Tapasin kevään hangilla, takkatulen loimussa miehen. Komean kuin mikä ja tunne oli kuin paistinpannulla olisi päähän lyöty. Paikalla oli myös muita ihmisiä. Viestittelimme ahkerastikin, ainakin minulla oli hauskaa. Sitten kaikki loppui, parin kk päästä, kuin seinään. Mies muuttui virallisen viileäksi. 1200 km välimatkan vuoksi emme ole nähneet. Mitä tapahtui, olinko vain höpsähtänyt keski-ikäinen. En ole koskaan ihastunut helposti, enkä tosiaan ollut mitenkään "hakupäällä". Kaikki vaan tuntuu niin oudolta. Osaisitko sanoa mitä tapahtui, ottaako hän vielä yhteyttä tms.
Voisiko joku katsoa.
Hämentynyt
1
97
Vastaukset
- Anonymous_Tarot
Tapahtui kännykän väärinkäyttö ensinnäkin ja tavoitteiden puute ja askelet joita oikeisiin tavoitteisiin et otettanut. Yhteiskunnan ja henkimaailman välinen voimakamppailu oli tässä mukana. Kannattaa nyt vaan tukeutua ystäviin. Muuten alat hurahtaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2074586- 1862571
- 671512
Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?961210- 1251119
Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1041116- 711071
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa91042Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1311017- 109989