Moikka! Mulla on epäilty kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta diagnoosina on tällä hetkellä toistuva masennus. Masennusjaksojen välillä mulla on ollut omasta mielestäni selkeitä mielialan kohoamisjaksoja, mutta bipokeskuksen tutkimusjakson aikana selvisi, että mieliala ei ole ollut kohonnut riittävästi täyttääkseen hypomanian kriteerit, joten päädyttiin toistuvan masennuksen diagnoosiin. Kuitenkaan masennuslääkkeisiin ei ole ollut juuri lainkaan vastetta ja masennusjaksot ovat vuosi vuodelta muuttuneet tiheämmiksi ja vaikea-asteisemmiksi. Aiempi masennusjaksoni vei minut sairaalaan ja olin tosi pohjalla. Mielialan kohoamisjaksoihin on puolestaan liittynyt lievää tuhlailua, uusien harrastusten aloittamista, energisyyden ja puheliaisuuden lisääntymistä ja runsaampaa alkoholinkäyttöä.
Tällä hetkellä mua mietityttää juuri puhjennut masennusjaksoni. Oon tosi kiihtyneessä tilassa 24/7, ajatukset kiitää nopeasti ja mieliala vaihtelee itsetuhoisesta ja masentuneesta yhtäkkiä hetkellisesti levollisen onnelliseen. Samalla olo on tosi ahdistunut, levoton ja tuskainen. Mitkään lääkkeet ei meinaa tähän tehota, vaan olot vaan jatkuu ja ahdistus syvenee. Voisiko tämä olla kaksisuuntaisen mielialahäiriön sekamuotoinen jakso, eikä vain pelkkää masennusta, jona tilaani nyt hoidetaan? Mikä tähän auttaisi, kun lääkkeistä ei tunnu olevan juurikaan apua? Tällä hetkellä käytän olantsapiinia 10 mg, sepramia 40 mg. Lisäksi käytössä ketipinor 25 mg ja opamox 15 mg tarvittaessa ahdistukseen.
Sekamuotoinen jakso?
3
219
Vastaukset
- pikkuhilja
Jos sairaudentunto häviää, menee huonosti. Mutta jos koet ettei kaikki ole kunnossa, selviät kyllä.
Lopeta alkoholinkäyttö.
Se vaan ei sovi bipoille.
Mene vaikka AA-ryhmiin, jos et muuta keksi.- tyttövain_
Koen, että kaikki ei ole kunnossa, joten kai mulla on sitten toivoa. Olen jo lopettanut alkoholinkäytön tai ainakaan nyt masennusjakson aikana ei ole tullut riekuttua baareissa.
- tyttövain_
Kenelläkään kokemusta vastaavista oireista? Onko tää sekamuotoista vai vaan paheneva masennus? Tällä hetkellä ajatukset on tosi synkkiä ja oon jopa ajatellut itsemurhaa, jotta pääsisin pois tästä loputtomasta pahasta olosta ja mielialan heilahteluista (en kuitenkaan aio vahingoittaa itseäni, ajatuksia vaan tulee ja menee).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2574590Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1312993Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412762Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061594Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116- 471109