Täytyy oikein kertoa kokemuksistani kun ovat vielä tuoreessa muistissa. Olin nimittäin sätin Vanhimmat-huoneessa juuri ennen äsköistä päivällistäni.
Olen ollut ennenkin mutta hieman arastellut siellä juttelua. Jostain syystä nyt oli rohkeampi olo "vanhalla pojalla" ja aika pian huomasin että mukaviahan siellä jutellaan! Ja ne sanavalmiimmat ja keskusteluhaluisimmat kyllä joukosta erottuivat.
Nyt mietityttää että pitäisikö jotenkin osata tunnistaa että mihin puolueeseen kukakin kuuluu? Kun täällä olen lukenut niin on käsityksekseni muodostunut että on ainakin kaksi puoluetta. Sitten lisäksi on jonkinsorttisiä ryhmittymiä joko puolesta tai vastaan tai sitten jotenkin muuten. Kaikkea en käsitä. Ja pyydän anteeksi jos nyt käsitän puolueiden määränkin jotenkin väärin. Se ei ole tässä nyt pääasianani vaan se että onko niillä merkitystä vai voiko sitä vain mennä ja jutella jos jutteluttaa miettimättäkään sitä kuka on kenenkin joukoissa? Että ei vaan tule vahinkossakaan vedetyksi mukaan jonkinlaisiin liittoutumiin.
Tahdon vielä sanoa kun tilaisuus nyt on että kovin musiikkitietoisiakin tuntuvat keskustelijat olevan.Mikä miellyttää minua kun olen vanhemman musiikin ystävä itsekin.
Hyvää jatkoa toivottelen teillen kaikillen!
Tuoreita kokemuksiani
13
319
Vastaukset
- Kroohpyyyh
Hyvä TaistoTie, jotkut väittävät että on siniset vs punaiset, itse sanon että kuulun nukkuvien puolueeseen.
- AlloAllo
Kautta aikain pahimmat taistot on käyty punaisten kesken. Me rohkeimmat teemme myyräntyömme julkisesti, itsevarmoina, kuin maanalainen armeija konsanaan. Meitä kuttutaan partasaanien keskuudessa tissipartioksi.
Korsun hämärässä maistuisi nyt kuppi kuumaa nokipannukorviketta sala-ampujien luotien napsuessa arvoituksellisesti...
"Muistathan aikaa, aikaa nuoruuden
ja onnen taikaa, taikaa rakkauden..." Hei!
Sätti oli joskus ihan mukava ajanviettopaikka. Toki aina on ollut niitä, jotka ovat pitäneet sitä ihmissuhdepeliensä näyttämönä. Nämä henkilöt lyöttäytyvät uusien keskutelijoiden riveille ja viattomanoloisina tekevät itseään tykö. Koittavat saada uuden keskustelijan luottamuksen, mahdollisesti jotain henkilökohtaisia asioitakin tietoonsa. Tämä jakso on ns. kuherruskuukausi ja kosiskeluvaihe. Kun aikaa kuluu, alkaa tämä ihmissudepelien pelaaja muuttua tylymmäksi uutta "ystäväänsä" kohtaan. Pien uuden ystävän silmiltä suomut tipahtavat. Hän huomaa, että häntä on käytetty hyväksi. Hänet on salakavalasti saatu tämän ihmissuhdepelien pelaajan verkkoon, ansaan. Ihmissuhdepelien pelaaja tekee tiettäväksi, että jollei uusi ystävä laula hänen laulujaan ja komppaa häntä ylellä tapahtuvassa keskustelussa, niin hankaluuksia on tiedossa. Alkaa hienoinen kiristys. Mikäli nämä vihjailut eivät tehoa, alkaa yleen ilmestyä uudesta ystävästä asioita, joita hän on luottamuksella kertonut, mutta vahvasti väritettyinä. Uusi ystävä hätääntyy, sillä valheissa on jotain oikeaakin hänen elämästään, mutta se on kuin kaleidoskooppi, se on saatu näyttämään aivan muulta, mitä se alunperin oli. Sen vuoksi ne chattihuoneen eteisessä olevat varoitukset: älä luovuta henkilötietojasi, puhelinnumeroasi, osoitettasi jne ovat todellisia varoituksia. Niitä tulee noudattaa.
Huoneessa esiintyy myös ns. piilovittuilua. Ruma sana, mutten oikeen muutenkaan sitä osaa kuvailla. Uusi ystävä on huoneessa ja tämä ihmissuhdepelien pelaaja puhuu ikään kuin hänen päänsä yli, kuten tämä uusi ystävä ei lainkaan olisi paikalla. Peluri ripottelee keskusteluun asioita, joista tämä uusi ystävä tunnistaa, että hänelle nuo on tarkoitettu ja häntä tarkoitetaan ilkeämielisillä heitoilla. Muut huoneessaolijat eivät välttämättä edes huomaa tätä, eivätkä ainakaan tajua, kenestä nuo nyt ilkeilevät, mutta uuden ystävän olo tulee tukalaksi ja kurjaksi, jopa ahdistuneeksi ja turhautuneeksi. Hänen asioitaan siis puhutaan muualla ja vahvasti väritettyinä ja vääristeltyinä. Se on henkistä väkivaltaa.
Sitten on niitä, jotka ovat liikkeellä vilpittömästi etsimässä itselleen ystävää. He yleensä pysyttelevät kaapin turvissa. Heitä on uuden tulijan mahdoton erottaa niistä, jotka ovat niissä kaapeissa ns. päänahanmetsästäjiä, jotka hakevat vain uusia seikkailuja ja sillä tavoin koittavat piristää omaa tylsää elämäänsä, jossa elävät rakkaudetomassa liitossa, pelkässä taloudellisessa yhteenliittymässä. Erota ei voi, koska se näyttäisi niin köyhälle, jos pitäisi myydä mökki, okt ja auto sekä luopua sosiaalisesta elämästä, jota eletään elävässä elämässä. On toki ihan yksinäisiäkin susia, jotka eivät elä missään parisuhteessa, koska eivät kykene solmimaan niitä pysyviä ihmissuhteita.
Kaiken kaikkiaan. Olet tullut Villiin Viidakkoon. Täällä toimii viidakon lait, jotka ovat untuvikolle joskus todella raadolliset. Jos tapaat ihmisen täältä, johon aidosti tunnet vetoa ja teillä näyttäisi synkkaavan, niin neuvoni on: tavatkaa kahvin merkeissä nopeasti livessä. Jos jää pidemmäksi ajaksi pelkkien kirjoitusten ja kirjeenvaihdon varaan, niin tulee helpolla rakastuneeksi mielikuvaan, joka lopulta ei lainkaan vastaa todellisuutta. Eli nopea tapaaminen, jotta kummatkin voivat varmistua, että toinen on sitä, mitä esittää olevansakin.... siinä tapauksessa ei esitä, vaan on sitä, mitä antaa ymmärtääkin.
Itselleni tämä on juttutupa, jossa vietän vapaa-aikaa. Usein on kivoja keskusteluja ja aika kuluu kuin siivillä. En ole siis hakemassa täältä mitään live-elämääni. Mutta huoneeseen pesiytyneet katkeroituneet ihmiset tuppaavat pilaamaan usein keskustelut ja he tulevatkin ns. puskanikeillän keskeyttämään vallitsevän juttelun. Itse eivät osaa jutella mukavia, ovat tympääntyneet omaan elämäänsä ja kadehtivat niitä, jotka näyttäisivät olevan heitä valovoimaisempia ja suositumpia ja joilla näyttäis olevan elämän kunnossa. En laita tähän nyt esimerkkiä tällaisesta keskustelijasta ja huomiohuorasta, sillä hän vain innostuu siitä ja kokee sen kehuna, että onnistuu pilaamaan muiden huoneessaolijoiden sättituokion.
Hauskaa, että olet tullut chattiin. Kokeile myös muita huoneita, joissa ihmiset käyvät. Eniten käy keskustelijoita varmasti Vanhimmat ja viisaimma ykköshuoneessa, mutta siellä on käynyt kato ja monet niistä tasapainoisimmista onkin hakeutuneet muualle. Eli olet oikeassa, kun olet ollut varovainen. Niin sinun pitää olla jatkossakin. Hyviä chattituokioita!
t. neidon.kenka- hyväneuvo
Loistava kirjoitus!
- Anonyymi
Taitaa kirjoittaja olla itse se tasapainottomin sättäri, paraskin puhumaan, räksyttää kuin äkäinen koira, pilaa muidenkin sättirauhan
- minätiedän
Unohdit ihmiset, jotka vainoharhaisesti luulevat että puhutaan juuri hänestä, vaikka asia ei koskisi häntä lainkaan. Johtunee siitä, että tämä vainoharhainen henkilö itse levittelee muiden asioita pitkin chattia ;)
- Suoruusjarehellisyys
Kehiin vaan ne levittelijät, kuka kertoo ja mitä, avoimesti vaan niin ehkä chatti tulee puhtaaksi ja taas kivaksi ajanvietteeksi.
Itselleni ei kukaan levitä mitään. - ujo-anttoo
Vihjailuja on pitkin näitä keskusteluja että tiettyjä naisia pitäis osata välttää. Kertokaas petetyt ny "ujolle pojalle" sellasten naisten Nikit!
Naiset pyydelköön erikseen listan niistä huithapeli-huijareista joista ei tule kuin kyyneliä ja petetyksi tulemisen tunne.
Kyllä kait jos jollain on tapana huijata kerta toisens jälkeen niin siitä tohtii kirjottaa? Ja nimimerkit listata? Meinaan vaan että kyllä niiden pahimpien hevoshuijareitten nimet esmes ennenvanhaan oli tiedossa!- tuulitakki_o_tonni
muumikaadin kirjoitti:
anttoonituulikki koittaa huijata teitä. älkää menkö retkuun
Ja vielä galinan ja tuulikin lisäksi anttoonio. Sinä se tunnut tunnistavan tyypin, joka "elää chatissa" 24/7 eri nickeillä. Herää kysymys, mistä on kysymys.
Nyt käynnissä olevassa sodassa on ainakin kaksi "puoluetta". Mutta veikkaanpa, että alajaostoja on kymmenittäin. Koitin miettiä, että mitkä noiden kahden pääpuolueen nimet voisivat olla?
Ehdotan, että toinen puoli on selinistit (luotsin tukena ja takana olijat)
ja sen puolueen vastapuolue voisi olla ättestupalaiset.
(Sukujyrkkämä eli surmanjyrkänne tai surmankallio (ruots. ättestupa) tarkoittaa sellaista korkeata kalliota, josta vanhukset kansanuskomuksen mukaan muinaisina aikoina syöksyivät tai syöstiin alas, jotteivät he olisi vaivoiksi perheelleen.)
Kevennyksenä hetin. Kenenkään ei pidä tästä suuttua. Ulkona on pilvetön sininen taivas ja aurinko helottaa täysillä. Saattaa olla, että nyt on vuoden viimeinen kesäinen päivä. Eiköhän lähdetä kaikki vetämään keuhkot täyteen kirpeää syysilmaa!- Anonyymi
Vähän ennen Somen paisumista.
Kun kaikki oli vielä hyvin, ihmisetkin vaikuttivat normaaleilta ja kiinnostavilta. 🌻🌻
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait603332Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso31114Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3940- 21927
Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68800Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60734Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä45709Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es28704Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4647Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t29643