ja jota varmaan teen ensi kerralla on fyysinen kipu. en halua alkaa viiltelemään itseäni. mutta olen kuin toinen henkilö kuin se psyykkinen kipu iskee. en voi sille mitään. pitäisikö alkaa mennä psykologille tässä vaiheessa? ainut syy miksi kirjoitan tätä tekstiä tänne tällä hetkellä on se että on jotakin mihin keskittyä, se vie ajatuksiani muualle. eli fantasiamaailmani alkaa jo mureta, tällä hetkellä pakenen ajatuksiani jotta en kokisi sitä psyykkistä kipua.

sori että tämä ei ole kunnolla rakenneltu teksti, kirjoitan tätä pää hieman sekaisin pelosta pelkästään tarkoituksena kiinnittää huomioni johonkin jotta pakenen ajatuksiani. kiitos jos luit näin pitkälle ja osaat sanoa tähän jotakin.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kun sinulle tuo kipu iskee, siis nousee alitajunnasta, niin silloin ei olemitään merkitystä tyyliseikoilla ja suomenkielen säännöillä. Kun sinulla on nyt seesteisempää, olet aikuistunut ei, enää kiusata, niin psyyken valmius käsitellä menneitä on pikkuhiljaa valmis.
Ihan hyvä juttu ruotia menneitä asiantuntijan kanssa. Silloin sitä tuskaa ei tule kerralla liian paljon tietoisuuteen. On varmaan hyvä keksiä jotain tulppaa jos vyöryy liikaa, mutta olisiko sittenkin jokin muu keino kuin fyysinen tuska ja viiltely. Yritä liikuntaa, puhumista ja vaikka huutamista....

Äänestä
  • Tuo huutaminen saattaa tehdä siitä psykoottisen masennuksen. Se on disorganisoitunutta käytöstä.

    Äänestä

  • periaatteessa olen tehnyt listan valmiiksi asioista joita teen kun tuo tuska iskee(sillon ei pää toimi kunnolla, ei voi ajatella, joten kuten missä tahansa hätätilanteessa, selkeät ohjeet ovat aika järkevät). asioita listattu harmittomista harmillisiin, ja kun homma on niin että sitä psyykkistä kipua on pakko paeta, ainut asia mitä voin tehdä siinä hetkessä on kokeilla asioita listasta järjestyksessä. jos mikään muu ei toimi kunnolla(siltä alkaa vaikuttaa), niin vähän alaspäin ja sieltä listasta löytyy fyysinen kipu(sentakia ajattelinkin hakea apua jostakin ulkopuolelta koska en todellakaan halua ryhtyä viiltelemään itseäni/tekemään mitään muutakaan itsetuhoista).

    mutta jos sinulla on parempi tapa mielessä miten pakenen tuota kipua ja mitä tehdä niin sano ihmeessä. mutta tällähetkellä lista harmittomista asioista harmillisiin vaikuttaa ainoalta loogiselta keinolta.

    Äänestä

  • Kipua voi paeta esim. keskittymällä johonkin muuhun. Näitä voisi olla opiskelu, liikunta, kirjoittaminen, elokuvat, kirjat, päiväunelmointi. Itsellä joskus auttoi se, kun haaveilin paremmasta tulevaisuudesta. Unelmia pitää olla, ja niitä kohti sitten mennään elämässä.
    Ehkä kipua vois kans käsitellä pieninä annoksina? Ei kuitenkaan varmaan kannata päästää kipua valloilleen, vaan koettaa säädellä sitä, ettei joudu sen valtaan täysin. Jos vaikka kuorisi potun kerrallaan? Siitä sitten pikkuhiljaa alkaa kipu tuntua pienemmältä. Ja ehkä joistain kivuliaista asioista voisi oppia jotakin, siis käyttää niitä hyväkseen omassa henkisessä kasvussa.

    Äänestä

  • proelämä kirjoitti:

    Kipua voi paeta esim. keskittymällä johonkin muuhun. Näitä voisi olla opiskelu, liikunta, kirjoittaminen, elokuvat, kirjat, päiväunelmointi. Itsellä joskus auttoi se, kun haaveilin paremmasta tulevaisuudesta. Unelmia pitää olla, ja niitä kohti sitten mennään elämässä.
    Ehkä kipua vois kans käsitellä pieninä annoksina? Ei kuitenkaan varmaan kannata päästää kipua valloilleen, vaan koettaa säädellä sitä, ettei joudu sen valtaan täysin. Jos vaikka kuorisi potun kerrallaan? Siitä sitten pikkuhiljaa alkaa kipu tuntua pienemmältä. Ja ehkä joistain kivuliaista asioista voisi oppia jotakin, siis käyttää niitä hyväkseen omassa henkisessä kasvussa.

    älä hetkeäkään luule että en yrittäisi paeta kipua keskittymällä johonkin muuhun, tai että en menisi juoksulenkille, leikkisi koirani kanssa, lukea/katsoa elokuvaa, jutella ihmisten kanssa, en ole idiootti, kykenen ajattelemaan asioita objektiivisesti. mutta nuo keinot eivät toimi kunnolla. joskus joo, mutta jos ne eivät vie sitä kipua/ajatuksia pois niin sitten kipu vaan pahenee ja sitten mennään listassa alaspäin koska en voi tehdä muutakaan.

    en myöskään voi valita että käsittelen kipua pieninä annoksina. periaatteessa paras ja ainoa vaihtoehto on, että käsittelen kipua "annoksittain" , koska jos olen kokoajan masentunut niin siitä ei tule mitään, ja koska se vaan kovenee niin se johtaisi vaan siihen että koen kipua taas annoksena, ja sitten olen sekaisin n. viikon samalla kun luon fantasiamaailmaa päähäni, sitten olen taas ok enintään viikon, ja sama toistuu uudelleen. nyt olen tuon viimeisen vaiheen lopussa. kipua on tulossa.

    tiedän, mitkä asiat aiheuttavat kipua, tiedän miksi minusta tuntuu, miltä minusta tuntuu. tiedän miksi minua pelottaa ja miksi se aiheuttaa kipua. mutta tuon tietäminen ei auta. sama juttu on pelot sosiaalisissa tilanteissa, ymmärrän että pelkoni ovat irrationaalisia, ja että ne ovat typeriä, mutta tuon tietäminen ei silti auta, koska en voi sille mitään että silti koen noita tunteita.

    tässä vaiheessa alkaa tulemaan mieleen että onko minulla eri persoonallisuuksia, koska minusta tuntuu että puhun itsestäni kuin eri henkilöstä. en mä tiedä.... huolestuttavaa tällähetkellä on se että vedin tuossa just opiaattia ja erästä kolmiolääkettä ihan reseptinvastaiset annokset, ja nyt alkoholia päälle. tällätavalla saan aika rennon olon ja en kykene ajattelemaan mitään asiaa kunnolla, joten en myöskään voi ajatella asioita jotka aiheuttavat tätä psyykkistä kipua. olisiko se fyysinen kipu kuitenkin parempi? nyt on sellanen tilanne että pitäs mennä hakemaan apua jostakin. vielä kun minä olen näin paljon järjissäni että tajuan hakea apua. (avun hakeminen tuntuu jotenkin huomiohakuiselta, nololta, ihan kuin en saisi hakea apua. niinkuin minun kuuluisi kärsiä ja olla asiasta hiljaa)

    kiitoksia teille vastanneille. arvostan sitä suuresti.

    Äänestä

En todellakaan ajatellut, että oisit idiootti. Kirjotin vaan niitä asioita, mitkä on itsellä auttaneet kivun pakenemisessa.
Kuulostaa aika huolestuttavalta, että olet ottanut lääkkeitä ja alkoholia sekaisin. Se saattaa olla tosi vaarallista. En tiedä paljonko olet ottanut, pitäisiköhän sinun mennä lääkäriin? Millainen sulla on olo?

Äänestä
  • juu en mä pahastunut tai mitään, kuhan vaan ilmaisin tuon asian "en ole idiootti" tuolla tavalla, en paljoa taas siinä tilanteessa miettinyt.

    metyylimorfiini ja etyylimorfiini ovat näitä aineita joita sekoitin alkoholin kanssa. tiedän miten ne toimivat ja miten ne toimivat alkoholin kanssa. toisinsanoen se oli suht turvallista, koska en sekotellut random lääkkeitä, ja tiesin miten ne vaikuttavat. en mä ihan sokkona ala sekottelemaan lääkkeitä, koitan pitää tän turvallisena. nyt on ihan ok olo ja pää selvänä.

    kattoo jos sais vaikka nukahdettua taas vaihteeksi, uni tekisi hyvää.

    Äänestä

Avun hakeminen ei ole noloa eikä huomionhakuista, jokainen tarttee apua joskus, ja jokaisella on oikeus hakea apua. Se on ihan viisastakin. Ei missään nimessä tarvitse vaan kärsiä yksin. Jo pelkästään se, että asioista puhuu, saattaa auttaa.
Kivun käsittelyssä itseäni on auttanut kirjottaminen. Kirjoitan ahdistavia ajatuksia paperille, ja koetan sitten ajatella eri tavalla, mutta siten että se on loogista ja uskottavaa itselleni.
Jos tietää, mikä kipua aiheuttaa, niin ehkä voi elää sillä tavalla, että tavallaan liikkuu poispäin kivusta, jos tiedät mitä tarkoitan.
Elämä on vaikeaa ja monimutkaista. Ihmisen psyyke on tosi monimutkainen. Ei ole aina helppoja tai yksinkertaisia ratkaisuja olemassa. Itsekin kamppailen psyykkisen kivun kanssa melkein päivittäin. Joskus onnistun siinä paremmin, joskus huonommin. Mutta uskon, että on kuitenkin olemassa ratkaisu jokaiseen ongelmaan, se pitää vaan löytää.
Olet tosi nuori, ehkä kasvaminen vie osan kivuista pois?

Äänestä

Minulla oli jostain syytä tulehtunut talirauhanen ja mätä tuli paiseesta vähitellen pois. Mutta paine helpotti. En olisi halunnut kokea että se ryöpsähtää äkkiä ja kovalla kivulla. Nyt asia on pois päiväjärjestyksestä.
Ei se haittaa, jos koet ja tunnista pahaa oloa joka tulee sielusta ulos. Kun sitä kohtaa, tiedostaa niin ajallaan paine helpottaa. Jos paha muhii torjuttuna sielun syövereissä, tulee väsymys ja epämääräinen masennus.
Ihan hyvä juttu tuo lista, mutta olet järkevä, että turvaudu itsesi tai toisten vahingoittamiseen.
Minulla on tuttava joka purkaa vuosien katkeruutta ja vihaa huonolla käyttäytymisellä ja hänen kanssaan ei jaksa kukaan olla ystävä.

Kiusatuksi joutuminen on rankkaa, ja se saattaa monilla aiheuttaa sosiaalisia pelkoja. Tuli mieleen, että siihen saattaa auttaa se, että saa hyviä kokemuksia toisista ihmisistä. Ne on ns. korjaavia kokemuksia. Kannattaisi siis katella ympärilleen ihmisiä, jotka on luotettavia ja mieluiten aika kilttejä. Näin alkaa sitten oma luottamus ihmisiä kohtaan pikkuhiljaa palailla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

asdfghjgfd kirjoitti:

tässä parin viimeisen kuukauden aikana on käynyt paljon mun elämässä. aikasemmin nuorempana on ollut paljon koulukiusaamista sun muuta, oon lintsannut päälle tuhat tuntia koulusta noiden takia. olen syrjäytynyt, pelkään sosiaalisia tilanteita ja olen täysin masentunut. no nyt lukion 3 vuosi alkanut. tilanne on paljon parempi kuin koskaan ennen. uskaltaisin sanoa että mulla on jopa pari kaveria, en ole yksin koko ajan, luotan noihin "kavereihin"(en uskalla sanoa heitä kavereikseni, vaikka he periaatteessa ovat).

vuosia jatkuneen koulukiusaamisen tuloksena minulle on kehittynyt tällainen kyyninen, tunteeton, analyyttinen ja kroonisesti masentunut, "elämä on perseestä, olen paska kaikessa, en ole hyvä missään, en uskalla uskoa itseeni" kilpi, joka on suojannut minua tilanteilta jotka ovat olleet liian stressaavia, tilanteita joitka ovat menneet kokonaan yli minun ymmärryksen, tilanteita joita en pysty käsittelemään.

tilanne meni kesän aikana huonommaksi, ja samalla sosiaaliselta kannalta paremmaksi. tilanne on parempi kuin koskaan ennen mutta nyt psyykkinen kipu vasta alkaa iskeä, kun viimeinkin alan olla hetkittäin lähempänä omaa itseäni. tunnen jotakin sisälläpäin. ruokahaluni on kadonnyt täysin kesän aikana, en kykene syömään(se ei ole ongelma, se on hoidossa tällähetkellä, syön pieniä annoksia useasti jotta saan tarpeeksi energiaa). ongelma on se psyykkinen kipu joka tulee "aaltoina", kun se kipu iskee minä tekisin mitä tahansa paetakseni sitä(ihan mitä vaan). viimeeksi laskin matikkaa 9 tuntia putkeen(se ei auttanut kunnolla, siitä johtuen olin sekaisin useita päiviä. se on raskasta tuntea niin kovaa kipua). se oli kauheaa, olin kuumeessa ja pää oli sekaisin 5 päivää sen jälkeen.

tällä hetkellä tilanne taas parempi. minulla meni 10 päivää uskotella itselleni vääristynyt kuva todellisuudesta joka ei sisällä näitä asioita jotka aiheuttavat tätä masennusta ja sitä kautta tätä psyykkistä kipua. näin tein viime kerrallakin, ja se fantasia maailma murenee pian, ja psyykkinen kipu iskee jälleen. ongelma on se, että en tiedä miten sitä paeta. juttu on niin, että sitä pakenee millä keinolla tahansa. minulta loppuu keinot. ainut keino joka on enää jäljellä, ja jota varmaan teen ensi kerralla on fyysinen kipu. en halua alkaa viiltelemään itseäni. mutta olen kuin toinen henkilö kuin se psyykkinen kipu iskee. en voi sille mitään. pitäisikö alkaa mennä psykologille tässä vaiheessa? ainut syy miksi kirjoitan tätä tekstiä tänne tällä hetkellä on se että on jotakin mihin keskittyä, se vie ajatuksiani muualle. eli fantasiamaailmani alkaa jo mureta, tällä hetkellä pakenen ajatuksiani jotta en kokisi sitä psyykkistä kipua.

sori että tämä ei ole kunnolla rakenneltu teksti, kirjoitan tätä pää hieman sekaisin pelosta pelkästään tarkoituksena kiinnittää huomioni johonkin jotta pakenen ajatuksiani. kiitos jos luit näin pitkälle ja osaat sanoa tähän jotakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu