Miehen kuolemasta 3vuotta

lesken

Kun edesmenneen mieheni kuolemasta tulee 3 vuotta, alan oikeastaan vasta nyt kokonaisvaltaisesti toipumaan. Silti ei mene päivääkään,etten häntä ajattelisi. Olen välillä vihainen,että jätti minut yksin. Tai mietin,teinkö varmasti kaiken,mitä olisi pitänyt tehdä. Kun tuo Kajaani/Otanmäki miehen kuolema on noussut otsikoihin,muistelen em.mieheni kertomusta. Hän oli päässyt oppikouluun,ja joutui muuttamaan kotoaan Otanmäkeen viikoiksi. Lyseoa käyvät pojat majoittuivat,ilmeisesti koululle. Mieheni muisteli aina aamupuuroa,joka oli kamalaa,ilman sokeria ja voita. Kerran hän sitten valitti siitä opettajalle. Opettaja oli vihainen ja sanoi, kaikkein köyhin ja vielä ilkiää valittaa. Siellä tuli luokkajako selvästi esiin. Rikkaiden pojat olivat hyvissä vaatteissa,köyhät,niinkuin em.mies kuluneissa ja pienissä. En ole ikinä käynyt Otanmäessä,enkä tiedä missä tämä koulu/asuntola sijaitsee. Saksanopettaja oli kuin natsipäällikkö,ja takoi karttakepillä verbejä poikien päähän. Nämä ajatukset tuli mieleen, em.miehestä kun katselin karttaa missä Otanmäki sijaitsee. Mielestäni kainuulaiset ovat rauhaa rakastavia miestiskelijöitä. Voi olla teille shokki,että sinne tuli se vokki.
















.

9

74

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meilimuistaa

      Ihminen mieltää mielikuvan jonkin ensikuuleman-, tai näkemän piirteen mukaan ja sinulla se on miehen ikävä koulukuvaus. Nyt sitten asiaa vahvistaa vuosipäivä miehen kuolemasta ja tämä ikävä yksittäistapaus.
      Olen käynyt muutaman Otanmäessä ja ihan kiva, pieni vihreä ja rauhallinen miljöö se on. On joskus käynyt mielessä jopa pienen asunnon ostaminen sieltä, kun asunnot ovat halpoja ja on lähellä Kajaanin keskustaa.
      Voimia sinulle jatkossa ja hyvä että suru alkaa antamaan tilaa jollekin uudelle.

      • eisuvakki

        Anteeksi vaan, mutta ei ollut YKSITTÄISTAPAUS! Matut tappaneet ennenkin suomalaisia. Lenkkelijätytön surma, Oulun kirvessurma, Tämä Somali, joka nyt säilössä vapauduttuaan vankilasta, tappoi kaksi ihmistä ja raiskasi lapsen...jne. Näitä tappoja piisaa.


      • leskel
        eisuvakki kirjoitti:

        Anteeksi vaan, mutta ei ollut YKSITTÄISTAPAUS! Matut tappaneet ennenkin suomalaisia. Lenkkelijätytön surma, Oulun kirvessurma, Tämä Somali, joka nyt säilössä vapauduttuaan vankilasta, tappoi kaksi ihmistä ja raiskasi lapsen...jne. Näitä tappoja piisaa.

        eisuvakki:lle
        En itsekään pidä tätä Otanmäen kaamea kuristussurmaa yksittäistapauksena. Palaan vielä em.mieheni ja tuntemieni kainuulaisten luonteenpiirteeseen. Heille kaikille on yhteistä jäyhä,rauhallinen,pohdiskeleva,vähän sisäänpäin kääntynyt luonne. Tuntemani kainuulaiset ihmiset eivät ole riitaa haastavia,vaan lähtevät mieluummin paikalta tai ovat hiljaa. Tietenkään en tiedä tilanteen kulkua, mutta ulkomaanvahvistukset olivat jo häädetty edellisestä Vokista riitaisan käytöksensä takia. Kun on hylsy tulossa ja rahat loppu,järki sumenee lopullisesti. Kyllä kaikkien ihmisten pitää saada elää rauhassa,ilman pelon ilmapiiriä. Ap


    • Minun-oppikoulussani

      ei ollut minkäänlaista kouluruokailua. Näin nälkää kun en itse voinut asunnollakaan laittaa ruokaa.siellä ei ollut keittiöön menemistä. Jotain ostin. näkkileipää jota nakersin.Kun menin keväällä kotiin niin kaikki sanoi että oletpas sinä koirankroppaanen.Olinhan minä.

      • Edesmennyt mieheni asui koululla viikot. Siksi ruokailu. Vuosiluku oli 1957-1959. Hän matkusti viikonloppuisin kotiin. Kerran hän oli ostanut karkkia matkarahoilla ja jäi koululle koko viikonlopuksi. Kotona luultiin,että hän oli mennyt Kajaaniin kaverin luo.Hän haahuili yksin siellä koko viikonlopun. Ja löysi jostain syötävää. Sunnuntaina siivooja/talonmies näki hänet ja ihmetteli että mitä poikarukka sinä täällä teet. Mies kävi tätä koulua vajaat 3 vuotta. Isäpuoli oli lähdössä savottaan. Poika totesi,että nyt riitti saksan verbit ym.,heitti kirjat hevonkuuseen,ja sanoi: Minä lähden mukaan tukkisavottaan. Ja lähtikin. Eikä sen koomin palannut koskaan Otanmäkeen.


    • Mari.vaan

      Minullakin on rakkaita kuollut. Pelkäsin sitä aina ennen.
      Nyt kuitenkin huomaan melkein päivittäin puhuvani kaikille ja
      suunnittelen yhteisiä sukukokoontumisia. aivan tosissani.
      On samat tunnelmat kuin vieraita odotellessa.
      Elämä muovaa meistä mitä olemme.
      Olemme kaikki "Suuren Savenvalajan" taitavissa sornissa...
      Onnellista syyspäivää rakkaiden kanssa, kuolleiden elävienkin!

    • Elämä-on-kuru

      Läheisten, kavereiden, tuttujen kuolemista emme voi välttää.
      Kuinka välttää suru?
      Siinäpä jokaiselle koetinkiveä.

    • Kyllä rakkaitaan muistaa vaikka olisi vuosia heidän kuolemastaan. Juttelen pojalle päivittäin, kynttilä palaa kuvan edessä aina kun olen keskustassa.
      Hän käy luonani unessa, sanonkin illalla nukkumaan mennessä että tuletko taas käymään. Nämä unet ovat hyvin lohdullisia, niin eläviä.

    • reppuriika

      Minunkin sukuni alkaa olla tämän elämän rajan toisella puolella. Uskon tapaavani monia heistä. Tietenkin se heidän ja Jumalan välinen asia, miten ovat ratkaisseet suhteensa Vapahtajaan.
      Olenkin päättänyt pitää kerran taivaassa suuret sukujuhlat. On mielenkiintoista tavata esi-isiä,- ja äitejä, isotätejä,- setiä, enoja moneen sukupolveen.
      Minä poikkean silloin tällöin haudoilla ja muistelen ja ajattelen heitä. En kyllä juttele heille, koska tietääkseni minun sanani ei heitä tällä hetkellä tavoita.
      Huikkaan kyllä joskus iltarukouksessa, että Jeesus, jos se on mahdollista, niin vie terveiseni isälle, äidille, ym.
      Minulle iankaikkinen elämä on aivan yhtä todellinen kuin tämä päivä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2127
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      368
      1293
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      32
      1210
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1058
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      155
      935
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      876
    7. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      756
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      747
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      716
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      692
    Aihe